Pelottavinta, mitä olet kokenut?

Olin 10-vuotias, kun 15-vuotias poika uhkasi hakata minut ja ajoi takaa. Juoksin vieraiden pihojen läpi metsään karkuun ja sitä kautta kotiini. Pelkäsin koulumatkoillani monta päivää tuon jälkeen.

Poikani sydänleikkaus. Ei vaivaa enää mutta tulen aina muistamaan sen päivän.

Kyl tää vauva-lehden keskustelupalstan lukeminen on aina yhtä hiuksianostattavan pelottava kokemus. Onko oikeasti näin tyhmiä ihmisiä olemassa?

Läheltä piti tilanteet liikenteessä pelottaa.Kuinka pahasti olisi voinut käydä.Yksikin autoilija vaihtoi kaistaa ollenkaan katsomatta,että ajoimme ihan vieressä.Jouduimme pariviikkoisen vauvan kanssa siirtymään pientareelle,ojaan meno oli lähellä.Eikä se kuski tajunnut aiheuttaneensa vaaratilannetta.Jatkoi vaan matkaa.Tämä vielä kovassa vauhdissa isolla tiellä.

Mitä tyhmää tässä nyt on? Ja miksi luet jos olet sitä mieltä?

Näin 7vuotiaana kuinka luokkakaverini jäi auton alle. 

7, kamalaa, kävikö huonosti? Miten pääsit tuollaisesta yli?

komppaan nelosta. pelottavaa on myös asua hullujen keskellä. lapsuuteni asuin rapussa, jossa naapurit riehui puukkojen kanssa ja nyt asun samassa rapussa mielenterveyskuntoutujien kanssa. elän myös itsetuhoisesti, mutta se on oma valinta. huhtikuussa kutsuin tuntemattoman miehen netistä luokseni, tuli huumehöyryissä ja harrastettiin seksiä heti. olihan se omalla tavallaan pelottavaa.

Kellään mitää yliluonnollisia kokemuksia?

Luokkakaveri jäi kokonaan renkaan alle vatsan kohdalta. Oli talvivaatteet päällä eli mitään ei näkynyt paitsi että vatsa oli litussa ja luokkakaveri koitti nousta ylös. Kuski tuli autosta ulos ja käski luokkakaverin olla paikoillaan. Silloin ei ollut kännyköitä joten yksi lapsi lähti koululle hakemaan opettajaa joka soitti ambulanssin.Kun ambulanssi saapui kaikki lapset häädettiin pois. 

Seuraavana päivänä kaikki tapahtuman nähneet lapset kävivät yksitellen kuraattorilla ja kuraattori jutteli myös luokassa asiasta.

Pitkien sairaala jaksojen jälkeen luokkakaveri pääsi takaisin kouluun, kävellen :) 

Mulle pelottavin kokemus oli, kun mut pahoinpideltiin baari-illan jälkeen keskellä kaupunkia joskus reilu kymmenen vuotta sitten. Itse pahoinpitely ei vaivaa enää, eikä oikeastaan vaivannut tapahtuman jälkeenkään, en saanut mustelmia ja pikkuruhjeita pahempia vammoja tuosta. Mutta se vaivaa vieläkin, että se tapahtui keskellä kaupunkia, ihmisiä ympärillä, kukaan ei tajunnut mitä tapahtuu, ja pahinta koko jutussa, en voinut huutaa apua. Yritin, huusin niin kovaa kun pystyin, ja ääntä ei lähtenyt. Se pelottaa, että jos jotain sattuisi, niin en pystyisi huutamaan apua.

Ei pelottavin kokemus, mut oli pelottavaa huomata, että jos oikeesti tulis vaarallinen äkkitilanne vastaan, niin todennäköisesti lamaantuisin toimintakyvyttömäks. Niin kävi yhdessä vaarattomassa, mutta "äkkisäikäyttävässä" tilanteessa kerran.

Kun löysin nuoremman lapseni hieman alle 1-vuotiaana sängystään oksennuksen peitossa kouristelemassa. Se piinaava odotus että ambulanssi tulee, vauvan kylkiasennossa pitäminen samalla varoen ettei kouristellessa pää osu mihinkään. 

Se kun ensihoitajat ajelivat tukan pois että saivat kanyylin ja sitä kautta kouristuksenestolääkityksen. Kun kävelin ambulanssiin katsoen pientä lastani ensihoitajan käsivarsilla, aivan liikkumattomana. 

Kun sairaalassa totesivat, että oikea puoli ei reagoi ollenkaan. Odottaen tieto tuliko lapsesta vihannes. 

Tästä aikaa kaksi vuotta ja yhä edelleen käyn tarkistamassa yöllä että lapsi on hengissä. Syytä kohtaukselle ei koskaan löydetty, mutta pysyviä vaurioita ei onneksi jäänyt. 

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 13:41"]

Kun löysin nuoremman lapseni hieman alle 1-vuotiaana sängystään oksennuksen peitossa kouristelemassa. Se piinaava odotus että ambulanssi tulee, vauvan kylkiasennossa pitäminen samalla varoen ettei kouristellessa pää osu mihinkään. 

Se kun ensihoitajat ajelivat tukan pois että saivat kanyylin ja sitä kautta kouristuksenestolääkityksen. Kun kävelin ambulanssiin katsoen pientä lastani ensihoitajan käsivarsilla, aivan liikkumattomana. 

Kun sairaalassa totesivat, että oikea puoli ei reagoi ollenkaan. Odottaen tieto tuliko lapsesta vihannes. 

Tästä aikaa kaksi vuotta ja yhä edelleen käyn tarkistamassa yöllä että lapsi on hengissä. Syytä kohtaukselle ei koskaan löydetty, mutta pysyviä vaurioita ei onneksi jäänyt. 

[/quote] Äitiys antaa ihan eri ulottuvuuden peloille. Mulle itselle on tapahtunut kaikenlaista, mutta oma pahin kokemus oli, kun lapseni kurkkuun tarttui ruoanpala. Lapsi kakoi ja mä yritin heimlichia, lapsi muuttui eri väriseksi ja lopetti kakomisen, en nähnyt rinnan kohoavan ollenkaan hengityksestä. Lisää heimlichia. Ehkä 30 sekuntia myöhemmin huomasin, että hän nielaisee jotain ja väri alkaa palata kasvoille. Maailman paras hetki. Minuutti myöhemmin mulla valahti jotenkin voimat kokonaan pois ja pystyin vain istumaan lattialla lapsi jalkojeni välissä. Äiti siis kai hoitaa lasta niin kauan kuin mahdollista ja säikähtää vasta, kun on todennut tilanteen olevan ohi. 

huh huh, kauheita asioita olette kokeneet :-/

Itselläni ei ole lapsia. Minulle on sattunut yhtä sun toista, ollut vakavassa onnettomuudessa, joutunut pahoinpitelyn uhriksi yms mutta jotenkin sen kaiken kivun ja muun pystyy järkeilemään itselleen että miksi tämä meni niin ja että tulen nyt selviytymään tästä. Että ei se niin haittaa vaikka minua sattuu, selviydyn kyllä, ja jos en selviydy niin sitten en.

Ja olenkin aina ajatellut että pahinta maailmassa olisi jos olisi se oma lapsi ja hänelle jotain sattuisi. Sitä en kestäisi ikinä. se olisi jotain aivan kamalaa ja järkytävää.

Olin kaverini kanssa juhlistamassa 18v synttäreitäni paikallisessa ravintolassa ruoan ja oluttuopin ääressä, kaverin lähdettyä join vielä muutaman lisää ja menin ravintolan 3 kerroksen parvekkeelle polttamaan savukkeen, ekan jonka olin itse ostanut. Polttelin ja viestittelin tyttöystäväni kanssa ja nojasin puukaiteeseen kun savukkeeni putosi kaiteen yli. No en ajatellut asiasta mitään pihassa oli lunta kun oli tammikuu eli palovaaraa ei ollut käyn vain hakemassa tumpin ja heitän sen roskiin. Yhtäkkiä alhaalta alkaa kuulua vijaista miehen huutoa mentyäni alas hän huutaa mulle että mitä v*ttuilen hänelle heittelemällä tumppeja hänen päälleen ja vetäisee minua turpaan jolloin kaadun maahan, hän oli iso noin 50v ja humalassa, hän potki minua ja pelkäsin kuolevani mutta onneksi ravintolan omistaja tuli väliin mutta en ikinä unohda niitä hetkiä

hipoo