Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä vaihe tämä on? Tunnen kuluttavaa häpeää menneestä ja nykyhetkestä. Muistot tulevat pintaan jatkuvasti.
05.09.2020 |
Hieman hankala aihe, toivottavasti osa porukasta ymmärtää ja saa/antaa vertaistukea ja neuvoja!
Elämässäni on tapahtunut paljon ja olenkin varmasti traumapersoona johtuen jo epävakaasta lapsuudenkodista ja siellä tapahtuneista epäterveistä olosuhteista.
On ollut vaikeita ajanjaksoja ja nyt on taas kausi kun on meneillään itsessäni jotain.
Se, että elän nytkin elämää joka ei ole omani näköinen on vaikuttanut paljon itseeni masennuksesta itsetuntoon.
Paljon tapahtuu ympärillä ja yritän pysyä perässä. Elämäni on aina todella muutosvaltaista, aina tapahtuu ja tilanteet muuttuvat. En tiedä vakaudesta mitään. (olen muutaman vuoden aikana muuttanut lukuisia kertoja, vaihtanut työpaikkoja, suhteita, itseäni yms.).
Osa johtuu uupumuksesta tai liian hätäisistä ratkaisuista tai sitten tietysti ihan normaalin elämän tuomista muutoksista.
Tällä hetkellä liikun, aloitin uuden harrastuksen, aloitin uudessa työpaikassa, syön terveellisesti, vähensin alkoholin kulutusta, on päämääriä, olen myös(valitettavasti) palannut kotipaikan maisemiin suhteen vuoksi.
Teen nyt paljon jotta voisin paremmin mutta elän sumussa ja häpeässä.
Osittain sen vuoksi, että olen huonossa suhteessa, tunnen olevani vankilassa ja se on laukaissut minussa myös jonkinmoisen ahdistuksen menneisyyden ja nykyhetken suhteen.
Viime aikoina varsinkin on paljon kasaantunut menneisyydestä muistoja ja häpeän paljon tapahtuneita asioita. Olen tehnyt niin paljon vääriä valintoja, ollut typerä ja naiivi.
Tämä sama tunne seuraa nykyhetkenkin fiilikseen omasta elämästä.
Häpeän vain itseäni niin paljon.
Yritän lohduttaa etten ole ainakaan koskaan tehnyt kenellekään mitään todella pahaa tai no, olen mutta en ymmärtänyt vielä tekojeni vaikutuksia enkä omaa käyttäytymistäni.
Myös muutkin mokailevat ja ymmärrän sen olevan inhimillistä.
Koen kuitenkin jostain syystä itseni astetta surkeammaksi tyypiksi ja minun on vaikea edes enää tutustua keneenkään tai olla itsevarma tyyppi muiden joukossa.
Olen tämänhetkisessä elämässäni haamuna muiden joukossa enkä aivan ymmärrä miksi ja toisaalta ymmärrän sen, että kaikki vaikuttavat kaikkeen ja suhtaudun elämään ns. normaalisti niiden korttien mukaan mitä olen saanut.
On vain niin paljon sisällä mitkä pitäisi saada purettua koska joskus tuntuu tukahduttavalta omien tunteiden kanssa.
En osaa olla ihmisten seurassa enää normaali, sekin hävettää. Olen jännittynyt jatkuvasti varsinkin isossa porukassa, teen itsestäni typeryksen häpeäni vuoksi.
Kommentit (13)
Hei ap! Itselläni on niin, että moni asia on paremmin kuin pitkään aikaan. Silti poden ahdistusta, ja menneet asiat nousevat jatkuvasti mieleen. Käyn ehkä läpi jotain samankaltaista kuin sinä. Asioiden pitäisi olla ihan hyvin, mutta mieli on jatkuvasti maassa ja itsetuntoni kehno.
En nyt hirveästi osaa neuvoa. Pisti kuitenkin silmään tuo, kun sanoit olevasi huonossa suhteessa. Lopeta nyt ensi töiksesi tuo suhde ja ala sitten työstää muita asioita.
Kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä näen, että toi on se kasvamisen vaihe, jossa tajuat, että tosiaan olet enimmäkseen itse vastuussa valinnoistasi, olet välillä (ehkä useinkin) valinnut väärin ja siitä on seurannut ikäviä asioita. Häpeä tulee siitä, että tajuat tämän, muttet vielä ihan hyväksy sitä.
Häpeä menee pois sitten kun oikeasti ymmärrät ja hyväksyt sen, että vääriä valintoja tulee aina ja Hyvän elämän pointti ei ole olla tekemättä vääriä valintoja, vaan siinä että niihin ei sitten jäädä vellomaan ja makaamaan kun ne käyvät ilmi, vaan yritetään tehdä jotain mikä korjaa tilanteen jollain twvalla.
Kiitos vastauksista!
Jostain tämänkaltaista se johtuu. Ainoana vain, että ymmärrän itse tehneeni väärät valinnat ja kantavan vastuuta seurauksista tälläkin hetkellä. Se musertaa etten pysty toimimaan sittenkään arvojeni mukaisesti tai intuitioni mukaisesti. Jään koukkuun esimerkiksi huonoihin suhteisiin. Tunnen syyllisyyttä ja halua repäistä itseni irti.
Pelkään jotain mutta en edes tiedä tarkalleen mitä.
Syyllisyyttä varmaankin, se on niin sisäänrakennettu tunne itselläni, se on voimakas ja ahdistava.
Häpeän ja syyllisyyden kantaminen joka kulminoituu tällaisissa suhteissa niin, että muutun melankoliseksi enkä pysty vain riuhtaisemaan itseäni pois.
Sitten on tullut kaikki muistot mukana, toistan tekojani jokseenkin samalla tavalla vieläkin vaikka luulin jo kasvaneeni sillä saralla. Se on se möykky ja itsearvostuksen puute joka nyt sanelee tällä tavallani tunteitani.
Tarvitsen kovasti tukea tilanteeseeni, siksi olen alkanut myös käymään juttelemassa ammattiauttajalle, olen paljon ottanut eri tahoihin yhteyttä ja yrittänyt tehdä muutosta.
Se ei vain käy hetkessä mutta edelleen pyrin jatkamaan sinne minne todella haluan eli omaan rauhaan ja hyvien ihmisten pariin, voimaannuttavaan arkeen ja työhön.
Nyt kaikki on päälaellaan ja tiedän, että vain itse pystyn muuttamaan suunnan taas.
Ap
Mietin ehkä liikaakin kaikkea, analysoin ja pohdin. Mietin vikojani, kasvun tarvetta ja sisäistä maailmaani.
Yksi piirre tässä kaikessa on myös se, että en tunne olevani tässä maailmassa. Tai no..
En tunne kuuluvani, kaikki menee harson läpi ja uupuneena eteenpäin. En koe olevani osana elämää vaan sivustakatsojana mukana.
Ehkä tässä on se juttu jokseenkin, en elä oman näköistä elämääni vaan joidenkin selvitytymistapojeni kautta. Siksi kaikki tuntuu niin raskaalta. Olen lukossa ja joku täysin vieras elämässäni. Ehkä elän identiteettikriisiä..
Olen kokenut sen ennenkin ja ripustautunut millon mihinkin. Alkoholin liikakäyttö käyty läpi, pakonomainen työnteko, suorittaminen jne. Aina on ollut jokin pahe johon olen ripustautunut jotta selviäisin. Olen toiminut tiedostamatta näin, ei ole ollut kultaista keskitietä. On niin paljon vielä ymmärtämättä asioita mutta toivon, että elämä olisi vielä hyvää ja tasapainoista. Täydellistä en edes halua, perustukset vain parempaan ja itselleni rauhallisempaan elämään ja että toimisin vaikeina aikoinakin pitkälle omien arvojeni mukaisesti.
Ap
Voisi olla mun kynästä.. Tai noin puoli vuotta sitten. Ei se olo varmaan helpotu ennen kuin on turvallinen ja tarpeeksi hyvä elämäntilanne työstää menneisyyttä, tehtyjä tyhmyyksiä ja valintoja. Sillä pakkohan ne on käydä läpi ja hyväksyä mitä on tullut tehtyä. Mahtavaa, että olet jo noin pitkällä, lopettanut alkoholin liikakäytön ja liiallisen suorittamisen.
Nää kasvuprosessit on hitaita ja varmaan sitä hitaammin etenee, mitä enemmän on painolastia menneisyydestä. Olen itse pikkuhiljaa pääsemässä yli pahimmasta häpeästä ja uskallan kohdata mörköni.
Tärkeetä on että annat itsellesi aikaa toipua ja kasvaa, ja ettei olisi mitää lisää haittaa aiheuttavia asioita kuten huonoja ihmissuhteita tai päihteitä.
Kyllä se elämä kuitenkin kantaa ja olet selvästi menossa oikeeseen suuntaan kun mietit tätä näin syvällisesti.
Baby steps, baby steps..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla mun kynästä.. Tai noin puoli vuotta sitten. Ei se olo varmaan helpotu ennen kuin on turvallinen ja tarpeeksi hyvä elämäntilanne työstää menneisyyttä, tehtyjä tyhmyyksiä ja valintoja. Sillä pakkohan ne on käydä läpi ja hyväksyä mitä on tullut tehtyä. Mahtavaa, että olet jo noin pitkällä, lopettanut alkoholin liikakäytön ja liiallisen suorittamisen.
Nää kasvuprosessit on hitaita ja varmaan sitä hitaammin etenee, mitä enemmän on painolastia menneisyydestä. Olen itse pikkuhiljaa pääsemässä yli pahimmasta häpeästä ja uskallan kohdata mörköni.
Tärkeetä on että annat itsellesi aikaa toipua ja kasvaa, ja ettei olisi mitää lisää haittaa aiheuttavia asioita kuten huonoja ihmissuhteita tai päihteitä.
Kyllä se elämä kuitenkin kantaa ja olet selvästi menossa oikeeseen suuntaan kun mietit tätä näin syvällisesti.
Baby steps, baby steps..
Kiitos rohkaisusta!
Onnea sinunkin tiellesi!
Ap
Jos lähdetään ihmisen perustarpeista, kokemuksesta tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on ja yhteenkuulumisen tunteesta, voidaan päästä jo hyvään alkuun näissä pohdiskeluissa. Jos tiedostaa näissä olevan puutteita, kannattaa etsiä alan kirjallisuutta ja hakeutua keskusteluavun piiriin eheytyäkseen ihmisenä. Tie on pitkä ja raskas. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lähdetään ihmisen perustarpeista, kokemuksesta tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on ja yhteenkuulumisen tunteesta, voidaan päästä jo hyvään alkuun näissä pohdiskeluissa. Jos tiedostaa näissä olevan puutteita, kannattaa etsiä alan kirjallisuutta ja hakeutua keskusteluavun piiriin eheytyäkseen ihmisenä. Tie on pitkä ja raskas. Tsemppiä!
Kiitos neuvosta! :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin ehkä liikaakin kaikkea, analysoin ja pohdin. Mietin vikojani, kasvun tarvetta ja sisäistä maailmaani.
Yksi piirre tässä kaikessa on myös se, että en tunne olevani tässä maailmassa. Tai no..
En tunne kuuluvani, kaikki menee harson läpi ja uupuneena eteenpäin. En koe olevani osana elämää vaan sivustakatsojana mukana.
Ehkä tässä on se juttu jokseenkin, en elä oman näköistä elämääni vaan joidenkin selvitytymistapojeni kautta. Siksi kaikki tuntuu niin raskaalta. Olen lukossa ja joku täysin vieras elämässäni. Ehkä elän identiteettikriisiä..
Olen kokenut sen ennenkin ja ripustautunut millon mihinkin. Alkoholin liikakäyttö käyty läpi, pakonomainen työnteko, suorittaminen jne. Aina on ollut jokin pahe johon olen ripustautunut jotta selviäisin. Olen toiminut tiedostamatta näin, ei ole ollut kultaista keskitietä. On niin paljon vielä ymmärtämättä asioita mutta toivon, että elämä olisi vielä hyvää ja tasapainoista. Täydellistä en edes halua, perustukset vain parempaan ja itselleni rauhallisempaan elämään ja että toimisin vaikeina aikoinakin pitkälle omien arvojeni mukaisesti.
Ap
Kaikki nuo ripustautumiset peittävät häpeäntunteen tai antavat ainakin sille jotain aihetta. Tosiasiassahan se häpeä on paljon syvempi kuin mitkään mokailut antavat aihetta kokea.
Mutta häpeä on tosiaan vain vaihe. Kyllä sen pystyy kesyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös on kauheaa häpeää tekemistäni virheistä. Virheet ovat ihan ymmärrettäviä, mutta silti soimaan itseäni siitä, että en ole kuunnellut omaa sisäistä ääntä, joka on kertonut oikean vastauksen ennenkuin olen suostunut tottelemaan sitä. Jälkeenpäin olen toki tajunnut, mitä olisi pitänyt tehdä. Mutta olisi epärealistista ajatella, että nuorena raakileena olisi tajunnut tai halunnut tehdä aina oikean ratkaisun. Eikä se intuitiokaan sillä tapahtumahetkellä ole täysin selvä, se muistuu mieleen vaan jälkeenpäin.
Järjellä tajuan, että voisin ja saisin antaa itselleni anteeksi, mutta jotenkin tuska ei suostu väistymään.
Osa syyllisyydestä selittyy ehkä masennuksella ja traumoilla, osa siitä, että kotona ilmapiiri oli anteeksiantamaton ja totuin jo lapsesta siihen, ettei pieniäkään virheitä saa tehdä.
Alue: Aihe vapaa
Mä näen, että toi on se kasvamisen vaihe, jossa tajuat, että tosiaan olet enimmäkseen itse vastuussa valinnoistasi, olet välillä (ehkä useinkin) valinnut väärin ja siitä on seurannut ikäviä asioita. Häpeä tulee siitä, että tajuat tämän, muttet vielä ihan hyväksy sitä.
Häpeä menee pois sitten kun oikeasti ymmärrät ja hyväksyt sen, että vääriä valintoja tulee aina ja Hyvän elämän pointti ei ole olla tekemättä vääriä valintoja, vaan siinä että niihin ei sitten jäädä vellomaan ja makaamaan kun ne käyvät ilmi, vaan yritetään tehdä jotain mikä korjaa tilanteen jollain twvalla.