Minkä tuotteen jätit viimeksi ostamatta köyhyytesi vuoksi
tai tulojesi pienuuden vuoksi... tai siksi, että joudut säästämään rahaa johonkin tärkeämpään.
siis mikä tuote oli viimeksi sellainen, jonka olisit halunnut, mutta jouduit jättämään/päätit jättää ostamatta?
Kommentit (86)
Jätin ostamatta lapselle Metsolan haalarin, vaikka rahaa olisi ollut. Takana on kuitenkin muuta vuosi, jotka on eletty lähes kädestä suuhun, vaikka meillä on ihan ok tulot. Nyt kun rahaa on saatu säästöön, niin aion säästää vielä lisää.
Itselleni uudet talvikengät. Viime talvena ostin hyvät ja "käytännölliset", nyt olisi mieli tehnyt ostaa muodikkaat :) Ei ole varaa kuitenkaan.
Omat talvikengät. Lisäksi yritän välttää pientä turhaa ostamista; viimeksi ulkokanervat, halloweenkrääsä, dvd. Rahaa haluaisin säästöön kesän reissua varten
Vuittonin laukku. Olen halunnut ostaa tietyn laukun jo tosi kauan, päätin että laitan sivuun kaikki ylityökorvaukset, myin huutiksessa rompetta, kävin kesällä kirpparilla jne. No, sain kenkää tiistaina, uudesta työstä ei tietoakaan. Laukun ostan vasta kun olen uuden työn saanut ja koeaika on mennyt.
välikausitakin sekä välikausikengät itselleni, viime syksyltä on tallessa trenssi ja keväältä soft shell -takki, mutta olisi tarvetta jollekin käytännöllisemmälle ja lämpimämmälle välikausitakille, joka vielä näyttäisikin hyvältä eikä olisi semmoinen "tuulipuvun" takki. Eikä vielä voi käyttää talvitakkia...
Niin ja olen koko syksyn mennyt, ja tulen menemään, tennareilla, kunnes tulee niin kylmä ja kuiva että on pakko vaihtaa talvikenkiin.
Talon alle isompi tontti samalta etäisyydeltä keskustaan olisi kelvannut jos olisi ollut tuplasti-triplasti kykyä maksaa velkaa pois. Harvakseltaan tosin on tarjollakaan ja jos on niin rakennuskanta on vielä enemmän pommi mitä nykyinen.
Vaikka houkuttaisi niin tuskin raaskisin paljon enempää pistää ajoneuvoihin (pari tonnin-kahden autoa ja muutaman tonnin vene) vaikka rahaa olisikin, niissä arvo vain sulaa käsiin.