Pärjäänkö yliopistossa?

kyllä siellä pärjää, vaikeinta on pääsykokeet, niihin kun pitää lukea niin, että osaa kaiken melkein ulkoa. Ja toki on aineita, joissa pärjääminen on vaikeampaa, esim. jos et ole erityisen hyvä matematiikassa, älä ota pääaineeksi kansantaloustiedettä. Mutta noin yleisesti, kyllä yliopistossa pärjää, toiset vähälläkin lukemisella, toiset taas joutuvat tekemään enemmän työtä, mutta sehän on vain omasta motivaatioista ja jaksamisesta kiinni.

Ja jos et ole täydellisyyden tavoittelija, kuten keskiarvosi antaa ymmärtää, pärjäät paremmin kuin sellaiset, koska ihan turha siellä on vaatia itseltään kaikista hyviä arvosanoja, kannattaa miettiä mitä kannaatta suorittaa hyvin ja mistä voi mennä läpi vähän vähemmälläkin vaivalla.

Itse kirjoitin aikanaan b:n paperit, lukion keskiarvo oli jotain 7,5 paikkeilla, mutta ihan hyvin selvisin yliopistosta (ylesiarvosana oli hyvä, gradusta taisin saada c:n). Opiskelin kansantaloustiedettä (siksi varotin matikasta, sitä vaaditaan syventävissä opinnoissa) ja sivuaineena poliittista historiaa, joten kokemusta sekä vaikeasta aineesta että sellaisesta, jossa joutuu lukemaan paljon (kansiksessa yleensä vain yhden kirjan/tentti).

Tuo aloituksessa mainittu piirre eli epävarmuus vaikuttaakin olevan se, joka erottaa osan yliopistossa opiskelevista vs. ne, jotka eivät ole sinne hakeutuneet.

Minusta yliopistossa on siis aika tavallisia ja perusfiksuja ihmisiä, joilla on kannustava keskiluokkainen tausta ja juuri luottamus omiin kykyihin. On väärin kuvitella, että se erottava tekijä olisi juuri älykkyys (vaikka pitää olla ainakin perusfiksu toki), opiskelun kanssa tärkeää on juuri itseluottamus: jaksaminen ja kärsivällisyys puurtaa opintoja. Toki joukossa on niitä erittäin fiksujakin ja silloinkaan ei keskiverto-opiskelijan kannata vähätellä itseään.

Mutta oikeastaan missä tahansa paikassa tulee olemaan vaikeaa, jos itseluottamus ei ole hyvä.

Varmasti pärjäät jos olet vain tarpeeksi motivoitunut.

Itse luen kauppatieteitä yliopistossa ja itsellä oli sama tilanne arvosanojen suhteen, ka oli seiskan pintaa, mutta kirjoitukset menivät paremmin. Kaupikseen hakiessa ei onneksi lukion keskiarvolla ole väliä vaan lähtöpisteet tulee tosiaan kirjoituksien perusteella. Sisäänpääsy on oikeastaan yksi hankalimmista "tenteistä" mitä tulet suorittamaan jos pääset sisään, lähes kaikki kurssit ovat helpompia jos vertaa pääsykokeeseen.

Kauppis tosiaan ole mitään rakettitiedettä ja jos vain sinnikkäästi ja tunnollisesti luet pääsykokeisiin ja opiskelet ahkerasti yliopistoaikana, niin pärjäät varmasti. :)

Turhaan mietit tuommoisia että yliopisto olisi muka joidenkin yli-ihmisten paikka. Ihan normaalilla älyllä ja oikealla asenteella pääsee pitkälle ja tunnen paljon ihmisiä yliopistolla, jotka ovat ns. "tavallisista duunariperheistä".

Nyt vain pohdit kumpi on enemmän sinun juttujusi: kauppatiede vai englanti ja haet sen oikean mielentilan, jolla pystyt aloittaa pääsykokeisiin lukemisen. :)

Toki vain, AP! Ei siellä mitään yli-ihmisiä ole, ei ole mitään syytä epäillä itseään.

Kolmonen puhuu täyttä asiaa. Antaisin sille puheenvuorolle toisenkin peukun, jos pystyisin.

Perheen kannustus on kyllä tärkeää, omat amistaustaiset vanhempani kasvattivat kolme korkeakoulutettua lasta.

Oma tarinani on hyvin samanlainen kuin sinulla, sillä erotuksella että olen valmistunut yliopistosta erinomaisilla arvosanoilla. Olin perheen ensimmäinen ylioppilas ja perheessäni mikä tahansa tutkinto olisi ollut saavutus. Lukio ei motivoinut, mutta päätin kuitenkin hakea yliopistoon. Ensimmäisellä kerralla ei tärpännyt. Se oli pahin vaihe, sillä vanhemmilta tuli siinä vaiheessa juuri tätä huonoa palautetta siitä miten musta ei ehkä ole yliopisto-opiskelijaksi. Pyrin kuitenkin toisen kerran, luin kahta hurjemmin, kävin valmennuskurssin ja pääsin sisään. Totuus on, että harva pääsee sisään yliopistoon ensi yrittämällä. Moni joutuu yrittämään alasta riippuen kolme-neljäkin kertaa, jopa enemmän ennen kuin opiskelupaikka irtoaa. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että yliopistossa menestyminen on ehkä 30-prosenttisesti kiinni lahjakkuudesta ja 70-prosenttisesti siitä että on valmis tekemään paljon töitä opintomenestyksensä eteen. Ei siis kannata hakea alalle jossa tutkintoon kuuluu paljon tylsän tuntuisia kursseja, eikä lukemaan kieliä jos ei kielipäätä ole yhtään. Se mikä on olennaista on, että pystyt motivoitumaan ja innostumaan kursseista ja että olet valmis tekemään töitä oman oppimisesi eteen. 

Yliopistossa opiskelu sopi minulle tosi hyvin ja valmistuin tavoiteajassa hyvillä arvosanoilla. Nyt harkitsen tohtorikoulutukseen hakeutumista ja uskon että suoriutuisin niistäkin opinnoista hyvin.

Meillä vaatimattomasta taustasta lähteneillä on taakkanamme juurikin tuo epävarmuus. Malleja menestykselle ei kotoa löydy. Negatiivista palautetta tulee helposti ja usein perheellä on ihan ihmeelliset käsitykset koko yliopistomaailmasta. Tämän vastapainoksi onnistumisen tunne on huikea kun kaikesta huolimatta huomaa pärjäävänsä ja jopa menestyvänsä. Että ei kun tsemppiä!

Sanoisin, että et: Et ole selvästikään vielä itsenäistynyt vanhemmistasi, mikä taas tarkoittaa takuuvarmasti ongelmia mt:ssä ja sitä kautta jaksamisessa. Mutta yritä nyt toki sisään, eihän sitä opiskelupaikka ole pakko ottaa vastaan :D.

Et pärjää jos sitä tarttee tältä palstalta kysellä.

Kyllä sä pärjäät. Ei siellä yliopistossa ole pelkästään super-ihmisiä, vaan ihan tavallisia lukion käyneitä nuoria. Eli jos pärjäsit lukiossa ja kirjoituksissa, pärjäät myös yliopistossa. Opiskelu siellä on erilaista, mutta lukemalla ja töitä tekemällä pääsee pitkälle. 

Tietysti perheen ja lähipiirin tuki ja esimerkki ovat tärkeitä, mutta ilmankin pärjää. Minä itse lähdin aikoinani vastaavalla taustalla lukioon ja sieltä yliopistoon ja hyvin meni. Omista sukulaisista vain yksi serkku oli siihen mennessä kirjoittanut ylioppilaaksi ja jo pelkkä lukio oli iso juttu. Jo pelkkä ylioppilaaksi pääseminen oli iso juttu, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun vanhemmille selvisi, että minusta tulee ihan maisteri, niin kunnioitus kasvoi moninkertaisesti. Eli suku ei vain ymmärtänyt, että kuinka tavallinen juttu se on nykyään. Sulle ap kannustukseksi voin kertoa, että lue ja opiskele nyt. Sä joudut itse käymään tiesi, mutta uskon, että vanhempasi tukevat ja ovat ylpeitä sinusta kun pääset oikeaan yliopistoon :)

minä taas sain kannustusta kotoa, vanhemmat halusivat minut yliopistoon ja pitivät laiskuutta ainoana syynä, miksi sinne en heti mennyt (pidin useamman välivuoden, kun en tiennyt mitä tahdoin). Ja ehkä juuri tuon kannustuksen ja vanhempien odotusten vuoksi sitten loppujen lopuksi yliopistoon menin. Päädyin jopa opiskelemaan täsmälleen samoja aineita kuin isäni, ja nimenomaan olin ajatellut, että ainakaan sille alalle en tahdo....

Joten kyllä sillä vanhempien kannustuksella on väliä. Minulla muuten omat vanhemmat olivat niitä sukunsa ensimmäisiä yliopistossa opiskelleita.

Tsemppiä ap:lle, ole rohkea ja voita epävarmuutesi, pärjäät varmasti, jos niin päätät! Äläkä sorru mahdollisiin vastoinkäymisiin, nehän vaan vähän hidastavat asiaa, ei niiden pidä antaa ratkaista elämääsi. Aina esim. ei sisään pääse ekalla tai tokallakaan kerralla, yksi ystävän esim. haki seitsemän kertaa ennen kuin pääsi opiskelemaan, ja hyvin pärjäsi opinnoissaan + myöhemmin työelämässä.

- 2 -

Kyllä yliopistossa pärjää, mutta pitää olla valmis lukemaan. Minä pääsin lukiosta cum lauden papereilla, keskiarvo oli himpun päälle 7. Yliopistosta valmistuin erinomaisin arvosanoin, mm. gradusta tuli eximia ja sen jälkeen aloitin jatko-opinnot. Silloin kun aikoinaan hain yliopistoon, en puhunut perheelleni mitään. Olihan se hullua tuollaisella todistuksella yrittää akateemiseksi ja vielä niin työläistaustaisesta perheestä (ja suvusta) kuin olla ja voi. Kun sitten ekalla yrittämällä pääsin sisään, niin sen jälkeen opiskeluuni on suhtauduttu erittäin positiivisesti ja kannustavasti.

Sinuna ap yrittäisin vain muistaa, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on luotu nimenomaan siksi, että luokkaerot eivät estäisi mahdollisuuksiamme menestyä elämässä.

Kyllä yliopistolla pärjää aika helposti, itsellä keskiarvo lukiosta oli jotain 7.5 pintaa myös, kirjoitin keskivertopaperit lukematta.. En hirveästi jaksa vieläkään päntätä, laiska kun olen. Ihan hyviä arvosanoja olen saanut, vaikka vähän niin ja näin olen välillä tenttikirjoja lukenut. Perselihaksia tarvitaan, sillä kirjoitustöitä on meillä ainakin paljon ja yleensä monet kurssit läpäistään tenttimättä kirjallisilla töillä. Vaikein oli itsellekin pääsykoe, josta sain huonot pisteet, mutta riitti sisälle.

Uskoisin että pärjäät jos olet kohtuulliset paperit kirjoittanut ilman suurta pänttäämistä. Työtä ylliopisto kuitenkin vaatii, lahjakkuuttakin enemmän ja motivaatiota, mutta jos se on ok, niin pääsykokeisiin vain.

Eräs tuttavani on kanssa haaveilllut yliopistosta. Vaan kirjoitti lukiostakin todella heikot paperit (A:ta ja B:tä) ja keskiarvokin hänellä oli jotain 6:sen luokkaa. Yksinkertaisesti uskon että laiskuudesta hänellä huono menestys johtui. Kerran hänelle mainitsin että tekipä fiksusti kun hakikin taidealaa opiskelemaan, mikä sopi hänen persoonalleenkin paremmin. Vaan hän veti isot herneet nenäänsä tästä. Tänä päivänäkin uskon ettei hän olisi pärjännyt yliopistossa, juuri siksi että häntä ei kiinnostanut lukeminen, kirjoittaminen, eikä töiden teko tavotteidensa eteen.