Sairaanloista rakkautta, ei pääse irti.

Löytyykö täältä muita, joilla mustasukkainen mies?
Multa löytyy melko mustasukkainen mies.
Ennen kuin aloimme seurustelemaan, vietin kaiken vapaa-aikani lähes 24/7 ystävien ja kavereiden kanssa (olin tuolloin 17-vuotias). Kaverit oli mulle kaikki kaikessa.
Sitten tutustuin nykyiseen mieheeni. Miehellä ei itsellään ole oikein kavereita ollut vuosiin (hän on minua viisi vuotta vanhempi ja hänellä kavereita oli viimeksi varmaa juuri opiskelu aikoinaan). Yksi ainoa taitaa olla eikä hänenkään kanssa näe tänä päivänä kun muutama kerta vuodessa. Joskus ovat nähneet useammin mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna siihen, miten paljon minä tapailin kavereitani.
No, vuosien saatossa tilanne on muuttunut siihen suuntaan, etten tapaa enää minäkään ystäviäni.
Onhan meillä kolmivuotias poika, että sekin vaikuttaa asiaan, mutta silti.
Heti jos kerron, että ystäväni laittoi minulle viestiä ja kysyi minua esim syömään kanssaan, niin mies suuttuu melkein jo pelkästään siitä, että minua on joku pyytänyt johonkin. ja ihan ovat naisia nämä ystäväni. Minulla oli paljon miespuolisia kavereita ennen, mutta ei enää koska mies oli niin mustasukkainen eikä kestänyt sitä jos olin jossain ulkona kavereiden kanssa joista joku/osa oli poika/poikia. Hänellä itsellään ei ole naispuolisia kavereita ollutkaan.
Nykyään en siis pidä yhteyttä enää näihin "poika-kavereihin" (yksi heistä on homo mutta sillä ei kuulemma ole vaikutusta asiaan..).
Olen tehnyt selväksi, että vaikka hänellä ei kavereita ole, se ei tarkoita ettei minulla saisi olla. Hän on kyllä ymmärtänyt sen ja aika hyvin hänelle passaa että näen yhtä tiettyä ystävää kerran kuussa (joka omasta mielestäni on vähän mutta tyhjää parempi).
Eihän aikuinen ihminen voi toista kieltää ei, mutta jotenkin sitä on aina ajatellut että pääsee helpomalla ja iman riitoja kun tekee toisen mieliksi. Olen niin usein ottanut yhteen ja olen aivan poikki niistä riidoista, meiheni on niin sokeasti sitä mieltä että hän on oikeassa ja yrittää vain pitää meidät kasassa. Nykyään en edes jaksa kysyä "voisinko mennä..", en jaksa sitä mitä siitä seuraa.
Mies ei ole suhtemme aikana tehnyt mitään, mistä minä voisin olla mustis ja vetoaa aina siihen.
Olen nykyään lähes aina kotona. Ja miehelle tällainen kotona elo passaa oikein hyvin. On aina ollut vähän erakko tyyppinen. Esim omien kuulumisien kertominen muille on JUORUAMISTA eikä hän ikinä puhu omista asioistaan muille kuin minulle tai vanhemmilleen. Mutta kavereille ei kuulemma omat asiat kuulu. Siksi valittaakin myös siitä, jos kerron kaverille esim että nyt meijän poika oppi konttaamaan, niin hän kysyy "mitä se heille kuuluu?" eli täysin outo ajatusmaailma hänellä tietyissä asioissa.

Nyt joku ihmettelee miksi olen hänen kanssaan. No kun hänessä on niitä hyviä puoliakin niiiin roimasti! Ei käy baareissa, ei valehtele (suoraselkäisempää kaveria saa hakea!), on todella luotettava, huumorintajuinen/hauska yms yms.

Kirjoitukseni pointti ehkä olikin vain kysäistä, löytyykö täältä muita jolla samantyyppinen mies? Miten teillä mustasukkaisuus ilmenee? Tai oletteko kenties eronneet tällaisesta miehestä? Mikä oli viimeinen niitti?

Niin ja olen nykyään siis 23-vuotias eli 5v oon tämän miehen kanssa ollut.