Kasvaako henkinen voimakkuus vastoinkäymisten myötä?
Sanotaan, että kärsimys jalostaa, joka huipentuu buddhalaisuudessa valaistumisena, jotain joka on vielä tiedon ja ymmärräyksen tuollapuollen.
Ja kaikki mikä ei tapa, vain vahvistaa.
Mitä psykologia sanoo tähän? Itse en tiedä, joten kysynkin tässä.
"The spirits increase, vigor grows through a wound"
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="12.09.2013 klo 17:10"]
Negatiiviset vastaukset taisivat voittaa. Olisi kiva tietää, puhuvatko ihmiset itsestään, tietämistään ihmisistä vai kuvitelmistaan.
[/quote]
Uskon, että ihmiset puhuivat omista kokemuksistaan, minä ainakin.
kun on riittävän vakavia vaikeuksia, niin kyllä ne tuppaavat murtamaan perusluottamuksen. Jos sitten ennen vaikeuksia ja kriisejä on hyvä pohja, läheisiä ihmissuhteita ja kykyä käsitellä tunteitansa, on mahdollista rakentaa perusluottamus asioiden onnistumisesta.
suomessa tuhat ihmistä tappaa itsensä vuosittain. Uskoisin, että aika monella sen hetkiset vaikeudet ovat nujertaneet elämänhalun. Eikä suinkaan vahvistanut.
Minä tiedän tutun, jolla todella on ollut vastuksia enemmän kuin kenellekään soisi. Ja tiedän hänen sanovan, että ne vastoinkäymiset ovat jalostaneet häntä: enää ei pikkuasiat hetkauta. Ja ihan kiva, jos hän itse kokee niin. Mutta oikeasti ulkopuolelta katsoen hän on edelleen yhtä inhottava ihminen kuin ennenkin ja edelleen tyhmä kuin saapas. Että ei ne vastoinkäymisetkään ihmeitä tee.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä. Vastoinkäymisistä selviäminen vahvistaa. Itse koin teini-iässä sellaisen kolauksen, että näin kahdenkymmenen vuoden jälkeen mieleni on edelleen blokannut suurimman osan kyseisen vuoden tapahtumista. Ja tuohon vuoteen mahtui mm. ylioppilaskirjoitukset, joista en muista yhtään mitään. Lakkiaisista muistan vain pätkiä. Aikamoisessa sumussa siis mentiin.
Tuosta kriisistä on kuitenkin selvitty ja nyt pienet vastoinkäymiset kuten työttömyys tai perheenjäsenen syöpädiagnoosi eivät muserra. Niin kauan kuin kukaan läheiseni ei äkillisesti kuole käsivarsilleni, niin kaikki on vielä varsin hyvin :) Suuresta kriisistä selviytyminen on laittanut pienet vastoinkäymiset oikeaan perspektiiviin.
Saman luokan illuusiohan tämä tavallaan on kuin se, että lapsen saaminen automaattisesti kypsyttää ja tekee ihmisestä paremman. Toiset kasvavat henkisesti, toiset eivät, ja joskus tuntuu, että aika sattumanvaraisesti.
Se minkä verran vaikeuksia on ja minkäverran hyviä asioita siinä sivussa vaikuttaa. Jos tulee yksi suuri vastoinkäyminen, mutta sen jälkeen on paljon hyvää, hyviä ihmisiä ja onnistumista niin voi toipua, mutta jos ihmisen kokee jatkuvasti suuria vaikeuksia eikä vastavuoroisesti ole mitään hyvää tukemassa uskoa elämään ihminen voi menettää kokonaan uskon elämään.
Yksikin hyvä ihminen voi siis auttaa paljon.
En usko, että maailmassa on ketään joka kestää jatkuvia epäinhimillisä kärsimyksiä vuosikausia ilman hyvyyttä ja samalla pysyy itse kasassa.
Selvitäkseen ihmisen on koteloitava tunteensa jotta pysyy jotenkin toimintakykyisenä.
Minusta ihmisillä on liian suuret luulot itsestään, ketään ei kestä jatkuvia kärsimyksiä.
Vastoinkäymiset ovat tehneet minut kyyniseksi. Voin rentoutua vain oman perheeni parissa.
Vastoinkäymiset itsessään eivät vahvista taikka katkeroita. Se mitä valitsemme ja teemme niiden vastoinkäymisten aikana määrää sen, vahvistaako ne meitä, tekeekö ne meistä parempia ihmisiä vai enemmän ääliöitä. Eli me itse vaikutamme siihen lopputulokseen ihan täysin. Se on valinta, joskaan aina sitä ei tiedosteta tai tietoisesti valita toimintamalleja.
Jos vaikeuksista selviää niin mielestäni silloin se voi vahvistaa siinä mielessä että pikkujutuista ei enää samalla lailla hätkähdä kuin ennen. Mutta jonkun särön ne vaikeudet voi jättää, ja siitä kohtaa voi olla heikompi, ei enää kestä montaa samanlaista iskua.
Omien kokemusten perusteella sanoisin, että pääsääntöisesti vahvistaa, kyllä. Jokaisella varmaan kuitenkin on olemassa se raja, johon asti jaksaa ja jonka ylitettyään tarvitsee apua.
Kyllä, jos elämä on liian helppoa, tulee löysäpäiseksi bimboksi.
Suuren viisauden takana on usein suurta tuskaa, josta on toki selvitty.
Ei kasva. Tulee vain kyyniseksi, katkeraksi, ilkeäksi, juopoksi ja miesasiamieheksi.
Historian suurimmat nerot (Newton, Einstein, Darwin) kärsivät burnouteista.
Ja katsokaa lopputulemaa!
Vahvistaa ja tuo suhteellisuudentajua.
Materialistit, muiden yli kävelijät, kyynärpäillä eteneminen ym. ym. ym. itsensä hyvin vakavasti ottavat ihmiset naurattavat kaiken kokemani jälkeen. Kaikenlainen pikkumaisuus ja väärien jumalien (tavara) palvonta siis.
Sitä on oppinut valitsemaan läheisensä ja välttämään tai sietämään ym. kaltaisia ja negatiivisia ihmisiä. Nauttii elämästään ja pienistä hetkistä, liikuttuu helposti ja etsiytyy kohti hyvyyttä. Henkinen vahvuus näkyy omalla kohdallani tarpeena seurata omaa polkuaan ja kykynä asettaa muiden vaatimukset ja mielipiteet omaan arvoonsa.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2013 klo 03:19"]
Ei kasva. Tulee vain kyyniseksi, katkeraksi, ilkeäksi, juopoksi ja miesasiamieheksi.
[/quote]
Taidat puhua itsestäsi. Tuskinpa olet miesasianainen kuitenkaan, vaan puhdasoppinen feministi.
Sanoisin että kyllä... Se riippuu omasta asenteesta ja luonteesta. Jotkut katkeroituvat ja kovettuvat, eivät kestä tuskaa muuten.
Ei kaikilla, riippuu ihan ihmisestä ja vastoinkäymisistä.
Negatiiviset vastaukset taisivat voittaa. Olisi kiva tietää, puhuvatko ihmiset itsestään, tietämistään ihmisistä vai kuvitelmistaan.