Rv 32, antakaa vinkkejä miten jaksaa loppuun asti hyvällä fiiliksellä

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 09:42"]

Kyllä niihin selkäkipuihin ihan oikeasti auttaa liikunta. Kävely, venyttely, äitiysjooga. Keskittykää pysymään fyysisesti mahdollisimman hyvässä kunnossa, niin synnytys ja siitä toipuminen sujuu paremmin. Ja vauvan hoitaminen ja yöheräämiset tietysti. Totuus kuitenkin on se, että normaali raskaus ei nyt niin kauhean raskasta ole kuin henkisesti loppuvaiheessa. Viikolla 32 ei todellakaan kannata jäädä tuleen makaamaan vaan hoitaa omaa kuntoa mahdollisimman paljon.

[/quote]

Itsellä ei kyllä liikunta auttanut ollenkaan selkäkipuihin. Mahtaa olla aika yksilöllistä sitten. Ennen raskautta ja koko raskauden ajan aina viikolle 30 asti olen liikkunut paljon, lenkkeilya, uintia ja salilla treenausta. Fyysinen kunto erittäin hyvä, painoakaan ei ole tullut ylimääräisttä. Nuo liitoskivut nyt vain ovat sellaisia, että ei mikään lenkki niitä paranna. Olen edelleen yrittänyt lenkkeillä maltillisesti, mutta loppumatkasta ei pysty edes kävelemään. Venyttelyt auttavat jonkunverran, ja niitä olenkin tehnyt. Paras apu on kuitenkin lämpö ollut koko ajan.  Neuvolassa sanoivat kipujen häviävän sitten, kun lapsi on maailmassa, että sitä odotellessa. 

Jokainen raskaus on erilainen, vaikka olisikin normaali. Ottaa päähän tuollaiset jotka kuvittelevat tietävän millainen mikäkin raskaus on. Mistäs sen tietää miten joku toinen kokee asiat. Jokainen puhukoon vain omasta puolestaan. 

Jotenkin tuntuu niin pahalta lukea tuota kun ei itse voi tulla raskaaksi vaikka haluasi.

Ole onnellinen raskaudestasi ja muista että on ihan ok olla väsynyt: olet luomassa uutta ihmistä. 

Kannattaa oikeesti yrittää nauttia nyt, koska sulle tulee ikävä sitä mahaa kun olet synnyttänyt. Kukaan ei enää oo potkimassa sua siellä mahassa. :D vaikka nyt tuntuiskin ankealta, niin yritä pysyä positiviisena.:)

Kannattaa liikkua sen minkä pystyy. Minä esimerkiksi kävelin taloa ympäri, paljon muuhun en pystynyt. Mä tein aamuisin suht viime metreille asti joogaliikkeitä (olivat varmaan kauniita katsella) ja voi olla, että se säästi mut pahimmalta turvotukselta. 

Lepää päivällä, jos uni tulee. Lyhyetkin pätkät auttavat.

Ymmärrän todellakin fiiliksen, itellä 32+3 ja aivan älyttömät selkä- ja liitoskivut, ja yöunet mitä sattuu... Kyllä saa sanoa ääneen, et oleminen vaikeeta, ja voi kun loppuis jo kärvistely, ei se vaikuta siihen miten onnellinen on tulevasta lapsesta! Tsemppiä sulle, kyllä me jaksetaan kun on pakko =)

Kiitos kaikille vinkeistä, tässä pitäisi tehdä vielä töitäkin 3 viikkoa, joten tuo lepäily kun väsyttää ei aina onnistu... Mutta kyllä tämä tästä!!!

ap

Mjoo, täytyy sanoa että terveen odottajan murheet voivat olla niin pieniä, että se on jo koomista. Vierestä katsonut vaimoni, ykköstyypin diabeetikon kahta raskautta ja suorastaan pelännyt, miten niin armottoman tarkka elämän ja verensokerin kontrollointi vaikuttaa päähän. Ja vaikuttihan se, totta kai, mutta lapset ovat terveitä mikä on tietenkin pääasia muttei itsestäänselvyys.

Se, että joku pystyy normaaliin raskauteen vain makaamalla paikallaan mitään ajattelematta tai tekemättä ja tuntuu helmiä sioille -ylellisyydeltä. Mutta kun ei vaikeammasta tiedä niin tuostakin kai valittaa voi.

Tämä on taas niin tätä. Pitäisi olla onnellinen ja yhtä aurinkoa, vain koska jollain toisella on vielä kurjempaa. Paskat. Miksi ei saisi ikinä valittaa tai sanoa että perkele kun särkee joka paikkaa, eikä ole nukkunut täyttä yötä kuukausiin. Siihen lisäksi, kun tekee vielä täyttä työpäivää ja muut kotihommat, niin voi olla että väsyttää, eikä aina jaksa olla se ihana ja hehkuva odottaja. 

Olen itse viikolla 34 nyt, ja liitoskivut yhtä helvettiä. Mikään makoilu ei auta, kun kivut ei sillä häviä yhtään mihinkään, myöskään liikkuminen ei auta, kun silloin kivut vasta iskevätkin. Koko selkä jumissa. Ainut mikä auttaa yhtään on sauna ja kuuma suihku. Näiden jälkeen luultavasti saa nukuttua ainakin sen pari tuntia, ennen kun on herättävä vessaan. 

Ja olen erittäin onnellinen vauvasta, häntä on kauan toivottu ja odotettu. Takana myös yksi keskenmeno. Olimme jo varaamassa aikaa tutkimuksiin, kun tämä ihme tapahtui. En voisi olla onnellisempi, kuin mitä olen juuri nyt. Kaikista kivuista huolimatta, en vaihtaisi mihinkään. Eikä tätä muuten tekisikään, kuin oman lapsen takia. 

Silti olen täysin sitä mieltä, että joskus saa ja on pakko valittaa. Saa olla väsynyt ja kyllästynyt supistuksiin, kipuihin ja kaikkeen. Vauvaan ja sen potkuihin en kuitenkaan kyllästy ikinä <3 Potkut ovatkin parasta joka päivässä. 

Ensiviikolla alkaa äitiysvapaat, onneksi! Ehkä tämä sitten helpottuu, kun saa levätä vapaasti, kun siltä tuntuu. 

Voimia ap! Et ole yksin!

[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 08:16"]

Mjoo, täytyy sanoa että terveen odottajan murheet voivat olla niin pieniä, että se on jo koomista. Vierestä katsonut vaimoni, ykköstyypin diabeetikon kahta raskautta ja suorastaan pelännyt, miten niin armottoman tarkka elämän ja verensokerin kontrollointi vaikuttaa päähän. Ja vaikuttihan se, totta kai, mutta lapset ovat terveitä mikä on tietenkin pääasia muttei itsestäänselvyys.

Se, että joku pystyy normaaliin raskauteen vain makaamalla paikallaan mitään ajattelematta tai tekemättä ja tuntuu helmiä sioille -ylellisyydeltä. Mutta kun ei vaikeammasta tiedä niin tuostakin kai valittaa voi.

[/quote]

Millä tavalla luulet, että vaimosi raskausajan vaikeudet auttavat toista naista kestämään loppuraskaudet tukaluudet?

Kyllä niihin selkäkipuihin ihan oikeasti auttaa liikunta. Kävely, venyttely, äitiysjooga. Keskittykää pysymään fyysisesti mahdollisimman hyvässä kunnossa, niin synnytys ja siitä toipuminen sujuu paremmin. Ja vauvan hoitaminen ja yöheräämiset tietysti. Totuus kuitenkin on se, että normaali raskaus ei nyt niin kauhean raskasta ole kuin henkisesti loppuvaiheessa. Viikolla 32 ei todellakaan kannata jäädä tuleen makaamaan vaan hoitaa omaa kuntoa mahdollisimman paljon.