Mitä kaikkea muuta kuin työtä teet työaikana?
Kommentit (9)
En ehdi tekemään muuta kuin töitä.
Joskus kuitenkin pistän salaa karkkeja suuhuni ja hörppään vesipullosta.
Tiimihommaa, kaikki tekevät koko ajan duunia.
Tauot kylläkin joskus venähtää pitkäksi.
Käyn joskus vessassa ja samalla vilkaisen puhelinta joka on pukukopissani.
Teen urakkapalkalla, joten työaikana ei voi tehdä mitään muuta.
Minulla on joustava etätyö, mutta jos en saa töitä tehtyä 16 mennessä niin jatkan sitten, dedikset puoliltaöin. Kyllä siinä nopeasti oppii, ettei ole varaa sometella tai mitään muutakaan työaikana.
Myönnän että olen kateellinen niille, joiden työ on niin helppoa, että on aikaa pelailla pelejä ja kahvitella kaikessa rauhassa. Varmaan palkkakin on parempi kuin minulla, vähemmällä työllä.
Vaihdan joskus muutaman sanan työkavein kanssa, jos on hiljaisempaa. Olen osa-aikatyössä kassalla joten mitään muuta ei voi tehdä eikä mihinkään työpisteestä lähteä.
Yleensä ehdin käydä vessassa kerran pari ja kahvilla kerran. En syö työpäivän aikana mitään, valvon vain lasten ruokailua.
Mitään omia asioita ei kyllä ehdi tekemään. Iltapäivisin yritän muistaa laittaa äänet puhelimeen, jotta voin vastata jos omilla lapsilla on jokin akuutti asia. Yleensä en ehdi enkä muista.
Joskus ennen vanhaan, kun vielä oli hiljaisempia aikoja, saatoin katsoa jotain tv-ohjelmaa kännykästä. Selasin myös nettikauppoja ja tori.fi-sivuja, joskus matkasivuja. Ja tietysti juoruttiin työkavereiden kesken.
Sitten alkoi tehostus ja porukkaa vähennettiin ja töitä lisättiin, nykyisin ei ehdi tekemään muuta kuin töitä. Onneks on kuitenkin saanut kokea tuota leppoisampaakin työelämää joskus.
Pelaan Candy Crushia, selaan nettiä ja juoruan puhelimessa.