Kumpaa totella? Uskoa vai halua?

Eroa miehestäsi ja kirkostasi.

Vaikea sanoa kun et kerro, miksi häntä inhoat. Mielestäni suhteesta, jossa on väkivaltaa ja alistamista, pitäisi erota. Kysymys ei varmaan viime kädessä ole edes uskostasi, vaan siitä, miten uskonyhteisösi eli ympäröivät ihmiset ratkaisuusi reagoisivat. 

Jos todella haluat, niin jumala on kykenevä auttamaan. On annettava 

sydämestään anteeksi, pyydä apua siihen jumalalta. Johonkin olet alussa 

miehessäsi rakastunut. Se mies on yhä olemassa. 

Ota joku aikaraja, jolloin teet joka päivä jonkun hyvän teon miehellesi, vaikka kuinka ärsyttäis, katso tuleeko tulosta. 

Voimia!

Voisiko tauko olla hyvä. Muuttaa erilleen joksikin aikaa ja miettiä niin.

Usko(nto) ei mielestäni pitäisi olla sellainen, että se tekee ihmisen olon kurjaksi. Muista, että tavalliset ihmiset ovat tulkinneet osan säännöistä. Ne eivät ole aina sitä, mitä uskonto oikeasti velvoittaa ihmiset noudattamaan.

Auttiin vuosi erillään ja se oli ihan hyvä juttu, pahin raivo talttui. Olin sitä ennen jo melkein valmis murhaan. Toisaalta nyt masentaa olla taas yhdessä kun voi muistella miten onnellinen olin ilman häntä.

Mies ei ole väkivaltainen vaan kettumainen. Korostaa jatkuvasti sitä miten täydellinen hän on, ohjaa, nalkuttaa ja vaatii koko ajan. Niuhottaa pienistä, nostaa raivarit vaikka siitä että tiskikoneen tiivisteitten väliin on valunut ruokaa. Antaa aina ymmärtää miten surkea ja huono minä olen. Meillä on lapsia, joitten kanssa hän liittoutuu, mitätöi kaikki kasvatusyritykseni ja saa lapsetkin (teinejä jo suurin osa) haukkumaan minua.

"Uskonuhteisöni" olisi pahoillaan erosta, mutta kyllä he sen nielaisisivat. Olen kuitenkin ihan luterilainen :D Kyse on omasta uskostani. Raamatusta luen että eroaminen on syntiä. Tosin niin on rakkaudettomuuskin. Olin tyhmä kun menin aikanaan hänen kanssaan naimisiin, en rakastanut häntä silloinkaan mutta olin "epätoivoinen".

ap

Entäs pariterapia? Miksi palasitte yhteen erillään asumisen jälkeen?

Tottele järkeäsi.