Onko muilla abien vanhemmilla huoli miten korona sotkee abivuoden?
Teini on koko kesän valmistautunut kirjoituksiin, suunnitelmalla 2 ainetta syksyllä ja loput keväällä. Nyt iski sitten flunssa ja koronatestin tulosta odotellaaan. Jos positiivinen, syksyn kirjoitukset menee ohi. Jos negatiivinen nyt mutta koronauhka taas keväällä, voi mennä koko yo-lakki vaikka kuinka paljon eteenpäin....Eikä mitään tietoa miten yliopistoihin ensi keväänä valitaan/ menettääkö ensijaisuuspisteitä jos tulee välivuosia koronan sotkiessa kirjoitukset.
Koko perhe on elänyt varovaista elämää koronan takia mutta täysin ei olle omaehtoista karanteenia otettu käyttöön. Ollaan etätöissä mutta lapset osallistuu lähiopetukseen. Käydään ruokakaupassa myöhään illalla ja vain yksi hlö yhtenä päivänä, ei käytetä julkisia kulkuneuvoja, ei tavata isovanhempia. Mutta muutamaa ulkoilmaharrastusta on jatkettu ja lapsi on saanut tavata kavereitaan ja ajoittain on ollut tarve käydä muuallakin kuin ruokakaupassa. Jos tästä on vielä kiristettävä olemista sen varmistamiseksi että teini saa yo-kirjoitukset hoidettua niin tulee todella raskas vuosi kaikille. Mutta jos ei lapset jatkaa lähiopetuksessa, suurin riski taitaa tulla sitä kautta..
On tää tympeää
Kommentit (45)
Sama tilanne. Harmittaa myös jos kaikki tuohon vaiheeseen kuuluvat hauskat perinteet perutaan, penkkarit, yo-juhlat ja muut.
Pääsykokeista en huolestuisi, eihän se ensisijaisuus mene jos ei ole edes kirjoittanut. Vasta sitten kun on päässyt ja hyväksynyt jonkun opiskelupaikan.
Muita abien vanhempia, kuinka tarkassa eristyksessä elätte?
Huolettaako muita abien panoristeilyn kohtalo?
Välivuodet ei vaikuta mihinkään ensisijaisuuteen tai ensikertalaisuuteen vaikuttaviin pisteisiin.
Meillä on sikäli hyvä tilanne, että kaikki kurssit nuori ehti suorittaa keväällä ja kirjoittaakin osan aineista. Nyt pitää osallistua vain kaksiin yo-kirjoituksiin. Eletään aika tarkasti eristyksissä. Mä teen etätöitä, nuori lukee kirjoituksiin. Ruuat tilataan kotiinkuljetuksella. Ketään ei nyt tavata. Vuorotellen käydään koiran kanssa lenkillä, jotta saa vähän liikuntaa ja raitista ilmaakin.
Ei huolea yhtään. Aivan turhaa jossittelua. Syksyn kirjotukset toteutuu normaalisti. Luultavasti myös kevään.
Ei hioleta korona muutenkaan. Enemmän toi stressaamisesi sitä nuorta haittaa.
Tuo on asia, jolle minä tai abi emme tietyn rajan jälkeen voi yhtään mitään, joten en stressaa.
Vierailija kirjoitti:
Muita abien vanhempia, kuinka tarkassa eristyksessä elätte?
Ei millään tavalla. Käydään ravintoloissa, juhlissa, töissä, kouludsa, kaipassa.
Abi ei ole mikään lapsi, täysikäinen ihminen.
Kyllä huolettaa.
Lapseni lukiossa saa olla etänä syyskuun halutessaan.
Silti kaikki huolettaa. Siis pyrkimiset ym. Kaikki sekavaa.
Voivat kirjoittaa huonommin koronan takia, mutta se ei ole huolestuttavaa. Kirjoitukset voi uusia. Ja vuosi nuoren elämässä ei ole mitään. Lukion voi tehdä neljässä vuodessa. Kirjoituksia voi siirtää vuodella. Ei huolestuta siis.
Asiat joita ei voi muuttaa, pitää hyväksyä, eikä veivata sen enempää päässään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huolettaa.
Lapseni lukiossa saa olla etänä syyskuun halutessaan.
Silti kaikki huolettaa. Siis pyrkimiset ym. Kaikki sekavaa.
Lisään, että kylä varomme koronaa. Lapsi ei käy missään nyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei huolea yhtään. Aivan turhaa jossittelua. Syksyn kirjotukset toteutuu normaalisti. Luultavasti myös kevään.
Ei hioleta korona muutenkaan. Enemmän toi stressaamisesi sitä nuorta haittaa.
Mistä tiedät? Jos jollain nuoresi luokalla todetaan koronavirus ja altistuneet laitetaan karanteeniin, miten karanteenissa osallistutaan yo-kirjoituksiin? Vai järjestääkö koulut sitten oman tilan karanteenissa oleville? Entä saavatko flunssaiset osallistua yo-kirjoituksiin? Kouluunhan ei saa mennä, jos on vähänkään oireita. Mua ei huoletuta tässä niinkään koronavirus vaan että nuori saisi jonkun flunssaviruksen ja sen vuoksi evättäisiin pääsy yo-kirjoituksiin.
Tilanne on ihan sama kaikilla, joten miksi turhaa stressata. Meillä lukion tokaluokkalainen, jolla tullut tosi paljon poissaoloja jatkuvien flunssien ja niistä johtuneiden testausrumbien takia. Ollaankin puhuttu että jos lukion käynti viivästyy tämän takia, niin sitten viivästyy. Tämän kanssa on nyt elettävä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sikäli hyvä tilanne, että kaikki kurssit nuori ehti suorittaa keväällä ja kirjoittaakin osan aineista. Nyt pitää osallistua vain kaksiin yo-kirjoituksiin. Eletään aika tarkasti eristyksissä. Mä teen etätöitä, nuori lukee kirjoituksiin. Ruuat tilataan kotiinkuljetuksella. Ketään ei nyt tavata. Vuorotellen käydään koiran kanssa lenkillä, jotta saa vähän liikuntaa ja raitista ilmaakin.
Lähes sama tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huolea yhtään. Aivan turhaa jossittelua. Syksyn kirjotukset toteutuu normaalisti. Luultavasti myös kevään.
Ei hioleta korona muutenkaan. Enemmän toi stressaamisesi sitä nuorta haittaa.
Mistä tiedät? Jos jollain nuoresi luokalla todetaan koronavirus ja altistuneet laitetaan karanteeniin, miten karanteenissa osallistutaan yo-kirjoituksiin? Vai järjestääkö koulut sitten oman tilan karanteenissa oleville? Entä saavatko flunssaiset osallistua yo-kirjoituksiin? Kouluunhan ei saa mennä, jos on vähänkään oireita. Mua ei huoletuta tässä niinkään koronavirus vaan että nuori saisi jonkun flunssaviruksen ja sen vuoksi evättäisiin pääsy yo-kirjoituksiin.
Sinun, tai ennemmin abin pitää kysyä tuota koululta, jos noin huolettaa. Ennenkin on esimerkiksi vatsatautisille järjestetty omia tiloja, luulisi että esim. karanteenissa oleville oireettomille tai negatiivisille flunssaisille onnistuu järjestää jotain. Varsinkin jos karanteenissa on kymmeniä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sikäli hyvä tilanne, että kaikki kurssit nuori ehti suorittaa keväällä ja kirjoittaakin osan aineista. Nyt pitää osallistua vain kaksiin yo-kirjoituksiin. Eletään aika tarkasti eristyksissä. Mä teen etätöitä, nuori lukee kirjoituksiin. Ruuat tilataan kotiinkuljetuksella. Ketään ei nyt tavata. Vuorotellen käydään koiran kanssa lenkillä, jotta saa vähän liikuntaa ja raitista ilmaakin.
Lähes sama tilanne.
Asutteko kaksistaan?
Ei saa tulla flunssaisena kirjoittamaan. Noudatetaan THL:n ohjeita. Valvovilla opettajilla ei ole mitään suojia(jos ei itse osta).
T. Lukion ope
Kurjaa tää on kaikille. Työpaikat menee, opiskellut hankalia. Vähin, mutta silti harmittava juttu harrastusten vaikeutuminen.