katsoiko kukaan Lasten parhaaksi- sarjaa yleltä?

Olipa silmiä avaava sarja!!!

Sosiaalityöntekijät joutuvat kyllä tekemään töitä melkoisessa ristipaineessa. Ihan uskomatonta!

Suomessa tuollaisen sarjan tekeminen tuskin onnistuisi, kun täällä ollaan niin helvatan tarkkoja yksityisyydensuojan kanssa. Liian tarkkoja...

Noiden pienten lasten tapaukset oli kyllä kinkkisiä.

Jäin miettimään sitäkin, miten paljon "etävanhemmat" yrittivät korvata poissaoloaan materialla...

ihan sydäntä riisti se, miten sijaisvanhempiin sattui kun lapset siirrettiin takaisin biologisille vanhemmille. Ja miten se yksikin lapsi oli ihan pihalla, että ketä kutsutaan isäksi ja ketä äidiksi..

voi pieniä. Sossuista tuli hyvä fiilis. Tajusin vasta nyt, miten rankkaa heillä on kun työ nähdään inhottavana ja heitä pidetään perheenrikkojina. .

Oli tosi koskettava sarja. Vähän yritin googlata jos olisi löytynyt mitä heille nyt kuuluu, mutta en ymmärrä norjaa tarpeeksi. Itku kurkussa seurannut sarjaa.

Olin oikeastaan yllättynyt, kuinka vaikea Rainerin isän oli saada poikansa luokseen. Tuli myös todella paha mieli sijaisvanhempienkin puolesta.

Rainerin tapauksessa sosiaalinen vanhemmuus oli vahvempi kuin biologinen. Rainerin isä oli saanut tietää Rainerista vasta kun lapsi oli 6 kk ikäinen ja asunut jo siihen asti sijaisperheessä. Tästä näkökulmasta biologinen isä oli Rainerille täysin vieras ihminen... Intoa hänellä kyllä oli, mutta materian korostaminen oli aika kamalaa katsottavaa.

"etteivät ne sossuntädit niin kylmiä kusipäitä olekaan." -> ei kai kukaan oikeasti ajattele näin??? =O

[quote author="Vierailija" time="16.10.2013 klo 13:48"]

"etteivät ne sossuntädit niin kylmiä kusipäitä olekaan." -> ei kai kukaan oikeasti ajattele näin??? =O

[/quote]

No kyllä mulle on tullu sossun tädeistä kyseenalainen fiilis näiden suomessa uutisoitujen tapausten johdosta.

Minusta tuntui jotenkin epäreilulta sijaisvanhempia ja lasta kohtaan, että biologisen isän oikeutta vanhemmuuteen pidettiin niin paljon tärkeämpänä kuin lapsen oikeutta kasvaa perheessä, jossa hän on ollut vauvasta asti. Siirtoa biologiselle isälle perusteltiin vieläpä sillä, että koska lapsella on ollut niin turvallinen ja hyvä lapsuus, hän kestää siirron. Toivottavasti isä siinä isyyden huumassaan osaa ajatella poikaansakin, tukea tätä ja antaa pitää yhteyttä sijaisäitiin ja -isään. Itse vain mietin, eikö suurinta vanhemman rakkautta olisi tyytyä itse vähempään (tapaamisiin), ajatella lapsensa etua eikä ottaa traumatisoitumisen riskiä...

Kuka haluaa jatkossa pienen vauvan sijaisvanhemmaksi, kun samaan aikaan pitäisi luoda hyvä kiintymyssuhde ja olla milloin tahansa valmis luopumaan lapsesta biologisen vanhemman hyväksi?