Tykkäätkö puhua uskonnosta ja uskomuksista

Tykkään puhua, jos toinen ei ole käännyttäjä tai agressiivinen. Asiallinen keskustelu uskonno(i)sta on joskus varsin paikallaan, hyvän puhujan kanssa se on oikein hauskaa. Olen itse siis kristitty uskovainen.

Suunnilleen kaikkien itämaisten uskontojen edustajien kanssa on mukava puhua heidän uskonnoistaan. Islam ja kristityt ovatkin jo hankalampia, kun niiden kanssa homma tökkää heti ensimmäisenä siihen, että kielletään kaikki muu. Jos käskyssä sanotaan että älä pidä muita Jumalia niin miten kristitty silloin voi puhua rakentavasti, avoimesti ja hyväksyvästi sellaisen kanssa, joka pitää muita jumalia? Siis niin, että se ei mene käännyttämiseksi tai oman itsensä ja oman Jumalansa kehuskeluksi?

Tykkään kyllä keskustella, kunhan sävy pysyy kunnioittavana ja ei-tuputtavana. Kuitenkin minusta on hyvin luonnollista, että ihminen ahdistuu, jos omia näkemyksiä ruvetaan kovasti kyseenalaistamaan. Uskonnoton voi ahdistua uskovaisten käännytysyrityksistä, mutta yhtä lailla uskovainen voi ahdistua siitä, jos ateisti yritää käännyttää. Tai varsinkin ex-uskovainen ateisti. :)

Kunnioitusta ja avarakatseisuutta siis kehiin, niin ainakin minusta saatte keskustelukumppanin.

Olen kiinnostunut uskonnoista ja mytologiasta psykologisina ja sosiologisina ilmiöinä ja keskustelen näistä mielelläni. Olen itse ateisti suhteessa uskonnon epistemologisiin käsityksiin mutta tapakulttuurina kotimaani uskontoa huomioiva.

Oikein mielelläni keskustelen keskustelutaitoisten ja -kykyisten kanssa. Saarnaajien ja käännyttäjien kanssa "keskusteleminen" on ajan haaskausta eikä edes kivaa. Parasta keskustelu on, kun tällainen uskonnoton kohtaa fiksun ihmisen, jolla on uskonto. On hienoa haastaa toinen toisensa kaikessa ystävyydessä perustelemaan kantansa. Ilman mitään aietta saada toinen hylkäämään vakaumuksensa.

En tykkää keskustella, siis uskovaisen ihmisen kanssa. Usko on heille niin herkkä asia, ettei siitä voi keskustella objektiivisesti ja avoimesit pohtien pelkäämättä koko ajan, että jotenkin loukkaa häntä. 

Mutta, toisaalta en niin ihmeemmin ole kiinnostunut mistään yliluonnollisista jutuista. Vietin tässä jokin aika sitten hetken samassa bussissa hyvin uskovaisten ihmisten keskellä, ja ne keskustelunaiheet olivat niin eri sfääreissä kuin mitä minä olen ikinä ajattellut. Kaikki hyvä henki - paha henki- akselilla käydyt keskustelut ovat mielestäni jotenkin aika absuredeja, koska itselläni ei ole niistä kokemusta eikä kiinnostusta hankkia sellaisia kokemuksia. Ja en siis sano, etteikö näille ihmisille nämä kokemukset ole olleet aitoja, en minä voi tietää onko Jumalaa vai eikö ole. 

Usko on niin yksityinen ja arvokas asia, että en mielelläni keskustele siitä kenenkään kanssa. Mutta uskomuksista on mielenkiintoista keskustella. On hauska kuulla, mitä ihmiset ajattelevat ja kuvittlevat.

Tykkäisin keskustella, mutta en tällä palstalla. Täällä ei tule asiallista keskustelua uskosta. Kiva olisi just kuunnella vaikka mormoniäidin ajatuksia?

Ei kiinnosta hihhulien taikauskot.

Pitä aikuisen ihmisen jo ymmärtää ettei mitään jumalaa ole.

Olen aina ollut kiinnostunut uskonnoista, myös muista kuin kristinuskosta.

Teini-ikäisenä olin ehkä lähinnä agnostikkoa, ehkä se kuuluu ikään että kaikki on kyseenalaistettava... Jossain vaiheessa vähän päälle parikymppisenä aloin taas kaivata Jumalan läheisyyteen ja siitä asti olen ollut taas uskossa. Mutta kyllä silti tulee epäuskon hetkiä ja arkinen aherrus ja maallinen elämä vie ajatukset pois uskonasioista.

Mieheni ei ole uskossa, muttei sitä vastaankaan. Pitäisi varmaan keskustella kunnolla hänen kanssaan. En halua painostaa häntä koska se voi vain saada aikaan vastareaktion, mutta toisaalta pelottaa mitä tämä elämä ja seuraava elämä on, jos hän ei usko Jeesukseen...helvettihän se odottaa, ihan jokaista joka ei usko Jeesukseen, se on kristinuskon perusperiaatteita, joten turha kierrellä.

Keskustelen mielelläni uskonasioista, enkä ole näin jyrkkä, en pelottele ketään helvetillä enkä halua mitätöidä muiden uskontokuntien oppeja. En koe että minulla olisi oikeutta tai tarvetta arvostella muiden uskontoa.

En ole itse mikään täydellinen kristitty, vaan tällainen tavallinen maallikko, en juurikaan käy jumalanpalveluksissa, vaan kuuntelen kotona radio Deitä ja hengellistä musiikkia,  luen harvakseltaan Raamattua.. Seurakuntayhteyttä pitäisi pitää yllä ja lukea enemmän Raamattua, jotta suhde Jumalaan lujittuisi. 

Eihän sitä osaa olla objektiivinen kun on uskonasioista kyse. Joskus olen vaihtanut ajatuksia parin "New Age- enkelioppi-luonnonuskonto-äti Amman halaajat-hindulaisuudesta/ budhalaisuudesta vaikutteita saaneet" ystävieni kanssa, mutta ikävä kyllä ne keskustelut ovat melko lyhyiksi jääneet...! Koitan olla avoin ja avarakatseinen, mutta kun olen oman tieni löytänyt, niin en vaan voi täysin hyväksyä näitä harhaoppeja jotka on monesti niin kauniiseen pakettiin kääritty! Kiitos ja Anteeksi.

Jos mainitsee edes kerrakin sanan "Jeesus" on toisten mielestä toisten mielestä kiivas ja agressiivinen fundamentalisti käännyttäjä ja he hyökäävät hampaat irvessä ja raivon vallassa päälle kuin mitkäkin raivohullut sudet nälissään vaikka olisi useaan kertaan muistuttanut olevansa ateisti. Näin olen itse kokenut että uskonnoista puhuminen on Suomessa todella vaikeaa, suorastaan mahdotonta, ja olen tullut siihen tulokseen että on vain parasta pitää omat ajatukset päässään ja olla puhumatta yhtään mistään vaikka se tuntuu suorastaan piinaavalta ja syvän ahdistavalta. Minkäänlaista järjellistä ja aktuellia ei voi tänäpäivänä puhua sopuisasti kenenkään kanssa ilman että tunteet alkaa kuohumaan ja sitten alkaa raivoaminen ja provosoiminen. Itse haluaisin sivistyneesti tutkia ja puhua Jeesuksesta ihmisenä, sekä pohtia syvällisesti mitä Nasaretin mies opetuksillaan todella tarkoitti.