Lue keskustelun säännöt.
Surullinen, kylmä parisuhde
11.09.2013 |
Kaikki rakkaus, lämpö ja kunnioittaminen puuttuu meidän parisuhteesta. On niin surullinen, ahdistunut ja yksinäinen olo. Meillä on kaksi pientä lasta, iso asuntolaina, olen työtön - en uskalla erota. Ajattelen, että jos kuitenkin asiat lähtevät parantumaan, en halua luovuttaa liian herkästi, lapsille ehjä perhe hyvä asia ja ero toisi paljon uusia huonoja juttuja. Nyt lapset pitävät todella tärkeitä, kun äitillä ja isällä molemmilla paljon aikaa ja hellyyttä heille. Tuntuu vaan niin äärettömän surulliselta, ettei sitä ole meille toisillemme. Mies lähinnä vetäytyy tai laittaa leikiksi jos yritän halata tai suukotella, eikä minua enää sellainen kiinnostakaan, mutta olen niin yksinäinen. Soitin perheneuvolaan ja olisimme saaneet ajan, mutta mies sanoi ettei hän pysty kesken työpäivän lähtemään minnekään tuollaiseen, jos iltasella on aikoja niin sitten onnistuu. No eihän noihin ole, ja yksityiselle ei ole varaa. Mies ei sen paremmin ota asiasta vastuuta, yksin minä näitä murehdin. Mies ärähtää, että lopeta naukuminen ja hoida rutiinit vaan, tässä mitään muuta tarvita.
Kommentit (59)
[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 15:58"]
No eihän sitä yksin voi liittoa pystyssä pitää, jos toinen ei haluakaan osallistua. Sitten on yksityiset perheterapiat esim. psykologin luona ja seurakunnan avioliittoleirit ym. Jos mies ei päivisin pääse, onhan se ymmärrettävää että töissä pitää käydä. Ota selvää noistakin, ennenkuin lyöt hanskat tiskiin. Teillä maitokippo huojuu nyt, mutta se ei ole vielä kaatunut.
Lasten turvallisuusasioista kannattaisi pitää kahdenkeskinen keskustelu, kun muksut on nukkumassa. Mun ukki ei koskaan pitänyt kypärää, ja siihen myös kuoli. Kaatui alamäessä. Onko miehesi valmis menettämään lapset oman huolimattomuuden vuoksi? Tai jos ei onnistu puhuminen, kirjoita hänelle kirje tai sähköposti. Ehkä hän sen edes lukee. Mutta koita välttää syyttävää sävyä. "Sinä et koskaan, sinä et taaskaan" on huono tapa aloittaa keskustelu. Parempi olisi vaikka "oletko ajatellut mitä voi tapahtua, jos lapsella ei ole kypärää päässä?" "En ole, eihän nyt mitään sattunut, älä nyt ole tommonen tiukkis" " Niin, ei sattunut, mutta vahinko ei tule kello kaulassa. Entäs jos sattuukin? Et varmaankaan halua, että lapsi sai kallovamman tai kuoli kun sillä ei ollut kypärää päässä. Vastuu lapsien turvallisuudesta kuuluu myös sinulle, ei vain minulle"
Jos se ei mene perille, niin eroa. Sikäli kuin tuolle uskaltaa edes lapsia jättää...
[/quote]
Siis te naiset ETTE VOI OLLA TOSISSANNE???
Pliis, sanokaa että ette ole?
Tää ap:n tapaus on todellakin taas yksi niin turha ero, jos tästä sellainen tulee. Ja on kaikkein törkeintä väittää, että sen tekisi lasten vuoksi. Vanhempien ero on aivan varmasti lapsille pahempi asia kuin joskus ilman kypärää ajelu tms. jos mies oikeasti hakkaa niitä lapsia tai kohtelee muuten julmasti, on asia aivan eri.
Mä antaisin nyt sellaisen vinkin, että mene ap sinne terapiaan. Ilman sitä miestä. Ja lopeta tuo huokailu, tyytymättömyys ja nalkutus. Et saa sillä kuin pahaa aikaan. Sun lapset kasvaa niin nopeasti, mitä sitten jos nyt pieninä ne on enemmän sun vastuullasi? Meilläkin oli niin, vaan nyt kun lapset on isompia ( poikia) niin kas kummaa kuinka paljon isän panostus on kasvanut, ihan luonnostaan.
Pienet lapset ei ole kovin monen miehen " juttu", ja se on raskasta naisille. Mutta asennoitumalla asiaan paremmin, siitä kyllä selviää. Ja miehet ottaa kyllä yleensä paremmin sitä vastuuta, jos niiden antaa tehdä sen omalla tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on ilmeisesti kotiäitinä? Viestisi kuulostavat siltä, että olet lasten kanssa kotona, et käy missään ja sitten leikit marttyyriä, kun mies tulee töistä kotiin eikä huomioi sinua. (Jos nyt hiukan kärjistetään tilannetta).
Ala elämään omaa elämääsi. Kun mies tulee kotiin, jätä lapset hänelle ja lähde ulos. Jos et muuta tekemistä keksi, niin vaikka tunnin kävelylle, aloita uusi harrastus, esim. työväenopistossa on vaikka mitä kursseja, aina ei tarvitse olla paljon rahaa harrastaakseen. Kun sinä saat uusia virikkeitä elämääsi alat voida paremmin ja mieskin huomaa tämän, myös parisuhteessa. Ja turha selitellä, että et voi jättää lapsia miehelle, kyllä voit, kyllä ne nyt pari tuntia selviää ilman sinuakin.
Lähde pois, jos noin ahdistaa. Turha paikata vuotavaa venettä, jos pohja on mätä.
Entä jos kokeilisitkin kuukauden nalkutuslakkoa? Olisiko aivan mahdoton ajatus? Lasket vaikka viiteensataan, mutta pysyt hiljaa, vaikka miten ärsyttäisi. Sitten ainakin näkisit, mitä tapahtuu. Ja voisit olla varma, että ainakin SINÄ yritit, oli tulos mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kun luen ap:n viestejä, tulee vain yksi ajatus mieleen: hanki elämä!
Olet hoitanut lapset pienestä pitäen (kuinka monta vuotta?), vain SINÄ osaat hoitaa lapset oikein, pakko hoitaa lapset itse, jos haluaa, että lapset on hyvin hoidettu. Ok tuo pyöräilykypärän unohtaminen oli toki lapsen turvallisuudesta kyse, mutta kuinka paljon on ollut samankaltaisia tilanteita? Esim. miksi taas puit pekalle punaiset housut kun nimenomaan olen sanonut että perjantaisin puetaan siniset, miksi annat pekalle jogurttia, kun nimenomaan olen sanonut, että pekka syö iltapalaksi viiliä, miksi annat pekalle jälkiruuaksi jäätelöä, kun nimenomaan olen sanonut, että pekka syö jälkiruuaksi kakkua jne. Kuulostaako tutulta? Eikös vaan tulisi jo vähän sellainen olo, että lopeta nyt jo se turhanpäiväinen nalkuttaminen. Ja jos miehelle on heti alusta tehty selväksi, että hän ei osaa lastanne hoitaa, on hän asennoitunut niin, ettei osaa tehdä sitä. Eikä sitä tarvitse välttämättä ääneen sanoa, kyllä miehet osaavat lukea ilmeitä ja eleitä.
Mitäs jos keksisit itsellesi jonkun harrastuksen ja jättäisit lapset isälleen, saisit vähän muutakin sisältöä elämääsi kuin lastenhoito ja parisuhteestasi murehtimisen.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 21:06"]
Meillä molemmat ovat säännöllisissä päivätöissä, enkä pidä liikana vaatimisena sitä, että vastuu lapsista ja kodista jaetaan tasan.
t. se kyselijä
[/quote]
Tässä kiteytyy aika hyvin koko parisuhteen ongelma. Siis ilman muuta sanomattakin selvää, että kotityöt jaetaan tasan. Siis sinun mielestäsi. Ja varmaan se tasajako tehdään sinun arviosi mukaan. Onko ketään kysynyt siltä mieheltä, että mitä mieltä hän on asiasta? Ehkäpä se ei hänelle olekaan niin itsestäänselvä asia. Meillä naisilla on paha tapa pitää erinäisiä asioita itsestäänselvinä ja olettaa, että mies ajattelee samalla tavalla.
Toinen virhe on "meidän perhe" ja "meidän koti" jonka se nainen on luonut, mieheltä ei ole kysytty mitään. Lopettakaa hyvät naiset elämästä sen miehen kautta ja antakaa miehellekin tilaisuus olla kotonaan kuin kotonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kuitenkin sanoisit sille entiselle rakkaallesi, että teet kuolemaa sisälläsi, josko haluaisi auttaaa vai laitetaanko sittenkin ne lusikat jakoon...
OT, tuo on tyypillinen ongelma monessa perheessä, jossa pieniä lapsia, äidit tuskailee ja isät eivät huomaa mitään, jos äiti jaksaa kannatella ja asiat hoituu, ja jokin juttuyhteys säilyy, kolmen vuoden päästä huomataan, että elämähän onkin ihan mukavaa...
Eli kannattaisi vaan jatkaa ja yrittää? Minä olen sanonut miehelle, olen rauhallisesti jutellut ja kertonut. Mies sanoo rumasti takaisin, sanoo että älä vingu siinä turhia tai että "no sittenhän oot" tms. Ja että ei hän nyt jaksa jutella turhia. Ja sanoo, että älä nalkuta ja määräile häntä yhtään niin katsotaan sitten. Mies ei koskaan näe eikä ymmärrä että vaatisi panostusta häneltäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me pysyimme yhdessä ja menimme perheneuvolaan. Saimme paljon ajattelemisen aihetta ja mä lopetin vaatimasta mieheltä liikaa. Odotin, että mies tekee mut onnelliseksi, ymmärtämättä, että jokaisen täytyy löytää onni itsestään. Mä hiukan epäilen, että sulla on sama tilanne, odotat mieheltäsi, että hän tekee sitä sun tätä, sitten voit olla onnellinen.
Meillä oli aikaisemmin paljon pahoja riitoja, kunnioituksen puutetta, kyvyttömyys nähdä tilannetta toisen kannalta. Perheneuvolasta saimme apua ja opimme näkemään asioita toiseltakin kantilta. Siellä puhuimme ja itkimme kaikki vaikeatkin asiat, ja opimme paljon sekä itsestämme että toisistamme.
Nyt vuosien jälkeen meillä menee kivasti. Ei aina ole niin auvoista, mutta viihdymme yhdessä ja lasten kanssa.
SUn mies panostaa kun käy töissä ja elättää teidät, ootko ajatellut että ehkä häntäkin väsyttää? Jaksaa juuri ja juuri pitää kulissia yllä?
Hae jonnekin opiskelemaan jos ei töitä löydy, tarvitset sisältöä elämääsi. Tsemppiä :)
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 20:30"]
Eli kannattaisi vaan jatkaa ja yrittää? Minä olen sanonut miehelle, olen rauhallisesti jutellut ja kertonut. Mies sanoo rumasti takaisin, sanoo että älä vingu siinä turhia tai että "no sittenhän oot" tms. Ja että ei hän nyt jaksa jutella turhia. Ja sanoo, että älä nalkuta ja määräile häntä yhtään niin katsotaan sitten. Mies ei koskaan näe eikä ymmärrä että vaatisi panostusta häneltäkin.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi 4, kuulostaa niin tutulta ja niin naulan kantaan varmasti. Mies on myös aina ollut luonteeltaan sellainen, että saattaa sanoa rumasti ja ailahtelevainen, minun on vaikea päästä niistä puheista yli. Odotan liikaa, että olisi yhtä vastuuntuntoinen suhteessa lapsiin ja elämäämme kuten minäkin. Mies vetää mutkat suoriksi, paljon muista lasten asioita, minä sitten liiaksikin - ja riita on valmis.
Miten sait miehesi pariterapiaan? Minua oikeasti harmittaa niin, kun ne tarjottavat päivät ovat keskellä eikä mies voi olla töistä pois. Pitäisi ottaa vapaata, eikä tuollainen mies todellakaan ota minkään joutavan neuvonnan takia.. Miten teillä saitte järjestymään?
Voiko kunnioitusta saada takaisin?
ap
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 20:41"]
Me pysyimme yhdessä ja menimme perheneuvolaan. Saimme paljon ajattelemisen aihetta ja mä lopetin vaatimasta mieheltä liikaa. Odotin, että mies tekee mut onnelliseksi, ymmärtämättä, että jokaisen täytyy löytää onni itsestään. Mä hiukan epäilen, että sulla on sama tilanne, odotat mieheltäsi, että hän tekee sitä sun tätä, sitten voit olla onnellinen.
Meillä oli aikaisemmin paljon pahoja riitoja, kunnioituksen puutetta, kyvyttömyys nähdä tilannetta toisen kannalta. Perheneuvolasta saimme apua ja opimme näkemään asioita toiseltakin kantilta. Siellä puhuimme ja itkimme kaikki vaikeatkin asiat, ja opimme paljon sekä itsestämme että toisistamme.
Nyt vuosien jälkeen meillä menee kivasti. Ei aina ole niin auvoista, mutta viihdymme yhdessä ja lasten kanssa.
[/quote]
Mitä olivat nämä liiat vaatimukset? En ole ap, mutta samoja ajatuksia löydän itsestäni..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muakin kiinnostaa, millaisia ne liian vaatimukset olivat? Mietin, miten meillä..
Meillä kyllä joo mies käy töissä, mutta monesti käynyt selväksi, että hänellä siellä monin verroin helpompaa kuin minulla kotona kahden pienen vintiön kanssa. Miehen työ on sen luonteista, että hän on ison osan ajasta vain "passissa" että josko tarvitaan. Lukee lehtiä, juttelee toisten kanssa, juo kahvia... Sanoo itsekin, että eipä ollut päivässä taas minkäänlaista kiirettä tai haastetta. Sen päälle urheilee kolme kertaa viikossa, tulee valmiiseen ruokapöytään.. minä hoidan lasten asiat. Mies tekee kotitöitä etenkin viikonloppuna, mutta aika rennosti pystyy elämän ottamaan. MINUN näkökulmastani. Ei ole hänellä ollut yövalvomistressiä tai sairaitten lasten hoitamista.
ap
Me olimme silloin jo molemmat töissä, kun menimme perheneuvolaan. Meillä se liika vaatiminen oli sitä, että odotin miehen huomioivan ja paapovan mua jatkuvasti ja kun hän sen teki, mä olin kylmä. mökötin, enkä antanut mitään takaisin. Odotin miehen ymmärtävän mun ajatuksetkin, vaikka hänelle täytyy vääntää rautalangasta. Odotin parisuhdekeskusteluja, vaikkei hän kykene siihen, hän halaa mieluummin. Odotin miehen jakavan mun stressin kahden pienen lapsen työssäkäyvänä äitinä, vaikka mieheni teki reissutyötä, eikä päässyt helpolla hänkään. Kotitöistä ja lastenhoidosta on kuitenkin aina tehnyt vähintään oman osuutensa kotona ollessaan.
Mieheni on tosiaan reissutöissä ja perheneuvolatapaamisissa oli sovittelemista, mutta molemmat ymmärsimme lopulta, että pakko tehdä asioille jotain, tai erota. Meillä oli kuitenkin todella vaikeinakin aikoina vahva halu elää yhdessä. Ero ei siis ollut vaihtoehto, vaikka käytiin tosi alhaalla.
t:nelonen
Eli teillä oli hellyyttä ja välittämistä koko ajan ja mies teki lujasti perheen eteen. Minun näkökulmasta kun mies tahtoo vaan päästä mahdollisimman helpolla suhteessa minuun (ei huomaa ollenkaan vaimona) ja lapsiin (vastuu mieluiten vaan minulle). Olen saanut kuulla olevani nalkuttava ämmä ja vitun lehmä. ap
Meillä molemmat ovat säännöllisissä päivätöissä, enkä pidä liikana vaatimisena sitä, että vastuu lapsista ja kodista jaetaan tasan.
t. se kyselijä
No tietysti pitäisi jakaa tasan jos molemma töissä. Ja mielestäni lastenhoito tasan ylipäätään aina kun vanhemmat läsnä. 12 Miten teillä mies osallistuu lapsista huolehtimiseen?
[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 22:03"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 14:04"]
Mies tokaisi mulle tällä viikolla, että "nyt riittää sun seuras tältä päivältä, hemmetin hullu" kun valitin, että oli unohtanut lapselta pyöräilykypärän päästä ja ajeli hänen kanssaan. Suuttui mulle, että miten jaksan nalkuttaa samoista asioista aina vaan. MITEN hän voi olla noin huithapeli lasten suhteen? On se erittäin kumma, että minä se en tajua jo lopettaa samoista asiosita nalkuttamista (puhua rauhallisesti, mutta tuohtuneena ja pettyneenä) kun HÄN ITSE tekee noita typeryyksiä lasten suhteen jatkuvasti! :( Sama ihminen tuijottelee itseään keskittyneesti peilistä, järjestelee lompakkoaan pikkutarkkaan, tutkii mainokset joka puolelta.. mutta omien lasten suhteen on aina noin huolimaton ja menee mistä rima alin. Ja minä olen pahis kun pidän lasten puolta. ap
[/quote]
Minkä ikäinen lapsi kysymyksessä?
No oikeastaan siitä huolimatta: mä uskon että miehen näkemyksen mukaan hän oli lapsen kanssa, heillä oli hauskaa, ja siiitäkin sä keksit jonkun nalkutuksen aiheen.
Vähän sama kuin jos sä olisit tehnyt herkullista ruokaa, ja ainoa mitä mies siitä sanoisi olisi että " vittu kun sä et koskaan muista että mä inhoan parsakaalia". Miltä se sinusta tuntuisi?
Ja kyllä tuo " tuohtuneena ja pettyneenä" tohottaminen on just sellaista meidän naisten alistavaa käytöstä, mikä saa miehen raivostumaan. Siinä häntä pidetään ihan lapsena, ja tuollaiseen ei voi oikeasti vastata mitään muuta kuin " kyllä äiti!"
[/quote]
lapsen turvallisuudesta tinkiminen on ok? Ei ruoasta sanomista voi verrata asioihin joista ei vaan tingitä.. Esim. turvallisuus,terveys jne. Tai näin näen asian.