Surullinen, kylmä parisuhde

Ei meillä ollut hellyyttä/seksiä vuosiin. Alkuun mies yritti toteuttaa vaatimuksiani, mutta kun mä en antanut mitään takaisin, lopetti mieskin yrittämästä. Samoja haukkumisia olen mä kuullut aikoinaan. Mies yritti hyvitellä reissuaikojaan tuolla kotona tekemisellä, ymmärsi, että olen aika kovilla yksin, kun olin välillä viikonkin yksin lasten kanssa ja kävin töissä.

Huomaan sun kommenteissasi sen, ettet säkään ymmärrä asioita miehen kannalta, odotat vaan mieheltä. On niin helppo odottaa toiselta ja olla näkemättä toisen panosta. Sitä se meilläkin oli, kunnes keskusteltiin asiat siellä perheneuvolassa. Molemmat sai sanoa kaikki mieltään painavat asiat turvallisessa ympäristössä ilman, että tuli riitaa. Ja toinen joutui oikeasti kuuntelemaan toisen näkemykset. 

t:nelonen

[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 21:03"]

Eli teillä oli hellyyttä ja välittämistä koko ajan ja mies teki lujasti perheen eteen. Minun näkökulmasta kun mies tahtoo vaan päästä mahdollisimman helpolla suhteessa minuun (ei huomaa ollenkaan vaimona) ja lapsiin (vastuu mieluiten vaan minulle). Olen saanut kuulla olevani nalkuttava ämmä ja vitun lehmä. ap

[/quote]

En tiedä yleisatänkö nyt liikaa, mutta musta tuntuu, että monet meistä naisista odottavat enemmän henkistä yhteyttä ja huomioimista, kuin todellista tasapuolista jakoa esim. kotitöihin. Monelle riittäisi sekin, että mies huomioisi ne tehdyt kotityöt ja huomioisi muuten. Sitten tehdään ongelma niistä epätasaisesti jaetuista kotitöistä, vaikka todellinen ongelma on muualla. 

Mä en siis sano, että naisen kuuluisi tehdä kotityöt tai edes enempää niitä kuin mies, mutta ainakin mä olin tyytymätön, vaikka mies tekikin osuutensa kun oli kotona. 

Uskon oman kokemuksen perusteella, että tuohonkin asiaan auttaa, kun menee keskustelemaan puolueettomaan seuraan 

t:nelonen taas :)

[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 21:08"]

No tietysti pitäisi jakaa tasan jos molemma töissä. Ja mielestäni lastenhoito tasan ylipäätään aina kun vanhemmat läsnä. 12 Miten teillä mies osallistuu lapsista huolehtimiseen?

[/quote]

Päävastuu ja viimeinen vastuu on minulla. Joskus tunnen olevani aika kovilla, kun pitää kaikki muistaa ja huolehtia yksin. Mies on kyllä alkanut tehdä enemmän kotitöitä esim. ruokaa, mutta odottaa siitä kiitosta ja kehuja.. Itse en tietenkään mitään erityishuomiota saa siitä, että huolehdin (omasta mielestäni) käytännössä aivan kaikesta.

12

Mitä tekisitte, kun mies on säännöllisessä  ja sanoo, että ei hän voi/ole minkään pariterapiajuttujen takia töistä palkattomalla. Ja kun siellä pitäisi sitten käydä säännöllisesti. Tähän tyssää meidän terapiaan meno... :( ap

Teidän muiden mietteet ja kokemukset, näkemykset kuulostavat niin tutuilta. Tosi huojentavaa lukea! Ja juuri nappiin osutte siinäkin, että on helppo arvostella toista ja olla näkemättä toisen panosta. Mulla on katkeruus siitä, miten mies jätti mut aina yksin lasten vaativissa vauva-ajoissakin, koliikit yms. jouduin hoitamaan kaikki yksin. ap

Kysy mieheltäsi, onko perhe ja yhdessäpysyminen tärkeämpi asia kuin työ, vai toisin päin? Te todellakin tarvitsette terapiaa, jos aiotte jatkaa eteenpäin!

Minulla tuollainen tilanne johti siihen, että etsin rakkauden muualta. Vasta se sai miehen silmät aukeamaan. Ja todellakin mentiin terapiaan ja laitoimme parisuhteen kaikista tärkeimmälle paikalle. Mies selitti tilanteen töissä ja sai lämpimän "siunauksen" käydä terapiassa aina tarpeen mukaan. Hyvinvoiva parisuhde = hyvinvoiva mies = hyvinvoiva työntekijä.

Mies on niin jähmeä ja takapajuinen tällaisessa, ja vielä kun meinaa että mussa on syy ja mun tulee muuttaa toimintaani niin hän ei mitään terapioita tarvitse eikä mun kitinöitteni takia ala työkuvioita sotkemaan. ap

[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 22:03"]

Mies on niin jähmeä ja takapajuinen tällaisessa, ja vielä kun meinaa että mussa on syy ja mun tulee muuttaa toimintaani niin hän ei mitään terapioita tarvitse eikä mun kitinöitteni takia ala työkuvioita sotkemaan. ap

[/quote]

Parisuhteessa on aina kaksi. Molemmissa varmasti löytyy muutettavaa. Oletko kysynyt, onko miehellesi tosiaan yhdentekevää, oletteko yhdessä vai ette? Ja mitä mieltä hän on, jos alkaisit katsomaan ympärillesi, että jos joku muu tarjoaisikin sinulle sitä lämpöä ja kunnioitusta, mitä kaipaat? Onko sekin yhdentekevää?

Mies on sanonut että senkun lähdet jos ei kiinnosta. Mutta on myös rauhallisena sanonut, että kyllä tahtoisi meidän perheen pitää kasassa. Toisena hetkenä sanonut, että vihaa mua ja lasten kanssa viihtyy mutta mun kanssani ei halua olla tekemisissä. Ja että senkus vaan etsit uuden miehen. Sitten taas meillä on rauhallisia hyviä hetkiä, juurikin lasten kanssa, ja mies kertoilee omia työasioitaan yms. minulle. Tuntuu, että olemisellani kuitenkin on merkitystä.

up

Meillä taas niin, että mies on kyvytön arvostamaan mua ja se näkyy, että kuuluu. Ei auta, vaikka päälläni seisoisin. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin oppinut rakastamaan ja kunnoittamaan itse itseäni, ja tajunnut, että en tarvitse miestäni ollakseni onnellinen. Se on sitten johtanut siihen, että olen avannut silmäni miehen käytökselle ja nykyään vähän halveksin häntä. Rakkaus on hiipunut tai jopa loppunut kokonaan. Mieskin on huomannut, että olen onnellinen, vaikka hän minua kuinka yrittäisi ns. iskeä alas (esim. jos teen jonkun kotityön, hän löytää siitä oikeastaan aina jotain valitettavaa - tai sitten vaikka ihan se, että en ole sitä hänen aikataulussaan ehtinyt tekemään) ja olen jopa onnellinen, miehellä on mennyt aika hyvin kuset housuun ja hänen panoksensa kovenevat, mitä enemmän olen huomaamatta hänen päänaukomistaan. Se on aika huvittavaa seurattavaa.

No, tänään oli esim. tällainen tilanne: mies moppasi, meidän leikki-ikäinen halusi auttaa ja mopata kanssa. Mies mutisi javantoi mopin käteen, lapsi moppasi innolla ja tomerana makkaria, selkeästi yrittäen hyvin. Mies alkoi äristä ja puhuinäin: kunnolla! Ei tuu puhdasta, jos teet työn niin katokin että teet siisriä jälkeä, huolellisemmin siinä! Minä tulin ovelle ja rauhallisesti mutta päättäväisesti sanoin miehelle, että älä puhu halveksuvasti pienelle, etkö näe että tekee niin hyvin kun kykenee. Mies huusi minulle "älä tuu mua neuvomaan, mä puhun just oikein, ootko vähän vajakki jos meinaat että sama miten huonosti siivoaa!". Mulle tuli todella paha mieli, suru lasten ja itseni puolesta, miten mies suhtautuu ja puhuu. Vielä jälkikäteenkin oli sitä mieltä että puhui oikein lapselle enkä saa puuttua. Tietenkään ei pitäisi puuttua etenkään lasten edessä, mutta edes pidän puolia ja näytän, että noin ei ole oikein puhua. Ap

Täällä mies joka elänyt kylmässä parisuhteessa 20vuotta.
Haaveilen naisesta joka halaisi tai suukottelisi mutta haaveeksi jää. Todella surullista nytkin vedet tulee silmiin. Näin elämäni meni/menee

[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 20:23"]

Kaikki rakkaus, lämpö ja kunnioittaminen puuttuu meidän parisuhteesta. On niin surullinen, ahdistunut ja yksinäinen olo. Meillä on kaksi pientä lasta, iso asuntolaina, olen työtön - en uskalla erota. Ajattelen, että jos kuitenkin asiat lähtevät parantumaan, en halua luovuttaa liian herkästi, lapsille ehjä perhe hyvä asia ja ero toisi paljon uusia huonoja juttuja. Nyt lapset pitävät todella tärkeitä, kun äitillä ja isällä molemmilla paljon aikaa ja hellyyttä heille. Tuntuu vaan niin äärettömän surulliselta, ettei sitä ole meille toisillemme. Mies lähinnä vetäytyy tai laittaa leikiksi jos yritän halata tai suukotella, eikä minua enää sellainen kiinnostakaan, mutta olen niin yksinäinen. Soitin perheneuvolaan ja olisimme saaneet ajan, mutta mies sanoi ettei hän pysty kesken työpäivän lähtemään minnekään tuollaiseen, jos iltasella on aikoja niin sitten onnistuu. No eihän noihin ole, ja yksityiselle ei ole varaa. Mies ei sen paremmin ota asiasta vastuuta, yksin minä näitä murehdin. Mies ärähtää, että lopeta naukuminen ja hoida rutiinit vaan, tässä mitään muuta tarvita.

[/quote]

Katso löytyykö miehesi AM-vuotojen listalta...

[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 16:31"]

Kerroin miehelle, että sain meille lopultakin ajan pariterapiaan ja sain järjestettyä ajan niin, ettei ole miehen työaikana. Hän totesi kylmästi ja naama punoittaen "minä en mihinkään huuhaapaikkoihin lähde, se on aivan varma. Jos ei muuten homma onnistu niin olkoon. Muuta käytöstäs, lopeta nalkuttaminen neljäksi viikoksi niin katsotaan sitten mikä tän homman tilanne on". Kerroin taas hieman, että kyse ei ole mistään huuhaasta vaan on fiksua saada apua kommunikointiongelmiin eikä siellä haeta syyllisiä vaan annetaan työkaluja. "Joo, en lähde! Tommoset on akkojen hommia, mua ei kiinnosta eikä kiinnosta puhua asiasta enempää.". Ilmoitin, että menen sitten yksin.

On paha olo. Aina vaikka miten rauhallisesti yritän puhua, mies toteaa ettei jaksa, alkaa katsoa pihalle eikä sano sanokaan. En pääse puhumaan meidän suhteesta yhtään. Ja joka kerta sanoo, että muuta käyttäytymistäs, älä nalkuta, anna hänen olla. Sitten voi alkaa asiat parantua. Mä koen niin vahvasti, etten ole tässä yksin, ja että miehen pitäisi ymmärtää ottaa vastuuta myös asioista, mutta tuon miehen kanssa ei pysty keskustella tällaisista, hän ei ymmärrä edes näitä asioista. Sanoi nytkin, että "musta on turha yrittää saada mitään toppuhousuissa lässyttävää pelleä joka on nyrkin ja nalkutuksen alla!".

ap

[/quote]

Miehesi siis tosiaan sanoi että "akkojen hommia"? 

Ok, tuossa tulikin jo vastaus siihen, miksi hän ei kuuntele sinua. Olet pelkkä akka ja akkojen juttuihin ei tarvitse suhtautua samalla vakavuudella, kuin miesten juttuihin. Et tule koskaan löytämään oikeita sanoja keskusteluun miehesi kanssa, koska hän ei yksinkertaisesti arvosta sinua lainkaan. Millainen suhde hänen vanhemmillaan on?

[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 20:19"]No, tänään oli esim. tällainen tilanne: mies moppasi, meidän leikki-ikäinen halusi auttaa ja mopata kanssa. Mies mutisi javantoi mopin käteen, lapsi moppasi innolla ja tomerana makkaria, selkeästi yrittäen hyvin. Mies alkoi äristä ja puhuinäin: kunnolla! Ei tuu puhdasta, jos teet työn niin katokin että teet siisriä jälkeä, huolellisemmin siinä! Minä tulin ovelle ja rauhallisesti mutta päättäväisesti sanoin miehelle, että älä puhu halveksuvasti pienelle, etkö näe että tekee niin hyvin kun kykenee. Mies huusi minulle "älä tuu mua neuvomaan, mä puhun just oikein, ootko vähän vajakki jos meinaat että sama miten huonosti siivoaa!". Mulle tuli todella paha mieli, suru lasten ja itseni puolesta, miten mies suhtautuu ja puhuu. Vielä jälkikäteenkin oli sitä mieltä että puhui oikein lapselle enkä saa puuttua. Tietenkään ei pitäisi puuttua etenkään lasten edessä, mutta edes pidän puolia ja näytän, että noin ei ole oikein puhua. Ap
[/quote]

Väärin toimi mies, mutta niin myös sinä. Lyttäsit miehen siinä lapsen edessä ja ihan samalla tavalla puhut "päättäväisesti" älä tee niin ja näin. Tilanne on kärjistynyt ja teitä kumpaakin ärsyttää toisen naama ja kaikki mitä toinen tekee ja omasta mielestään on oikeassa.

Ap, sanot miehelle suoraan, että jos ei tule terapiaan, sitten eroatte. Mies tietää hyvin, ettei pärjää yksin lasten kanssa, mutta on oppinut luottamaan siihen, ettet oikeasti lähde tai muuta mitään vaikka valitat. Se ei kunnioita sua tippaakaan.

Miehesi käytös kuulostaa myös pahasti siltä, että hänellä on positiivinen naissuhde jossain muualla kuin sinun kanssasi.

Olisi kiva tietää onko nämä vielä yhdessä, ketjuhan on kaksi vuotta vanha

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää onko nämä vielä yhdessä, ketjuhan on kaksi vuotta vanha

Up