Haluan vaihtelua elämääni, mutta en sitten kuitenkaan kestä muutoksia tai sitä vaihtelua

Eläköitynyt piti olla erakoitunut. Auto correct iski jälleen.

---------------up--------'zzz

Mulla on samaa ongelmaa, mutta jos pyörin vain samoissa rutiineissa, masennun pidemmän päälle. Luulen että ihmisellä on kuitenkin tarve saada jotain uusia kokemuksia ja virikkeitä elämässä. Ainakin monella on. Se virkistää ajattelua ja tuo uusia aineksia aivoille pureksittavaksi, mikä tekee hyvää mielialalle.

Olen aika introvertti ja väsyn usein uudesta tekemisestä, mutta silti se on myös virkistävää. Sopiva balanssi uutta ja rutiinia.

Uudesta väsyminen on normaalia. Tarvitseeko sitä vaihtelua sitten olla heti kovin paljon kerralla? Sen olen itse huomannut, että mitä rutinoituneempi on, sitä vaikeampaa on tehdä poikkeuksia. Mutta sitten taas aikoina kun elämässä on tapahtunut enemmän, eivät ne asiat ole tuntuneet kovin raskailta jaksaa. Pitkälke tuo on myös tottumiskysymys. Jos totuttaa itsensä rutiinielämään, joutuu myös totuttamaan itsensä pois siitä, jos sitä haluaa. Eli muutokset vaativat totuttelua.

Tuntuuko sinusta, että elämäsi on hyvä noin, ja olisit tyytyväinen jos samaa jatkuisi loppuelämäsi? Jos et, on helpompi alkaa tehdä muutoksia nyt kuin viiden vuoden päästä.

Kyllähän tässä on haaveillut rutiinien lomassa kaikenlaisesta mitä ns. normaalin ihmisen elämään kuuluisi, mutta ne olisi lopulta kuitenkin vain liikaa meikäläisen henkipuolelle. Joku vastakkaisen sukupuolen edustajan hymy joskus saattaa joskus sekoittaa pasmat niin, että alkaa taas kuvittelemaan millaista se olisi, mutta lopulta päädyn kuitenkin aina samaan että liian "overwhelming".

Mulla on vähän samaa ongelmaa. Tästä lähtien aion sanoa kaikille vähänkin kivoille menemisille kyllä ja jäädä pois vain jos on todella hyvä syy (jos en ole ollenkaan nukkunut ja väsyttää ihan ylipaljon tms. etten ollenkaan pysty toimimaan toisten kanssa). Mulle tulee kamala morkkis, jos olen jonkun tekosyyn varjolla jäänyt kotiin tylsistymään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tässä on haaveillut rutiinien lomassa kaikenlaisesta mitä ns. normaalin ihmisen elämään kuuluisi, mutta ne olisi lopulta kuitenkin vain liikaa meikäläisen henkipuolelle. Joku vastakkaisen sukupuolen edustajan hymy joskus saattaa joskus sekoittaa pasmat niin, että alkaa taas kuvittelemaan millaista se olisi, mutta lopulta päädyn kuitenkin aina samaan että liian "overwhelming".

No sittenhän mitään muutoksia ei kannata tehdä. Olet siinä mikä sulle riittää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samaa ongelmaa. Tästä lähtien aion sanoa kaikille vähänkin kivoille menemisille kyllä ja jäädä pois vain jos on todella hyvä syy (jos en ole ollenkaan nukkunut ja väsyttää ihan ylipaljon tms. etten ollenkaan pysty toimimaan toisten kanssa). Mulle tulee kamala morkkis, jos olen jonkun tekosyyn varjolla jäänyt kotiin tylsistymään.

Sama. Olen vähän kuin elänyt jossain jääpinnan alla viimeiset viisi vuotta, ehkä pidempäänkin. En halua enää. Nyt kun mussa on vielä terveyttä ja edes semi-nuoruutta jäljellä, haluan elää. Loppuelämän aikana, jos saan elää pitkää, tulee kuitenkin montakin kymmentä vuotta pakostakin hiljaisempaa elämää.