Täytän lauantaina 40v enkä omista mitään. Muita yhtä köyhiä?

Viisas mummoni sanoi joskus jo että : Ei kannata omistaa mitään, koska ei niistä mitään saa kuitenkaan mukaansa sitten kun haudataan :)

[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 12:55"]

Eikö ole yhtään luuseri ja turvaton olo?

Itselläni omakotitalo ja 3 erikokoista osaketta, 2 autoa, yritys, valtava irtaimisto, eläkesäästötilejä. Miehen kanssa yhdessä siis ja ei avioehtoa.

[/quote]

En ole luuseri enkä turvaton. En tarvitse tuollaisia omaisuuksia mihinkään. Säästöjä on sen verran että joksikin aikaa riittää, samoin eläketurva. En tiedä mihin tarvitsisin omaisuutta, käytän mieluumin rahani elämään. Ei tarvitse jättää perintöjä kenellekään.

Olen myös 40, en omista kuin vaatteita ja asusteita ja jotain kodinkoneita ja pientavaroita. Oikeastaan en haluakaan omistaa, ja jos päättäisimme että muutamme ulkomaille töihin niin pakkaaminen olisi aika helppoa eikä tarvitsisi järjestellä paljon asioita ainakaan täällä päässä.

Meillä ei ole lapsia, mutta olen avoliitossa ja asunto miehen nimissä. Auto on hänen minulle ostama, samoin maksanut huonekalut ja maksaa matkat ja jos syödään ulkona, hän on vanhanaikainen ja hänen mielestään miehen kuuluu maksaa enimmät. Olen töissä mutta hän tienaa puolet enemmän kuin minä. Ostan ruuat ja juomat kotiin lähinnä, ja kosmetiikan. Hän ostaa minulle vaatteita ja koruja, ja sen sellaista esim. matkoilla.

Minun mummo oli melko rikas mutta äiti peri hänet, joi suruunsa ja kuoli viinaan, isä joi suruunsa kun äiti kuoli ja kuoli itsekin viinaan muutama vuosi äidin jälkeen, ja kun kaikki rahat ja muu omaisuus oli mennyt viinaan niin lopulta asui pienessä vuokra-asunnossa joten minulle ei jäänyt yhtään mitään, tilillään oli enää 12 euroa kun kuoli! Miehen vanhemmilta tuskin jää mitään koska hänellä on sisaruksia ja asuvat vuokralla ja joku vanha auto.

Ajattelisin varmaan eri tavalla jos meillä olisi lapsia ja niiden takia voisi tsempata ja omistaa jotta perisivät jotain, mutta näillä mennään nyt :)

(PS. Meidän suvuissamme on paljon periytyviä sairauksia joten siksi päätimme olla hankkimatta lapsia)

Ei kannata omistaa, kaiken voi menettää silmänräpäyksessä. Kannattaa vaan elää hetkessä ja olla onnellinen että elää ja voi hyvin =)

Ei mullakaan silloin ollut mitään, kun täytin 40. Sillä sittemmin selvisi, että meidän yhdessä, yhteisillä rakentama talo on virallisesti miehen nimissä, koska maapohja on miehen nimissä. Meillä on paljon muutakin omaisuutta, jotka oli silloin miehen nimissä.

Tuosta ei ole aikaa kuin vuosi. Ja koska minulla tosiaan oli kovin turvaton olo, niin asioita on nyt muutettu. Nyt meillä on jo paljon omaisuutta kummankin nimissä. Taloasiaa selvitellään vielä seuraavalla lakimiestapaamisella, että millä keinoin olisi halvinta muuttaa maa molempien nimiin. Samalla tapaamisella on muitakin asioita, jotka aika pitkälti liittyvät juuri tuohon minun kokemaan turvattomuuden tunteeseen mahdollisen eron tai kuolemantapauksen kohdatessa.

13. Tää nyt on vähän asiatonta, mutta toivottavasti sä nautit elämästäs! Teet kaikkea kivaa ja pidät hauskaa. Sun sukus elämä kuulosti olleen niin kurjaa, että sä ansaitset aika paljon enemmän onnea!

Mikä on ei mitään?

Kaikki omistavat Suomessa jotain.  VÄhintään vaatteet päällänsä, yleensä vielä vähän vaihtovaraakin. Köyhilläkin on kallis puhelin ja jumalattoman kokoinen tv, sekä monen sorttista kahvinkeitintä ja soodamasteria.

[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 13:20"]

13. Tää nyt on vähän asiatonta, mutta toivottavasti sä nautit elämästäs! Teet kaikkea kivaa ja pidät hauskaa. Sun sukus elämä kuulosti olleen niin kurjaa, että sä ansaitset aika paljon enemmän onnea!

[/quote]

Kiitos kannustuksesta, emme tosiaan ota mistään stressiä, nautimme elämästä ja hemmottelemme itseämme pienillä kivoilla asioilla joita jäi esim. nuorempana saamatta, ja jos pääsemme molemmat ulkomaankomennukselle niin helppo lähteä, se on tämän hetken päämäärä koska täällä Suomessa tapahtunut niin paljon kaikkea ikävää mm. kummankin perhepiireissä viime vuosina :) Olemme molemmat melko terveitä, ainakin vielä eikä sairaudet periytyneet ylivoimaisina, joten täytyy pitää häntä pystyssä :D

Eihän ihmisarvoa saisi mitata sillä että mitä materiaa on paperilla?!! Minusta liika omistaminen olisi rasite, aina on velvollisuuksia ja vastuita, ja veroselvitykset olisivat varmaan aika helvetillisiä ja vihaan byrokratiaa.

Minä tiedän, miten nopeasti kaiken voi menettää.

Joten pidän kiinni siitä, mitä oikeasti on: äitiys (en sano että omistan lapsiani) ja vuokra-asunnon irtaimisto. Ja sieltäkin muutossa haluan mukaani vain keittiökaluston, vaikka ehkä sekään ei niin välttämätön ole.

Joo, käytännössä muuton yhteydessä lähtee tietysti enemmänkin omaisuutta, mutta lopetin kiintymisen. Nämä kalusteet näyttävät hyvältä nyt, jossain toisaalla sitten joku muu.

Vanhemmilla on jonkin verran kiinteää omaisuutta, ehkä mä ne aikanaan siskon kanssa perin. Ja siihen asti ajattelin pärjäillä tilipäivästä toiseen, että voin sitten tukea lasten maailmalle lähtöä. 

Ei se omaisuus itsetarkoitus voi olla, mutta jotain pitäisi tilillä olla että perikunta saa kunniallisesti hautaan.

Olen tänä vuonna 37 vuotta täyttävä ja ainoa isompi asia,mitä omistan,on 15 vuotta vanha auto ja toisesta saman ikäisestä autosta puolet. Vajaat 60 vuotiaasta talostamme,omistan puolet,sitten joskus vuosien päästä,kun asuntolaina on saatu maksettua. Onhan toki kodissa myös tavarat,jotka omistetaan myös puoliksi. Vaatimattomasti elämme,mutta onnellisesti. Käytämme ns. "ylimääräiset" rahat (vuosittaiset veronpalautukset), etelän lomiin kerran vuodessa. Mielummin omistan muistoissani ihania kokemuksia muista maista luontoineen ja ihmisineen,kuin vaikka osakkeita. Kuka tykkää/arvostaa mitäkin. :-)

Mä omistan vähän vaatteita ja kodin irtaimistoa sekä puolikkaan autosta. Sitten omistan kahdesta kuolinpesästä osan.

Kaikki voi todellakin kadota hetkessä!

Meillä oli useita yrityksiä omistuksessa, meni todella hyvin ja lujaa, sain 500 markkaa viikkorahaa joka oli iso raha 80-luvulla, vanhemmat omistivat sitä sun tätä, oli kaksi isoa venettä joista toinen luokkaa luksusjahti, iso talo meren rannalla, minullakin oli kaksi omaa huonetta ja oma hevostalli valtavalla tontillamme. Kun lähdimme äidin kanssa ostoksille niin sain ihan kaiken mitä halusin. Muistan kerran ettei kaikki ostokset mahtuneet meidän äidin Mersuun niin jouduimme ottamaan vielä taksin joka ajoi perässämme ostoskasseja pullollaan!

90-luvulla tajusin että jotain pahaa tapahtumassa kun en saanutkaan isäni minulle lupaamaa VW Golf GTI-autoa tai avo-BMW 325i:a. Tuli lama, talo meni, veneet meni, rahat meni, vanhemmat alkoholisoitui, toinen joutui psykiatriselle osastolle yritettyään tappaa itsensä lääkkeillä ja alkoholilla meidän kesähuvilalla meidän saaressa, joka oli myös menossa alta. Olin tavannut poikaystävän joka oli rikkaasta perheestä ja kun minun perheellä oli vaikeaa hän muistutteli jatkuvasti siitä miten hyvin heillä on asiat ja miten tyhmiä minun vanhemmat olivat kun tekivät heidän perheen mielestä huonoja sijoituksia. Täytyy tässä vaiheessa mainita että minun perheeni tienasi itse koko omaisuutensa kovalla työllä mutta hänen perheensä oli perinyt paljon rahaa joten mitä he asiasta muka tiesivät! Tiemme erosivat tuohon aikaan, onneksi.

Tänä päivänä toinen vanhemmistani kuollut sydänkohtaukseen, toinen hoitokodissa ja elämänhalu mennyt. Ikäni lähenee myös 40:ä. Minulla on ihana mies ja pärjäämme hyvin mutta minulle on jäänyt kammo tuosta ajasta ja kulutusjuhlasta ja poden kamalaa syyllisyyttä aina jos ostan jotain hintavaa ja pelkään että kaikki menee alta tai että kostautuu, siksi kammoksun myös yrittäjyyttä ja omaisuuksien keräämistä koska olen tosiaan nähnyt omin silmin miten nopeasti kaikki voi lähteä alta. En myöskään halua että entiset luokkakaverit ja muut "löytävät" minut koska kyselivät heti ensimmäisenä vielä 10 vuotta sitten minut nähdessään että onko meidän perheellä vielä se ihana iso vene ja se talo ja minulla niitä kilpahevosia ja että kun se sinun äidin avo-Mersu oli niin kaunis että onko sitä vielä, siksi en enää juuri kotipaikkakunnallani käy.

mahtava ktju, kiitos aloittajalle!

olen myös pian 40 enkä omista käytännössä mitään. säästöjä on noin 4000 euroa, jotain huonekaluja omistan myös. palkka on pieni ja elän sillä juuri ja juuri, ylimääräistä ei jää. välillä tulee huoli ja stressi kun kaverit ostaa asuntoja, mutta jostain syystä elämä on mennyt näin. koen itseni aika vapaaksi ja on on onnelliseksi. saan työstä välillä vähän enemmän rahaa ja silloin tuhlailen ja nautin: syön hyvin ja ostan laadukkaita vaatteita, joita sitten käytän kauan. ulospäin kukaan ei varmaan uskoisi, että olen näin köyhä.

"Huoleton on hevoseton mies", en sure etten omista mitään, se ei ole el848ämässä oikeesti tärkeetä.

Tosiasiahan on että harva edes omistaa noita asuntojaan, yleensä pankki omistaa niistä osan kun lainaa ei ole kokonaan maksettu...

Täällä myös yksi "luuseri" o/

Ikää 39 ja omaisuutta on autonröttelö, koti-irtaimisto, vähän osakkeita ja säästöjä pahan päivän varalle eli ei mitään verrattuna ikätovereihin. Velkaa 0 euroa. Ei lapsia. 

Olen tietoisesti valinnut elää näin, en ole halunnut sitoa itseäni kehenkään tai mihinkään. Näen omistamisen sitovana, tutut ja sukulaiset huokailevat hometalojaan ja metsäpalstojaan, lainanmarginaaleja ja kulutusluottoja, osallistuvat naapuruston kilpavarusteluun ja käyttävät mielestäni suhteettoman paljon aikaa materian hankkimiseen ja siitä huolehtimiseen. Yhtäkään heistä ei varallisuus näytä tehneen onnelliseksi. 

Jäin pois hyvästä työstä muutama vuosi sitten, jolloin tulotasoni laski entisestään. Nykyään työskentelen vain sen verran kuin on pakko. Olen hyvin onnellinen, elämäni on rikasta ja itseni näköistä, en koe että minulta puuttuu mitään. 

Aloittaja älä huoli, omistaminen ei tee onnelliseksi, mutta köyhemmäksi sitäkin enemmän. Meillä on velaton sijoitusasunto, vähän velkaa uudehkosta omakotitalosta, pari autoa, toinen ostettu kuukausi sitten uutena, mökki sekä vähän osakkeita. Parisuhteemme ei ole toiminut vuosiin, eniten kuitenkin risoo kaikesta maksaminen. Kun omistat maksat mökistä ja talosta kiinteistöveroa, kalleita koti- varkaus täyskasko yms vakuutuksia, jo kertaalleen verotetuista, itse normityöllä hankkimistasi omistuksista. Järkyttävää vedätystä! Ollaankin miehen kanssa, puhutaan sentään jostain, vakavasti mietitty kaikesta luopumista ja muuttoa vuokralle. Kyllä Suomessa osataan!

terveisiä numerolle 27: minäkin olen hyvästä työstä luopunut ja vain välttämättömän määrän työskentelevä. se tuntuu olevan monelle vaikea asia ymmärtää ja monet juoruilevat mun saaneen potkut.

en haluaisi sitovaan palkkatyöhön enää ikinä, mieluummin olen köyhä ja vapaa ja pätkähommia. joidenkin ihmisten naamasta oikein paistaa, kuinka outona ja epäilyttävänä minua pidetään. joskus se ottaa vähän päähän, mutta täytyy uskoa omiin ratkaisuihinsa.

hyvä me rohkeat "luuserit"!

Loistava ketju, ja hyviä juttuja ja ajatuksia tullut, kiva ja kiitos kun aloitit : )