Jehovantodistajat, jättävätkö oviin merkkejä?
Olemme muuttaneet ja kodin ovenpielessä on ollut pieni lyijykynätuhru. On pitänyt pyyhkiä se pois mutta jotenkin jäänyt.
Olen kotona toipumassa leikkauksesta ja olin juomassa vettä, kun keittiön ikkunasta näin kahden tädin tulevan ovelle. Seisoivat siinä hetken. Toinen otti lyijykynän ja piirsi seinään jotain. Kääntyivät pois ja tekivät vihkoon jotain merkintöjä.
Laittaako jehovantodistajat oviin merkkejä, että täällä ei kannata käydä? Kurkkasin ulos ja seinään on ilmestynyt uusi pieni lyijykynämerkintä.
Kommentit (20)
Luterilaisilla on muitakin pakanallisia tapoja, jospa töhrijät on niitä?
Kyseessä ovat selvästi paikalliset Väinämöisenpalvojat. Heillä on tapana piirtää paha silmä -merkkejä taloihin, joiden asukkaat halutaan kirota.
Yleensä kyllä piirtävät taikasauvallaan niin syvän kirjoituksen, että ei sitä pois saa. Vähän samanlaisen kuin Gandalf piirsi Bilbon oveen. Ainut vaan, että jehovat piirtävät sellaisen väärin päin olevan ristin.
Ei ole risti. On vaan pienet viivat.
Mummoni ystävä oli jehovantodistaja. Hänen mukaansa heillä oli tapana piirtää pieni merkki oville, jos olivat saaneet tylyn vastaanoton.
Uutta minulle. Olen ollut sisällä liikkeessä ja tuolloin ei ollut tapana piirrellä. Jos käsky on tullut puhujalavalta niin sitten toimitaan niin kuin on sanottu.
Uutta valoa? vai paikallinen tapa?
Muistiinpanojen tekeminen on tuttu asia, joskus muinoin oli olemassa muistiinpanolomakkeita tuohon tarkoitukseen.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 14:19"]
Mummoni ystävä oli jehovantodistaja. Hänen mukaansa heillä oli tapana piirtää pieni merkki oville, jos olivat saaneet tylyn vastaanoton.
[/quote]
Sehän on fiksua,etteivät sitten turhaan kiusaa aina samoja ihmisiä,joita sanoma ei kiinnosta. Mä aina otan niitten Herätkää-lehden ja Vartiotornin,niille tulee siitä hyvä mieli.
No ei .Käyppä ottamassa lääkkesi niin alkaa helpottamaan. Enää ei niin kummasti näy merkkejä ovenpielissä.
Jotkut piirtää. Naapurin jehovan todistajat ihan itse kertoi näin tehneensä näin, muistiinpanojakin käyttävät. Meille eivät piirtele, kun tietävät kantamme heidän uskontoonsa. Mukavia naapureita sinänsä, kun tämä "uskon"asia heti alkuun selvitettiin.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 14:28"]
Jotkut piirtää. Naapurin jehovan todistajat ihan itse kertoi näin tehneensä näin, muistiinpanojakin käyttävät. Meille eivät piirtele, kun tietävät kantamme heidän uskontoonsa. Mukavia naapureita sinänsä, kun tämä "uskon"asia heti alkuun selvitettiin.
[/quote]ÄLÄ VALEHTELE!
No ei ne merkit siitä ovenpielestä ole kadonneet, oli mulla Panacodia veressä tai ei. :P Siis leikkauksen vuoksi on. Ja uusi merkki tullut vanhan viereen.
Oisko tädit voineet olla jotain muita kuin jehovantodistajia? Miksi ne kävu ovella, mutta kääntyi pois?
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 14:22"]
eivät piirtele!
[/quote]
Niin oikeasti se merkki kaiverretaan. Ei siis piirretä. Tämä on tärkeä yksityiskohta!
Joku isäntä pyyhki kerrostalossa joskus takavuosina merkin ovenpielestä pois. Sanomalehden tulo lakkasi saman tien.
Ketä on ne, jotka spraymaalavaat rakennuksien ulkoseiniä??
JT:t eivät tee merkkejä oveen. Jokaisen ovessahan olisi tukkimiehenviivat kun käyvät niin usein ovelta ovelle-tyossä.
Sen sijaan he tekevät vihkoon pienet muistiinpanot; esim jos joku on kieltänyt käymästä, he laittavat osoitteen ylös etteivät tule uudestaan. Jos he taas tapaavat jonkun mukavan ihmisen, he laittavat ylös keskustelunaiheen ja esim jos joku kysymys on jäänyt avoimeksi ja siihen luvataan palata seuraavalla kerralla. Muistiinpanoissa ei ole kenenkään sukunimiä tai muuta arkaluonteista tietoa, eivätkä muistiinpanot mene eteenpäin kenellekään toiselle taholle. Muistiinpanot ovat siis tarkoittettu todistajan omaan henkilökahtaiseen käyttöön, he tapaavat kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä, joten pakkohan heillä olla jokin muistin jatke. Ja ylläoleva on siis ihan faktaa!
Aitoja siltoja junavaunuja lähinnä venäläinen nuoriso ja arabia . Kaikki junavaunut joka kaupungissa .
Egyptin silmä Kleopatra . Wikipedia Egyptin jumalat .
Se ovien merkitsemisen tulee 5. Mooseksen kirjasta.
Katoliset ainakin piirtävät...