Lue keskustelun säännöt.
Miksi naiset tekee lapsia miesten kanssa, joista urputtavat?
01.11.2013 |
Ihminen ei muutu. Miksi täällä palstalla niin kovin moni aloitus kertoo surullisen tarinan naisesta, jonka elämä on hankalaa miehen kanssa, mutta lähteäkään ei voi, kun on lapsia?
On rahaongelmia: erilliset tilit, yllätyksenä tulleet miehen ulosottolaskut, mies ei anna rahaa lasten vaatteisiin (wtf?), miehellä aina rahaa, itsellä loppu ja silti pitäisi maksaa koko perheen ruokaostokset.
On siisteysongelmia: mies sotkee, mies ei siivoa, mies ei vie edes omia vaatteita pyykkikoriin, mies ei auta vaikka pyytäisi.
On lastenkasvatusongelmia: mies ei osallistu, ei auta lasten kanssa, ei tee mitään oma-aloitteisesti lasten kanssa, mies kurittaa lapsia väärin.
On terveysongelmia: mies juo liikaa, mies tupakoi, mies ei liiku, mies ostaa kaupasta vaan eineksiä ja syöttää niitä myös lapsille.
On parisuhdeongelmia: mies ei kuuntele, mies ei koskaan järjestä teille ohjelmaa ihan vaan kahdestaan, mies ei huomio, ei muista merkkipäiviä, mies on narsisti tai väkivaltainen, haukkuu ja huutaa.
Lista on loputon. Ettekö te hyvät naiset SEURUSTELE ja ASU YHDESSÄ näitten jurmujenne kanssa edes muutamaa vuotta, ennen kuin alatte vääntämään kersoja? Olen itse asunut puoli vuotta narsistisia piirteitä omaavan sottapytyn kanssa, josta nämä puolet selvisi nimenomaan yhdessä asumalla. Kun asioiden laita alkoi selkeytyä, minun ratkaisuni oli etsiä itselleni oma kämppä, ei suinkaan lisääntyä.
Seuraavan miehen kanssa seurustelin vuoden, muutimme yhteen ja asuimme yhdessä 2 vuotta ennen kihlautumista, josta 2 vuoden päästä menimme naimisiin, ostimme omakotitalon ja nyt kuuden yhteisen vuoden päästä odotamme lasta (olen 32). Minä tiedän, ettei hän ole narsistinen, eikä sellaiseksi yön yli muutu. Meillä on yhteiset rahat ja täysin selkeä käsitys siitä, miten niitä käytetään. Kotimme siisteys on meille molemmille kunnia-asia, molemmat tekevät kotitöistä tasa-puolisesti osuutensa, enkä osaa kuvitella, että mieheni kaltaisesta aktiivisesta siisteysfriikistä kuoriutuisi ikimaailmassa sohvalla makaavaa porsasta. Hän huomio merkkipäiväni ja minä hänen, jouluna ostamme yhdessä meille molemmille jotain. Muun yhteisen harrastamisen lisäksi käymme treffeillä kerran kuussa, joiden ideoinnista ja järjestelystä vastaamme vuorotellen. Olemme puhuneet paljon ajatuksistamme lasten kasvatuksen suhteen ja olemme päässeet 'harjoittelemaan' vanhempana oloa sukulaisten lasten kanssa.
Edelleen: ihminen ei muutu. Miten niin moni voi olla niin sokea, että tekee lapsia ihmisen kanssa, jonka kanssa nämä ja monet muut elämän suuret yhteiset kysymykset jätetään täysin käsittelemättä? Ja sitten ihmetellään, kun tilanteesta ei näy ulospääsyä.
Kommentit (43)
Työnjako muuttuu kyllä aika radikaalisti, kun lapsi syntyy ja toinen jää kotiin. Yhtäkkiä kotitöiden määrä lisääntyy myös rajusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se ollut niin, että ihmiset pariutuvat itsensä tasoisten kumppaneiden kanssa? Eli näille, joilla on kamala mies, ei ole vain löytynyt mitään parempaa.
Yleensä ongelmat alkavat siitä, kun nainen jää äitiyslomalle ja perheen työnjako muuttuu samaan aikaan kun lasten myötä kotitöiden määrä moninkertaistuu. Mies, joka ennen lapsia osallistui niihin vähäisiin kotitöihin, mitä nyt lapsettomalla nuorellaparilla on, jättää kotityöt mahdollisesti ihan yhteisestäkin sopimuksesta äitiyslomalaisen tehtäviksi, koska hänhän on kotona ja näin illalla yhteinen aika ei kulu kotitöihin.
Ongelma on se, että hyvin monissa perheissä naisen palattua töihin tilanne ei muutu enää takaisin siihen, mitä se oli ennen lasten syntymää, vaan kotityöt ovat edelleen naisen vastuulla. Asiaan ei monesti auta puhuminen, eikä edes vaatiminen. Syystä tai toisesta mies ei vaan koe, että kotityöt kuuluisivat yhtä paljon hänelle tai saattaa yliarvioida rankasti omaa osallistumistaan, koska vertaa sitä siihen, minkä verran teki kotitöitä ennen lapsia, eikä näe realistisesti mitä kaikkea nainen tekee koko ajan.
Myös kaikenlaiset kulut kasvavat kun lapsia tulee. Mies on saattanut ennen lapsia maksaa oman osuutensa yhteisistä kuluista. Jostain syystä lasten tultua jotkut miehet kuvittelevat, että sama riittää tässä uudessakin tilanteessa, lapsen vaatteet ja muut taas ovat vähän niinkuin naisen oma shoppailuharrastus, johon miehen ei tarvitse osallistua.
Mulla ei ole itselläni lapsia eikä edes miestä, havaintoni perustuvat täysin siihen, mitä olen läheisten ihmisten perhetilanteita vierestä seurannut. Kaikilla näillä valittajilla oli ennen lapsia hyvä mies ja arvaisin, että niin myös hyvin monella palstalaisella! Jotenkin miehet eivät vaan pysy kartalla siinä muuttuvassa perhetilanteessa ja nainen jää yksin vastuunkantajaksi.
No sen naisen kannattaa siinä tapauksessa pitää kiinni oikeuksistaan eikä alistua tilanteeseen kuin mikäkin aivoton lammas!
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:21"]
No sen naisen kannattaa siinä tapauksessa pitää kiinni oikeuksistaan eikä alistua tilanteeseen kuin mikäkin aivoton lammas!
[/quote]
Enpä muista lukeneeni täältä yhtä ainutta valituskeskustelua, jossa nainen ei olisi yrittänyt puhua miehelle, että tämän ei pitäisi mennä näin!
Enkä minä ainakaan halua parisuhdetta, jossa minun täytyy vaatia ja vahtia jatkuvasti oikeuksiani, jotta mies ei kävelisi ylitseni. Kyllä tuollaisen huomioonottamisen pitäisi tulla ihan luonnostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:21"]
No sen naisen kannattaa siinä tapauksessa pitää kiinni oikeuksistaan eikä alistua tilanteeseen kuin mikäkin aivoton lammas!
[/quote]
Ei se välttämättä ole enää siinä vaiheessa niin helppoa. Ennen lapsia voi lähteä kävelemään, jos homma ei toimi, ja tietoisuus tästä on puolisolle vahva motivaattori olla ihmisiksi. Mutta lapselta ei varmaan heti haluaisi rikkoa kahden vanhemman kotia, vaikka ongelmia olisikin. Joten miksi vapaamatkustaja antaisi itsestään yhtään enempää kuin mitä tarvitaan siihen, että parisuhde ja perhe juuri ja juuri pysyy kasassa?
Kaikki asiat ei selviä sillä, että asuu yhdessä ennen lastentekoa, suurin osa jo tekee niin. On oikeasti aika vaikea sanoa miehestä, millainen isä siitä tulee sillä perusteella, miten on asuttu yhdessä esim. opiskelija-aikoina ja huolehdittu korkeintaan kissasta. En itse olisi osannut arvata sitäkään, millainen äiti minusta tulee. Kristallipallo ei kuulu vakiovarustukseen. Tiedän myös tapauksia, joissa toinen on sairastunut psyykkisesti ja on ihmisenä ihan muuttunut, ilman mitään ennakko-oireita. Käytännössä esim. työnjako perheessä kokee melkoiset myllerrykset lasten myötä, ja totta ihmeessä kissa kannattaa nostaa pöydälle, mutta entäpä jos se toinen ei olekaan samaa mieltä asioista? Kerropa ottaneesi ero miehestä kotitöiden takia, niin johan täällä on (varmaan ymmärrettävästi) kymmeniä mammoja haukkumassa itsekkääksi, kun pienten lasten koti on rikottu noin mitättömän asian takia. Asia erikseen ovat sitten nämä naiset, jotka rakastuvat renttuihin ja myöhemmin ihmettelevät sitä, että mies onkin renttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:18"]
Yleensä ongelmat alkavat siitä, kun nainen jää äitiyslomalle ja perheen työnjako muuttuu samaan aikaan kun lasten myötä kotitöiden määrä moninkertaistuu. Mies, joka ennen lapsia osallistui niihin vähäisiin kotitöihin, mitä nyt lapsettomalla nuorellaparilla on, jättää kotityöt mahdollisesti ihan yhteisestäkin sopimuksesta äitiyslomalaisen tehtäviksi, koska hänhän on kotona ja näin illalla yhteinen aika ei kulu kotitöihin.
Ongelma on se, että hyvin monissa perheissä naisen palattua töihin tilanne ei muutu enää takaisin siihen, mitä se oli ennen lasten syntymää, vaan kotityöt ovat edelleen naisen vastuulla. Asiaan ei monesti auta puhuminen, eikä edes vaatiminen. Syystä tai toisesta mies ei vaan koe, että kotityöt kuuluisivat yhtä paljon hänelle tai saattaa yliarvioida rankasti omaa osallistumistaan, koska vertaa sitä siihen, minkä verran teki kotitöitä ennen lapsia, eikä näe realistisesti mitä kaikkea nainen tekee koko ajan.
Myös kaikenlaiset kulut kasvavat kun lapsia tulee. Mies on saattanut ennen lapsia maksaa oman osuutensa yhteisistä kuluista. Jostain syystä lasten tultua jotkut miehet kuvittelevat, että sama riittää tässä uudessakin tilanteessa, lapsen vaatteet ja muut taas ovat vähän niinkuin naisen oma shoppailuharrastus, johon miehen ei tarvitse osallistua.
Mulla ei ole itselläni lapsia eikä edes miestä, havaintoni perustuvat täysin siihen, mitä olen läheisten ihmisten perhetilanteita vierestä seurannut. Kaikilla näillä valittajilla oli ennen lapsia hyvä mies ja arvaisin, että niin myös hyvin monella palstalaisella! Jotenkin miehet eivät vaan pysy kartalla siinä muuttuvassa perhetilanteessa ja nainen jää yksin vastuunkantajaksi.
[/quote]
Hyviä pointteja ja varmaan monen kohdalla aivan todellisia. Monesti näissä vaan tuntuu olevan (tälläkin hetkellä useampi keskustelunavavaus aktiivisena) jo lähtötilanne todella epämääräinen. Esimerkiksi raha-asiat tuntuu nykyään olevan tosi monelle parille sellainen asia, joista ollaan aivan eri kartalla. Toisille sopii yhteinen tili ja toisille eri - siihen minä en ole sanomaan mitään. Mutta kun asutaan saman katon alla ja pyyhitään perse yhteiseen vessapaperirullaan, niin jotenkin on itselleni täysin absurdi ajatus, ettemme olisi vuosien saatossa löytäneet yhteistä, meille molemmille sopivaa kulutustapaa, joka ei kaiherra kumpaakaan. En voisi kuvitella tekeväni lapsia parisuhteeseen, jossa vaikka nyt juuri raha-asiat olisi ihan käsittelemätön asia. Tai juuri tuo siisteys, eli jos mies on lähtökohtaisesti jo "perheen ensimmäinen lapsi", niin miten kukaan voi kuvitella, että tilanne siitä lasten myötä paranisi? Aikuinen ihminenhän siinä on kyseessä, jonka kanssa niitä lapsia aletaan tekemään, luulisi että siihen mennessä olisi jo oppinut laittamaan astiansa koneeseen, jos meinaa niitä sinne ikinä laittaa.
ap
Mä olen noudattanut ap:n mallia. Olen seurustellut pitkään ja miettinyt tarkkaan kumppanien huonoista puolista, onko tämä sellainen asia, jota jaksaisin katsella loppuikäni. Tai haluanko sellaista perhe-elämää, millaiseksi se luultavasti tämän miehen kanssa muodostuisi päätellen siitä, miten tärkeitä hänelle ovat esim. alkoholi, työ tai bändin kanssa keikkailu ympäri maailmaa nyt lapsettomana.
Tähän asti pohdintani tulos on ollut kerta toisensa jälkeen ei. Kas kummaa, mullepa ei ikinä tullutkaan vastaan sitä hyvää miestä, josta olisin voinut edes hyvällä tahdolla uskoa tulevan tasa-arvoisen kumppanin ja omistautuvan perheenisän. Nyt olen sitten 32 v. sinkku, jolla ei ketään jonka kanssa sitä perhettä perustaa. jeejee.
No, enpähän rutise paskasta miehestä. Vastentahtoisesta lapsettomuudesta ja perheettömyydestä varmasti kyllä senkin edestä. En sitten tiedä, kumpi olisi suurempi paha - en ole kenenkään kuullut lapsiaan katuvan, vaikka ne olisikin tullut tehtyä perhe-elämään sopeutumattoman miehen kanssa.
Ap, sulla kävi vain tuuri. Et ole sen parempi ihmisenä, naisena tai kumppaninvalitsijana kuin kukaan muukaan meistä täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:36"]
en ole kenenkään kuullut lapsiaan katuvan, vaikka ne olisikin tullut tehtyä perhe-elämään sopeutumattoman miehen kanssa.
[/quote]
https://www.google.fi/search?q=kadun+lapsia+site%3Avauva.fi
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:36"]
Ap, sulla kävi vain tuuri. Et ole sen parempi ihmisenä, naisena tai kumppaninvalitsijana kuin kukaan muukaan meistä täällä.
[/quote]
Joo, sehän se nimenomaan se mun pointtini olikin, että olen parempi ihmisenä kuin muut. Hohhoijaa. Onko täällä mahdotonta keskustella ja vaihtaa näkemyksiä asiallisesti? Ilman tätä viimeistä kappaletta viestisi olisi ollut varsin hyvä näkökulma ja saikin minut hetkeksi ajattelemaan asiaa uudesta kulmasta. Nyt ajattelen vain, että tulikohan itsellesi nyt parempi mieli, kun pääsit sanomaan ikävästi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:36"]
Ap, sulla kävi vain tuuri. Et ole sen parempi ihmisenä, naisena tai kumppaninvalitsijana kuin kukaan muukaan meistä täällä.
[/quote]
Joo, sehän se nimenomaan se mun pointtini olikin, että olen parempi ihmisenä kuin muut. Hohhoijaa. Onko täällä mahdotonta keskustella ja vaihtaa näkemyksiä asiallisesti? Ilman tätä viimeistä kappaletta viestisi olisi ollut varsin hyvä näkökulma ja saikin minut hetkeksi ajattelemaan asiaa uudesta kulmasta. Nyt ajattelen vain, että tulikohan itsellesi nyt parempi mieli, kun pääsit sanomaan ikävästi?
[/quote]
No kyllä minusta alkuperäisessä viestissä oli aikamoinen besserwissersävy ;) Parisuhteet ei toimi kuin junan vessa. (En ole se, jolle vastasit.)
Miksi pahoitat kommentistani mieltäsi, jos aivan rehellisesti sulla ei ollut minkäänlaista pätemistarkoitusta tämän ketjun avaamiseen ja tiedät itsekin, että hyvä perhetilanteesi ei ole mitenkään yksin viisaiden valintojesi ansiota? Jos et olisi saatunut törmäämään tuohon nykyiseen mieheesi, voisit aivan yhtä hyvin sinäkin olla yksin tai vauvakuumeissasi perustamassa perhettä jonkun ei niin hyvän vaihtoehdon kanssa (jos olet niitä naisia, joille lasten saanti on oikeasti todella tärkeä asia elämässä).
Ei ollut tarkoitus sanoa ikävästi, anteeksi. Pahastuin vaan itse vähän kirjoituksestasi. Eivät mun tuntemani miehistäänvalittajat ole olleet mitään renttujen kanssa naimisiin menneitä hupakoita, vaan ihan järkeviä, puoliaan pitäviä naisia. Eivät vaan sattuneet omistamaan kristallipalloa, josta olisivat nähneet, miten lasten saanti muuttaa heistä kumpaakin. Maalta on aina hyvä huudella, kun merellä tuulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksen aihe ei varsinaisesti koske minua, mutta kyllä minullekin tuli siitä aikamoinen besserwisser- vaikutelma. Omahyväinen ja yllättävän naivi, ottaen huomioon, että aloittaja on yli kolmenkymmenen.
Veikkaanpa, että ap on juuri niitä ihmisiä, joilla on kaikki elämässä mennyt kuin oppikirjan mukaan. Aina lapsuudesta lähtien.
Tekisi melkein mieleni sanoa, että älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Älä liikaa tuuduttaudu tuohon keskiluokkaiseen turvallisuuden tunteeseesi. Voi nimittäin olla, että elämä vielä sinuakin opettaa.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 18:57"]
Miksi pahoitat kommentistani mieltäsi, jos aivan rehellisesti sulla ei ollut minkäänlaista pätemistarkoitusta tämän ketjun avaamiseen ja tiedät itsekin, että hyvä perhetilanteesi ei ole mitenkään yksin viisaiden valintojesi ansiota? Jos et olisi saatunut törmäämään tuohon nykyiseen mieheesi, voisit aivan yhtä hyvin sinäkin olla yksin tai vauvakuumeissasi perustamassa perhettä jonkun ei niin hyvän vaihtoehdon kanssa (jos olet niitä naisia, joille lasten saanti on oikeasti todella tärkeä asia elämässä).
Ei ollut tarkoitus sanoa ikävästi, anteeksi. Pahastuin vaan itse vähän kirjoituksestasi. Eivät mun tuntemani miehistäänvalittajat ole olleet mitään renttujen kanssa naimisiin menneitä hupakoita, vaan ihan järkeviä, puoliaan pitäviä naisia. Eivät vaan sattuneet omistamaan kristallipalloa, josta olisivat nähneet, miten lasten saanti muuttaa heistä kumpaakin. Maalta on aina hyvä huudella, kun merellä tuulee.
[/quote]
En pahoittanut mieltäni, eli sitä on turha pyytää anteeksi minulta, ihmettelin vain, mistä moinen loppukaneetti, kun viestissäni en ole itse sanonut mitään 'henkilökohtaisuuksiin' menevää ketään tiettyä kirjoittajaa kohtaan. Tällä palstalla tuntuu olevan kovin vaikeaa puhua mistään kenenkään kanssa ilman, että yritetään piikitellä/haukkua toista. Itsekin olen jo saanut uutta näkökulmaa ajatuksiini parista asiallisesti kirjoitetusta viestistä, vaikka ne ovatkin aloitusviestini kanssa eri mieltä. Sitähän keskustelu on, että vaihdetaan ajatuksia ja opitaan jotain, eikä vaan vängätä omaa mielipidettä ja vittuilla toiselle.
Hyvinkin onnellinen, pitkäänkin onnellinen parisuhde voi joutua kriisiin, yleensä juuri lasten tuoman elämänmuutoksen vuoksi. Ikinä en ois meistäkään uskonut, mihin jamaan joudumme. Kyllä säkin pääset sen vielä kokemaan. Hyviä elämänkokemuksia toivotellen!
Lueppa ap tuo viestisi vaikka vuoden kahden päästä.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 19:04"]
Aloituksen aihe ei varsinaisesti koske minua, mutta kyllä minullekin tuli siitä aikamoinen besserwisser- vaikutelma. Omahyväinen ja yllättävän naivi, ottaen huomioon, että aloittaja on yli kolmenkymmenen.
Veikkaanpa, että ap on juuri niitä ihmisiä, joilla on kaikki elämässä mennyt kuin oppikirjan mukaan. Aina lapsuudesta lähtien.
Tekisi melkein mieleni sanoa, että älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Älä liikaa tuuduttaudu tuohon keskiluokkaiseen turvallisuuden tunteeseesi. Voi nimittäin olla, että elämä vielä sinuakin opettaa.
[/quote]
Onneksi sinäkin tiedät minun elämäntarinani yhden foorumiviestin perusteella. Tässä klassinen esimerkki edelliseen viestiini viitaten: ihmistä ei edes aihe kiinnosta/kosketa, mutta henkilökohtaisuuksiin menevää vittuilua kyllä jaksaa tulla tänne kirjoittamaan. En ymmärrä, mistä tämä kaikki paha olo ihmisten nettikirjoitteluun kumpuaa ja millaista tyydytystä aikuiset ihmiset saavat toisten mollaamisesta.
Itse avasin keskustelun, koska ihmettelen, miksi monet tämän palstan naisista tuntuvat yllättyvän elämäntilanteesta, johon ovat päätyneet, vaikka samaan aikaan kertovat viesteissään, että piirteet tähän on ollut jo nähtävissä kauan ennen lapsia. Halusin näkökulmia siitä, mistä tämä johtuu ja katsonko kenties itse asiaa poikkeuksellisesta näkökulmasta. Sen sijaan olen nyt saanut kuulla kuvittelevani olevan parempi ihminen kuin muut, syntynyt kultalusikka suussa, olevani omahyväinen jne.
kiitos kuitenkin niille, jotka ovat ottaneet kantaa asiallisesti, niistä viesteistä on jäänyt jotain käteenkin.
ap
Luuletko ap todellakin tietäväsi millainen miehesi on isänä sen perusteella, että olette sukulaislapsilla vähän "harjotelleet"? Tai millainen sinusta tulee lapsen saatuasi? Olet nyt kyllä hieman turhan itsevarmalla asenteella liikenteessä, voit pudota aika korkealta ja kovaa. Se, että tunnet ihmisiä joilla on lapsia, ei vastaa oikeaa kokemusta.
Kyllä ihminen muuttuu. Minä en ainakaan ole samanlainen kuin 20 vuotta sitten.