Lue keskustelun säännöt.
MIksi kukaan nainen haluais olla jonkun "supermenestyjän" puoliso?
27.09.2013 |
Tai miehiltäkin vois kysyä samaa, mutta yleensä se on niin, että nainen uhrautuu joka tapauksessa. Varsinkin siinä vaiheessa kun tulee lapsia.
Mä en ymmärrä. Mua niin ahdistais itseäni olla kahlittu siihen toiseen sillä lailla, että kaikki menis sen ehdoilla. (Tietysti riippuis minkä tasoisesta menestyjästä on kyse) Ei sellainen suhde voi olla kovin tasa-arvoinen, vai voiko? Eikö sellainen vaikuta jo siihen perhedynamiikkaankin, et jos joku on tottunut, että hänen aikataulu ym tekemiset on määräävässä asemassa (koska on niin paljon menetettävää), niin eikö se pakosti aja siihen, että tästä ihmisestä tulee jotenkin "tärkeämpi" kuin muista? Ja ehkä sen mielipiteillä on silloin eniten väliä? Onko se hyväks koko perheen kannalta?
Tää aihe mua kiinnostaa kovin paljon. Kertokaa miten muut ajattelette? Olisko mieleskästä elää jonkun todella menestyneen puolisona? Miksi? Tai tunnetteko ketään sellaista? MIten heillä menee?
En kyllä itse mitenkään kadehdi sellaista elämää, mutta aika onnellisilta he lehtien kansissa näyttää ;-)
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on supermenestyjä, joten vastaan omalta osaltani tähän.
Olemme olleet yhdessä teini-iästä asti, ja jo silloin minuun vetosi miehessäni huikeä älykkyys ja kunnianhimo. Mielestäni se tekee hänestä kiinnostavan ja seksuaalisesti puoleensavetävän. Silloin toki ei ollut vielä selvää, mitä hänestä isona tulee. .)
En koe, että suhteemme on epätasa-arvoinen. Meillä on molemmilla korkeakoulututkinto, ja molemmat teemme koulutustamme vastaavaa työtä. Nautin työstäni suuresti, kuten miehenikin. Minulla on kuitenkin säännölliset (lyhyet) työpäivät ja pitkät lomat, joten luonnollisesti olen enemmän vastuussa perhe-elämästämme. Vien ja haen lapset päiväkodista lähes poikkeuksetta ja vastaan kodin ruokahuollosta tms. Meillä käy siivooja kahden viikon välein, mieheni ehdotuksesta.
Mies on aika vähän kotona, ja välillä se on perheelle raskasta. Toisaalta parisuhteemme voi paremmin silloin kun emme ihan koko ajan näe toisiamme. Mies on myös hyvä isä lapsille silloin kun kotona on. Puuhailee lasten kanssa paljon kivoja juttuja, lukee kirjoja jne.
Meillä tämä toimii, koska olemme olleet niin pitkään yhdessä ja olemme yhdessä perheenä sitoutuneet hänen uraansa. Ja koska minun ei ole tarvinnut luopua omasta työelämästäni kokonaan.
Tiedän silti, että useampi mieheni lähikollega on ajautunut avioeroon. Moni ihmettelee miten minä jaksan tätä, mutta itse en näe tätä mitenkään ongelmallisena. Jaksavathan yksinhuoltajatkin. MEitä on ainakin teoriassa kaksi.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 22:11"]
Mieheni on supermenestyjä, joten vastaan omalta osaltani tähän.
Olemme olleet yhdessä teini-iästä asti, ja jo silloin minuun vetosi miehessäni huikeä älykkyys ja kunnianhimo. Mielestäni se tekee hänestä kiinnostavan ja seksuaalisesti puoleensavetävän. Silloin toki ei ollut vielä selvää, mitä hänestä isona tulee. .)
En koe, että suhteemme on epätasa-arvoinen. Meillä on molemmilla korkeakoulututkinto, ja molemmat teemme koulutustamme vastaavaa työtä. Nautin työstäni suuresti, kuten miehenikin. Minulla on kuitenkin säännölliset (lyhyet) työpäivät ja pitkät lomat, joten luonnollisesti olen enemmän vastuussa perhe-elämästämme. Vien ja haen lapset päiväkodista lähes poikkeuksetta ja vastaan kodin ruokahuollosta tms. Meillä käy siivooja kahden viikon välein, mieheni ehdotuksesta.
Mies on aika vähän kotona, ja välillä se on perheelle raskasta. Toisaalta parisuhteemme voi paremmin silloin kun emme ihan koko ajan näe toisiamme. Mies on myös hyvä isä lapsille silloin kun kotona on. Puuhailee lasten kanssa paljon kivoja juttuja, lukee kirjoja jne.
Meillä tämä toimii, koska olemme olleet niin pitkään yhdessä ja olemme yhdessä perheenä sitoutuneet hänen uraansa. Ja koska minun ei ole tarvinnut luopua omasta työelämästäni kokonaan.
Tiedän silti, että useampi mieheni lähikollega on ajautunut avioeroon. Moni ihmettelee miten minä jaksan tätä, mutta itse en näe tätä mitenkään ongelmallisena. Jaksavathan yksinhuoltajatkin. MEitä on ainakin teoriassa kaksi.
[/quote]
Mitä sun mies sitten tekee?
Olen itsekin menestynyt, joten minulla on menestynyt puoliso. Hänellä on hyvä koulutus ja erittäin hyvät tulot. Mies tekee melko paljon työtä. Ei kuitenkaan ympäri päivää ja jaamme työt tasapuolisesti. Osallistuu perheen arkeen ihan kuten minäkin. Tietenkin meillä on mahdollisuus myös palkata esim. siivooja tms. Meillä ei ole ollut mitään valtataisteluita, koska olemme aika samaa tasoa.
Myös isäni on menestynyt urallaan. Liikematkoja lukuunottamatta, hän teki täysin normaalin pituisia päiviä ja työajat olivat melko liukuvat. En koe, että asia vaikutti mitenkään negatiivisesti lapsuuteeni. Myöskään tietääkseni äitini ei suhtautunut isäni uraan mitenkään negatiivisesti.
Olen nainen. Koulutustaso sama kuin miehellä, ylempi korkeakoulututkinto. Mies vaan tykkää perus DI-töistä, viihtyy suunnittelussa hyvin. Minä olen kunnianhimoinen johtaja. Samoin perheemme korkeampaa palkkaa nauttiva. Ei ole tullut ikinä esiin, että mieheni olisi jotenkin uhrautunut tämän eteen. Lapsista kantaa kyllä minua suuremman vastuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen menestyvän miehen puoliso ja tällä hetkellä lasten kans kotona. Meille tämä sopii ja molemmat ollaan tyytyväisiä. Enemmän meidän tilanne tuntuu häiritsevän ulkopuolisia. Mutta meille on tärkeintä, että itse tiedämme miten asiamme ovat ja olemme elämäämme tyytyväisiä. Me myös kyselemme aika ajoin toisiltamme, että miltä tuntuu ja onko kaikki hyvin. Itse viihdyn lasten kans kotona. Toisinaan olen kysynyt mieheltäni, että halusisko hän minun lähtevän töihin, mutta aina on sanonut, että hän on tyytyväinen tähän ratkaisuun, mutta jos minusta tuntuu, että haluan käydä välillä töissä, niin ei hän sitä kielläkkään, mutta hänen takia ei tarvi töihin lähteä. Vaikka hän joutuu olemaan paljon pois kotoa, niin kuitenkin aina kun on kotona, hän on silloin täysillä isä ja puoliso, näin ei ole kaikilla, vaikka mies tekisikin säännöllistä työtä.
On ihanaa olla uraohjus-miehen naisystävä. Olen samanlainen itsekin. Yhteistä aikaa ei ole paljon. Suhteemme on myös avoin, mutta oikeastaan kumpaakaan ei seksi siinä määrin kiinnosta että olisi tarvetta enemmälle kun muutaman kerran viikossa yhdessä. Tämä on kahden samanlaisen ihmisen liitto, joista molemmat laittaa työn ykköseksi, ja juuri siksi se toimii. Lapsia ei tule olemaan, ja en tiedä onko tämä nyt se lopullinen liittoni. Kaksi vuotta tässä kuitenkin on jo pidetty yhtä ja suhde voi yhtä hyvin kun alkuaikoina. Mielestäni tämä suhde perustuu enemmänkin meidän samanlaisuudelle ja sille että toiselle annetaan myös omaa tilaa jota me molemmat tarvimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 11:08"]
Minä olen meistä se "menestyvämpi" osapuoli; miehelläni on tosin opinnot vielä osittain kesken, joten ei sitä tiedä, vaikka asetelma kääntyisi joskus vielä päälaelleen. Mutta tässä tilanteessa minä kannustan miestäni saamaan enemmän aikaiseksi, en siksi että haluaisin olla vähintäänkin tasavertaisen "menestyjän" puoliso tai etteikö tämä asetelma olisi minusta hyvä, vaan siksi, että näen hänen olevan onneton silloin kun hän ei käytä täyttä potentiaaliaan. Jos tämä potentiaali ei koskaan muutu rahaksi, mutta hän on onnellinen, se riittäisi minulle. Itse asiassa kannustan häntä juuri nytkin alalle, jolla tuskin tienaisi kovin paljon, mutta joka on hänen todellinen intohimonsa.
Tämä on uskoakseni se suurin ongelma näissä supermenestyjä-kotirouva-yhdistelmissä, koska se tuntuu olevan tietämilleni "menestyville" miehille tuntematon käsite: siis että sitä kotirouvavaimoakin voisi kannustaa ihan käytännössä toteuttamaan itseään ja käyttämään täyttä potentiaaliaan. Vaikka ihan kotoakin käsin. On varmasti naisia, joille lapsen kanssa oleminen 24/7 ja kodin pitäminen kauniina ja pullantuoksuisena on se elämän suurin onni ja sisältö, mutta ihan yhtä varma olen, että useampi tällainen epäsuhtainen pari olisi onnellisempi, jos nainen kokisi käyttävänsä luovuuttaan, älyään ja kaikkea henkistä pääomaansa jollain konkreettisella tavalla.
Tunnen yhden perheen, jossa kumpikaan ei ole mikään varsinainen "menestyjä" (jos menestyjällä tarkoitetaan poliitikkoja, liikemiehiä yms.) mutta mies on erittäin hyväpalkkaisella alalla ja nainen on sekä kotiäiti että taiteilija. (Vai voiko sanoa kotiäidiksi, jos tekee kotoa käsin töitä?) Joka tapauksessa minusta on erittäin inspiroivaa katsella, miten tämä mies uskoo vaimonsa työn tärkeyteen, kannustaa sitä ja on ylpeä siitä, vaikkei se tuokaan samalla tavalla ruokaa heidän pöytäänsä kuin hänen oma työpaikkansa. Ja nainen on tosiaankin mielettömän hyvä siinä, mitä tekee.
[/quote]
Taiteilija on hyvä vain jos hänen tuotteensa myy ja sillä elää. Muuten taiteilija on huono
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 11:20"]
Taiteilija on hyvä vain jos hänen tuotteensa myy ja sillä elää. Muuten taiteilija on huono
[/quote]
Jos näkisit ystäväni upeaa taidetta, voisit olla eri mieltä. ;)
t: 18
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 11:19"]
Hups, tuntuu vähän siltä, että kirjoitukseni ei loppujen lopuksi sopinutkaan ketjun varsinaiseen aiheeseen :)
Mutta joo, sitä ajoin takaa, että useimmille ihmisille tuo peräänkuulutettu mielekkyys ei tule mielekkäästä olemisesta vaan mielekkäästä tekemisestä. Jos mielekästä tekemistä on ja siihen tekemisensä mielekkyyteen oikeasti uskoo, tasapainottelu on varmasti helpompaa, eikä tunnu niin yhden osapuolen mitätöimiseltä, jos joskus mennäänkin toisen osapuolen työn ehdoilla.
Totta kai siihen tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta, mikä tuntuu valitettavan monessa liitossa olevan tavalla tai toisella hakoteillä.
t: 18
[/quote]
Kyllä mun mielestä tuo kuului kuitenkin aiheeseen siinä mielessä, että tuo toisen arvostaminen (ja toisen tekemisen arvostaminen) on mun mielestä usein ratkaiseva tekijä siinä kun katsotaan näitä menestyjä-perheiden valtasuhteita ja osapuolten onnellisuutta.
Se on tosi surullista jos toisesta osapuolesta tulee jotenkin tärkeämpi kuin toisesta. AIka harva liitto varmaan sellaista kestää? Ja minkälainen malli siinä annetaan lapsille? -ap
No oma mieheni on oman alansa huippuasiantuntijoita. Ei mikään julkkis tms., vaan työhönsä intohimoisesti suhtautuva ihminen. Työstä on myös hyötyä yhteiskunnalle/ ihmisille laajemminkin. En ole kuitenkaan miestä valinnut tämän takia, sillä silloin kun aikanaan tapasimme, olimme molemmat ihan "riviasiantuntijoita". Ja minä siis edelleen, olen myös tehnyt lyhyttä työpäivää omasta tahdostani.
Joitain kompromisseja olemme joutuneet miehen uran takia tekemään perhe-elämässä, mutta mielestäni ei kohtuuttoman paljon. Kaiken liikenevän vapaa-aikansa mies käyttää perheen parissa, eli ei leuhota esim. jossain kaverien kanssa harrastamassa tai reissuissa (kuten joidenkin tuttujen miehet).
Minusta on ihanaa, että miehellä on työ, jota hän rakastaa. Silti minä ja lapset tiedämme, että me olemme kuitenkin aina ykkösiä. Lapsille on mielestäni myös hyvä malli, että työ voi olla merkityksellistä ja tärkeää, ei vain jotain pakkopullaa, jota tehdään rahan takia. Näin hieman kärjistäen. Ymmärrän kyllä, että kaikilla ei ole tai ehkä voikaan olla tällaista työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi olen supermenestyjän puoliso koska hän on muutakin. Ja tavattiin ennenkuin mistään uraputkesta oli mitään havaintoa ja mies oli ihan tavallinen valkokaulustyöläinen. Nyt viidentoista vuoden jälkeen tilanne on eri: mies tekee pitkää päivää ja reissaa mutta pyhittää kyllä lomansa ja vapaa-aikansa perheelle enmmän kuin mielellään. Ei viihdy ravintoloissa vaan vietetään aikaa ystävien kanssa mielummin kotona tai loma-asunnolla. Minä teen sellaista työtä joka ei vaadi matkustelua juurikaan ja jossa voin pitää etäpäivä jotta olen lasten saatavilla aamuisin ja koulun jälkeen. Olen itsekin päässyt työelämässä eteenpäin näillä ehdoin ja olen tyytyväinen.
Mies ottaa muksut myös monesti ylimääräisillä lomillaan mukaan ja suuntaavat ulkomaille, lappiin tai loma-asunnolle ja laskettelevat, kalastavat, hiihtävät, golfaavat jne. Minä en aina pääse mukaan ja mies onneksi haluaa viettää vapaa-aikansa omien lasten kanssa. Ei mulla ole valittamista.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 11:20"]
Taiteilija on hyvä vain jos hänen tuotteensa myy ja sillä elää. Muuten taiteilija on huono
[/quote]
En ole tuo edellinen, mutta olen ikävä kyllä samaa mieltä - hyvästä taiteesta joku viitsii maksaakin.
Jos näkisit ystäväni upeaa taidetta, voisit olla eri mieltä. ;)
t: 18
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille miehen supermenestys aiheutti eron. Väsyin siihen että en nähnyt häntä koskaan, olin yksin todella paljon ja pyynnöistä huolimatta hän ei vähentänyt matkusteluaan eikä työnteon tahtia. Joo, rahaa oli kun roskaa mutta se ei tehnyt minua onnelliseksi. Minulla oli yksinäinen ja tyhjä olo. Työ, raha ja maine olivat miehelle tärkeämpi kuin suhteemme ja siksi jätin hänet. Lapsia en ollut suostunut hänen kanssaan saamaan (onneksi) koska en halunnut olla yh.
Hän sitten löysi uuden naisen joka ryhtyi hänen työapulaisekseen (tätäkään en halunnut itselleni) ja ovat lapsettomia ja onnellisia. Minulla on kolme lasta ja ihana duunarimies joka on kotona joka päivä klo 16:00. :)
Nää vaihtelee tosi paljon miten kelläkin, kuten huomaa.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 10:51"]
No ainakin avioeron tullessa voi kääräistä muhkeat massit!
[/quote]
Mutta kun kaikille kyse ei ole siitä. Minä vaihtaisin mieheni rahat koska tahansa toivomiini (perhe)arvoihin. Aluksi tilanteemme oli hyvin sopuisa: mies teki uraa, minä mielelläni jäin kotiin. Mutta vuosien kuluessa se ei sitten enää riittänytkään miehelle. Vähitellen alkoi kuulua jupinaa, kuinka en ollut kiinnostunut HÄNEN työstään, kuinka olin suoraan sanoen TYHMÄ, maleksin vaan kotona jne... Valitettavasti raha, valta ja asema muuttavat ihmistä, ja sen sain minäkin karvaasti kokea. Se mikä aluksi riitti molemmille ja oli molempien arvojen mukaista, ei loppujen lopuksi ollutkaan enää kuin vain minun arvojeni mukaista. Avioliittolupaus? - "Kaikkihan sitä nykyään eroaa." Lapsen paras? - "Kyllä minä siitä pidän huolta." Niinpä, uskon kyllä sen. Rahalla. Mutta entä se kaikki muu, mikä meille ennen oli tärkeää, se kaikki mitä ei rahalla saa?
Terv. 6
Olen ihmetellyt vähän samaa kuin ap. Mulle ei myöskään koskaan sopisi tuollainen parisuhde mutta toki ihmiset ovat erilaisia jne.
Mutta lisäksi minusta se, että lapset eivät juuri näe isäänsä arkena tai että isä ei ota juuri lainkaan vastuuta lasten hoivasta on epänormaali ja ei-toivottava tilanne (sama pätee tietenkin uraohjus-äitiin). Mielestäni todellisten uraohjus-ihmisten ei ylipäätään pitäisi tehdä lapsia. Jos liitto on lapseton niin sitten homma täysin ok, jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 11:33"]
No oma mieheni on oman alansa huippuasiantuntijoita. Ei mikään julkkis tms., vaan työhönsä intohimoisesti suhtautuva ihminen. Työstä on myös hyötyä yhteiskunnalle/ ihmisille laajemminkin. En ole kuitenkaan miestä valinnut tämän takia, sillä silloin kun aikanaan tapasimme, olimme molemmat ihan "riviasiantuntijoita". Ja minä siis edelleen, olen myös tehnyt lyhyttä työpäivää omasta tahdostani.
Joitain kompromisseja olemme joutuneet miehen uran takia tekemään perhe-elämässä, mutta mielestäni ei kohtuuttoman paljon. Kaiken liikenevän vapaa-aikansa mies käyttää perheen parissa, eli ei leuhota esim. jossain kaverien kanssa harrastamassa tai reissuissa (kuten joidenkin tuttujen miehet).
Minusta on ihanaa, että miehellä on työ, jota hän rakastaa. Silti minä ja lapset tiedämme, että me olemme kuitenkin aina ykkösiä. Lapsille on mielestäni myös hyvä malli, että työ voi olla merkityksellistä ja tärkeää, ei vain jotain pakkopullaa, jota tehdään rahan takia. Näin hieman kärjistäen. Ymmärrän kyllä, että kaikilla ei ole tai ehkä voikaan olla tällaista työtä.
[/quote]
35:n on pakko lisätä tähän, että minä ja mieheni olemme myös molemmat oman alamme huippu- tai ainakin korkean luokan asiantuntijoita, ja rakastamme työtämme. Silti emme ole supermenestyjiä emmekä uraohjuksia, lapset on hoidettu kotona 3-vuotiaiksi ja hoitovapaat on jaettu lähestulkoon 50-50 (siksikin, että molemmilla on itselle tärkeä työ). Päiväkotipäivät pidetään lyhyinä ja työ on kerta kaikkiaan järjestetty niin, että molemmilla on lapsille aikaa. Olemme siis tutkijoita, siksi tuo onnistuu.
Ja minustakin on tosi tärkeää antaa lapsille esimerkkiä siitä, että kannattaa etsiä mielekäs ja merkityksellinen työ, josta nauttii. Ja uskon, että olemme niin tehneetkin. Mutta vielä tärkeämpää on antaa lapsille kokemus siitä, että molemmat vanhemmat haluavat huolehtia heistä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Se on tärkeää itsetunnon kehityksen kannalta. Ja onneksi olemme mielestäni pystyneet myös tähän.
Ja vielä toisaalta haluan antaa molemmille lapsille (poika ja tyttö) esimerkin siitä, että nainen voi myös suhtautua intohimoisesti työhönsä, ja mies voi hoivata. Mutta tämä meni jo ohi aiheen...
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 14:34"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 11:33"]
No oma mieheni on oman alansa huippuasiantuntijoita. Ei mikään julkkis tms., vaan työhönsä intohimoisesti suhtautuva ihminen. Työstä on myös hyötyä yhteiskunnalle/ ihmisille laajemminkin. En ole kuitenkaan miestä valinnut tämän takia, sillä silloin kun aikanaan tapasimme, olimme molemmat ihan "riviasiantuntijoita". Ja minä siis edelleen, olen myös tehnyt lyhyttä työpäivää omasta tahdostani.
Joitain kompromisseja olemme joutuneet miehen uran takia tekemään perhe-elämässä, mutta mielestäni ei kohtuuttoman paljon. Kaiken liikenevän vapaa-aikansa mies käyttää perheen parissa, eli ei leuhota esim. jossain kaverien kanssa harrastamassa tai reissuissa (kuten joidenkin tuttujen miehet).
Minusta on ihanaa, että miehellä on työ, jota hän rakastaa. Silti minä ja lapset tiedämme, että me olemme kuitenkin aina ykkösiä. Lapsille on mielestäni myös hyvä malli, että työ voi olla merkityksellistä ja tärkeää, ei vain jotain pakkopullaa, jota tehdään rahan takia. Näin hieman kärjistäen. Ymmärrän kyllä, että kaikilla ei ole tai ehkä voikaan olla tällaista työtä.
[/quote]
35:n on pakko lisätä tähän, että minä ja mieheni olemme myös molemmat oman alamme huippu- tai ainakin korkean luokan asiantuntijoita, ja rakastamme työtämme. Silti emme ole supermenestyjiä emmekä uraohjuksia, lapset on hoidettu kotona 3-vuotiaiksi ja hoitovapaat on jaettu lähestulkoon 50-50 (siksikin, että molemmilla on itselle tärkeä työ). Päiväkotipäivät pidetään lyhyinä ja työ on kerta kaikkiaan järjestetty niin, että molemmilla on lapsille aikaa. Olemme siis tutkijoita, siksi tuo onnistuu.
Ja minustakin on tosi tärkeää antaa lapsille esimerkkiä siitä, että kannattaa etsiä mielekäs ja merkityksellinen työ, josta nauttii. Ja uskon, että olemme niin tehneetkin. Mutta vielä tärkeämpää on antaa lapsille kokemus siitä, että molemmat vanhemmat haluavat huolehtia heistä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Se on tärkeää itsetunnon kehityksen kannalta. Ja onneksi olemme mielestäni pystyneet myös tähän.
Ja vielä toisaalta haluan antaa molemmille lapsille (poika ja tyttö) esimerkin siitä, että nainen voi myös suhtautua intohimoisesti työhönsä, ja mies voi hoivata. Mutta tämä meni jo ohi aiheen...
[/quote]
Meillä aika sama juttu... Toki ymmärrän että kaikilla ei ole mahdollisuuksia tällaiseen elämään, koen että olemme etuoikeutettuja ja toisekseen olemme tehneet hyviä valintojakin! Ainakin omasta mielestämme. ;) ap
Kun vain toinen puolisoista menestyy se voi aiheuttaa myös kateutta toisessa. Jos toinen parisuhteessa menestyy ja toinen taas ei menesty voi jatkuva vertailu tehdä vähemmän menestyneestä masentuneen, ahdistuneen sekä huonontaa itsetuntoa. Vähemmän menestyneen paha olo vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen. Riidat lisääntyvät ja lopulta molemmat voivat huonosti.