Hei sinä vela! Mistä tiesit, ettet tule ikinä haluamaan lapsia?
Ei mitenkään vittuiluna toiselle topicille äideistä, vaan ihan vastapainoksi ja mielenkiinnosta.
Itse tiesin siitä, kun aina jos näin jotain synnytysvideoita ja tunsin todella voimakkaasti että "ei ikinä". Samoin pelkäisin liikaa että lapselle voi sattua mitä tahansa: mielenterveysongelmia, mitä jos siitä tulee väkivaltainen hullu, jos ei pärjää elämässä, jos se tapetaan, jos se saa vakavan sairauden.... Kaikkea kamalaa voi tapahtua enkä kestäisi sellaista.
Kommentit (43)
Kai se tulee jo lapsuudesta. Äiti oli masentunut ja nukkui kaiken vapaa-ajan kun perustarpeet lapselle oli hoidettu. Isä joi ja viikonloput tapeltiin minun asioista. Koin olevani taakka koko lapsuuteni ja olen tajunnut myöhemmällä iällä että vanhempani eivät koskaan edes halunneet lapsia vaan tekivät koska "niin pitää tehdä". Tässä tulos, ei minkäänlaista halua perustaa omaa perhettä. Aiheuttaa pelkkiä kauhun tunteita.
Minulla on näin aikuisena miljoona syytä olla tekemättä lapsia, eikä yhtäkään syytä miksi niitä pitäisi tehdä. Ehkä se kuitenkin alkoi lapsuudessa kun näin liian aikaisin synnytysvideoita, ja niistä jäi traumat. Syitä on tullut lisää sitä myötä kuin ikääkin.
Äidille jo pienenä sanoin että eihän haikara tuo minulle vauvaa jos en tahdo. Se on jokin sisään koodattu juttu ollut aina, etten halua äidiksi. Vielä 30-vuotiaanakin ajatus suorastaan puistattaa. Eläimiä rakastan senkin edestä.