Lue keskustelun säännöt.
Mikä kiire ihmisillä on?
19.10.2013 |
Kun luen nuorten aikuisten (18-29) mielipiteitä täältä, niin aina tulee esiin se, että lapset kannattaa tehdä nuorena. Osa on aloittanut jo, osa suunnittelee, mutta perusteluina aina
1) muuten voi jäädä ilman
2) ei ehdi saada useampaa
3) lapset saadaan kasvatettua aikuisiksi ennen 40 ikää
4) nuorena jaksaa
5) onpahan se ohi ja voi keskittyä itseensä kolmikymppisenä
Minusta ajatus on aivan vääristynyt. Eliniänodotteemme on 80 vuotta. Miksi kaikki pitäisi kokea heti aikuiselämän ekan vuosikymmenen aikana? Työkaverini on 25-vuotias. On tehnyt 3 lasta, rakentaa miehensä kanssa taloa, opinnot suoritettu. Kauhea kiire saada talo valmiiksi, kun vanhempansa kuulemma lähenee eläkeikää eikä halua ruveta omaishoitajaksi samaan aikaan talonrakennusprojektin kanssa.
Mihin on jäänyt elämästä nauttiminen tässä ja nyt? Ei se tarkoita vastuuttomuutta tai biletystä vaan esim. sitä, että nautitaan hetki opiskelelijan elämästä. Tavataan samanhenkisiä kavereita ja opiskellaan yhdessä. Osallistutaan opiskelijatapahtumiin, mennään ehkä ulkomaille vaihtoon tai työharjoitteluun. Harjoitellaan yhdistyksessä toimimista. Tutustutaan uusiin ihmisiin.
Nuoren aikuisen kuuluisi etsiä itseään, löytää itsestään uusia puolia, testata itseään ja sitä kautta rakentaa se aikuinen identiteetti. Alle 25-vuotiaana oppii asioita helpommin, joten luonnostaan jo ne ikävuodet kannattaa pyhittää opiskelulle ja itsensä kehittämiselle. Noina vuosina rakennetaan samalla pohjaa omalle elämälle ja osaamiselle. Miksi ruuhkauttaa nuo vuodet siten, että kaiken pitää tapahtua samaan aikaa, kiireellä ja sumussa? Työkaverini ei ole käynyt opiskeluaikanaan bileissä, ei opintopiireissä, ei kahviloissa muiden opsikelijoiden kanssa. Hän ei osallistunut retkiin eikä opintomatkoihin. Ei ehtinyt, kun eli samaan aikaan pikkulapsiarkea.
Entä parisuhde sitten? Ehtikö sisustaa ensimmäistä yhteistä kotia, elää hetken vain miehensä kanssa toisiinsa tutustuen, matkustaen ja harrastaen yhdessä tapaillen toisia pariskuntia ehkä? Työkaverini sai ensimmäisen lapsensa 18-vuotiaana ja muutti yhteiseen kotiin miehensä kanssa, kun vauva oli muutaman kuukauden. Lapsi on kuulunut alusta asti parisuhteeseen.
En väitä, etteikö näin saisi elämäänsä elää, mutta kokemusten pikakelailulta tuo minusta kuulostaa. Itse pidän opiskeluaikoja, mieheni kanssa kahdestaan elämistä ja lasteni pikkulapsiaikaa merkittävinä elämänvaiheina, joihin palaan mielelläni muistoissani. Työkaverini kuvaa noita yhtenä sumuvaiheena, joka onneksi on ohi, jotta se todellinen elämä voi alkaa. Kun taloprojekti on valmis, voi vihdoinkin matkustaa japset saavat harrastuksia. Ja sitten voidaan paikata parisuhdettakin, joka nyt on ollut aika lujilla. Ja jos se ei onnistu, ehtii vielä toiselle kierrokselle ennen kolmikymppisiä. Koska sen jälkeenhän on toinen jalka haudassa eikä jaksa mitään...
Kommentit (8)
Moni ajattelee opiskelun, vuokra-asumisen tai seurustelun välivaiheina, ei "oikeana" elämänä. Oikea elämä on sitten se avioliitto-okt-lapset-vaihe. En tiedä, miksi on näin. Kuitenkin kun moni alkaa puhua omasta ajasta, joka koittaa kun lapset saa isoiksi. Sitten elämä alkaakin päälle nelikymppisenä. Mitähän sitten odotetaan? Eläköitymistä, ehkä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, että itse olin 23-vuotiaana ollut jo useammassa parisuhteessa, seurustellut useamman vuoden, asunut vuoden ulkomailla, ollut yli 10kertaa kaukomaissa matkustelemassa, opiskellut kieliä, mennyt kihloihin, opiskellut useamman vuoden korkeakoulussa, ollut töissä opiskelujen ohella 3vuotta, hoitanut koiraa 5vuotta yms. Halusin lapsia ja tiesin sen jo kuusivuotiaana. Koin, että se oli se minun juttuni ja niin se olikin. Miksi olisi pitänyt odottaa? Kaikki eivät ole sellaisia haahuilijoita, että pitäisi odotella ja mietiskellä, puntaroida, vaihtoehtoja. Jotkut tietävät mitä haluavat, mikä tekee heidät onnelliseksi ja elävät sen mukaan. Olen nyt 30-vuotiaana valmistunut yliopistosta ja minulle on mies ja kaksi lasta. Olen superonnellinen. En olisi näin onnellinen, jos olisin elänyt nämä vuodet matkustellen sinkkuna ja miestä etsien. Miksi? Koska se ei ollut minun juttuni.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2013 klo 17:44"]
Miksi vaivaat asialla päätäsi? Anna toisten ihmisten tehdä ja nauttia lapsistaan rauhassa. Vaikuttaa, että tämä on sinulle suuri ongelma ja ihmettelen miksi. Oletko kateellinen? Elämä harvoin menee kuten itse haluaisi, etenkin muiden elämä harvoin menee kuten itse haluaisit. Deal with it. T: 23-vuotiaana esikoisen saanut, korkeakoulutettu nainen, joka todellakin on tyytyväinen valintaansa.
[/quote]
Ihmettelen, miksi nuoret aikuiset tällä hetkellä eivät halua nauttia elämän eri vaiheista vaan pyrkivät suorittamaan elämää ja pikakelaamaan sitä. En ole kateellinen. Olen 10 vuotta työkaveriani vanhempi ja samassa elämäntilanteessa eli lapsemme ovat lähes samanikäiset. Olen nauttinut elämäni eri vaiheista enkä mitään ole kokenut sumussa.
Työkaverini kuitenkin surkuttelee, kun en ole ehtinyt hänen mukaansa tarpeeksi. Mikä kiire tässä on? Ehdin vielä vuosikymmenien ajan tehdä vaikka mitä ja nauttia samalla matkasta. Jos kuitenkin kuolen huomenna, niin olen elänyt mukavan elämän. Jos työkaverini kuolisi nyt, ei hän muistaisi oikein eläneensäkään.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2013 klo 17:52"]
Lisään vielä, että itse olin 23-vuotiaana ollut jo useammassa parisuhteessa, seurustellut useamman vuoden, asunut vuoden ulkomailla, ollut yli 10kertaa kaukomaissa matkustelemassa, opiskellut kieliä, mennyt kihloihin, opiskellut useamman vuoden korkeakoulussa, ollut töissä opiskelujen ohella 3vuotta, hoitanut koiraa 5vuotta yms. Halusin lapsia ja tiesin sen jo kuusivuotiaana. Koin, että se oli se minun juttuni ja niin se olikin. Miksi olisi pitänyt odottaa? Kaikki eivät ole sellaisia haahuilijoita, että pitäisi odotella ja mietiskellä, puntaroida, vaihtoehtoja. Jotkut tietävät mitä haluavat, mikä tekee heidät onnelliseksi ja elävät sen mukaan. Olen nyt 30-vuotiaana valmistunut yliopistosta ja minulle on mies ja kaksi lasta. Olen superonnellinen. En olisi näin onnellinen, jos olisin elänyt nämä vuodet matkustellen sinkkuna ja miestä etsien. Miksi? Koska se ei ollut minun juttuni.
[/quote]
Hienoa, että tiesit, mitä halusit ja sait sen. En tarkoittanut haahuilua ja puntarointia vaan elämästä nauttimista ja sitä ilmeisesti olet tehnyt. lastentekoiällä ei ole merkitystä vaan sillä, että tehdään asioita yhtäaikaa eikä lopulta nautita niistä yhdestäkään. Työkaverilleni opiskeluaika oli välttämötön paha, mikä oli suoritettava ohi samalla, kun vaihdettiin pienten lasten vaippoja yöheräilystä sekaisin. Hän ei ole nauttinut pikkulapsiajasta eikä opiskeluajasta ja pidän surullisena sitä, että porskutetaan kohti määränpäätä nauttimatta lainkaan matkasta. Siinä jää se itse elämä kokematta.
Mutta kukin tavallaan. Ihmettelen vain tuota nykykiirettä saada suoritettua isoja elämänvaiheita nopeasti ohi. Koko ajan odotetaan niitä ihania parempia aikoja, vaikka valintoja muuttamalla eläisi sitä parasta aikaa koko ajan. Miksi kaikki on saatava heti ja samaan aikaan?
ap
No kun ihminen on jotain vasta sitten kun hänellä on samanlainen elämä kuin kaikilla muillakin. Erilaisille naureskellaan ja pidetään huonompina. Ja erilaisia ovat kaikki jotka eivät halua "saavuttaa" täsmälleen samoja asioita kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan meitäkin, jotka opiskelemme (biletämme) vähintään kaksvitosiksi.
t. bilehile
ps. Perhettä olin ajatellut suunnitella joskus yli kolmekymppisenä. Jos minulla on mies silloin... Katsotaan sitä sitten. En ole lapsiasiaa miettinyt, voi olla, että jään lapsettomaksi. Kuka tietää.
Mä en saavuttanut tähän mennessä muuta kuin lapset. Voe voe
Miksi vaivaat asialla päätäsi? Anna toisten ihmisten tehdä ja nauttia lapsistaan rauhassa. Vaikuttaa, että tämä on sinulle suuri ongelma ja ihmettelen miksi. Oletko kateellinen? Elämä harvoin menee kuten itse haluaisi, etenkin muiden elämä harvoin menee kuten itse haluaisit. Deal with it. T: 23-vuotiaana esikoisen saanut, korkeakoulutettu nainen, joka todellakin on tyytyväinen valintaansa.