Lue keskustelun säännöt.
Haaveissa vahinkoraskaus...
21.10.2013 |
Tiedän kuinka tyhmältä otsikkoni varmasti kuulostaa mutta totuus on se, että haaveilen vahinkoraskauksesta nykyään jatkuvasti.
Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä kolme vuotta, naimisissa 1,5 vuotta. Mieheni on työelämässä, minun tulisi valmistua yliopistosta ensi syksynä. Vauvasta puhumme melkein päivittäin, mutta sellaisella haavetasolla. Välillä tuntuu ihan siltä että olisimme valmiita vanhemmiksi ja toisaalta taas ei. Sekin vielä, että itse olen vielä opiskelija enkä ole ollut työelämässä päiväkään jarruttelee haaveita. Toisaalta lapsi olisi erittäin tervetullut, toisaalta meillä on vielä paljon yhteisiä haaveita ja suunnitelmia mitä halutaan tehdä vielä kun elellään ihan kahdestaan. Ollaan kummatkin vielä aika nuoria, minä 23 v ja mieheni 26 v.
Usein mietin itsekseni, että olisi ihanaa että tulisimme raskaaksi vahingossa. Silloin ei tarvitsisi tehdä sitä päätöstä itse vaan elämä vaan veisi...Jotenkin ihan pelkään jo sitä hetkeä kun päätämme jättää ehkäisyn pois, mitä jos kuukausi toisen jälkeen ei sitä toivottua viivaa ilmestykään raskaustestiin? Jotenkin koko ajatus vain ahdistaa..
Onko muita jotka haaveilevat näin typerän kuuloisesti vauvan saamisesta?
Te, joille raskaus oli yllätys, ajatteletteko te samoin?
Arvostan kaikkia mielipiteitänne :)
Kommentit (9)
Rohkeasti vaan! Ei sitä lasten tekemistä kannata liiaksi miettiä, varsinkin kun olette jo tuon ikäisiä. Ei sitä oikeaa aikaa muuten koskaan tule. No ehkä joskus 40:n tienoilla ja silloin raskaaksi tuleminen on jo vaikeaa, synnytys riskimpää. Ja ei kerkeä enää kovin montaa lasta hankkia, jos vaikka haluaisikin enemmän. Ja mitä vanhempi on sitä huonommin jaksaa yösyötöt ym. Nyt on oikea ikä, kyllä sinne töihin kerkeää. Töitä kerkeää tehdä koko elämänsä, lapsi kasvaa siinä sivussa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tosi onnellinen että meidän lapsi on vahinkolapsi. En olisi ikinä uskaltanut tehdä sitä päätöstä, niin suurta päätöstä että tehdään lapsi! Ja hyvällä omalla tunnolla saan valittaa joskus väsymystä kun lapsi ei ollut suunniteltu ;)
Nyt toivon toista vahinkoa kun pelottaa juuri ap:n kertomat asiat.
Harmi, että joku jo ehti vastata sulle ikävästi.. Niinhän täällä palstalla tosin aina tehdään :/ Tavallaan ymmärrän sua!
En ymmärrä sitä, että raskauden tulisi olla "vahinko". Miksei lapsi voisi olla ihan vaan toivottu ja yritetty? Ehkä käyt nyt läpi samoja asioita, joita itse kävin vielä joku aika sitten.
Olen nyt raskaana rv 10. Odotan esikoita ja se päätös antaa lapselle lupa tulla, se oli itselleni haastava. Erilainen elämä jännitti, ehkä jopa pelottikin. Mutta kun sen päätöksen teki (yhdessä) niin ne möröt väistyi sivuun! :)
Jos nyt saisin päättää, olisin ehdottomasti tehnyt sinun iässäsi esikoisen! Olen nyt 25 vuotias eli en toki mikään vanha. Mitäpä veikkaat, kumman työnantaja palkkaa mielummin... 27 vuotiaan, juuri naimisiin menneet lapsettoman naisen vai naisen, jolla tuossa iässä on jo pieniä lapsia? Niinpä ;)
Vielähän teillä on aikaa hyvin, muutamatkin vuodet, toki ei kannata jättää mihinkään lähelle neljääkymmentä, silloin voi olla ettei lasta enää tule ja onhan sitä silloin jo vähän liian vanhakin. Nuorena on hyvä saada lapset.
Ja eikö olisi itsekkin paljon mukavempaa olla hyväkuntoinen äiti, kun lapset ovat jo aikuisia. Pääsisi nauttimaan lastenlapsistakin täysin siemauksin. :) Kerran sitä vaan eletään. Onko mitään tylsempää kuin elää jonkun standardi kaavan mukaan... Jokainen luokoon oman elämänpolkunsa ja arvostelijat ja kateelliset pitäköön turpansa tukossa. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 12:33"]
sellainen tyyppi joka ei ole valmis ottamaan vastuuta edes siita paatoksesta etta lasta aletaan yrittamaan, EI OLE VALMIS AIDIKSI.
Taa on siis vaan mun mielipide mutta uskon etta moni yhtyisi tahan
[/quote]
Esikoiseni oli ns. vahinkoraskaus, raskaus jota ei oltu yhdessä suunniteltu, mutta raskaus jota kuitenkin odotimme lopulta yhdessä mieheni kanssa hyvin innoissamme. Raskaus oli ensimmäiseksi suorastaan järkytys, mutta pian asiat näyttivät selkiytyvän ja aloimme ihan toden teolla odottamaan malttamattomana meidän rakasta lastamme.
Mitä siis halusin sanoa vain, että vaikka me emme mieheni kanssa ottaneet vastuuta siitä päätöksestä, että lasta aletaan yrittämään (OT. inhoan tuota termiä, että yritetään lasta) olimme me kuitenkin mielestäni valmiita vahemmiksi sitten kun lapsi tuli maailmaan. Raskauden aikana kummatkin totuimme ajatukseen ja kasvoimme henkisesti vanhemmuuteen. Totta kai oli myös vaikeita ja raskaitakin aikoja, mutta yhdessä selivittiin kaikesta ja en usko, että se vauva-vaihe olisi ollut paljoa helpompi vaikka olisimme tietoisesti yrittäneet lasta alunperin.
Ap:lle haluan sanoa, että ymmärrän kyllä ajatuksesi. En usko, että kukaan ihminen koskaa tuntee olevansa aivan täysin valmis vanhemmaksi, kun se on jotain sellaista mitä ei voi mitenkään tietää millaista se on, ennen kuin sen kokee. Kaikilla varmasti on jos jonkinlaisia epäilyksiä, mutta sellaista se elämä on :) Mutta se on totta, että vanhemmuuteen kasvaa koko elämän ajan...
Ootko puhunut sun miehesi kanssa ihan vakavasti ottaen teidän yhteisistä suunnitelmista tulevaisuudessa, että milloin noin suunnilleen lapsi olisi tervetullut?
Ootte kummatkin vielä hyvin nuoria ja mitään hoppua ei ole. Ehkä sen orastavan vauvakuumeen kannattaa antaakin vähän kyteä rinnan alla ja kuulostella ja tunnustella teidän kummankin miltä se tuntuu. Jo vuoden päästä tunteet voivat olla jo ihan erit :)
Tsemppiä!
Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa en missään tapauksessa lähtisi raskautumaan ennen kuin minulla olisi vuosi tai pari työkokemusta, ellen olisi kouluttautunut työvoimapula alalle. Syrjäytymisen riski olisi minusta aivan liian suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riskejä on elämä täynnä, ilman riskejä ei voi elääkään. Kaikkeen liittyy riskejä. Jos haluatte tehdä lapsen nyt tässä tilanteessa niin siitä vaan! Kyllä opiskelut saa valmiiksi vaikka vähän myöhemmin kuin on suunnitellut. Taloudellisesti voi vaan olla vähän tiukempaa. Ja kyllä sitä töitä löytyy kun on ahkera. Vanheemmuutta pelätään turhaan. Kuten täällä on jo sanottu, vanhemmuuteen kasvaa raskausaikana ja lasten kanssa. Minäkin olin todella epäileväinen haluanko lapsia ollenkaan, vaimo sai mut ylipuhutuksi että kadunko sitten vanhana jos en tehnyt niitä aikanaan. Sittenkun sain ekan, niin en olisi voinut kuvitellakaan miten ihanaa on olla isä!!! Ja jos on pelkoja tuleeko raskaaksi, meilläkin meni molempien lasten yrityksessä vajaa vuosi, ennenkuin tärppäsi. Ei lasten saaminen ole itsestäänselvyys, mutta yleensä ne saa alulle ihan nopeastikin. Ja jos niin harvinaisesti kävisikin ettei millään keinoilla tule, niin aina on olemassa adoption mahdollisuus. Eli pelko pois ja rohkeutta elämään!
sellainen tyyppi joka ei ole valmis ottamaan vastuuta edes siita paatoksesta etta lasta aletaan yrittamaan, EI OLE VALMIS AIDIKSI.
Taa on siis vaan mun mielipide mutta uskon etta moni yhtyisi tahan