Miten neuvoisin ystävää parisuhdeasioissa? Auttakaa!

Korjaile sä vaan muitten virheitä! :D Silti, mun äikänope amk.ssa sanoi että keskustelupalsta elää ihmisien puheesta, se on värikästä ja saa olla nii. Täälä on paljon eri murtaita, slangia ja kaikkea muuta kuin oikeinkirjoitusta.

Mutta päde sinä rakas. Selvästi saat tuosta jotain.

Ihanko äikänope AMK:ssa sanoi? =D Oi että. Ja olet ilmeisesti oppinut ihan ylimielisen piilovittuilun jalon taidon, RAKAS. Ilman "lupaasikin" olisin ilman muuta jatkanut sinnikkäästi virheiden korjaamista parhaan kykyni mukaan (jossa myös on korjattavaa, ja otan ilomielin vastaan kaikki oikaisut, ei loukkaa mua ollenkaan!). Toki slangi ja muu "elävä kieli" onkin eri asia, kuin olla sitkeästi väärinkäsityksessä, että joku KUULLOSTAA joltain, tai että 'ensi viikolla' kirjoitettaisiin yhteen, tai että virkettä ei aloitettaisi isolla kirjaimella jne. Saan siitä todellakin jotain. =) Sitä en vaan ymmärrä, miksi siitä aina loukkaannutaan niin valtavasti...?

Ystävän täytyy tehdä omat ratkaisunsa, mutta tottakai kannattaa jaksamisen mukaan keskustella hänen kanssaan ja tuoda esille eri näkökulmia. Eli juuri esim. se, että uutta miestä ei välttämättä löydy heti jos koskaan, eli vaihtoehdot eivät ole "vanha tylsä mies" vs. "uusi jännittävä mies" vaan elämä turvallisessa, ehkä vähän tylsässä parisuhteessa vs. elämä yksin, ilman parisuhdetta. Näin se ainakin kannattaa miettiä, että olisiko yksin onnellisempi kuin tässä suhteessa.

Harva pariskunta tekee kaiken kaksin (vaikka ulospäin saattaisi siltä näyttääkin), kaikilla on omat juttunsa ja oikeasti kukaan ei ole täydellinen, eiköhän kaikissa parisuhteissa ja ihmisissä ole jotain josta joutuu antamaan periksi (siis ei "isoissa" asioissa, vaan esim. haluaisi tanssitaitoisen miehen ja mies inhoaa tanssia tai haluaisi kulttuuria harrastavan miehen ja mies tykkää vaan urheila tms.), mutta näiden juttujen kanssa pitäisi oppia elämään. Ellei tosiaan sitten mieluummin ole yksin :) Ystäväsi kannattaisi ehkä hyväksyä se, että miehen kanssa voi tehdä joitain juttuja ja sitten tehdä ystävien kanssa niitä juttuja, joita haluaisi tehdä mutta mies ei ole kiinnostunut.

Tilanne olisi eri, jos mies olisi kiinnostunut totaalisen eri jutuista kuin ystäväsi, tai ei ymmärtäisi ystäväsi harrastuksia tai ei lähtisi mukaan ystäväsi järjestämiin juttuihin, sitten voisi oikeasti kysyä onko suhteella tulevaisuutta. Tuossa tilanteessa minusta tuntuu että tämä ystävä vaatii mieheltä liikaa.

Vaikuttaa ehkä vähän siltä, että ystäväsi ei tarvitse neuvoja parisuhdeasioissa vaan itsensä kanssa. On ihmisiä, jotka ovat aina tyytymättömiä elämäänsä, vaikka se olisi ulkoisilta puitteiltaan kuinka hyvää tahansa. Ratkaisu tähän ei ole elämän parantaminen vaan oman asenteen muuttaminen sellaiseksi, että osaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Mutta sitäpä en osaa neuvoa, miten ystäväsi oppisi sellaiseksi. Meillä on omalla miehelläni hieman tuota samaa vikaa, ja olen yrittänyt kannustaa häntä nauttimaan elämästä tällaisena, keskeneräisenä ja puutteellisena, koska valmistahan siitä ei tule koskaan! Aina on siinä tai tuossa asiassa parantamisen varaa. Itse nautin siitä parantamisen ja parempaan pyrkimisen prosessista. Siitähän elämässä on kysymys! Olisi hirveää jos voisin nauttia vasta kun kaikki on täydellistä. Nimittäin sellaisia hetkiä elämässä on hyvin vähän.

Tähän jos joku keksisi patenttiratkaisun, niin olisin minäkin kiinnostunut kuulemaan siitä. Miten oppia (tai opettaa toista) nauttimaan siitä, mitä sillä hetkellä on?

Puolison tehtävä ei ole tehdä sitä toista puolisoa onnelliseksi, vaan se onnellisuus pitää löytää ihan itse. Voisin lyödä vetoa vaikka mistä, että jos ystäväsi eroaa ja onnistuu löytämään uuden miehen niin kohta on taas samat ongelmat edessä.

Ystäväsi kannattaisi oppia vain nauttimaan siitä mitä hänellä on. Jos elämä kyllästyttää, on huomattavasti helpompaa vaikka aloittaa uusi harrastus kuin vaihtaa miestä. ;)

Ja oikeasti on tärkeätä viettää sellaista kahdenkeskistä aikaa, jos mahdollisuuksia on. Huomasin sen hiljattain omassa suhteessakin, tuli sellainen olo että suhteemme on ihan tylsä, ei tehdä mitään, kunhan vaan eletään arkea ja alkoi mietityttää että onko meillä enää edes mitään yhteistä, kun ei koskaan puhuta mistään tai tehdä mitään yhdessä.

Näin jälkeenpäin ajatellen kummallista että edes mietin tuollaisia juttuja, koska asia korjaantui yhden viikonlopun aikana! Oltiin siis ajauduttu sellaiseen tylsään arkeen, koska molemmilla oli töissä kiireitä ja jouduttiin tekemään pitkiä päiviä, iltaisin sitten hetki oltiin yhdessä kotona mutta sekin aika nökötettiin tekemässä omia juttujamme omalla tietokoneella. Minä menin uupuneena nukkumaan ja mies jäi vielä tekemään jotain, ja tuli sitten myöhemmin nukkumaan. Ei tehty mitään yhdessä,  hyvä kun edes puhuttiin mitään. Ja tätä jatkui pitkän aikaa. Ja syynä ei oikeastaan mikään muu kuin kiire ja stressi töissä, joka sitten vaikutti arkeenkin. Viikonloputkin kului nopeasti, aina oli jotain menoa yms. Kunnes sitten yhtenä viikonloppuna, kun viimein ei ollut mitään isompaa menoa, päätin, että nyt en nökötä koneellani, en katso hömppäohjelmia telkusta tai tee mitään muutakaan muka "rentouttavaa", vaan ihan oikeasti olen vain ja annan aikaa miehelle jos hän sitä haluaa. Ja jotenkin viikonloppu lähti heti käyntiin eri tavalla. Tehtiin kiva aamupala, juteltiin, tehtiin toki omia juttujammekin, mutta lähdimme myös ulkoilemaan yhdessä ja sen jälkeen kokattiin illallinen, juotiin vähän viiniä, kuunneltiin musiikkia. Oli tosi ihana viikonloppu, ja se vaikutti suhteeseemme tosi positiivisesti, huomioimme taas enemmän toisiamme ja siitä sai energiaa jota työstressin keskellä tarvitsee.

Ystävällesi siis neuvoksi, että suhde on kahden kauppa. Ei tarvitse jäädä valittamaan, kuinka tylsää on ja että miehen pitäisi järjestää yllätyksiä, jos itsekään ei tee mitään suhteen eteen. Ainakin mun mies on sellainen, että mielellään lähtee kaikkeen mukaan ja haluaa yhteistä aikaa yms., mutta ei hän ole luonteeltaan mikään järjestelijätyyppi tai suunnittelija. Ja olen sen luonteenpiirteen hyväksynyt. Eli jos haluan romanttisen hotelliviikonlopun, järjestän sen itse. Tottakai haluaisin, että joskus mulle järjestettäisiin ihana yllätys, mutta olen hyväksynyt sen, että käsityksemme ihanista yllätyksistä ovat erilaiset (vähän kuten ap:n ystävän mies joka vei pyykit pesulaan, mun mies voi "romanttisesti" yllättää mut esim. vaihtamalla tietokoneeni taustakuvan tai vaikka lakkaamalla meidän keittiön puutasot :D). Vaikka käsityksemme romantiikasta saattaa olla erilainen tai ihannemieheni onkin vähän suunnitelmallisempi ja osaisi ostaa hyviä lahjoja, on miehelläni niin paljon muita ihania ominaisuuksia että nuo ovat pieniä juttuja siinä rinnalla. Ap:n ystävänkin kannattaisi miettiä tarkemmin, millaisen miehen kanssa haluaa elää ja mikä tekee suhteesta onnellisen, ja miettiä onko oma asenne suhteeseen kohdillaan.

Viime kädessä ystävän elämä tai parisuhde tai onnellisuus ei ole sinun käsissäsi. Voit kertoa mielipiteesi, mutta hän tekee kuitenkin ne päätökset. Vaikka en olisivat sinun mielestäsi vääriä.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 11:53"]

Vaikuttaa ehkä vähän siltä, että ystäväsi ei tarvitse neuvoja parisuhdeasioissa vaan itsensä kanssa. On ihmisiä, jotka ovat aina tyytymättömiä elämäänsä, vaikka se olisi ulkoisilta puitteiltaan kuinka hyvää tahansa. Ratkaisu tähän ei ole elämän parantaminen vaan oman asenteen muuttaminen sellaiseksi, että osaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Mutta sitäpä en osaa neuvoa, miten ystäväsi oppisi sellaiseksi. Meillä on omalla miehelläni hieman tuota samaa vikaa, ja olen yrittänyt kannustaa häntä nauttimaan elämästä tällaisena, keskeneräisenä ja puutteellisena, koska valmistahan siitä ei tule koskaan! Aina on siinä tai tuossa asiassa parantamisen varaa. Itse nautin siitä parantamisen ja parempaan pyrkimisen prosessista. Siitähän elämässä on kysymys! Olisi hirveää jos voisin nauttia vasta kun kaikki on täydellistä. Nimittäin sellaisia hetkiä elämässä on hyvin vähän.

Tähän jos joku keksisi patenttiratkaisun, niin olisin minäkin kiinnostunut kuulemaan siitä. Miten oppia (tai opettaa toista) nauttimaan siitä, mitä sillä hetkellä on?

[/quote]

Tämäkin oli hyvä ajatus. Aion tätäkin tuoda esille keskusteluissa ystäväni kanssa.

Ystäväni ei pidä työtään itselleen älyllisesti tarpeeksi haastavana. Hänellä on koko ajan olo, että hänestä olisi parempaankin, haasteellisempaan tehtävään. Varmasti näinkin, mutta hakemuksista huolimatta ei ole muun alan töitä saanut.

Ja siis hänen työnsä on ihan oman alan töitä kuitenkin.

Mutta se, että koko ajan haikailee muuta työtä, estää häntä ottamasta uusia askelia elämässään - esimerkiksi isomman, mukavamman asunnon ostamista. Tai estää matkustelemasta. Joskus jopa tapaamasta ystäviä, koska täytyy säästää, jos ensi vuonna onkin opiskelemassa jotain uutta ammattia, eikä saa tuhlata rahaa liikkumiseen.

Olen yrittänyt sanoa, että nauttisi nyt edes pari vuotta siitä, mitä on. Moni olisi onnellinen tuossa tilanteessa: parisuhde, koulutus, oman alan työpaikka, ei lainaa, koti, mahdollisuus halutessa matkustaa ja harrastaa. Mutta hän jotenkin itse torppaa ilon tuosta kaikesta ja potee mielessään sitä, että haluaisikin jotain muuta, muttei tiedä mitä, ja ennen kuin se on selvillä, ei elämästä oikein voi nauttia.

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 12:44"]

Viime kädessä ystävän elämä tai parisuhde tai onnellisuus ei ole sinun käsissäsi. Voit kertoa mielipiteesi, mutta hän tekee kuitenkin ne päätökset. Vaikka en olisivat sinun mielestäsi vääriä.

[/quote]

Olen samaa mieltä. En haluakaan sanoa, että tee niin tai näin. Vaan että mieti eri vaihtoehtoja ja toimi sitten, kuten parhaaksi näet.

Juuri nyt ystäväni ei vain näe sitä kaikkea hyvää, mitä hänen elämässään on. Vaan näkee vain ne negatiiviset puolet. Jos hän asiasta nostaa keskustelua, on minusta ystävänä  yritettävä avata hänelle, miten tilanteessa ulkopuolisena näen hänen elämässään paljon rikkautta ja hyviä, ihania asioita.

Jos et ole ammattilainen, pidä näppisi irti parisuhdepatologin hommista. Paras neuvo on kehottaa pariskuntaa menemään perheneuvolaan, jossa ehkä selviää se suuri ongelma, että elämä on tylsää ja arkipäiväistä. Eli kun asiantuntija sanoo sen, niin sillä on jopa painoarvoa. Elämä on arkista ja tylsääkin välillä, mutta kukapa sitä juhlahumuakaan aina jaksaisi. Ensihuuma haihtuu jokaiselta ja sitten aletaan elää ihan aikuisen oikeesti ihan tavallista arkea.

On asia, josta haluaisin varottaa kaikkia nuoria naisia: älkää herran tähden uskoko niihin Harlekiineihin ja muihin romanttisiin lukemistoihin tai höttöihin telkkarisarjoihin. Elämä on ihan jossain muualla ja ihan erilaista, todellista. Ei ah ja voi ja ooh. Vain noitten lukemistojen miehet ovat yltiöromanttisia. Se on vain kirjoittajien haavekuvaa, ei todellisuutta. Suomalaiset nuoret naisethan valittavat, kun mies ei ole romanttinen. Ei niin, ei sovi luonteeseen. Kuvitelkaa nyt: löpöttävissä verkkareissa ja virahtaneessa T-paidassa kotiin kurvaileva mies kuljettaa vaimolleen tuon tuosta isoja ruusupuskia ja timanttisormuksia!!!