Kuka näitä lestadiolaisavauksia tänne tehtailee?
Tälläkin hetkellä etusivulla on tämän avauksen lisäksi ainakin neljä lestadiolaisuutta käsittelevää ketjua. Aiemmin päivällä etusivun topikeista suunnilleen joka toinen tuntui käsittelevän lestadiolaisuutta jotenkin. Miksi tämä aihepiiri on tällä foorumilla näin pinnalla? Onko täällä poikkeuksellisen paljon ko. lahkon edustajia vai onko täällä joku, jolla on pakkomielle aiheesta?
Kommentit (8)
Ehkä joku lapsena hyväksikäytetty kirjoittaa näitä avauksia herätelläkseen muita lesta-todellisuuteen.
Minä olen feministi ja ateisti, enkä voi sietää naisen alistamista Jumalan nimeen.Hengellinen väkivalta on henkistä ja kokemuksellista väkivaltaa, joka vahingoittaa ihmisen oikeuksia, ja johon liittyy hengellinen ulottuvuus.
Väkivalta voi ilmetä esimerkiksi erilaisena hyväksikäyttönä, alistamisena, pakottamisena, painostuksena, kiusaamisena, kohtuuttomina uskonnollisina tai elämäntapaan liittyvinä vaatimuksina, kaltoinkohteluna tai ylimitoitettuna vallankäyttönä.
Hengellisellä väkivallalla voi olla henkisiä tai fyysisiä seurauksia.
Joo, mut lestadiolaisten piirissä ei ole yhtään enempää pedofiliaa kuin muissa piireissä, siellä lapset eivät tule suojelluksi eikä pääse hoidon piiriin koska yhteisö suojelee tekijää. Eli lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä on ihan yhtä paljon kaikkialla ja uskallanpa väittää et ateisteissa eniten.
Jos ja kun ihmiset ja mediakin ymmärtäisi ton eron voisi jotain tapahtuakin.
Mutta missään muualla uhria ei pakoteta antamaan tekijälle anteeksi ja anneta tekijälle mahdollisuutta jatkaa hyväksikäyttöään puhtain sieluin aina uudestaan. Lestat vaientaa uhrin, painaa tehdyn villaisella, eikä tekijä ikinä joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Lapsensa raiskannut istuu vaimonsa vieressä koulun joulujuhlassa. Hyi helvetti.
Eiköhän nämä ole olleet ihan yksittäistapauksia, vai ette kai tosissaan kuvittele, että näissä on koko yhteisö mukana??? Teot ovat olleet sairaita, järkyttäviä, ällöttäviä ja kukaan tervejärkinen ei tuollaisia paina villaisella. Että sulkekaahan jo suunne, älkääkä yleistäkö ja leimatko kaikkia lestadiolaisia.
Joo, siis kysehän ei ole siitä, käyttävätkö lestadiolaiset lapsiaan hyväksi enemmän kuin muut, vaan siitä, että lestadiolaispiireissä on suojeltu syyllisiä. Molemmat ovat rikoksia ja vaikka suurin osa lestadiolaisita ei koskisikaan lapsiinsa, niin suuri osa on suojellut rikollisia. SE tässä kuvottaa, että he ovat voineet katsoa sivusta vuosia ja vuosia yhä uusien pienten uhrien kärsimystä. Se on inhimillisellä mittapuulla täysin kieroitunutta ja epätervettä käytöstä.
Tämä aihe kiinnostaa niin monia, koska on alueita joilla lestadiolaisliike on erittäin voimakas, eikä sitä saa kritisoida. Ei, vaikka liikkeestä paljastuu koko ajan uutta mätää. Liikkeen johto luulee olevansa maallisen lain ulottumattomissa ja muun yhteiskunnan yläpuolella, ja sen tapa kommunikoida muun maailman kanssa on ylimielinen ja vähättelevä, mikä antaa ymmärtää ettei mikään tule muuttumaan jos se heistä riippuu.
Johanna Hurtigin tutkimus pedofiliasta lestadiolaisuudessa on julkaistu tänään ja siitä on ollut laajoja artikeleita erilaisissa lehdissä, kuten esim. HS.
Ilmeisesti suojeltu pedofilia Jeesuksen nimeen ärsyttää muutamia äitejä!