Kolmas lapsi vai ei...

Meillä oli tarkoitus aikoinaa "tehdä" vain kaksi lasta mutta kas kummaa, nyt on neljäs tulossa. Toki itse olen nuorempi ja lapset ovat kaikki pieniä mutta itse ehkä uskaltaisin ajatella tosissaan kolmatta lasta. Jälkeenpäin saattaa tulla ajatus että olisi sittenkin pitänyt mutta lapsen kanssa tuskin kadut vaikka väsyttäviäkin hetkiä tulee olemaan.

Mä olin aina halunnut kolmannen eli siinä mielessä olin eri tilanteessa. Mies suostui kolmanteen vasta myöhemmin, isommat olivat 6- ja 7-vuotiaita, kun kuopus syntyi. Olen ollut niiiiiiin onnellinen, että sain kolmannen lapsen ja kertaakaan en ole katunut. Olin itse 36v, kun kuopus syhtyi. Nyt kuopuskin on ekaluokkalainen ja on ollut aina hyvin tärkeä myös isosiskoilleen ja isälleen. 

No , me saatiin se kolmas kun isommat oli 6v ja 8v. Nyt se kolmas on 7v ja kertaakaan en ole katunut.

Meillä on 8v ja 6v täyttävä. Ja kesäkuussa syntyi kolmas eli on nyt 3 kk. Olen enemmän kuin tyytyväinen! Samoin isot sisarukset. Vauva on kaikkien lellikki :) Minäkin pelkäsin itkuista ja sumuista vauva-arkea... Mutta onkin helppoa kuin heinän teko :) Hyvin nukkuva vauva, isot sisarukset hoitaa viihdytyksen ja heidän kaverit. Ei lähellekään niin raskasta kuin esikoisen kanssa tai kahden pienen. Myös tauko työelämän hektisyydestä on kivaa! En vaihtais mistään hinnasta. Ja ikäö on mulla kohta 36v.

Tämä voi olla persoonallisuuskysymys, mutta millainen ihminen tekee jotakin, mitä ei itse pidä järkevänä? Kyllä minä ainakin toimia aina niin kuin uskon olevan itselleni parasta. Kuulostaa huonolta elämänhallinnalta tai itsetuhoisuudelta tehdä tietoisesti huonoja päätöksiä.

Minä en tekisi, en omassa tilanteessani, jossa myös jo isommat lapset, mutta kun toinen heistä on liiankin erityistarpeinen, en uskaltaisi kolmatta.

Tietääkseni elämänhallinnassani ei ole vikaa. Tarkoitin, että joskus järki ja tunteet voivat olla ristiriidassa. Ei kai lasten hankkiminen koskaan ole järkevää, jos tarkemmin ajattelee. Tunteen pohjalta kai nämä kaksikin ovat alkunsa saaneet :) Kaipailin vain kokemuksia siitä kolmannesta lapsesta niiltä, jotka ovat samoja asioita joskus pohtineet.

-ap

Lapset kohta molemmat päässeet tarhasta. Kolmatta aletaan yrittämään, haikara tulee luultavasti ekalla kerralla vierailemaan, kun ollaan ilman "suojausta". Näin oli ainakin aiemmat.

Ihan kuin meidän ajatuksista! Olen kans 36v, isommat lapset nyt 5v ja 9v. Varsinkin nuoremman vauva-arki oli ihan kauhea ja oltiin varmoja, ettei ikinä enää. Mutta... Näyttää siltä, että mieli on muuttunut ja ensi vuoden alusta aletaan yrittää kolmatta. Samat pelon aiheet kuitenkin, eli mitä jos vauva-arjesta tulee taas ihan kauheaa ja ollaan aivan puhki. Ja mulla on vielä järjettömämpikin pelko - haluaisin ehdottomasti kolmannen samaa sukupuolta kuin nämä edellisetkin ja pelkään, jos tuleekin eri (!).

Mä mietin 38v:na neljättä lasta. Lapset olivat silloin n.6v ja 9v ja 11v. Päädyin pitkän pohdinnan jälkeen siihen että lapsilukumme on tässä.

Meillä ei kenenkään vauva-aika ollut edes niin rankkaa että olisi tehty siksi päätös että oli viimeinen lapsi. Mutta totesin että emme välttämättä enää jaksaisi samalla innolla ja että kiva kun voi elää isompien lasten ehdoilla. Muistan kuopuksen kohdalla kun oli vauva/pieni, niin aina toinen vanhemmista oli pienimmässä kiinni ja toinen pystyi tekemään isompien kaipaamia asioita.

Nyt muutaman vuoden jälkeen päätös tuntuu fiksulta. Lapset harrastavat, lomilla matkustellaan ja vaikka ei ole pientä lasta vaatimassa yhtä sun toista, niin silti itse ei liikoja jaksa. Toisaalta itsekin pystyy vähän jotain harrastamaan, kun ei aina tarvitse olla lapsissa kiinni. Toisaalta kiva jos joskus saadaan puolison kanssakin jo yhteistä aikaa enemmän.

Eli itselläni ainakin on tullut selkeästi tuo aika aikansa kutakin. Nyt ei enää tekisi mieli elää vauva-taaperon ehdoilla, eikä pyöriä niissä piireissä.

Täällä kanssa samoja pohtien! 8- ja 6-vuotiaat lapset ja mulla ikää 37 vuotta ja vauvakuume vaivaa. Pohdituttaa vaan kuinka jaksaisi yövalvomiset ym vai voiko kolmas muka olla helppo kun vanhimmat olivat melkoisia valvottajia...mieskään ei ole oikein lämmennyt....toisaalta ja toisaalta...nyt on helppoa mutta silti yksi pikkuinen olisi kiva! Äkkiähän se kasvaa helpompaan ikään.

Meillä myös oli kaksi kouluikäistä. Ei vaan uskaltauduttu kolmannen tekemiseen. Mutta sitten tuli yllätys, joka jo taapero. Aivan mahtavaa ollut. Vaikka ikäkin painaa ja väsymys, niin tästä kolmannesta on osannut nauttia ihan eri tavalla.

Itse olen hoitajana lastensairaalassa, missä käy paljon myös down/sydänvikaisia/syndroomaisia ym. lapsia. Eniten säälittää ne vanhemmat, jotka ovat nelissäkymmenissä päättäneet tehdä sen iltatähden ja tämä tähti onkin sitten sydänvikainen down-lapsi. Tai muuta vastaavaa. Kannattaa miettiä, ihan oikeasti näitä käy paljon enemmän kuin uskoisi ja mistä julkisuudessa puhutaan. Onko oikeasti voimavaroja, jos saakin sairaan lapsen? Lapsi voi olla sairas monella tapaa ja mahdollisesti itsenäinen elämä ei ole mahdollista hänelle. Haluatko olla 70-vuotiaana 30-vuotiaan downin äiti ja tuskainen, kun et enää kauaa jaksa huolehtia hänestä? Vai istua olkkarin sohvalla katsellen viime talven Fuerte Venturan kuvia. En ole iltatähtiä vastaan, mutta riskit heidän saamisessaan ovat aina suuremmat, koska munasolut eivät ole enää niin nuoria. Tapasin tänään kaksi neljäkymppistä downin synnyttänyttä äitiä ja ei se mitään ihanaa ole, vaikka lasta rakastaisikin.