oon niin epäonnistunut äitinä.

Kaverini oli tuollainen, kun olimme teinejä. Hän huusi, haistatteli, haukkui ja löi äitiään. Johtui minusta siitä, että heidän kotona ei ollut rajoja. Onko sun lapsilla ollut pienestä asti selkeät rajat?

Rajat on ollu ja edelleenkin on. Siksipä olenkin varsin neuvoton ja uupunut tilanteeseen.

Ap

Millaiset rajat?

No näköjään niitä rajoja ei nimenomaan ole! Olet jossain vaiheessa päästänyt kakarat niskan päälle. Jos minä näkisin tyttäreni tuollaisena ostarilla niin tukasta lähtisi kotiin, lisäksi kännykkä ja tietokone pois sekä ulkonaliikkumiskielto.

Missä lasten isä on?

Kotiarestia näin ensi alkuun.

On ihan perusteltavissa mikäli poikasi sotkee asuinympäristöä ja tyttäresi haistattelee ihmisille.

Sitten otetaan mukavuudet pois.

Kun koulunkäynti alkaa parantua, palautetaan mukavuudet.

Ihan samanlaista kasvatusta kuin uhmaikäisten taaperoiden kanssa, sinulla on oltavat lehmänhermot, mutta myös selkärankaa toteuttaa rangaistukset.

Hei, älä syytä itseäsi menneestä. Yritä selvitä lasten kanssa nyt. Onko teillä minkäänlaista keskusteluyhteyttä? Ole yhteydessä kouluun ja pyydä apua. Koulussa on mm. kuraattori ja koulupsykologi. Tee lapsille selväksi, ettet hyväksy heidän huonoa käytöstään, mutta anna heidän myös ymmärtää että rakastat heitä ja haluat heidän parastaan.

Hyvä ap :) Voi kun toivon sulle paljon voimia ja toivoa, mutta myös sitä, että tilanteesi alkaisi muuttua parempaan päin. Mietin, että mistä saisit nyt tukea kasvatustyössäsi... tuli mieleeni esim. Perheasiain neuvottelukeskus, jossa voit saada maksuttomasti mm. keskustelutukea kokeneilta perheterapeuteilta ja muilta ammattilaisilta. Jos paikkakunnallasi ei ole Perheasiain neuvottelukeskuksen toimipistettä, soita kuitenkin sinne, koska he todennäköisesti osaavat neuvoa sinua eteenpäin. Katso toki myös muut linkit - tuo Healing Rooms on harvinainen paikka, josta voin omasta kokemuksesta sanoa, että siellä ihmisen ongelmat tai taakat kohdataan poikkeuksellisella inhimillisyydellä ja lämmöllä, ilmaista on tämäkin toiminta.

*Perheasiain neuvottelukeskus http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI

*Healing Rooms http://www.healingrooms.fi/?sid=7

[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 19:15"]

oon niin epäonnistunut äitinä. -- Ollaan vitun köyhiä ja kaikki paha maailmassa on mun syytä. Tätä kuunnellut nyt vuoden verran ja alkaa masentamaan. Ahdistaa kotona olo ja perheen pyöritys.

[/quote]

RAKAS ap! Ehdotan nyt ihan vakavasti, että soittaisit vaikka heti huomenna oman paikallisseurakuntasi diakonille, joka on erikoistunut ja saanut koulutuksen nimenomaan ihmisten auttamiseen näissä elämän konkereettisissa ongelmissa, HUOM. siellä ei "käännytetä" ketään, ei kysytä uskoa eikä edes kirkon jäsenyyttä. Lämpimästi rohkaisen sinua ottamaan yhteyttä: saat todennäköisesti inhimillisen ja lämpimän ihmisen tueksesi tähän tilanteeseesi! http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/C871691F974613C2C2257480003C5857?OpenDocument&lang=FI

Neuvoja voisi löytyä myös MLL:n vanhempainnetistä, esim. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/rajojen_asettaminen_nuorelle/

Voimia ja lehmänhermoja toivottaen :)

Niin, moni tuossa vaiheessa huomaa, että lapset ei olleetkaan niitä kauko-ohjattavia roboteja, jotka toetuttavat vanhempiensa haaveita. nauratti oikein kun töissä taaperoiden äitiliinit suunnittelivat lastensa tulevia uria ja elämiä: mun lapsi menee sitten yliopistoon, naimisiin ja rakentaa Lammin kivitalon 25- vuotiaana......

Aikuisten lasten äitinä heitin siihen keskustelupöytään vähän totuuksia: on haettu putkasta, sairaalasta, torilta räkäkännissä. On keskytettyjä kouluja, parisuhteita, jne. Että ettepä raukat tiedä mikä vielä on teillekkin tulossa niitten kullannuppujenne kanssa. Ei auta äitin urasuunnittelu ei kun nuoriso kokeilee rajojaan ja elää omaa elämää.

No, ihan kunnon työssäkäyviä kansalaisia noista on tullut, nuoruudesta huolimatta. Mutta itse ovat ammattinsa, siviilisäätynsä ja asuntonsa valinneet, ei siihen ole äitillä sanansijaa.

Sitäpaitsi, mitä enemmän yrität puuttua, sitä kauemmaksi nuoriso kaikkoaa. Joten älä syytä itseäsi. Tapahtuu sitä paremmissakin perheissä vaikka ja mitä ja niissä ökysuvuissa sitä vasta tapahtuukin!
Sehän on aina tiedetty, että rikkaitten kakarat ne on niitä kaikkein pahimpia...

Voit ehkä itse uskoa, että teillä on rajat ja niitä noudatetaan, niin oma äitinikin uskoo vieläkin, vaikka käyttäydyin itse juuri noin kuin sinun lapsesi. Multa puuttui rajat ja rakkaus etenkin äidin puolelta, isään on ollut koko ajan paremmat välit ja sille en vittuillutkaan ikinä päin naamaa. Ihan kunnollinen minusta tuli, onneksi oli muita tärkeitä, välittäviä aikuisia elämässä. Äidiltä olen myöhemmin pyytänyt anteeksi käytöstäni, mutta nyt taas käyn terapiassa (3. hoitojakso vuosien varrella), kun tuntuu etten kelpaa ihmisenä äidilleni ja olen siis jo reilu kolmekymppinen, avioliitossa oleva pienten lasten äiti ja menestynyt taloudellisestikin. 

Joten nyt ihan ehdottomasti hakemaan apua ulkopuoliselta, ja rajat ja rakkaus syyniin, voimia!

Varmaan kannattaisi hakea apua kasvatusasioihin, iham oman jaksamisesi takia. Otapa selvää kuntanne perheneuvolasta, nuorisoasemasta tai mitä teillä siellä onkaan. Tai ota yhteyttä koulukuraattoriin.