Miten tsemppaat itseäsi, jos ole allapäin?

Mua ainakin jotenkin helpottaa ajatella, että alakulo on ohimenevää. Eli vaikka kuinka ottaa kaikki päähän, niin tiedän että jonkin ajan päästä on taas parempi olo.

On, luen jotain hyvää kevyttä hömppäkirjaa (esim. teineille suunnatun) tai katson jonkun hauskan elokuvan, esim. Miyazakin piirretyn samalla karkkeja tai poppareita syöden. Myös sarjat, joissa on paljon käänteitä, kuten True Blood, auttavat. Mihinkään korkealentoiseen en pysty keskittymään, jos olen allapäin, vaan kurjat ajatukset puskevat väkisin mieleen. Mutta nopeatempoinen hömppä auttaa tosi hyvin. Joskus harvemmin ostan viinipullon ja tissuttelen vain itsekseni koko illan samalla kun surffailen netissä ja luen blogeja ja keskusteluketjuja esim. vauva.fi:ssä, silloin alkaa nopeasti naurattaa :D

Nytkin olen allapäin ja aionkin ryhtyä katsomaan jotain sarjaa piristyäkseni.

Pistän hyvää musaa soimaan, laulan ja fiilistelen mukana. Saatanpa vähän tanssiakin jos kukaan ei ole näkemässä :)

Ajattelen että se menee ohi. Vaikeinta on sellainen alakulo, jossa ei vielä tiedä mitä tehdä asioiden eteen. Aina kuitenkin on jotain, jota voi tehdä että asiat paranisivat, ja helpottaa tietää että ajan kanssa ne keinot kyllä löytyy.

Hyväksyn. Tunnen tunteet, annan sen olla, hyväksyn että nyt tuntuu tältä. Olen surullinen. Tiedän että se tunne menee ohi samalla tavalla kuin muutkin tunteet, ja että ilman alakuloa ja surua en tuntisi myöskään iloa. Ei kukaan voi olla iloinen ja onnellinen koko aikaa.

Onko monilla tuollaisia alakuloisia hetkiä/aikoja? 

Mä en ole varmaan koskaan alakuloinen. Toki joskus olen vihainen, tai joskus v...tuttaa joku asia, mut ne menee aivan hetkessä ohi itsekseen tai kiukuttelemalla miehelle ;-) Sellaista alakuloa en itsessäni tunnista ollenkaan. Lenkkeily ja lukeminen auttavat myös, jos olen vihainen.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 21:14"]

Onko monilla tuollaisia alakuloisia hetkiä/aikoja? 

[/quote]

Paljonkin. Olen aina ollut melankoliaan taipuvainen, jo lapsesta asti olen tuntenut säännöllistä "weltschmerziä", maailmantuskaa, ja ollut alakuloinen milloin mistäkin. Pieni masentuneisuus on mulle luonteista. Olen hyväksynyt sen osana luonnettani ja nautinkin sellaisesta fiilistelystä toisinaan. Välillä on kyllä joutunut kamppailemaan ettei alakulo jää liikaa päälle ja johda oikeaan masennukseen.

Yritän ajatella alakuloa aiheuttaneen asian hyvät puolet, jos sellaisia on mahdollista löytää. Tällä hetkellä olen alakuloinen ja surullinen (poikaystävä jätti ja sain hetki sitten kuulla, että uusi on jo löytynyt...) Suren aikani, tiedän tunteen menevän ohi. Jos on oikein paha olla, koitan saada ajatukset muualle, lähden lenkille, katson frendejä, menen saunaan ja teen jonkun hemmotteluhoidon tms.