Mistä voin saada tietää, olenko narsisti?

Vierailija kirjoitti:

On ongelmia ihmissuhteissa. Tunnen kyllä empatiaa tietenkin, mutta nyt kun mietin, niin en osaa sanoa onko se todellista. Kai se on.

Minulle eräs eksä sanoi, että käytin häntä vain hyväksi kun asuin hänen luonaan erään kesän kun hänen luotaan oli lyhyempi työmatka. Tein kyllä ruokaostoksia ja muuta, ja luulin että hän halusi minut sinne. Sama eksä sanoi minun olevan paha ja moraaliton ihminen, koska loukkaannuin erästä lemmikkiäni koskevasta asiasta, jossa olisi pahimmillaan voinut käydä niin, että lemmikkini olisi joutunut lopetettavaksi.

ap

Et vaikuta narsistilla, eksä oli vaan vihainen ja yritti lyödä vyön alle. Narsisti olisi suoraan sitä mieltä, että eksä on 100% väärässä syistä x ja y. Tuosta lemmikkijutusta ei kyllä tajunnut yhtään, mistä on kyse, niin ympäripyöreästi asian ilmaisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit aivan hyvin olla narsisti. Onko sulla ongelmia ihmissuhteissa? Loukkaannutko helposti ihmisten sanomisista ja otat itseesi? Koetko tarvetta näpäyttää tämän johdosta ja muuttuuko ihminen silmissäsi halveksuttavaksi?

Kaikilla ihmisillä on ongelmia ihmissuhteissa, jokaisella. Ei kukaan ole kaikkien kanssa ystävä, eikä pidäkään olla, koska kaikkia ei voi miellyttää kuin heittäytymällä ovimatoksi (ja sekin ärsyttää joitain).

Ja mitä on helposti loukkaantuminen, sekin on ihan yksilöllistä ja yksilöllinen mutu. Jos joku loukkaa sinua, pitää olla aika matonen, jos ei yhtään herää vastaansanomisen halu tai ärsyynny - tietysti normaali yksilö sietää eri mieltä olon ja asiasta sanomisen, mutta kyllä oikeasta loukkaantumisesta KUULUUKIN haluta "näpäyttää".

Tulkintoja siis nuo, ja ihmisen on oikeasti aika mahdoton sanoa itse itsestään, mikä on "normaalin" rajoissa ja mikä ei.

Narsistit loukkaantuvat todella helposti, koska lukevat asioita ja tilanteita väärin. Jos joku puhuessaan sanoo vahingossa jotain loukkaavaa, normaalilla tunne älyllä varustettu kuuntelee kokonaisuutta. Narsisti takertuu siihen yhteen sanaan ja lauseeseen ja tekee siitä johtopäätöksiä. Jatkuvaa rivien välistä lukemista ja asioiden kääntelyä ja vääntelyä, mitä joku muka tarkoitti.

Päinvastoin - narsisti aina selittelee, että muut vain lukevat ja tulkitsevat väärin hänen ilkeyksiään, eivätkä "osaa lukea kokonaisuutta". Miksi ihmeessä selvät loukkaukset pitäisi skipata yli ja hymistellä? Opettele ilmaisemaan itseäsi nätisti, niin ei tarvitse jälkikäteen selitellä saati syytellä kuulijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit aivan hyvin olla narsisti. Onko sulla ongelmia ihmissuhteissa? Loukkaannutko helposti ihmisten sanomisista ja otat itseesi? Koetko tarvetta näpäyttää tämän johdosta ja muuttuuko ihminen silmissäsi halveksuttavaksi?

Kaikilla ihmisillä on ongelmia ihmissuhteissa, jokaisella. Ei kukaan ole kaikkien kanssa ystävä, eikä pidäkään olla, koska kaikkia ei voi miellyttää kuin heittäytymällä ovimatoksi (ja sekin ärsyttää joitain).

Ja mitä on helposti loukkaantuminen, sekin on ihan yksilöllistä ja yksilöllinen mutu. Jos joku loukkaa sinua, pitää olla aika matonen, jos ei yhtään herää vastaansanomisen halu tai ärsyynny - tietysti normaali yksilö sietää eri mieltä olon ja asiasta sanomisen, mutta kyllä oikeasta loukkaantumisesta KUULUUKIN haluta "näpäyttää".

Tulkintoja siis nuo, ja ihmisen on oikeasti aika mahdoton sanoa itse itsestään, mikä on "normaalin" rajoissa ja mikä ei.

Narsistit loukkaantuvat todella helposti, koska lukevat asioita ja tilanteita väärin. Jos joku puhuessaan sanoo vahingossa jotain loukkaavaa, normaalilla tunne älyllä varustettu kuuntelee kokonaisuutta. Narsisti takertuu siihen yhteen sanaan ja lauseeseen ja tekee siitä johtopäätöksiä. Jatkuvaa rivien välistä lukemista ja asioiden kääntelyä ja vääntelyä, mitä joku muka tarkoitti.

Päinvastoin - narsisti aina selittelee, että muut vain lukevat ja tulkitsevat väärin hänen ilkeyksiään, eivätkä "osaa lukea kokonaisuutta". Miksi ihmeessä selvät loukkaukset pitäisi skipata yli ja hymistellä? Opettele ilmaisemaan itseäsi nätisti, niin ei tarvitse jälkikäteen selitellä saati syytellä kuulijoita.

Mä ehkä teen tätä. Yleensä kyllä jos on mennyt liian pitkälle, osaan pyytää anteeksi. Mutta kun ei sillä anteeksipyydölläkään taida enää olla minkäänlaista painoarvoa.

Terapeuttini kerran kysyi minulta kaksi kysymystä. Ensin hän kysyi, mitkä mielestäni ovat hyviä puoliani. Sitten hän kysyi, mitä minun mielestäni pitäisi muuttaa itsessäni. En osannut vastata tähän. Hän sanoi "aika yllättävää".

Asia jäi vaivaamaan, mutta sain selville jostain muusta lähteestä myöhemmin, että tuolla kysymyksellä seulotaan joskus asiakkaan narsistisuutta. Ilmeisesti narsistit häkeltyvät siitä, jos joku ehdottaa, että heissä olisi jotain parantamisen varaa.

En vieläkään ole saanut mitään narsismidiagnoosia, enkä olisi vastauksestani huolimatta ollenkaan varma, että olen oikea narsisti. Perustelin jotenkin sillä tavalla, että jokaisessa huonossa ominaisuudessa (esim. ujous) on jotain hyvääkin, ja että ominaisuus on vain ominaisuus, johon arvo lisätään ulkopuolelta. Lisäksi on useimmiten hyödyllistä, että itseluottamus olisi enemmän ylä- kuin alakanttiin, joten en näe kauhean tarkoituksenmukaisena etsiä itsestään vikoja, joita alkaisi muuttaa. Se johtaa parempiin lopputuloksiin, jos kehuu itseään onnistumisissa eikä liikaa vatvo epäkohtia - ihan kuin vaikka lastenkasvatusksessakin. En osaa sanoa, onko ajatukseni merkki siitä, että olen tosiaan narsisti ja yritin vain jotenkin älyllisesti puolustaa sitä, että en näe vikoja itsessäni enkä halua muuttaa mitään luonteestani.

Narsisti ei pyydä anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on monet narsismin oireista - ulkonäkö ja varallisuus tärkeää, halu olla "erityinen", unelmia täydellisyydestä mm. rakkaudessa ja eräässä taidossa, olen kateellinen niille, joilla on mitä haluan, harvoin uhraan aikaa muiden tarpeille, ajattelen elämän pelinä, jossa on pärjättävä. En kuitenkaan tahallaan satuta toisia ihmisiä enkä nauti minkäänlaisesta loukkaamisesta ja kiusaamisesta. Minun mielestäni narsistinen elämänasenne on ainoa toimiva ja järkevä nykyisessä individualistisessa maailmassa. Jos eläisin yhteisössä, jossa tuetaan toinen toisiaan vastavuoroisuudella, olisin varmaan toisenlainen ja vähemmän kilpailullinen.

Minun on vähän vaikea ymmärtää, minkä takia monet tavoittelee pelkkää "ihan tavallista" elämää. Totta kai tavalliset saavutukset ovat paljon parempia kuin huonot tai ei ollenkaan, mutta miksi pitäisi olla joku yläraja sille, mitä hyväksyy elämältä vastaanottaa?

Olen sitten miettinyt, että ehkä olen autistinen/introvertti, jolla on vaan tietyt elämänarvot ja kokemukset taustalla, jotka aiheuttavat esimerkiksi luottamuksen puutteen ja haluttomuuden aitoon yhteistyöhön toisten kanssa. Tavallaan (narsistisesti) ajattelen, että kaikilla on ne samat piirteet ja halut sisällään, jotka minullakin. Itse vaan olen ne myöntänyt osaksi ihmisyyttäni ja ottanut osaksi persoonaani. Esimerkiksi tiedän olevani kateellinen. Olen usein näkevinäni toistenkin olevan kateellisia tai vihaisia jostain, mutta usein he peittävät tämän tunteen nopeasti ja kieltävät sen tapahtuneen esimerkiksi projisoimalla sen itsensä ulkopuolelleen, koska on vaikea nähdä itsensä ihmisenä, jossa on jotain pahaa ja väärää. Minusta on heikkoa ja valheellista, ettei voi nähdä epämiellyttäviä osia itsestään. Toki en nauti kateellisuudesta enkä halua tuntea sitä, mutta asian kieltäminen ei ainakaan edistä mitään. Tämä kokemus toisaalta saattaa todistaa, että en ole narsisti. Olen käsittänyt, että he eivät pääse käsiksi sisäiseen maailmaansa oikein millään, vaan nimenomaan ulkoistavat kaiken ongelmallisuutensa hinnalla millä hyvänsä.

Tietenkin esitän muille nöyrää ja jaloa, enkä halua tulla nähdyksi itsekkäänä ku.sipäänä, koska sellainen imago olisi haitaksi tavoitteilleni.

Olet jäljillä; lähes jokaisessa ihmisessä on vähän narsismia. Mielenkiintoinen, paha yhdistelmä on autistinen, introvertti narsisti. Valitettavasti olen työssäni tavannut näitäkin. Ehkä vielä pahempi extrovertti narsisti, joka on omasta mielestään täydellinen ja osaa esittää roolinsa.

Kyllä minä ainakin olen saletisti narsisti, vähintään sellainen vaatimaton narsisti. Vika on aina muissa, en osaa kehua muita. Kehuja en mitenkään kauhean innolla ota vastaan, mutta kyllä ne salaa aina vähän lämmittää. Haukun itseäni tekemistäni mokista päiväkausia, koska pelkään että menetin kasvoni ja kaikki pitävät minua typeränä.

Ei anneta pelolle valtaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on monet narsismin oireista - ulkonäkö ja varallisuus tärkeää, halu olla "erityinen", unelmia täydellisyydestä mm. rakkaudessa ja eräässä taidossa, olen kateellinen niille, joilla on mitä haluan, harvoin uhraan aikaa muiden tarpeille, ajattelen elämän pelinä, jossa on pärjättävä. En kuitenkaan tahallaan satuta toisia ihmisiä enkä nauti minkäänlaisesta loukkaamisesta ja kiusaamisesta. Minun mielestäni narsistinen elämänasenne on ainoa toimiva ja järkevä nykyisessä individualistisessa maailmassa. Jos eläisin yhteisössä, jossa tuetaan toinen toisiaan vastavuoroisuudella, olisin varmaan toisenlainen ja vähemmän kilpailullinen.

Minun on vähän vaikea ymmärtää, minkä takia monet tavoittelee pelkkää "ihan tavallista" elämää. Totta kai tavalliset saavutukset ovat paljon parempia kuin huonot tai ei ollenkaan, mutta miksi pitäisi olla joku yläraja sille, mitä hyväksyy elämältä vastaanottaa?

Olen sitten miettinyt, että ehkä olen autistinen/introvertti, jolla on vaan tietyt elämänarvot ja kokemukset taustalla, jotka aiheuttavat esimerkiksi luottamuksen puutteen ja haluttomuuden aitoon yhteistyöhön toisten kanssa. Tavallaan (narsistisesti) ajattelen, että kaikilla on ne samat piirteet ja halut sisällään, jotka minullakin. Itse vaan olen ne myöntänyt osaksi ihmisyyttäni ja ottanut osaksi persoonaani. Esimerkiksi tiedän olevani kateellinen. Olen usein näkevinäni toistenkin olevan kateellisia tai vihaisia jostain, mutta usein he peittävät tämän tunteen nopeasti ja kieltävät sen tapahtuneen esimerkiksi projisoimalla sen itsensä ulkopuolelleen, koska on vaikea nähdä itsensä ihmisenä, jossa on jotain pahaa ja väärää. Minusta on heikkoa ja valheellista, ettei voi nähdä epämiellyttäviä osia itsestään. Toki en nauti kateellisuudesta enkä halua tuntea sitä, mutta asian kieltäminen ei ainakaan edistä mitään. Tämä kokemus toisaalta saattaa todistaa, että en ole narsisti. Olen käsittänyt, että he eivät pääse käsiksi sisäiseen maailmaansa oikein millään, vaan nimenomaan ulkoistavat kaiken ongelmallisuutensa hinnalla millä hyvänsä.

Tietenkin esitän muille nöyrää ja jaloa, enkä halua tulla nähdyksi itsekkäänä ku.sipäänä, koska sellainen imago olisi haitaksi tavoitteilleni.

Olet jäljillä; lähes jokaisessa ihmisessä on vähän narsismia. Mielenkiintoinen, paha yhdistelmä on autistinen, introvertti narsisti. Valitettavasti olen työssäni tavannut näitäkin. Ehkä vielä pahempi extrovertti narsisti, joka on omasta mielestään täydellinen ja osaa esittää roolinsa.

Hymy nousi huulilleni kuullessani olevani mielenkiintoinen. Että kiitos vaan validaatiosta.

Mä myin itseäni yhden parisuhteen aikana, ryyppäsin ja petin muutenkin. Mutta en mä kyllä silti narsisti ole. Ehkä vain muuten häiriintynyt.

Minä aika usein etsin vikoja toisista. "Jos Julia ei olisi just soittanut ja sekoittanut sillä ajatuksiani, niin olisin saanut laittautua rauhassa ja olisin ehtinyt ajoissa bussiin!" Saan itseni kiinni tällaisesta ja hävettää. Ei olisi ollut pakko vastata puhelimeen just silloin ja joka tapauksessa myöhästyin bussista ihan itse. Mutta vähän pelottaa välillä se, että haen sen syyn jostain muualta ulkopuolelta, ihan epäloogisesti ja kaukaakin joskus, että ei tarvitsisi itseään moittia mokailustaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä myin itseäni yhden parisuhteen aikana, ryyppäsin ja petin muutenkin. Mutta en mä kyllä silti narsisti ole. Ehkä vain muuten häiriintynyt.

K-sipäitä on muitakin kuin narsisteja. Toisaalta se on vielä pahempi. Narsisti on aina ollut se mikä on ja hänen on hyvin vaikea muuttua, koska normaaleja palasia puuttuu. Sä olisit voinut valita tehdä oikein, mutta halusit silti tehdä väärin.

Vierailija kirjoitti:

Narsisti ei pyydä anteeksi.

Kyllä ne pyytää jos uskoo, että siitä on hyötyä ja uhkaavat menettää suuren edun. Eivät tietenkään tarkoita sitä vaan se on manipulointia. Se on enemmänkin anteeksipyyntö heille itselleen, että jäi kiinni. Se on taktiikan muutos siinä kohtaa. Anteeksipyynnöllä ostetaan aikaa ja etäisyyttä, että saadaan uusi tilaisuus iskeä myöhemmin.

 Mutta jos pitäisi pyytää anteeksi ihmiseltä joka ei pysty tuottamaan heille hyötyä, niin se ei ikinä kuule minkäänlaista anteeksipyyntöä mistään.

Noh todelliset narsistit tunnistaa kyllä. Tunsin ihmisen johon pätee kaikki täällä: http://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2013/03/narsistit-narsismi-ja-na…

Ja ihan jokainen joka tuon lukee ja kuvittelee tuollaisen ihmisen tajuaa että narsisti on jotain muuta kuin vähän hankala tyyppi. Kerro ap, resonoiko kokonaisuus? Onko sinulla esim maagista ajattelua, että olet erityisen tärkeä ja vaikutusvaltainen ja on lähes rikos jos et voi olla toisten samanlaisten ihmisten lähipiirissä? kerrotko tutuillesi kuinka kirjoitat vaikka presidentille ja uskot ihan 100% varmuudella olevasi niin merkityksellinen, toisin kuin tämä tuttusi, että olet oikeutettu vastaukseen jne? Koetko olevasi erityisen tärkeä hahmo maailmassa? (kaikkihan me tavallaan koemme, mutta et osaa ajatella että kaikki voisivat olla, mutta sinä olet? ) romahdatko lähes itsemurhan partaalle jos et saa mielihyvää tuottavaa ihailua ja saavutuksia jne? Kestätkö jos joku onnistuu häpäisemään sinut?

Jutelllan tästä vielä

Vierailija kirjoitti:

Noh todelliset narsistit tunnistaa kyllä. Tunsin ihmisen johon pätee kaikki täällä: http://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2013/03/narsistit-narsismi-ja-na…

Ja ihan jokainen joka tuon lukee ja kuvittelee tuollaisen ihmisen tajuaa että narsisti on jotain muuta kuin vähän hankala tyyppi. Kerro ap, resonoiko kokonaisuus? Onko sinulla esim maagista ajattelua, että olet erityisen tärkeä ja vaikutusvaltainen ja on lähes rikos jos et voi olla toisten samanlaisten ihmisten lähipiirissä? kerrotko tutuillesi kuinka kirjoitat vaikka presidentille ja uskot ihan 100% varmuudella olevasi niin merkityksellinen, toisin kuin tämä tuttusi, että olet oikeutettu vastaukseen jne? Koetko olevasi erityisen tärkeä hahmo maailmassa? (kaikkihan me tavallaan koemme, mutta et osaa ajatella että kaikki voisivat olla, mutta sinä olet? ) romahdatko lähes itsemurhan partaalle jos et saa mielihyvää tuottavaa ihailua ja saavutuksia jne? Kestätkö jos joku onnistuu häpäisemään sinut?

Oli tuossa se kohta, kun haaveilee jostain täydellisestä rakkaudesta ja menestyksestä. Mutta en kyllä muita kohtia voi allekirjoittaa täysin.

Miksi tuo täydellisestä rakkaudesta haaveileminen on narsistista? Olen tällä hetkellä sinkku, ja koen yleensä parisuhteessa ollessani olevani "tasapainoisempi", toki tapaan yleensä unohtaa oman elämäni ja jotenkin muotoudun sen toisen ihmisen mukaan. Minulle täydellinen rakkaus olisi siis sellainen, missä en tekisi noin ja missä olisi turvallista ja tasaista.

Jos olisin narsisti, en varmaan ahdistuisi asunnosta poistumisesta näin kohtuuttomasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit aivan hyvin olla narsisti. Onko sulla ongelmia ihmissuhteissa? Loukkaannutko helposti ihmisten sanomisista ja otat itseesi? Koetko tarvetta näpäyttää tämän johdosta ja muuttuuko ihminen silmissäsi halveksuttavaksi?

Kaikilla ihmisillä on ongelmia ihmissuhteissa, jokaisella. Ei kukaan ole kaikkien kanssa ystävä, eikä pidäkään olla, koska kaikkia ei voi miellyttää kuin heittäytymällä ovimatoksi (ja sekin ärsyttää joitain).

Ja mitä on helposti loukkaantuminen, sekin on ihan yksilöllistä ja yksilöllinen mutu. Jos joku loukkaa sinua, pitää olla aika matonen, jos ei yhtään herää vastaansanomisen halu tai ärsyynny - tietysti normaali yksilö sietää eri mieltä olon ja asiasta sanomisen, mutta kyllä oikeasta loukkaantumisesta KUULUUKIN haluta "näpäyttää".

Tulkintoja siis nuo, ja ihmisen on oikeasti aika mahdoton sanoa itse itsestään, mikä on "normaalin" rajoissa ja mikä ei.

Narsistit loukkaantuvat todella helposti, koska lukevat asioita ja tilanteita väärin. Jos joku puhuessaan sanoo vahingossa jotain loukkaavaa, normaalilla tunne älyllä varustettu kuuntelee kokonaisuutta. Narsisti takertuu siihen yhteen sanaan ja lauseeseen ja tekee siitä johtopäätöksiä. Jatkuvaa rivien välistä lukemista ja asioiden kääntelyä ja vääntelyä, mitä joku muka tarkoitti.

Päinvastoin - narsisti aina selittelee, että muut vain lukevat ja tulkitsevat väärin hänen ilkeyksiään, eivätkä "osaa lukea kokonaisuutta". Miksi ihmeessä selvät loukkaukset pitäisi skipata yli ja hymistellä? Opettele ilmaisemaan itseäsi nätisti, niin ei tarvitse jälkikäteen selitellä saati syytellä kuulijoita.

Kimppaan tätä alinta vastaajaa. Narsisti nimenomaan pyrkii sanoin vaikuttamaan niin toiseen, että tämä tuntisi huonoutta suhteessa häneen ja saisi loukattua uhriaan. Narsistin uhreina ovatkin useimmiten herkät helposti loukkaantuvat yksilöt. Tämä siis ihan tutkittu juttu, ei keittiöpsykologiaa. Sitten narsisti loukkaantuu itse, jos tuosta sanot hänelle.

Jos koet häpeää, et luultavasti ole narsisti. Itse olen naimisissa diagnosoidun kanssa, voin kertoa lisää jos sulla on jotain kysyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttini kerran kysyi minulta kaksi kysymystä. Ensin hän kysyi, mitkä mielestäni ovat hyviä puoliani. Sitten hän kysyi, mitä minun mielestäni pitäisi muuttaa itsessäni. En osannut vastata tähän. Hän sanoi "aika yllättävää".

Asia jäi vaivaamaan, mutta sain selville jostain muusta lähteestä myöhemmin, että tuolla kysymyksellä seulotaan joskus asiakkaan narsistisuutta. Ilmeisesti narsistit häkeltyvät siitä, jos joku ehdottaa, että heissä olisi jotain parantamisen varaa.

En vieläkään ole saanut mitään narsismidiagnoosia, enkä olisi vastauksestani huolimatta ollenkaan varma, että olen oikea narsisti. Perustelin jotenkin sillä tavalla, että jokaisessa huonossa ominaisuudessa (esim. ujous) on jotain hyvääkin, ja että ominaisuus on vain ominaisuus, johon arvo lisätään ulkopuolelta. Lisäksi on useimmiten hyödyllistä, että itseluottamus olisi enemmän ylä- kuin alakanttiin, joten en näe kauhean tarkoituksenmukaisena etsiä itsestään vikoja, joita alkaisi muuttaa. Se johtaa parempiin lopputuloksiin, jos kehuu itseään onnistumisissa eikä liikaa vatvo epäkohtia - ihan kuin vaikka lastenkasvatusksessakin. En osaa sanoa, onko ajatukseni merkki siitä, että olen tosiaan narsisti ja yritin vain jotenkin älyllisesti puolustaa sitä, että en näe vikoja itsessäni enkä halua muuttaa mitään luonteestani.

Olen kyllä vahvasti eri mieltä. Ongelmien ja vikojen havaitseminen on ainoa väylä muutokseen. Eihän kukaan muuta tapojaan, jotka kokee hyviksi!

Tietysti loputon märehtiminen on turhaa, kunhan päättää muuttua jossakin asiassa ja myös vaatii sitä muutosta itseltään aidosti.

Uudessa Tiede-lehdessä oli hyvä epätyypillinen artikkeli aiheesta, jonka pohjalta asiaa voi tarkastella.