Saara Aalto sai lähdöt Warnerilta
Ei ole enää Suomen Warner levy-yhtiön listoilla. Musa eikä levyt tainneet myydä tarpeeksi? Onko tulevaisuutta kun kaikki on käyty läpi.
Kommentit (676)
Eiköhän hänen aikansa jo ole ohi. Ei ollut kovin kummoinen laulaja eikä esiintyjä.
Olen Saaran fani. Surullista kun aivan valtava lahjakkuus ei pääse loistoonsa millään. Saaran pitäisi keskittyä musiikkiin eikä poukkoilla sinne tänne koko ajan. :/
Hänellä olisi voinut olla mahdollisuudet saada pinnalle joitakin hittejä duona jonkun komean mieslaulajan kanssa, tyyliin Samuli Edelmann ja Sani, mutta kun ei niin ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen Saaran fani. Surullista kun aivan valtava lahjakkuus ei pääse loistoonsa millään. Saaran pitäisi keskittyä musiikkiin eikä poukkoilla sinne tänne koko ajan. :/
No kun samaan päähän ahtautuu äärimmäinen tyhmyys ja se laulun lahja niin noinhan sen kaikki tiesi päättyvän.
Sinäpä vaikutat sen sijaan todella fiksulta ihmiseltä.
Saara Aalto ei ole pystynyt luomaan hyvää brändiä.
Tämä on hyvä muistutus että musiikki myy sillä musiikilla, ei sillä kuka siellä mikrofonin takana on. Jos biisit eivät vedä, ei pelkkä artistin karisma kanna pitkälle. Jos taas musiikki on hyvää, sitä voi määkiä vaikka Juice tai M.A. Numminen ja se on silti hyvä biisi.
Saara ei ota vastaan rakentavaa kritiikkiä niiltä ihmisiltä, jotka oikeasti toivovat hänen vielä menestyvän.
Kuka ammattilaulaja oikeasti ottaa ammattitaidottoman managerin? Kunnon suojatyöpaikka Meri-rakkaalle
Saaran ei tarvitsisi tehdä enää yhtään shokeeraavaa temppua. Ne eivät vain toimi eivätkä kiinnosta ja kosketa ihmisiä. Yksikään uusi värikäs puku ja näyttävä show tai jännä yhteistyökuvio ei nyt auta! Hänen pitäisi panostaa henkiseen muutokseen ja rauhoittua. Rauhallisuus ja coolius olisi parempi kuin tuo rauhaton poikkoilu.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän hänen aikansa jo ole ohi. Ei ollut kovin kummoinen laulaja eikä esiintyjä.
Nimenomaan oli kummoinen laulaja, mutta muuten lähinnä rasittava. Ei nykymaailmassa se laulutaito ole mikään juttu musiikinteossa.
Saara-hullu ei nuku koskaan. Yllä pito nukkuu aina.
Saara on lahjakas laulaja ja ulkonäkökin riittäisi, mutta ne biisit. Esim. näistä Euroviisu-biiseistä oikeasti halusin tykätä, mutta ne olivat aika tyypillisiä lauluja. Sellaisia joita kuulee radioissa useampia ja sama koskee Saaran itse tekemiä kappaleita. Ja joo, voipi olla ettei ole mikään huippuajatus antaa puolison olla oma manageri, varsinkin jos hänellä ei ole alasta aikaisempaa kokemusta.
Harmi sinällään koska Saaralla oli hyvä momentum mutta hukkasi sen kun ei tehnyt oikeita liikkeitä ja oikeaan aikaan.
Saaralla on upea ääni, säteilevä hymy ja hyvä ulkonäkö, mutta se kaikki muu on niin pielessä kuin olla ja voi! Nostan kädet pystyyn. Olkoot.
Harmillista ettei hän pääse esiin haluamallaan tavalla. Itseäni Aallon laulu ja esiinyminen ei kosketa, vaikka teknisesti taitaa olla ihan huippu. Siitä huolimatta toivoisin hänelle menestystä. Uskon, että hän pystyy tekemään hyvän uran musiikin parissa siitäkin huolimatta ettei koskaan breikkaisi läpi suurelle yleisölle. Jonkinlainen suunnan tarkistus on paikallaan.
Ei voi olla totta! Saarahan on ehdottomasti valovoimaisen suomalaisartisti jolla olisi mahdollisuudet kansainväliseen menestykseen.
Aalto on erikoinen persoona, joten musiikinkin pitäisi olla rohkeasti ihan omanlaistaan a la Björk. Brittien X-faktorissa vaimikäseoli säteili, kun päästi esittämään isoja, persoonallisia biisejä. Onko niin, että häntä yritetään väkisin runtata radiohittimuottiin, vaikka ei sinne sovi. Rohkeutta ja uniikkia näkemystä tarvittaisiin nyt biisintekijöiltä ja taustajoukoiltakin.
Oma puoliso, jolla käsittääkseni ei ole ennen Saaraa ollut mitään kytköksiä musiikkimaailmaan eikä mitään kokemusta managerin työstä, on todella omituinen valinta manageriksi maailman maineeseen havittelevalle artistille. Hommaan pitäisi palkata rautainen ammattilainen, joku vanha konkari, jolla on hyvät verkostot joka suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä muistutus että musiikki myy sillä musiikilla, ei sillä kuka siellä mikrofonin takana on. Jos biisit eivät vedä, ei pelkkä artistin karisma kanna pitkälle. Jos taas musiikki on hyvää, sitä voi määkiä vaikka Juice tai M.A. Numminen ja se on silti hyvä biisi.
Niin siis kun ongelma on mm se että hänellä ei ole karismaa. Yhtään.
Muuten vaan pärjäsi kansainvälisessä musiikkiohjelmassa vierasmaalaisena.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hyvä muistutus että musiikki myy sillä musiikilla, ei sillä kuka siellä mikrofonin takana on. Jos biisit eivät vedä, ei pelkkä artistin karisma kanna pitkälle. Jos taas musiikki on hyvää, sitä voi määkiä vaikka Juice tai M.A. Numminen ja se on silti hyvä biisi.
Tavallaan samaa mieltä, mutta merkittävä tekijä on kuitenkin myös se, miten musiikkia markkinoidaan. Radioiden soittolistoilla pyörivät kappaleet tulevat ihmisille tutuiksi ja sitä myötä hiteiksi vaikka eivät kovin kummoisia olisikaan. Toisaalta hyvätkin kappaleet jäävät monilta kuulematta, ellei niitä missään soiteta.
Eihän se koskaan siellä normisopimuksella ollutkaan vaan jollain ihme yhteistyödiilillä.
Siksi se kaikki oli niin omituista.