Lapsettomat, millaista on elämä ilman ruuhkavuosia?

Minulla on lapsia, muttei ruuhkavuosia. En ole uraihminen, teen lyhyttä työviikkoa ja pystyn pitämään ylimääräisiä vapaita ja pitkiä lomia. Harrastan arkisia asioita: lukemista, lenkkeilyä ja ruuanlaittoa. Miehen kanssa vietämme aikaa kahden kesken lasten nukahdettua iltaisin, välillä käymme konserteissa, kylpylässä tms. En tunne ruuhkautuneeni lasten takia, joustan uran suhteen.

Ihanaa. Saa opiskella, harrastaa, tehdä paljon töitä, matkustella. Tai olla tekemättä mitään kun siltä tuntuu. Mitä enemmän ikää tulee sitä onnellisempi olen siitä että ns. ruuhkavuodet jäi kokematta :) Ei ole kiirettä eikä stressiä. Kaikki kunnioitus niille jotka sitä rumbaa jaksavat.

Ei valittamista. Tosin mikä tahansa olisi parempaa kuin se meininki, mitä joillakin lapsellisilla kavereilla on. Kiire ja stressi ovat terveydelle haitallisia. Minä koetan tehdä elämästäni niin leppoisaa kuin mahdollista.

Olen 32-vuotias, lapsia emme kumpikaan halua. Elämämme ei mielestäni ole mitenkään ylivoimaisen stressaavaa, mutta aikaa ei myöskään yleensä ole turhaan tuhlattavaksi.

Tulen töistä kotiin tavallisesti klo 19 maissa (asun ulkomailla ja meillä on pidemmät työpäivät kuin keskimäärin Suomessa), puolisoni tunnin tai pari aiemmin. Ilta kuluu nopeasti: laitamme mahdollisimman helpon, nopean ja yksinkertaisen ruoan, syömme ja tiskaamme. Useimmiten puolisoni katsoo sen jälkeen telkkaria ja minä menen makuuhuoneeseen lukemaan. Rakastan lukemista ja yritän varata itselleni joka päivä vähintään tunnin lukemiseen. Nukkumaan menemme klo 23 maissa, joskus vähän aiemmin, joskus vasta puoliltaöin. Aamulla kuuden aikaan ylös, suihku & aamiainen, puoliso lähtee kahdeksaksi töihin ja minä jään vielä pukemaan ja meikkaamaan yhdeksään saakka.

Viikonloppuisin olemme mieluiten keskenämme kotona. Jos ei ole aivan välttämätöntä esim. käydä kaupassa, emme lähde ulos ollenkaan. Nukumme niin pitkään kuin nukuttaa, sitten syömme rauhassa pitkän brunssiaamiaisen ja yleensä menemme takaisin sänkyyn päiväunille. Alkuillasta sitten siivotaan, pestään pyykkiä yms. välttämätöntä kotityötä. Joka toinen sunnuntai käymme iäkkään läheisen kanssa ravintolassa lounaalla, muulloin olemme kotona nukkumassa, lukemassa ja yleisesti rentoutumassa. Baareissa emme käy. Silloin tällöin menemme viikonlopuksi johonkin hotelliin ihan vain siitä ilosta, että saamme istua aamuin illoin valmiiseen pöytään tarvitsematta itse laittaa ruokaa ja siivota.

Tällaista on meidän lapseton, ruuhkaton perusarkemme. Lapsia emme kumpikaan ole koskaan halunneet. Mitään erityisiä projekteja meillä ei ole, vaan elelemme kaikessa rauhassa onnellisina keskenämme, nautimme toistemme seurasta ja otamme jokaisen päivän sellaisena kuin se tulee. Nautin erityisesti siitä, että saan tehdä kotonani juuri sitä mitä haluan, ilman huomiota, vaivaa ja aikaa vaativia lapsia.  

[quote author="Vierailija" time="16.10.2013 klo 00:51"]

Juu kyllä ne lapset tuo sen ruuhkan siihen elämään, sitä vaan ei voi ymmärtää ennenku kokee sen :) mutta ei sitäkään tartte tai pakko ole kokea, viettäkää rauhassa vapaa elämä :)

[/quote]

En ole tämän kirjoittaja, mutta ihmetyttää miksi tätä miinustetaan? Itse velana tulkitsin tämän ihan tosissaan vilpittömäksi viestiksi

Tuntuu melko mahdottomalta yhdistää lapsia nykyiseen yhtälöön. Koen, että työ ja siitä saatava toimeentulo vaatii niin ison osan elämästä, että en kaipaa yhtään lisää stressiä lapsista. Sitähän ne väistämättä pieniä ollessaan aiheuttaa. En halua ns. suorittaa elämää - haluan nauttia siitä myös. Lapsi olisi näkemykseni mukaan jonkilainen este tuolle tavoitteelle. Voi toki olla, että iloakin lapsista olisi, mutta yhtälailla voi olla, että esim. 7 ensimmäistä vuotta menisi ns. sumussa työn & lapsiperhearjen pyörittämisessä. Heräisi vain eräs päivä ja toteaisi stressin hieman hellitettyä, että 7 vuotta elämästä on mennyt jonnekin. Aika tietysti kultaa muistoja ja ehkä tuollaistakin aikaa joskus jaksaisi muistella nauraen samaan tapaan kuin nyt jaksaa muistella esim. armeijassa vietettyä aikaa. Kuitenkin tuosta armeijassa vietetystä ajasta kaiken naureskelun ohella muistaa sen, että välillä otti aivoon erittäin rankasti ja olisi ollut missä tahansa muualla mieluummin, kuin keskellä metsää vesisateessa. 

mulla ei nytkään ole aikaa tehdä kaikkea mitä haluan. En tajua, miten ihmiset ehtii hoitaa lapsia, käydä töissä ja tehdä yhtään mitään muuta

[quote author="Vierailija" time="15.10.2013 klo 22:09"]

Olen reilu kolmikymppinen. Lapsia ei ole. en oikein tiedä, haluanko niitä hankkia.  Kai se pitäs kohta alkaa tietää. Eniten lapsien hankinnassa ahdistaa tämän maailman turvattomuus, itsekkyys ja pahuus kaikkine ilmiöineen, en jaksa enempää selittää, sitä ei tässä kysyttykään. 

Uran luominen ei ole mulle mikään juttu, Eikä ole vaikuttanut tähän lapsiasiaa millään tapaa. Riittää, että tulen toimeen ja työni on jotakuinkin siedettävää. Vanhempani ovat 60v ja suht hyvässä kunnossa. Parisuhde voi loistavasti ja emme tarvitse välttämättä lapsia tehdäksemme siitä jotenkin parempaa.

Lapsien "tilalla" me matkustamme, kotimaassa vaeltaen ja pyöräillen, kaukomailla kuukausia ja jos on vähemmän aikaa, niin sitten jossain lähempänä. Jos joskus päätyisimme hankkimaan lapsia, niin tuskin matkustelu mitenkään kokonaan jäisi, mutta saisi ehkä etelä-amerikat, keski-aasiat ja afrikan vaihtaa johkin Haniaan. ehkei se niin harmittaisi, mutta olen järjettömän onnellinen, että on saanut nähdä paljon. mieheni tekee paljon bändihommia, minä taas urheilen päivittäin. Ehkä tääkin jäisi molemmilla vähemmälle. Lisäksi yhteinen projektimme on vanhan hirsitalon kunnostus, johon lapsien kanssa ei olisi aikaa, jos töissäkin samalla kävisi. 

Stressi iskee tännekin- lähinnä töistä. tuntuu, että ihmisestä otetaan irti kaikki, kitä lähtee. Työpäivän jälkeen saammekin tehdä, mitä haluamme, vaikka nukkua, jos tahdotaan. Ruokaa ei tarvitse tehdä, jos ei jaksa, vaan voimme mennä ulos syömään. Ystäviä nähdään usein vaan viikonloppuisin. Siivotaan, silloin kun sattuu huvittamaan. Kahdestaan kumminkin voi elää aika spontaanisti, lähteminen on helppoa.

olenko itsekäs, koska en halua lapsia? itse ajattelen lapsien hankkimisen olevan yhtälailla itsekästä/epäitsekästä kuin niiden hankkimattlmuuden. Täysin epäitsekkästä syystä tähän maailman ei ole varmaankaan kovinkaan montaa lasta hankittu. sisaruksillaninon lapsia ja minulla on kummilapsia. Kivoja ne ovat, mutta minulle kaiken kivan ei tarvitse olla omaa.

[/quote]

Kiva kirjotus muuten, mutta en ymmärrä pointtia itsekkyydestä. Miksi pohdit elämässäsi tuota, oletko itsekäs jos teet sitä tai tätä. Herranen aika sentään, kai jokainen voi olla oman elämänsä suhteen itsekäs ja tehdä itse ratkaisut. Ihmisellä on yksi ainoa elämä ja sen elämänkaari kestää n.80 vuotta. Jokainen ihminen elää jossain määrin itsekkäästi, ellei nyt uhraa itseään jollain marttyyrikuolemalla nuorena tms. Ja pitäähän sitä jossain määrin itsekäs ollakin, jos haluaa elää sen omannäköisen elämän ja jopa nauttia siitä, ennen kuin maatuu mullaksi. Elämähän on valintoja ja jokainen ihminen on itsekäs valinnoissaan, koska haluaa luoda itselleen sellaisen elämän, kuin itse haluaa elää.

Ja kyllä, ihan itsekkäästi olen synnyttänyt lapsia, koska olen halunnut omaan elämääni lapsia. Ei ne ole putkahtaneet mistään nurkan takaa elämääni, vaan ihan itsekkästi olemme jättäneet ehkäisyn pois ja harrastaneet seksiä haluten sen seuraukseksi lapsia. Ihan vain siksi, että olemme halunneet tehdä elämästämme sellaista, kuin meillä on ollut haave.

Aivan mahtavaa, kun voi vapaasti kehittää itseään.

Minulla on lapsia, mutta ei ruuhkavuosia. Ihminen tekee elämästään just niin kiireistä ja ruuhkaista kuin haluaa. Mulla ei ole mitään kiirettä, käyn töissä, ollaan paljon kotosalla. Lapset saavat harrastaa jos itse haluavat...tai olla harrastamatta. Jatkuva säntäily paikasta toiseen ei ole meidän juttu, vaan oleilu ja joutilaisuus vapaa-ajalla. Mikään ei voita koti-iltaa villasukat jalassa takan ääressä hyvä kirja luettavana, juoskoot muut minä laiskottelen ja löysäilen!

Kysyn alkuperäiseltä (ja ehkä muiltakin), ovatko kolmekymppisen vanhemmat todellakin yksi stressitekijä. Itse olen ollut siinä käsityksessä, että he useimmiten ovat hieno lapsenhoitoapu. He siis työpanoksellaan helpottavat ruuhkavuosissa elävien arkea.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne ruuhkavuodet ovat lapsettomillakin, onhan elämässä nyt paljon muutakin kuin lastenhoitoa ja perhe-elämää.

Perheellisillä ei ole.

On hassua ajatella, että vain perheellisillä on ruuhkavuodet. Kuten aloittaja luetteli itsekin, lasten lisäksi on aika paljon kaikkea muuta kuin lapset, jotka aiheuttaa kiirettä. Oma vapaa-aika kuluu tutkinnon suorittamiseen, työssäkäymiseen ja talon remontointiin. Harrastuksille ei jää aikaa, samoin ystäville ja sukulaisille on harmillisen vähän aikaa. En ole koskaan ollut yhtä väsynyt, stressaantunut ja uupunut kuin tässä elämänvaiheessa. Jos tämä ei ole niitä kuuluisia ruuhkavuosia, niin odotan kauhulla millaista elämä perheellisenä tulee olemaan.

Töihin tuli panostettua hiukan ehkä liikaa ja harrastuksiin sekä muihin menoihin meni paljon aikaa. Lisää olisi tarvittukin. Välillä meni aika paljon työaikaa ulkomailla reissaamiseen.

Lapsellisiin verrattuna omat ruuhkavuoteni olivat hauskoja ja hyvää elämää. Moni tuttuni sai lapsia, joilla oli kaikenlaisia ongelmia ja silloin olin kyllä onnellinen omasta tilanteestani.

Käytän aikaani lapsen sijaan parisuhteeseen, harrastuksiin, ystäviin ja perheeseen sekä töihin.

Olen lisäksi meistä sisaruksista ainoa joka asuu lähellä vanhempia joten piakkoin myös heidän auttamisensa enenevässä määrin tullee ajankohtaiseksi joten eipä tosiaan ole ongelma mihin kaikkeen aikansa käyttää.

Ruuhkavuosia oli ihan tarpeeksi siinä kun saattelin molemmat vanhemmat hautaan. Sairastamisvuodet, kuoleman lähestyminen. Suureksi osaksi toiselta paikkakunnalta käsin, aina piti väsyksis lähteä töiden jälkeen. Ei siinä olisi enää jaksanut lapsista huolehtia, onneksi en lapsia halunnutkaan.