Lue keskustelun säännöt.
Miksi menit lopulta lasten saamisen jälkeen naimisiin?
28.09.2013 |
Ystäväni muutti yhteen miehen kanssa 22 vuotta sitten 18-vuotiaana. Asuivat ensin vuokralla ja opiskelivat, sitten ostivat oman asunnon ja tekivät kolme lasta. Ovat hyvin avoimesti kertoneet, että eivät koe avioitumista tärkeänä, testamentti on tehty ja isyyden tunnustaminen on heistä kiva seremonia.
Nyt sitten menivät naimisiin maistraatissa.
Miksi? Jos 20 vuotta on jaksanut näin, mikä voi olla syy mielen muuttumiseen. Miksi sinä menit naimisiin vuosien jälkeen?
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 18:01"]
[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 17:48"]
Puolison mahdollisessa kuolintapauksessa ei tule ongelmia perimysasioissa ja saa leskeneläkettä. Se oli myös nöyryyttävää, kun esikoisen kohdalla mies joutui sosiaalitoimistossa todistamaan lapsensa isyyden. Toisen lapsen kohdalla tämä nöyryytys vältettiin, kun mentiin naimisiin.
[/quote]
Tää isyystunnustusjuttu on aika jännä. Mikäköhän siinä mahtaa olla nöyryyttävää? Itse en kokenut käyntiä ollenkaan rasittavaksi, noloksi tai nöyryyttäväksi. Lastenvalvoja jutteli mukavia, ihaili vauvaa ja kysyi sitten, että kiistääkö äiti isyyden. Sanoin, että en kiistä, nimet paperiin ja pihalle. Aivan mukava käynti.
Laina-asiat on meille nyt ajankohtasia ja kysäisin mieheltä, että pitäiskös meidän olla naimisissa. Se sanoi, että lainan puolesta ei, koska yhteisen lapsen myötä meitä pidetään yhtä lailla perheenä kuin jos olisimme naimisissa. Ei mitään eroa.
Itse ajattelen, että olisi pitänyt mennä aikanaan rakastuneena ja vähän nuorempana naimisiin. Nyt 15 vuoden jälkeen se tuntuu jokseenkin turhalta ajatukselta, tuskin jaksettais mitään juhlia enää järkätä, joten käytäis kai pikaisesti maistraatissa ruokatunnilla tjsp.
En varmaksi vanno, ettei koskaan mennä, mutta kauhean epäromanttistahan se olisi mennä naimisiin lainan, talon tai leskeneläkkeen vuoksi.
[/quote]
näin minäkin ajattelen. Yleensä naimisiin mennään, kun halutaan perhe-elämästä helpompaa: ei isyyden tunnustamisia tai testamentteja. Mutta sitä en ymmärrä, että vuosikymmenten päästä, kun kaikki nämä asiat on hoidettu eikä avioituminen tuo mitään hyötyä paitsi ehkä sen esken eläkkeen (mikä 40-vuotiaalla harvemminon mielessä), mennä paukautetaa naimisiin. Lapset jo niin isoja, että on vähän koomista todistaa omien vanhempiensa häitä.
Me mentiin naimisiin koska ei viitsitty tehdä testamenttia ja muita järjestelyitä, naimisiinmenolla kuitattiin kaikki tuollaiset.
Ehkä ystäväsi miehensä kanssa ovat muuttaneet mieltään muuten vaan? Ovat kokeneet tarpeen virallistaa rakkautensa? Tai ovat huomanneet, että alle 50-vuotiaana pitää naimisiin mennä jos mielii leskeneläkkeen saada. Mistä sitä tietää.
Itse menin mieheni mieliksi, siis koska hän pyysi. Itselleni asia ei ollut yhtä tärkeä tunnetasolla.
Puolison mahdollisessa kuolintapauksessa ei tule ongelmia perimysasioissa ja saa leskeneläkettä. Se oli myös nöyryyttävää, kun esikoisen kohdalla mies joutui sosiaalitoimistossa todistamaan lapsensa isyyden. Toisen lapsen kohdalla tämä nöyryytys vältettiin, kun mentiin naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me mentiin naimisiin taloudellisten asioiden takia. Otettiin isohko talolaina ja henkivakuutukset, koettiin, että perimis- ja laina-asioiden takia oli helpompi mennä naimisiin. Meillä oli silloin kaksi lasta ja kolmas saatiin sitten naimisissaollessamme.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 17:48"]
Puolison mahdollisessa kuolintapauksessa ei tule ongelmia perimysasioissa ja saa leskeneläkettä. Se oli myös nöyryyttävää, kun esikoisen kohdalla mies joutui sosiaalitoimistossa todistamaan lapsensa isyyden. Toisen lapsen kohdalla tämä nöyryytys vältettiin, kun mentiin naimisiin.
[/quote]
Tää isyystunnustusjuttu on aika jännä. Mikäköhän siinä mahtaa olla nöyryyttävää? Itse en kokenut käyntiä ollenkaan rasittavaksi, noloksi tai nöyryyttäväksi. Lastenvalvoja jutteli mukavia, ihaili vauvaa ja kysyi sitten, että kiistääkö äiti isyyden. Sanoin, että en kiistä, nimet paperiin ja pihalle. Aivan mukava käynti.
Laina-asiat on meille nyt ajankohtasia ja kysäisin mieheltä, että pitäiskös meidän olla naimisissa. Se sanoi, että lainan puolesta ei, koska yhteisen lapsen myötä meitä pidetään yhtä lailla perheenä kuin jos olisimme naimisissa. Ei mitään eroa.
Itse ajattelen, että olisi pitänyt mennä aikanaan rakastuneena ja vähän nuorempana naimisiin. Nyt 15 vuoden jälkeen se tuntuu jokseenkin turhalta ajatukselta, tuskin jaksettais mitään juhlia enää järkätä, joten käytäis kai pikaisesti maistraatissa ruokatunnilla tjsp.
En varmaksi vanno, ettei koskaan mennä, mutta kauhean epäromanttistahan se olisi mennä naimisiin lainan, talon tai leskeneläkkeen vuoksi.
Me mentiin naimisiin juridisista syistä. Lapset oli teinejä ja olivat vihkimisessä mukana, mutta alaikäisinä he eivät olleet kelvollisia todistajiksi. Todistajiksi pyydettiin kaksi kirkkoherranviraston virkailijaa.