Bussi ei ottanut kyytiin, koska mukana oli polkupyörä
Meniköhän tämä nyt ihan oikein? Olin eilen menossa bussilla kaupunkiin ja mukanani oli polkupyörä, kuten monesti ennenkin. Kuskit ovat aina ottaneet kyytiin, vaikka olisi ollut hieman myöhässä aikataulusta ja bussissa paljonkin ihmisiä.
Eilen kuitenkin kuski ei suostunut ottamaan kyytiin, koska "ei ole tilaa". Muuten hyvä, mutta bussissa ei ollut yhtään ketään muuta ja kuski oli jopa ajoissa pysäkillä. Laitoin palautetta yhtiölle, mutta kysyn silti täältä, että menikö oikein? Ja olen aina myös valmis ollut maksamaan ylimääräistä, mutta koskaan kuskit eivät ole lisämaksua pyörästä ottaneet. Tämä eilinen kuski oli aivan uusi naama.
Kommentit (28)
Juu, tiedossa on tämä kuski, aamupalaverissa sai palautetta.
T: jokke
Vierailija kirjoitti:
Oletko tsekannut ovatko linjaukset muuttuneet? Voi olla kuljettajan moka tai sitten ei.
Vielä aiemmin tällä viikolla oli linjaus, että ottivat kyytiin. Epäilen kyllä kuljettajan mokaa, koska en ole aiemmin häntä nähnyt. Eikä tai tällainen asia muutu noin vain, ainakaan niin, ettei siitä tiedoteta missään yhtiön sivuilla, bussin ikkunassa tmv.
Ap
HSL:n busseissa ei ole saanut kuljettaa polkupyörää vuosikausiin. Missä ap asuu?
Vierailija kirjoitti:
HSL:n busseissa ei ole saanut kuljettaa polkupyörää vuosikausiin. Missä ap asuu?
En lähelläkään pk-seutua, vaan paljon pohjoisemmassa.
ap
Polkupyörä on irtonaisena tavarana vaarallinen riskitekijä, kuljettaja on oikeassa
Kuskille on tullut joku ongelmatilanne pyöristä ja on siksi varovainen.
Asutko jossain käpykylässä? Hsl alueella fillareita ei kuljeteta busseissa.
Mutta täällä on aina otettu polkupyörät kyytiin, kunhan itse huolehtii siitä, ettei kaadu muiden päälle tmv. Toisin sanoen pitelee koko ajan kiinni siitä. Tai sitten kuski on voinut laittaa sen bussin tavaratilaan, on riippunut kuskista miten on tehnyt.
Voi olla, että kuskilla huonoja kokemuksia, mutta mielestäni ei silti oikeuttanut pysäkille jättämistä, varsinkaan kun muita ei kyydissä ollut.
Ja itse asiassa kyllä, asuinpaikkaani voisi nimittää käpykyläksi. Pieni maalaiskunta, josta kulkee vain muutamia vuoroja kaupunkiin. Sen takia tarvitsen siellä polkupyörää, että ehdin takaisin viimeiselle vuorolle kotiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tässä olisi taas jutunaihetta jollekin su vak kitoimittajalle.
Pysäkkivaltterin uudet seikkailut.
Olen kyllä ihan suomalainen, enkä nyt ajatellut tukka putkella juosta suu vaahdossa huutelemaan lehtiin tästä.
Ap
Miksi ihmeessä pitää mennä bussilla polkupyörän kanssa? Joko menee bussilla TAI polkupyörällä.
Ihme spandex-apina taas.
Hiukan enemmän olisit voinut avata: millaisella bussilla ja millaista matkaa olit menossa? Olisiko pyörä tullut bussiin sisälle vai tavaratilaan? Ehkä siellä ruumassa oli jokin postilähetys eikä tosiaan ollut tilaa.
Kerran olen kuljettanut pyörää bussissa. Silloin muutin kotoa opiskelupaikkakunnalle, matkaa useampi sata kilometriä. Nuorena likkana mulle ei tullut mieleenkään, ettei kyytiin ehkä mahtuisi. Kuski ensin motkotti, että pyörälle olisi pitänyt varata kuljetus etukäteen. Otti kuitenkin kyytiin ja maksoin tietysti erikseen. Tää oli jo viime vuosituhannella. Ihme, jos olet vielä jossain ilmaiseksi pyörää kuljettanut.
Ymmärsinkö nyt oikein? Käyt säännöllisesti töissä tms. jossain lähipaikkakunnalla. Perillä tarvitset pyörää, jotta ehdit bussiin?
Nyt kannattaisi harkita vaihtoehtoja. Työkaverilta kyyti pysäkille tai halpispyörä vakituiseen työpaikkakunnalle. Tarkista ainakin ensin ne bussifirman säännöt. Tuskin missään saa pyörää sisälle ottaa, enkä kehtaisi vakituiseen pyytää sääntöä rikkomaan.
Joudun ottamaan polkupyörän mukaan, koska matkaa kaupunkiin on reilu 30km yhteen suuntaan. Käyn kaupungissa hoitamassa asioita ja koska takaisin tulee vain yksi vuoro, tarvitsen mukaan pyörän, jotta ehdin hoitaa asiani ja ehdin tuolla vuorolla takaisin kotiin.
Kun olen aiemmin kulkenut näin, kuskista riippuen pyörä on tullut sisälle lastenvaunujen tilaan tai sitten on laitettu sinne ruumaan. Koskaan kuski ei ole ottanut lisämaksua, vaikka ensimmäisellä kerralla siitä kysyinkin, mutta ei kuulemma peritä ylimääräistä maksua. Sen tiedän, että pitkän matkan busseissa pitää varata ja maksaa etukäteen.
Ap
Tarkista linjan viralliset määräykset vaikka heidän nettisivuilta! Esim. HSLn busseissa ei saa kuljettaa pyöriä, mutta moni kuski ottaa silti kyytiin. On pari kertaa nähnyt kun pyöräilijä on jäänyt ihmettelemään että miksi ei nyt pääse kun aikaisemmin on päässyt kyytiin. Harmihan se silloin on että sääntöjä seuraava kuski saa haukut sen takia eträ moni muu kuski viis veisaa säännöistä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö nyt oikein? Käyt säännöllisesti töissä tms. jossain lähipaikkakunnalla. Perillä tarvitset pyörää, jotta ehdit bussiin?
Nyt kannattaisi harkita vaihtoehtoja. Työkaverilta kyyti pysäkille tai halpispyörä vakituiseen työpaikkakunnalle. Tarkista ainakin ensin ne bussifirman säännöt. Tuskin missään saa pyörää sisälle ottaa, enkä kehtaisi vakituiseen pyytää sääntöä rikkomaan.
Kyllä tarvitsen, koska takaisin tulee vain yksi vuoro, enkä muuten ehdi kaupungissa kulkemaan tarpeeksi nopeasti. Olen tarkistanut firman säännöt ja heidän omilla sivuillaan lukee, että polkupyörät otetaan kyytiin. Ja kun ensimmäisen kerran menin, tottakai kysyin asiallisesti, että otetaanko ollenkaan kyytiin.
Ap
Ehkä bussiin oli tulossa myöhemmin iso satsi matkustajia. Kun me lähdemme koululuokkien kanssa kaupungille linja-autolla, siitä pitää etukäteen ilmoittaa yhtiöön ja kysyä, onko muita "varauksia" tullut haluamallemme linjalle. Kun koululta hyppää pari luokallista oppilaita kyytiin, siinä on auto täynnä. Esim. tiettyihin vuoroihin ei saa koululuokkien kanssa mennä, jos kyseessä on täysiksi tiedetyt työvuorokuljetukset tiettyihin suuntiin (isot työllistäjät, paljon työmatkakulkijoita tiettyyn aikaan).
Vierailija kirjoitti:
Joudun ottamaan polkupyörän mukaan, koska matkaa kaupunkiin on reilu 30km yhteen suuntaan. Käyn kaupungissa hoitamassa asioita ja koska takaisin tulee vain yksi vuoro, tarvitsen mukaan pyörän, jotta ehdin hoitaa asiani ja ehdin tuolla vuorolla takaisin kotiin.
Kun olen aiemmin kulkenut näin, kuskista riippuen pyörä on tullut sisälle lastenvaunujen tilaan tai sitten on laitettu sinne ruumaan. Koskaan kuski ei ole ottanut lisämaksua, vaikka ensimmäisellä kerralla siitä kysyinkin, mutta ei kuulemma peritä ylimääräistä maksua. Sen tiedän, että pitkän matkan busseissa pitää varata ja maksaa etukäteen.
Ap
30 km taittuu pyörällä helposti. Ihan älytöntä mennä matka bussilla pyörän kanssa.

Kyllähän minä sen silloin pyöräilenkin, kun ei ole "isoja" juttuja hoidettavana. Jos käyn kaupassa, haen jonkin paketin tai muuten tulee paljon tavaraa, se on todella hankalaa polkea tuollainen matka isojen ja painavien kantamusten kanssa.
Varsinkin, kun koko matkalla on ehkä 2km pyörätietä, lopun matkan joutuu ajamaan autotien reunassa.
Ap
Oletko tsekannut ovatko linjaukset muuttuneet? Voi olla kuljettajan moka tai sitten ei.