Muissa Pohjoismaissa asuvat! Näytetäänkö siellä tv:ssä ikinä suomalaisia sarjoja tai leffoja?
Muissa Pohjoismaissa asuvat tai siellä paljon aikaa viettävät:
Olen ihmetellyt, miten Suomen telkkariin aina rantautuu kaiken maailman Skamit ja Ensitreffit alttarilla Tanska. Ruotsalaiset ohjelmat nyt vielä jotenkin ymmärtää. En siis tarkoita otsikon kysymyksessä jotain Ruotsissa suomenkielisten kanavalla (jos sellaista on) näytettäviä sarjoja tai leffoja vaan ihan peruskanavilla esitettäviä juttuja.
Jotenkin täysin absurdi ajatus, että hankkisivat muualla pohjolassa suomenkielisten ohjelmien esitysoikeuksia sarjoista, joista pyörii jo maan oma versio telkkarissa. Monesti tuntuu, että suomalaisia pannaan halvalla, kun hankitaan ns. sama paska eri paketissa naapurimaasta (en tarkoita tällä, että kaikki tosi-tv olisi huonoa).
Entäs originaalit suomalaiset draamasarjat tai leffat? Niiden esittäminen tuntuisi vähän järkevämmältä muissa Pohjoismaissa, mutta epäilen vahvasti, ettei niitäkään taida pahemmin näkyä siellä telkkarissa. Korjatkaa (harha)luuloni oikeaksi, jos olemme sittenkin paremmin edustettuna Pohjoismaissa.
Kommentit (12)
Syke näkyy vironkielisillä tekstityksillä tuolla etelänaapurissa. Sarjan vironkielinen nimi on Pulss.
Vierailija kirjoitti:
Syke näkyy vironkielisillä tekstityksillä tuolla etelänaapurissa. Sarjan vironkielinen nimi on Pulss.
Kysyinkin nyt Pohjoismaista. Ei kuulosta ollenkaan niin ihmeelliseltä, että Virossa näytettäisiin suomalaisia sarjoja, kun kuitenkin sukulaiskieli ja Virossa aika paljon pienempi mediateollisuus kuin Suomessa. Norjassa ja Tanskassa niiden luulisi olevan samaa kokoluokkaa kuin Suomessa.
Ap
Malmössa asuva herraskaisporukka vois vastata kun täällä pitää älämölöä muutenkin. Katotte kuitenkin Suomi-sarjoja koti-ikävissään.
Onhan suomalaiset tuotannot niin surkeita ja vielä puhuttu ihmeellisellä molotuksella, että ihme jos kelpaisi edes ilmaiseksi.
Tuntematon sotilas näytetään Ruotsissa jouluna ja ruotsin itsenäisyyspäivänä sekä kaikille armeijaan menijöille. Ne kun ei sotinut 200v niin hakevat kokemuksia tuntemattomasta.
Salkkareita näytettiin Ruotsissa 2000-luvun alkupuolella, kai. En tiedä nykytilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Salkkareita näytettiin Ruotsissa 2000-luvun alkupuolella, kai. En tiedä nykytilannetta.
Jos tämä on oikeasti totta, niin siellä on Seppo ponupannuineen hienosti vahvistanut stereotypioita. :D Epäilen kyllä vahvasti väitteen todenperäisyyttä.
Ap
Norjassa ei pahemmin näytetä suomalaisia sarjoja. Joskus 80- luvulla kuulemma näytettiin finsk fjærnsynsteateria, oletan että jotain Jouko Turkan tuotantoa ja ne jotka sitä on joskus katsonut EI IKINÄ unohda sitä. Siis jotain aivan käsittämätöntä sekoilua. Tästä olen kyllä kuullut monia kertoja eri ihmisiltä. Jouko Turkan teatteritaide ei tainnut oikein avautua norjalaisille.
Aki Kaurismäen filmejä on kyllä joskus pyörinyt elokuvateattereissa Norjassa myös. Suomalaista melankoliaa parhaimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Norjassa ei pahemmin näytetä suomalaisia sarjoja. Joskus 80- luvulla kuulemma näytettiin finsk fjærnsynsteateria, oletan että jotain Jouko Turkan tuotantoa ja ne jotka sitä on joskus katsonut EI IKINÄ unohda sitä. Siis jotain aivan käsittämätöntä sekoilua. Tästä olen kyllä kuullut monia kertoja eri ihmisiltä. Jouko Turkan teatteritaide ei tainnut oikein avautua norjalaisille.
En ihmettele, kun ei se ole tainnut juuri avautua suomalaisillekaan. :D
Kyllähän Karppi on jopa Netflixin kansainvälisessä levityksessä.
Sorjonen näkyy myös ulkomailla, ehkä jopa Pohjoismaita kauempana.
Paradiset on näkynyt ainakin Ruotsissa. Olisikohan sitten suomeksi niinkin yksinkertaisesti kuin Paratiisi, siis se suomalais-espanjalainen rikossarja.