Pitääkö minun uhrata oma elämäni miehen ja lasten takia?
Kyseessä on niinkin pinnallinen asia kuin toisen halu tehdä kanssani asioita, ja toisen erilaiset seksihalut. Mies ei tee mitään aloitteita minkään suhteen, ei edes kaupassakäynnin, saati sitten minkään leffaillan ja vielä vähemmä seksin kanssa. Olen yrittänyt puhua, olla puhumatta, kysyä, olla kysymättä...
Olen tässä elänyt enemmän ja vähemmän puutteessa (ja menettänyt siinä samalla itsetuntoni sen suhteen, että olisin haluttava tai muutenkaan kovin kiinnostava miehen tai kenenkään miehen silmissä). Ja enemmän ja vähemmän surkeana siksi, ettei mies mielellään tee juuri mitään. Ei siksi, että kaikki maksaa (rahaa meillä on ihan normaalisti, luksukseen ei ole varaa mutta ravintolailtaan olisi) ja siksi ei, kun tykkää olla kotona. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, ja lopulta vain väsynyt siihen että ihan KAIKKI on minun vastuulla, siitä kaupassa käymisestä aina siihen että käytäisiinkö vaikka kaksin kylpylässä joskus. Mies tulee mukana, mutta ei aina tunnu nauttivan. Väittää rakastavansa ja haluavansa minua mutta se ei näy juuri muuten kuin kaverillisena pusuna joskus. Olemme kuin kämppiksiä joilla on lapsia.
Ja kun aloitan puhumaan erosta, mies suuttuu. Se onkin melkein ainoa asia, jossa hän suuttuu. Mutta kun olen yrittänyt ehdottaa että kävisi nukkumaan aikaisemmin ettei olisi aina niin väsynyt, yrittänyt tehdä terveellisiä ruokia jotta hänkin voisi paremmin, yrittänyt antaa aikaa että hän voisi harrastaa, yrittänyt puhua että ehkä meidän pitäisi käydä jossain terapiassa, niin mies vastaa aina joo niin pitäisi tehdä, mutta ei tee koskaan.
Pitääkö minun jättää hyvä isä ja rauhallinen puoliso siksi, ettei hän suoraan sanoen pane minua eikä meillä ole mitään yhteisiä haaveita eikä mitään?
[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:53"]Testosteronin puute voi myös aiheuttaa tuollaista, mies pitää saada testeihin.
Jos muu ei auta niin minä aloittaisin ihan aluksi sivusuhteen toisen miehen kanssa. Se nostaisi itsetuntoa ja auttaisi kestämään tuota elämää. Antaisin miehelke deadlinet jolloin pitää hänenkin miettiä, mitä elämästään haluaa. Nyt vain kaikki ajalehtivat ilman suuntaa ja päämäärää, en kestäisi sellaista ollenkaan. Tarvitaan suunnitelma ja toimintaa, aluksi vaikka yksipuolisesti vain vaimon taholta.
[/quote][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 11:53"]Testosteronin puute voi myös aiheuttaa tuollaista, mies pitää saada testeihin.

[/quote]
Vai että sivusuhde. Sillälailla.
Eiköhän olisi paras erota ensin.