Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuvasti riitaa iäkkään työkaverin kanssa
19.09.2013 |
Miten voi vastata iäkkäälle työkaverille niin ettei jokaisesta "keskustelusta" aiheudu riitaa, joka on aina minun syytäni ja johtuu siitä etten minä ymmärrä?
Työkaverilla on tapana kertoa ja esittää asiansa niin, että tarinaa tulee paljon ja epämääräisessä järjestykssessä, säntäillen asiasta toiseen ja taas takaisin alkuperäiseen asiaan. Esimerkkinä, tarinassa esiintyy monta kertaa Lissu ja jossakin vaiheessa aletaan käyttää sanaa "se" (jonka oletan tarkoittavan Lissua). Kun sillä ei olekaan tarkoitettu Lissua ja minä oletan että edelleen on puhe Lissusta ja minä ihmettelen jotakin asiaa kuten vaikka kuinka Lissu yhtäkkiä olikin omalla autolla liikenteessä kun sehän lähti kotoa bussilla (huono esimerkki, mutta ymmärtänette idean), työkaveri tulee vihaiseksi, kuinka minä en edes kuuntele ja huudan hänelle kun en itse ymmärrä kun en ole vaivautunut kuuntelemaan. Tai hän alkaa selvittää töissä - hermostuen kun ei löydä sitä ja tätä - jotakin iankaikkisen vanhaa asiaa, joka on jo käsitelty ja sanon, että tuohan oli jo viime kuun asioita ja selvitetty että eihän sitä enää löydykään, hän vihaisena huutaa, että eihän ole kun nyt tämä on selvitettävä ja käyttäytyy kuin olisi se edellinen kuukausi.
Vähän väliä tulee näitä tilanteita, joissa minä en "ymmärrä" (koska hän selittää aivan epäselvästi tai en edes tiedä, mistä on kyse kun hän ei selitä mitään) tai joissa minulla ei ole käsitystä jostakin asiasta, jota hän turhaan tohottaa ja hermoilee (ja joka on jo ok eikä tarvetta edes ajatella). Siitä sitten seuraa riitaa ja minun mieleni pahoittuminen kun minuthan siinä tietenkin moititaan lyttyyn kun minä "huudan" jos ihmettelen, että niin kuka teki ja mitä tai jos sanon, että älä sitä hommaa enää tee kun se on jo valmis, "eikä ole minä tarkistan sen nyt älä aina huuda". Huutamista on siis se, ettei ymmärrä sekavaa selitystä ja kysyy tarkennusta tai neuvoo ystävällisesti, että se on jo ok ettei toinen tee turhaa työtä. Kaiken hän ottaa lisäksi henkilökohtaisesti; esim. jos tulostimessa on vikaa ja minä närkästyneenä totean, että taas tää tulostin on epäkunnossa, hän ilmoittaa marttyyriäänellä että minun syyni se ei ainakaan ole, vaikkei kukaan ole niin väittänytkään.
Miten osallistua keskusteluun niin että vaikuttaa ja kuulostaa siltä että ymmärtää? Kun ei osaa enää olla oikein mitenkään ilman että tulee riitaa.
Kommentit (8)
Kuuntele hiljaa, toisesta korvasta ulos. Nuku silmät auki.
Ota vähän muistiin hänen epäloogisuuksiaan, mokiaan, jos joskus joudut niistä vahingossa itse tilille. Tarkka kirja siitä, miten itse teit ja että teit oikein. Että hän on täysin sekaisin.
Mulle kävi niin, että jouduin jättämään työn, kun en kestänyt tuollaista työparia.
Jälkeenpäin kun (opetusalan) työsuorituksiamme vertailtiin, huomattiin, että hän oli väittänyt tehneensä minua enemmän ja paremmin. Vasta mun listoja ja suoritusten rekisteritietoja vertaamalla havaittiin, että minä olin tehnyt töitä ja hän vain häirinnyt vainoharhaisella, syyttävällä pälpätyksellään.
Yllätys yllätys häneltä löytyi sitten päästä vanhuudenvaivaa.
Paras tietysti olisi, jos pomolle voisi puhua jo etukäteen. Kun vanha työkaveri elää väärällä kalenterinlehdellä ja junnaa samoissa sekavissa keloissa, asian voi esittää huolena, sekä henkilökohtaisena huolena että huolena tuloksista - ei tarvi sanoa ääneen, että lähinnä v*tuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ota vähän muistiin hänen epäloogisuuksiaan, mokiaan, jos joskus joudut niistä vahingossa itse tilille"
On jo nähty. Hän kiistää kaiken, ei ole koskaan sanonut ja tehnyt niin, minä muistan väärin tai sekoitan asiat. Minä. Niinpäniin.
Tai sitten hän alkaa porata, siis oikein kollottaa byääbyää, se on kätevää aina kun asiat ei mene oman mielen mukaan tai argumentit loppuu kun huomaa ettei olekaan oikeassa. Samoin jos on itse toiminut väärin, poraamalla saa kätevästi säälipisteitä "kun eihän se tarkoittanut".
Ja onko pakko jauhaa työpaikalla omia asioitaan, omien tuttaviensa ja sukulaistensa tekemisiä ja vielä olettaa, että työkaveri muistaa kuukauden päästä, mitä sukua Pentti oli Antille ja kenen vaimo oli Tarja ja kenen poika Timo. Jos et näitä muista ja sen jotenkin osoitat (esim. kohteliaalla välikysymyksellä niin olikos Timo Pentin poika ja olikin Antin), jo alkaa raivoaminen kuinka minua ei kiinnosta vaikka hän on jo asian selittänyt. Miksi ihmeessä minua kiinnostaisi niin paljon jonkun uppo-oudon ihmisen asiat, että oikein mieleeni painaisin sukulaisuussuhteet? "Kuvittele nyt, siis ajattele että se Pentti silleen, siis voitko käsittää, siis meidän Pentti" - no en voi kun en edes tunne teidän Penttiä, mutta silti minun oletetaan osaavan ja haluavan kuvitella.
Jos työtoverin kertomat asiat eivät liity työhön millään tavalla, eivätkä ole millään tavalla relevantteja sinun elämääsi ja tekemisiisi liittyen, niin ehdotan samaa kuin edellä: nyökyttelet ja vastailet "mmm, ahaa, niinkö" -tyyliin. Jotta voisit esittää kuuntelevasi, voit esittää turhia lisäkysymyksiä liittyen vaikkapa Lissun auton väriin tai käsilaukun kokoon.
Kuulostaa aivan täysin mun anopilta. Anoppi saa hirveän hepulin, syyttää valehtelijaksi jne, kun ihmiset eivät osaa lukea hänen ajatuksiaan ja seurata epäselviä ja poukkoilevia kertomuksia.
Minun (ja monen monen muunkin) ratkaisu tähän on se, että yritän mahdollisuuksien mukaan vältellä kyseistä henkilöä. Jos anopin kanssa on pakko keskustella, sanon jotain ympäripyöreää. Hän tietenkin pitää minua tyhmänä, kun en muista jotain kumminkaimaa josta hän juorusi kaksi vuotta takaperin, mutta mitä sitten.
Kun on kyse työpaikasta, niin kyllähän tuosta pitäisi keskustella esimiehen kanssa. Jos yhtään esimies on sellainen, jonka kanssa pystyt puhumaan, niin puhu. Ei syytellen, vaan kerrot tilanteen tyyliin "sinun on hyvä tietää tilanne".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista. Kuulostaa alkavalle muistisairaudelle. Alzheimer tulossa? Tuollaiselle ei voi valitettavasti mitään ja pahenee vaan ajan myötä. Tutkimuksiin pitäisi saada, että saisi diagnoosin, mutta työkaverina voi olla vaikeaa puuttua asiaa.
Oikein kylmät väreet meni selkää ptkin, niin tuttua menneiltä vuosilta! Onneksi meidän 'vanhus' vaihtoi työpistettä.
Kuvaava esimerkki oli, kun lähisukulaiseni oli saanut aivoverenvuodon. Sain tiedon töihin ja säikähtäneenä kerroin siinä samassa työpisteessä oleville. Jaa, sanoi tämä työkaveri. No eihän siinä mitään, enpä häneltä lohdutuksen sanoja odottanut tai tarvinnutkaan.
Mutta kun iltapäiväkahvilla alkoi pitkä, polveileva ja tunteellinen kertomus, miten hänen veljensä naisystävän veljen ystävä oli saanut aivohalvauksen ja nyt on siinä ja tuossa kuntoutuuko enää ja oli se ollut kauheeta sille veljen naisystävän veljelle kun oli löytänyt sen kaverinsa mökiltä jne jne. Ja tämä ei ole keksitty kummin kaima-ketju, vaan oikeesti, suhde sairastuneeseen oli tuo :-) Silloin mietin, itkenkö vai nauranko, mutta päätin jatkaa vakavan näköisenä nyökyttelyä...
Alue: Aihe vapaa
Olla kommentoimatta mitään mitenkään, nyökytellä sen näköisenä että ymmärtää ja tehdä muka-kiinnostuneen kuuloisia jaa, aha, ihankototta-välihuomautuksia? Jos on vastattava kysymyksiin, vastaa vain ympäripyöreästi jotakin diipadaapaa. Ja anna tehdä vaikka kolmeen kertaan jo tehdyt hommat jos se haluaa. Kyllä pomo sitten puuttuu jos vanhojen nysväys alkaa haitata varsinaisia töitään.
Kyseinen ihmistyyppi on kieltämättä hankala, höpöttäjiä, jotka yleensä puhuvat aina muista ihmisistä ja niiden tekemisistä, harvemmin mistään asioista. Heidän oletuksensa on että kaikki tietävät kaiken hänen kertomistaan ihmisistä ja ovat niistä tavattoman kiinnostuneita (vaikka kuulija ei olisi koskaan nähnytkään höpöttäjän siskon miehen veljen vaimoa, kuulijan on silti oltava aivan tohkeissaan tyypin kuulumisista) ja jos kuulija ei ole, kuulijaa ei kiinnosta mikään ja kuulija on inhottava. Miten ihmeessä joku voi kuvitella jonkun nevöhöördin kiinnostavan vierasta ihmistä muuten kuin kohteliaan kuuntelun verran.