Lue keskustelun säännöt.
Väsymys kaikkeen, vertaistukea?!
06.10.2013 |
Olen vakitöissä. Kaksi alakouluikäistä lasta. Eronnut yli 4 vuotta sitten. Välit ok, ei mitään akuuttia riitaa tai ristiriitaa mistään.
Mikään ei oikein kiinnosta. Kaikkea tekemistä leimaa hällä väliä. Toimin kuitenkin hyvin. Esimerksiksi käyn säännöllisesti töissä, jossa viihdyn. Lapsieni kanssa olen tosi paljon. Lapset harrastavat, mutta vain kahtena päivänä, joten itse asiassa kaikki illat jäävät vapaaseen leikkiin, kotona oleiluun, kaverien kanssa olemiseen.
Teen päivällisen puoli viideksi. Joka päivä. Iltapala syödään säännöllisesti. En juo tms. Ihan vietetään tosi rauhallista ja kivaa arkea. Käydään kirjastossa ja uimassa yhdessä joka viikko, talvella laskettelemassa, luistelemassa ja hiihtämässä. Syksyllä metsässä. Kesälomilla ulkomailla.
Kun tulen kotiin, nukun. Tämä ei ole lapsilta pois, koska he eivät enää tarvitse minua koko ajan. Voivat olla vaikka keskenään pihalla tai kavereiden kanssa tai puuhailla omissa huoneissaan, tekevät läksyjä. Saatan lukea sängyssä/sohvalla ja nukkua. En voi enää osallistua joka hetki lasteni tekemisiin.
Ongelma on se, että vetkuan täällä kotonani. Minulla ei ole mitään tekemistä. Siis pakollista. Nuo pakolliset ruuan laitot ja ulkoilut, kaupassakäynnit eivät vie aikaa paljon ollenkaan. Tuntuu, että olen jotenkin turhautunut. Makaan, nukun, velttoilen kaiket päivät työpäivän jälkeen. Olen väsynyt. Nukun vähintään 8 tuntia joka yö, viikonloppuna 10 menee helposti. Lisäksi nukun tunnin parin päiväunia.
Kun lapste olivat pieniä, oli niin kiire, ettei pystynyt edes istahtamaan. Koko ajanoli kädet täynnä työtä. Lapsilla on ikäeroa 1 v 1 kk. Olin kotona monta vuotta. Työtä riitti. Tuntuu ihan absurdilta,että valitan, ettei minua enää tarvita eikä ole tekemistä, kun vuosikausia oli liikaakin. Ehkä voisin tehdäkin arkena jotain mutta ei kiinnosta mikään. Käyn lenkillä ja salilla, mutta ihan vain siksi, että pysyn fyysisesti ok kunnossa. Ei siis kiinnosta nuokaan yhtään, kunhan toteutan niitä. Opsikellutkin olen lisää, mutta ihan vain huvikseni. En siis kaipaa mitään sellaistakaan enää. Tuntuu, että kaikki on nyt nähty ja tehty. En jaksa seurustellakaan, koska uusiin ihmisiin tutustuminen vie voimia. Ei jaksa kiinnostaa uudet ihmiset saati uudet syvälliset suhteet. Minulla on jo ystäviä, joita tosin näen haroin, kun asuvat muualla. Mutta olen puhelimitse jne. yhteydessä kyllä.
Miten te saatte elämän, arjen mielekkääksi? Kohtalotovereita?
Kommentit (4)
Sitä se lasten hankkiminen teettää. Olet hukannut itsesi ja mitä arvostat, mikä aiheuttaa väsymystä ja turhautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 11:57"]
Miten te saatte elämän, arjen mielekkääksi? Kohtalotovereita?
[/quote]
Teen asioita, joita kohtaan tunnen mielenkiintoa tai suoranaista intohimoa. Näihin ei kyllä kuulu kotitiden tekeminen tai lapsiperhearki. Nähdäkseni jokaisella ihmisellä on omanlaisensa jutut, jotka kokee tärkeiksi ja joiden tekemisestä saa mielihyvää. Masennus tms. tulee kyseeseen, kun mielihyvää ei saa enää mistään, mutta kannattaa nyt ensin varmistua, että elämässä on, mistä nauttia. Ei perhe ole sitä kaikille.
Voi, kiitos vastauksista!
Voi toki olla, että olen vain niin väsynyt ja nyt tosiaan on saanut levätä kuitenkin. En vaadi itseltäni oikeastaan mitään. Mua ahdostaakin tavallaan se, ettei ole mitään. Ennen oli hulinaa ja huisketta, järkyttävästi tekemistä. Nautin siitä. Tuntuu, että tylsistyn kuoliaaksi. Nyt pakolliset tekemiset on vaikkapa lasten harrastuksiin vienti, joka on siis tosi helppoa eikä itse asiassa tarvitsisi viedä, kun voivat mennä itsekin. Ruoanlaittoa, pyykkiä. Kouluhommien perään katsominen. Sitä teen mutta en oikeastaan jaksaisi sitäkään. Pyykkiä pesen vain kerran viikossa useamman koneellisen. Eihän sitä kolmesta ihmisesta sotkuakaan lähde paljon ollenkaan. Siivoamiseen ei mene siis juuri ollenkaan aikaa. Meillä on aina siistiä ja kaikki tip top, kun kukaan ei sotke.
Mulla ei ole mitään mistä saisin mielihyvää, paitsi teatterissa käynti tms. En katso telkkaria, koska ei vaan jaksa keskittyä eikä sieltä tule mitään. Kirjoja luen. Mutta siis tosi tylsää.
Nyt lapset ovat jo niin isoja (3. ja 4- lk) että pääsisin harrastamaan. En vain jaksa. Eikä täällä ole mitään, mikä kiinnostaisi. Mun ongelma lienee se, että nautin pikkulapsiperhe-elämästä ja perhe-elämästä ylipäätään, mutta se on kadonnutta nyt tavallaan, kun meitä on näin vähän. Tai voihan se olla aikuisen ihmisen puutekin, kun ei ole ketään kenen kanssa jutella. Ennen (siis silloin avioliitossa vuosia sitten) oli koko ajan joku jolle selittää päivän tapahtumat. Nyt tulen vaan kotiin ja yritän jututtaa lapsiani. Onneksi ovat puheliaita. Mutta ei tietenkään voi aikuisten juttuja puhua. Ihan kuin olisin joku vanhus jo nyt :( Ikää 35 v.
Tuttu tunne. Oletkohan uupunut -aina sitä ei edes itse tiedosta. Takanasi on hyvin vaativia vuosia. Nyt, kun sinulla on vähän helpottanut lasten kasvettua, uupumukselle on tilaa. Mitä, jos vain lepäisit ihan rauhassa, vaikka musiikkia kuunnellen. Itse olen kokenut, että tarvitsin ainakin pari vuotta sellaista elämää, että en vaatinut itseltäni mitään, mitä en jaksanut.
Muuten, olen kokenut rentoutus- ja hengitysharjoitukset erittäin hyviksi palauttamaan energiaa.
Niin, en tiedä, ymmärsinköhän sinua oikein, mutta tällaista tuli mieleen omalta kokemuspohjalta. Jokaisen tilannehan on erilainen, niin kuin persoonat ja kokemistavatkin.