Millainen itsetunto sinulla on?
Kommentit (14)
Huonohko. Se mittaantuu sillä miten paljon masennun niistä asioista, joissa olen huono.
Rautanen itsetunto siinä mielessä, että ajattelen osaavani ”kaiken” riittävän hyvin, ja ajattelen olevani fiksu, eikä minulla ole syytä vähätellä osaamistani ja kokemustani missään seurassa. Olen myös hyvä puhumaan ja omaat hyvät sosiaaliset taidot.
Mutta: sisäisesti ajattelen olevani paska. Olen itsekäs eikä minusta ole tekemään ketään onnelliseksi. Nämä piirteet eivät vain näy työelämässä eikä muille ihmisille. Yön pimeinä tunteina näin mietin ja yksikseni mietin.
Kysymykseni kuuluukin: onko minulla hyvä itsetunto vai ei?
Parantunut paljon. En juurikaan enää ota henkilökohtaisesti toisten negatiivisia mielipiteitä. Olen huomannut, että toisia haukkuvat ihmiset ovat yleensä hyvin epävarmoja itse itsestään.
Olematon ja mitätön itsetunto. Syynä aneeminen kikulin koko. Vain 14/ 4,5. Sama kun heittäisi suosiolla lusikan nurkkaan.
Ylikorostuneen hyvä johtuen todennäköisesti sen todellisesta haavoittuvuudesta.
En tiedä sivuaako tää vähän aiheesta mutta ihmettelen itsetuntoon liittyen että jos joku pitää itseään vaikka rumana niin silloin usein sanotaan että tällä on huono itsetunto, miksi? Eikö tämä ole puhdas mielipide jos itsensä mielestä ruma tai huono jollain tapaa?
Vierailija kirjoitti:

Hyvä itsetunto on sitä, että ruma tiedostaa olevansa ei-niin-kaunis, mutta silti ajattelee ”olen silti hyvä tälläisena ja tämännäköisenä”.
Aika hyvä. Näkyy varmaan siinä, etten ole hirveän kiinnostunut siitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä sivuaako tää vähän aiheesta mutta ihmettelen itsetuntoon liittyen että jos joku pitää itseään vaikka rumana niin silloin usein sanotaan että tällä on huono itsetunto, miksi? Eikö tämä ole puhdas mielipide jos itsensä mielestä ruma tai huono jollain tapaa?
Hyvä itsetunto on sitä, että ruma tiedostaa olevansa ei-niin-kaunis, mutta silti ajattelee ”olen silti hyvä tälläisena ja tämännäköisenä”.
Mutta miksi pitäisi ajatella niin?

Jotta ei olisi masentunut, katkera tai surullinen ulkonäkönsä vuoksi?
-eri
Suunnilleen Touko-Poukon askarteleman-paskarteleman sielun näköinen.
Miul o huono itsetunto. Oon myös ujo ja arka. :/ M25
En ole vertaillut muihin, joten mittari puuttuu, mutta ego eikä supergo ole pahemmin valittaneet, libido on kyllä ollut epätoivoinen hormonitoiminnan hiipumisesta.
Olen kaunis.