Te, joilla on lapset alle 2v ikäerolla, minkälaista teillä oli pikkulapsiaika? Miten jaksoit?

Ei ollut mahdollisuutta, kuin selvitä ja kaikki meni omalla painollaan.

Nukuin eri päässä taloa kuin muu perhe ja tein paljon työmatkoja.

Olihan se vauhdikasta, mutta hyvin selvittiin. Turha stressata ennakkoon. Asiat menevät omalla painollaan ihan hyvin. 

t. kolme lasta alle kahteen vuoteen saanut

Tee ensin lapsi ja murehdi vasta sitten miten selviän? :D

Vierailija kirjoitti:

Nukuin eri päässä taloa kuin muu perhe ja tein paljon työmatkoja.

Olet varmaankin isä? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukuin eri päässä taloa kuin muu perhe ja tein paljon työmatkoja.

Olet varmaankin isä? Ap

Olen provo, mutta halusin kertoa tämänkin vaihtoehdon.

Rento asenne päälle ja kaikki suorittaminen ja stressaaminen pois. Sillä pääsee jo pitkälle. Ja sotkua pitää opetella sietämään tai löytää itsensä burn outista hyvin äkkiä. 

Se on raskasta, en valehtele. Helpottaa kun kuopus 4v huomattavasti. Tehkää paljon sen eteen, ettei mustasukkaisuutta tulisi ihan mahdottoman paljon, antakaa miehen kanssa toisillenne omaa aikaa!

Lasten ikäero 1 v 10 kk. Arki oli hektistä, hyvä jos kerkesi syömään välillä, 24/7 työtä. Mutta hyvin oli ihanaa aikaa, vaikka toki raskasta. Vaippoja kului ja lasten ehdoilla mentiin muutama vuosi. En vaihtaisi tuota aikaa pois, siinä loi pohjan kaikkeen ja lasten kanssa ollut aina todella läheiset välit. Lapset eivät olleet oikeastaan ikinä kipeinä, ei aamuherätyksiä ja tehtiin päivisin kaikkea kivaa, iästä riippuen tietysti. Syliin sai tulla aina kun tarvetta, leikit sai valita itse, arjen rytmit joustavia tarvittaessa, ei armeijaelämää heti pienestä. Olin siis lasten kanssa kotona, kunnes nuorin täytti 3 v.  Asenne kun on kohdillaan, niin tuosta ajasta nauttii paljon <3.

Mieti vertailunvuoksi isovanhempiani tai lähinnä mummoani. Hänellä oli hoidettavanaan 7 alle kouluikäistä lasta pääsääntöisesti yksin. Ja tämä yhden kamarin ja tuvan kokoisessa mökissä 50-luvun maaseudulla ilman minkäänlaisia kodinkoneita. Vesikin haettiin kantamalla kaivosta. Että helpolla tulet pääsemään. 

Ikäero lapsilla 1v5kk - miten selvisin? Erittäin osallistuvan kumppanin ja helpon esikoisen avulla. Mutta oikeastaan mitään en siitä ajasta muista. Suoritin kaiken, mutta en muista nauttineeni tai pysähtyneen olemaan onnellinen. Raskasta se oli..

Nyt on helppoa kun on samanikäiset. Vanhempi aloitti tokan luokan ja nuorempi ekan. Kiva, kun molemmilla sama vaihe menossa, helpottaa arkea :)

Siinähän se meni. Ihan hirveästi muistikuvia ei tuolta ajalta ole mutta ei se nyt mitenkään kauheaa ollut. En edes yrittänyt esikoista pois vaipoista kuin vasta myöhemmin, koska ajattelin, että on helpompaa vaihtaa vaippoja kuin olla jatkuvasti vessavalmiudessa tai pestä pissapyykkiä. Haastavinta aluksi oli ehkä se ettei lapsia voinut jättää hetkeksikään kahdestaan ettei isompi tee mitään vauvalle.

Nukuttamisiin ja uloslähtöihin kehitin kaikenlaisia rutiineja helpottamaan itseäni ja hyvin kaikki sujui vaikka olin käytännössä koko ajan yksin lasten kanssa. Esikoisen olin opettanut syömään lusikalla itse ennen vauvan syntymää, se helpottaa kummasti vaikka sotkua toki syntyi.

Siivouksesta ja ruuanlaitosta mentiin sieltä mistä aita on matalin, pitää olla itselleen armollinen.

Mulla on ollut tuo tilanne kahdesti (eli vauva ja taapero pienellä alle 2v ikäerolla), ekan kerran kolmekymppisenä ja tokan kerran reilusti yli nelikymppisenä.

Rankkaa se oli mutta lähinnä siksi ettei ole ollut mitään tukiverkostoa koskaan. Ihan joka paikkaan oli pakko ottaa lapset mukaan, miehen oli vaikea olla pois työstä kesken päivän. Lapset oli pakko ottaa mukaan lääkäriin, kampaajalle, autokauppaan , asuntoesittelyihin , pankin lainaneuvotteluihin, talonrakennuksen työmaakokouksiin, kaikkialle. Oli saakelin rasittavaa noissa tilanteissa raahata melskaavia lapsia mukana.

Mutta kaikesta selviää. Erityisen helpoksi asia tulisi jos olisi edes joskus lastenhoitoapua. Meillä ei ole ollut sitä kertaakaan koskaan.

Kaksoset tuli ja kyllä sitä aina jotenki selviää. Vähän välillä on vaikeeta kun molemmat itkee samaan aikaan.

En osaa sanoa, miten elämä olisi ollut toisenlaista, jos lasten syntymien välissä olisi ollut enemmän aikaa. Meillä kolme lasta 3,5 vuodessa. Olihan se hektistä aikaa, mutta toisaalta lapset ovat olleet suurin piirtein samoissa kehitysvaiheissa samoihin aikoihin. Pikkulapsiaika, kouluikä, teini-ikä. On ollut helppo tehdä asioita yhdessä, kun talossa ei ole ollut esim. vauvaa ja kouluikäistä tai teiniä samaan aikaan. 

Oltiin väsyneitä tottakai, mutta se johtui enimmäkseen siitä, ettei keskimmäinen nukkunut ollenkaan ja söi todella huonosti. Välillä ihmettelen, miten ihmeessä saatiin kolmas lapsi siinä väsymyksessä edes alulle..

Nyt esikoinen jo täysikäinen, toinen ja kolmas lukiossa ja ollaan tosi onnellisia siitä, että kaikki lapset ovat nyt isoja, eikä meillä ole enää pieniä. Iän puolesta (nelikymppisiä) meillä voisi hyvin olla vielä vaikka vauvakin.

Kaikesta selviää ihan varmasti. Itse valitsisin kyllä uudestaankin mieluummin pienet ikäerot kuin sen, että pikkulapsivaihe venyisi vuosikausiksi.

Oli todella raskasta. En muista paljoakaan ja kolme vuotta nuorimman syntymästä meni ennen kuin alkoi helpottamaan. Esikoinen oli helppo lapsi, kuopuksella oli koliikki. Oli mustasukkaisuutta, parisuhdeongelmia, enkä liiemmin nauttinut. Omia lapsia en tietenkään pois antaisi mutta sen verran raskasta oli että lapsiluku jäi kahteen. Jos olisin tiennyt etukäteen arjen haasteista ja kahden pienen kanssa pitkälti yksin arjessa vastuussa olemisesta, en olisi tehnyt kuin yhden lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Rento asenne päälle ja kaikki suorittaminen ja stressaaminen pois. Sillä pääsee jo pitkälle. Ja sotkua pitää opetella sietämään tai löytää itsensä burn outista hyvin äkkiä. 

Meillä 1v ja 3 kk

Huumoria ja leppoisaa otetta. Sillä mentiin ja ihan hyvät muistot jäi siltä ajalta

Meillä kahdella vanhimmalla ikäeroa vähän vajaa puolitoista vuotta, molemmat suht helppoja ja rauhallisia lapsia, ihan hyvin meni.

Ei sen tarvitse olla vaikeaa, toki jos lapset sairastavat paljon tms. niin tilanne on varmasti vaikeampi.

Lasten ikäero meillä 1v 3kk ja seuraavaan 1v 2kk. Keskimmäisen vauva-ajasta en muista paljon mitään mutta hyvin kai se meni. Siirtymät on toki haastavia ja etenkin jos jollain paha uhmaikä. Mutta eihän siinä auta kun jaksaa jos semmoiseen tilanteeseen itsensä järjestää.,, :D

Omaan jaksamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ja ottaa aikaa palautumiselle. Koska rankka vaihe se vauva&taapero kuitenkin on. Etenkin jos ei saa nukkua.

Monet asiat voi tehdä sarjatyönä, syöttämiset, vaipanvaihto, nukuttamiset ym. Tuplarattaissa mahtuu hyvin kun pieni ikäero ja lapsista nopeasti on toisistaan seuraa. Sitä aikaa on jäänyt ihan kaipaamaan kun ovat nyt jo isoja koululaisia. :)

Miksi pitää tehdä lapset pienellä ikäerolla ja sitte miettiä miten pärjää?