Mikä auttaa, kun lapsi ikävöi päiväkodissa?

Minkäikäinen lapsi? Olen ollut päiväkodissa töissä ja 99% itkeskelemään jääneistä lapsista lopettaa äidin/isän perään itkemisen alle 5min siitä kun on jäänyt hoitoon. Tämä 1% sitten istuu hoitajan sylissä ja yhdessä kerrataan mitä kaikkea ehditään tekemään ennenkuin tullaan hakemaan. Toisen kerran ikävä saattaa tulla niihin aikoihin kun lasta tavallisesti tullaan hakemaan. Lapset oppivat nopeasti että kuka lapsista haetaan aikaisemmin ja milloin oma hakuvuoro on :)

2jatkaa. Eli kun viet lapsen hoitoon reippaat halipusut ja annat hoitajalle syliin. Keskustele tästä toiminta tavasta hoitajan kanssa. Lähdet itse vain reippaasti pois päiväkodista etkä jää vilkuttelemaan tai kurkkimaan mistään ikkunoista. 

Jos pitkittelet ja menet mukaan lapsen itkuihin ja tuskailuihin lapsi luulee että se päiväkoti on ihan kamala paikka ja "äitikään ei halua jättää minua tänne". Tällä pitkittelyllä siis vain pahennat eroa.

3-vuotias. M

tuntuu etten pysty enää viemään häntä sinne. Pelkään, että alan itsekin itkemään.. :( M

Omia tunteita kannattaa kuunnella, kaikille lapsille ei sovi päiväkoti. 

T: 23v. varhaiskasvattaja

Tuntuuko kenestäkään muusta pahalta viedä lapsi päiväkotiin, jos tietää, että hän itkee ja ikävöi? Olenko ainut vanhempi joka itkee sitä asiaa? Mitenhän tästä pääsisi yli?

Nostaa

N

Tunteet saattavat kertoa siitä, että vanhempi ja lapsi eivät ole vielä valmiita pitkiin hoitopäiviä kestäviin eroihin. Yhteiskunta ja sosiaaliset paineet ajavat vanhempia epäluonnollisiin olosuhteisiin.

Luulisin, että suurin osa vanhemmista jotka vievät syystä tai toisesta alle 3v. lapsia hoitoon ulkopuoliselle, tuntee varsinkin hoidon alussa ikävää ja ahdistusta. Kaikkeen tottuu ja turtuu ajan kanssa. 

Mitä sopivammassa iässä ja kiintymyssuhteen tasossa lapsi ja vanhemmat ovat sitä aikaisemmin hoidon voi aloittaa. Lapsen persoonallisuudellakin on oma osuutensa hoidon aloittamisen ihanteelliseen ajankohtaan, mutta suuremmaksi osaksi biologisen luonnollisen kiintymyssuhteen kehittymisen takaamiseksi lapsen varhaisiin vuosiin, kannattaa ottaa aikaa sosiaalisista ja yhteiskunnallisista paineista huolimatta.
Onneksi julkisuudessa on nyt ruvettu käymään kriittistä keskustelua alle kolme vuotiaihden lasten kodin ulkopuoliseen hoitoon laittamisesta. Oma mielipiteeni on, että joillekkin lapsille tempparamentin mukaan sopivampi hoidon aloittamisen ajankohta on lähempänä 4 vuotta. Toisille taas hyvinkin jo 2,5v.

Vanhemman joutuessa irrottautumaan liian aikaisin on melkein väistämätöntä olla tuntematta surua ja ahdistusta. Minkä ikäinen ja luonteinen Ap lapsesi on? Kuinka pitkiä päiviä/ viikkoja lapsesi joutuu olemaan erossa sinusta?

Ahdistukseen ja ikävään on kaksi ratkaisua: 1) Hoidon jatkaminen suunnitellusti ja omien tunteidensa paaduttaminen. 2) Hoidon uudelleen aloittamisen (siirtämisen) suunnittelu valmiimpaan ajankohtaan. (Ei ole häpeä myöntää virheensä ja tehdä toisin).

Terveisin: alalla pitkään työskennellyt. 

Koittaisin järjestää hoitopäivät lyhyemmiksi esim osittaisen hoitovapaan turvin. 

Muistan miten kamalalta se tuntui kun esikoista vein aluksi päiväkotiin! Lapsi takertui kiinni kun olin lähdössä ja kuulin vielä ulko-ovelta sen parkumisen! Meillä hoitaja otti syliin heti. Sitä kesti kuukauden.

Arvaappas, mikä sitten tuntui pahalta? Se kun lapsi meni iloisesti muiden mukana päiväkodissa aamupalalle! Hyvä kun ehti heipat sanoa kun halusi mennä jo touhuamaan! Tuli olo että olenko enään edes tärkeä. Olen minä. Tsemppiä! Kyllä ne lähtö itkut helpottavat.

Ap, minusta tuntuu joka ikinen aamu pahalta viedä lapsi (2,5) päivähoitoon. Hän aloittaa itkemisen jo heti herättyään, kun tajuaa että taas on hoitopäivä. Hän itkee kun jätän hänet sinne, tarrautuu minuun kiinni jne. Joo, hoitajat sanovat, että lapsi lopettaa heti kun lähden sieltä, mutta esimerkiksi tänään kävin vielä viemässä kotiin unohtuneen pipon ja siellä se pieni vielä itki. :(  Ryhmässä on paljon pienempiäkin lapsia, osa ihan konttaavia pikkuisia, jotka vievät hoitajien sylit, ei hoitajilla vaan jää aikaa ja käsiä minun lapselleni.

Hoitopäivän jälkeen lapsi on ihan minussa kiinni. Hän ei enää suostu nukkumaan omassa sängyssään vaan nukkuu kainalossani. Kaikkein pahinta oli, että lapsi oli jotenkin ymmärtänyt, että hoitopaikka on joku rangaistus siitä että on ollut tuhma (ja siis IKINÄ en ole mitään tallaista sanonut lapselle, eikä mieskään) ja itki yhtenä päivänä kun hoitoon piti mennä, että äiti olen aina kiltti, en ikinä tuhma (ja meillä ei edes käytetä sitä sanaa koska lapsi ei ole oikeastaan koskaan tuhma) älä vie sinne minua. Se oli ihan hirveää.

Me saimme nyt töiden puolesta vähennettyä hotopäivät viiteentoista kuussa, ja eihän se nyt ihmeitä tee mutta enempään ei pystytä. Jos olisin tiennyt, että tämä on näin hankalaa, olisin jatkanut hoitovapaata vielä kunnes lapsi on kolme, ja jatkanut siitä osa-aikaiseen työhön. Lapsen isompi sisarus on mennyt hoitoon nelivuotiaana ilman mitään vastaavia ahdistuskohtauksia. Pienempi ei selvästi ole vielä kypsä olemaan minusta erossa näin pitkiä aikoja.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 10:58"]

Ap, minusta tuntuu joka ikinen aamu pahalta viedä lapsi (2,5) päivähoitoon. Hän aloittaa itkemisen jo heti herättyään, kun tajuaa että taas on hoitopäivä. Hän itkee kun jätän hänet sinne, tarrautuu minuun kiinni jne. Joo, hoitajat sanovat, että lapsi lopettaa heti kun lähden sieltä, mutta esimerkiksi tänään kävin vielä viemässä kotiin unohtuneen pipon ja siellä se pieni vielä itki. :(  Ryhmässä on paljon pienempiäkin lapsia, osa ihan konttaavia pikkuisia, jotka vievät hoitajien sylit, ei hoitajilla vaan jää aikaa ja käsiä minun lapselleni.

Hoitopäivän jälkeen lapsi on ihan minussa kiinni. Hän ei enää suostu nukkumaan omassa sängyssään vaan nukkuu kainalossani. Kaikkein pahinta oli, että lapsi oli jotenkin ymmärtänyt, että hoitopaikka on joku rangaistus siitä että on ollut tuhma (ja siis IKINÄ en ole mitään tallaista sanonut lapselle, eikä mieskään) ja itki yhtenä päivänä kun hoitoon piti mennä, että äiti olen aina kiltti, en ikinä tuhma (ja meillä ei edes käytetä sitä sanaa koska lapsi ei ole oikeastaan koskaan tuhma) älä vie sinne minua. Se oli ihan hirveää.

Me saimme nyt töiden puolesta vähennettyä hotopäivät viiteentoista kuussa, ja eihän se nyt ihmeitä tee mutta enempään ei pystytä. Jos olisin tiennyt, että tämä on näin hankalaa, olisin jatkanut hoitovapaata vielä kunnes lapsi on kolme, ja jatkanut siitä osa-aikaiseen työhön. Lapsen isompi sisarus on mennyt hoitoon nelivuotiaana ilman mitään vastaavia ahdistuskohtauksia. Pienempi ei selvästi ole vielä kypsä olemaan minusta erossa näin pitkiä aikoja.

[/quote]

Voi miten surulliselta kuulostaa, myötätuntoni teille. Hienoa kuitenkin, että olette pystyneet järjestämään kotipäiviäkin! Osalle vanhemmista tulee yllätyksenä, että kaikki lapset "kypsyvät" eri tahtiin, vaikka olisivat samastakin perheestä.

Terveisin: alalla pitkään työskennellyt.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 10:58"]

Ap, minusta tuntuu joka ikinen aamu pahalta viedä lapsi (2,5) päivähoitoon. Hän aloittaa itkemisen jo heti herättyään, kun tajuaa että taas on hoitopäivä. Hän itkee kun jätän hänet sinne, tarrautuu minuun kiinni jne. Joo, hoitajat sanovat, että lapsi lopettaa heti kun lähden sieltä, mutta esimerkiksi tänään kävin vielä viemässä kotiin unohtuneen pipon ja siellä se pieni vielä itki. :(  Ryhmässä on paljon pienempiäkin lapsia, osa ihan konttaavia pikkuisia, jotka vievät hoitajien sylit, ei hoitajilla vaan jää aikaa ja käsiä minun lapselleni.

Hoitopäivän jälkeen lapsi on ihan minussa kiinni. Hän ei enää suostu nukkumaan omassa sängyssään vaan nukkuu kainalossani. Kaikkein pahinta oli, että lapsi oli jotenkin ymmärtänyt, että hoitopaikka on joku rangaistus siitä että on ollut tuhma (ja siis IKINÄ en ole mitään tallaista sanonut lapselle, eikä mieskään) ja itki yhtenä päivänä kun hoitoon piti mennä, että äiti olen aina kiltti, en ikinä tuhma (ja meillä ei edes käytetä sitä sanaa koska lapsi ei ole oikeastaan koskaan tuhma) älä vie sinne minua. Se oli ihan hirveää.

Me saimme nyt töiden puolesta vähennettyä hotopäivät viiteentoista kuussa, ja eihän se nyt ihmeitä tee mutta enempään ei pystytä. Jos olisin tiennyt, että tämä on näin hankalaa, olisin jatkanut hoitovapaata vielä kunnes lapsi on kolme, ja jatkanut siitä osa-aikaiseen työhön. Lapsen isompi sisarus on mennyt hoitoon nelivuotiaana ilman mitään vastaavia ahdistuskohtauksia. Pienempi ei selvästi ole vielä kypsä olemaan minusta erossa näin pitkiä aikoja.

[/quote]

Voi miten surulliselta kuulostaa, myötätuntoni teille. Hienoa kuitenkin, että olette pystyneet järjestämään kotipäiviäkin! Osalle vanhemmista tulee yllätyksenä, että kaikki lapset "kypsyvät" eri tahtiin, vaikka olisivat samastakin perheestä.

Terveisin: alalla pitkään työskennellyt.

Reippain mielin vaan heipat ja menet töihin! Kyllä lapset tottuu ja sopeutuu. Meillä menneet kaikki lapset 1v. päiväkotiin. Eikä pahemmmin edes perään itkeneet. Olleet myös viikonloppuisin usein kummeille tai mumuilla hoidossa ihan luonnollisesti. 

Mtkatyössäni meillä on ollut myös viikolla lastenhoitaja, joka hekenut päiväkodista, koulusta ja kuljettanut harrastuksiin.

Luulin, että kolme- vuotiaani olisi valmis päiväkotiin, mutta ehkä ei sitten olekaan. Joka päivä sanoo useita kertoja, että älä vie minua päiväkotiin, en halua Sinne enää ikinä. Mielellään hoitaisin kotona , mutta Se on mahdotonta, koska kotihoidon tuki on loppunut. En tiedä mitä tekisi.

Luulin, että kolme- vuotiaani olisi valmis päiväkotiin, mutta ehkä ei sitten olekaan. Joka päivä sanoo useita kertoja, että älä vie minua päiväkotiin, en halua Sinne enää ikinä. Mielellään hoitaisin kotona , mutta Se on mahdotonta, koska kotihoidon tuki on loppunut. En tiedä mitä tekisi.

Samaa mieltä edellisen kanssa.

Itse olen kotona 4- ja 2,5-vuotiaiden kanssa, ja yritän olla kotona siihen asti kun nuorimmainen lähtee eskariin. Ikävöivät jopa isäänsäkin itku silmässä päivittäin, en pystyisi jättämään heitä päiväksi hoitoon.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 10:31"]

Tuntuuko kenestäkään muusta pahalta viedä lapsi päiväkotiin, jos tietää, että hän itkee ja ikävöi? Olenko ainut vanhempi joka itkee sitä asiaa? Mitenhän tästä pääsisi yli?

[/quote]

Meillä ongelma poistui kerrasta kun vaihdoimme päiväkotia. Ensimmäiseen ei halunnut ollenkaan ekan päivän jälkeen, itki siellä ja odotti vain milloin haetaan, kotona sanoi ettei halua sinne (sopeutuvainen ja avoin lapsi)  ja jokainen aamu oli vaikea. Henkilökunta ja ilmapiiri siellä olikin outo. Vaihdoimme toiseen päiväkotiin ja viihtyi siellä heti, odotti milloin pääsee takaisin ja kertoo innostuneesti kaikesta mitä ovat tehneet. 3v hänkin. Päiväkodeissakin ON eroja. Lapsesi ikävä voi olla sitäkin että päiväkodissa on jotain vialla. 

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 10:31"]

Tuntuuko kenestäkään muusta pahalta viedä lapsi päiväkotiin, jos tietää, että hän itkee ja ikävöi? Olenko ainut vanhempi joka itkee sitä asiaa? Mitenhän tästä pääsisi yli?

[/quote]

Meillä ongelma poistui kerrasta kun vaihdoimme päiväkotia. Ensimmäiseen ei halunnut ollenkaan ekan päivän jälkeen, itki siellä ja odotti vain milloin haetaan, kotona sanoi ettei halua sinne (sopeutuvainen ja avoin lapsi)  ja jokainen aamu oli vaikea. Henkilökunta ja ilmapiiri siellä olikin outo. Vaihdoimme toiseen päiväkotiin ja viihtyi siellä heti, odotti milloin pääsee takaisin ja kertoo innostuneesti kaikesta mitä ovat tehneet. 3v hänkin. Päiväkodeissakin ON eroja. Lapsesi ikävä voi olla sitäkin että päiväkodissa on jotain vialla. 

[/quote]

Sama näkyy sitten muissakin lapsissa, jos vika on päiväkodissa. Jokainen lapsi aistii sen, jos ilmapiirissä on jotakin vikaa.

Ensin kannattaa kokeilla mahdollisimman lyhyet heipat ja halit, vaihtaa toinen vanhempi tai isovanhempi viemään lapsi aamuisin (toimii hyvin oman lapsen kaverilla, jolla on vielä 4v ongelmia päiväkotiin jäämisessä, vaikka muuten viihtyy hyvin).

Oma lelu turvaksi mukaan päiväkotiin ja lapsi jätetään aamulla turvallisen aikuisen syliin.

hmm.. Päiväkodin vaihto on aika hankala ajatus. Eikä sitä tiedä onko uusi pk sen parempi..