Lue keskustelun säännöt.
Hei sinä vela! Mistä tiesit, ettet tule ikinä haluamaan lapsia?
23.08.2020 |
Ei mitenkään vittuiluna toiselle topicille äideistä, vaan ihan vastapainoksi ja mielenkiinnosta.
Itse tiesin siitä, kun aina jos näin jotain synnytysvideoita ja tunsin todella voimakkaasti että "ei ikinä". Samoin pelkäisin liikaa että lapselle voi sattua mitä tahansa: mielenterveysongelmia, mitä jos siitä tulee väkivaltainen hullu, jos ei pärjää elämässä, jos se tapetaan, jos se saa vakavan sairauden.... Kaikkea kamalaa voi tapahtua enkä kestäisi sellaista.
Kommentit (43)
No ei kai mikään elämässä varmaa ole, eli en ole koskaan sanonut niitä sanoja että "en tule ikinä haluamaan lapsia". Elän nykyhetkessä ja voin sanoa vain nykyhetken tilanteen, mutta pidän tosi epätodennäköisenä, että haluaisin lapsia, ensinnäkin olen aseksuaali ja aromantikko ja nyt yli 30 vuotiaana edelleen neitsyt, eikä seksi kiinnosta ollenkaan, joten siinä ensimmäinen kompastuskivi, sen lisäksi ei kiinnosta yhtään asua toisen ihmisen kanssa saman katon alla, mulla menis järki.
Sen lisäksi yksinhuoltajan arki ei kiinnosta, ei missään nimessä ja sehän on AINA riski kun lapsia tekee, miesten on niin helppo vaan jättää ne rasittavat kakarat ja jatkaa elämää suurinpiirtein ilman heitä, jos haluavat. Tosin tämän lisäksi, en ole ollenkaan varma olisinko miehiinpäin edes, jos omaisin jotain romanttisia haluja.
Sitten on monia muitakin asioita persoonassa ja jaksamisessa, minkä vuoksi omien lasten kasvatus olisi äärimmäisen rasittavaa, enkä usko että jaksaisin sitä menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain ahaa -elämyksen ala-asteella kutosluokalla kun luokkatoverit keskustelivat siitä montako lasta he haluavat. Tajusin että minä en halua yhtäkään.
Miksi näitä perusteluja aina kysytään täällä, kun tuntuu, että se ei kuitenkaan mene ihmisille perille, että joillain ihmisillä ei ole lastenhankkimistarvetta? Luulisi, että se on hyvä asia, jos tämän tunnistaa itsessään. On lisääntyneitä, joiden ei ikinä olisi pitänyt hankkia lapsia.
Haluan keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiini. Ne eivät liity hyysäämiseen, joten minulle ei todennäköisesti tule keski-iässä kriisiä siitä, etten voi hyysätä enää kuten ennen, vaan että on pakko keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiin silloin.
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään ahaa-elämystä, olen vain aina tiennyt. Lapsenakin leikin vain pehmoleluilla, en koskaan vauvanukeilla.
Sama täällä, vaikka lapsia onkin. Nuket eivät olleet "eläviä" vaan pelkkiä esineitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain ole koskaan halunnut tulla äidiksi ja saada lapsia elämääni sotkemaan. Olen hyvin itsenäinen ja oma työ ja itseni kehittäminen omalla alallani on aina ollut se intohimoni. Rakkautta myös riittää elämässäni, sitä kun voi saada muiltakin kuin omalta lapseltaan.
Ymmärrän, että monet haluavat lapsia ja se on hienoa, itselläni vain on toisenlaiset unelmat elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Haluan keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiini. Ne eivät liity hyysäämiseen, joten minulle ei todennäköisesti tule keski-iässä kriisiä siitä, etten voi hyysätä enää kuten ennen, vaan että on pakko keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiin silloin.
Ihmettelen syvästi tuota kriisiä. Olen keski-ikäinen ja hyysäämiseni hyysännyt. Vielä kun saisi muut velvollisuudet valmiiksi. 75-vuotias anoppi se vaan jatkaa, valittaa ja nauttii joka hetkestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe mitään lämpimiä tunteita lapsia kohtaan. En pidä lapsista yhtään, ahdistaakin ajatus, että parhaan ystäväni mukana tulee aina lapsi. Miksi se pitää ottaa joka paikkaan mukaan, ei sillä edes tee mitään tai sen kanssa osaa olla mitenkään.
En ikimaailmassa halua synnyttää enkä halua loppuiäkseni itselleni taakkaa. Niin minä sen näen, taakkana. Minä kaipaan kunnon unia ja hiljaisuutta sekä omaa rauhaa. Ja jos haluan lähteä johonkin, niin voin lähteä, ilman mitään hidasteita.
N33
Minä en saanut lapsena leikkiä nukeilla, koska nuorempi siskoni vei ne aina minulta eikä häneltä saanut ottaa mitään pois, koska "hänelle tulee paha mieli". Muistan yhdenkin oman syntymäpäiväni jolloin sain ihanan nuken lahjaksi, pitelin sitä käsissäni juuri paketin avaamisen jälkeen jolloin siskoni nappasi sen käsistäni ja suojautui juoksemalla keittiön pöydän alle muiden jalkoihin turvaan. "Ai se olikin Kyllikille noin mieluinen <3" Olin vihainen ja minulle nälvittiin siitä. Olinhan jo niin vanha ettei mitään tunteita tarvitse näyttää.
Nykyään sisko porsii vimmatusti, ei jaksa tosin hoitaa vaan tuuppaa ne isovanhemmille hoitoon. Itse olen jo jotenkin oppinut olemaan kaipaamatta mitään nukkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena ja nuorena ajattelin isona hankkivani lapsia, koska niin nyt kuuluu tehdä. 20-vuotiaana ajattelin, että saan ensimmäisen lapsen 25-vuotiaana ja toisen viimeistään 30-vuotiaana.
23-vuotiaana aloin ensimmäistä kertaa miettiä mitä itse haluan elämältäni ja silloin kävi mielessä, etten ehkä halua olla koskaan äiti.
Nyt olen 30 ja tunne on vain vahvistunut. Olen ajatellut, että jos haluan lapsen, niin sen varmaan sitten huomaan. En vain ole tuntenut minkäälaista halua tai kiinnostusta, ennemmin päinvastin.
Lisäksi ajatus lapsesta kohtaamassa ilmastonmuutoksen myötä lisääntyviä sotia, pandemioita, nälänhätää ja muuta kauheaa ei varsinaisesti nostata lisääntymishalua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin jo teini-iässä, että en vaan pidä lapsista yhtään. Enkä kyllä nyt kolmikymppisenäkään keksi yhtäkään hyvää syytä hankkia lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Tiesin, etten halua seksiä tai synnyttää. Ei minulla lapsia vastaan mitään ole. Kukaan mies ei kuitenkaan suostunut adoptioon, kaikille olisi pitänyt olla oma.
Lasketanko sinut siis velaksi? Halusit kuitenkin lapsen, muutet seksiä etkä synnyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvinnut kuin seurata yh äitini kunnon romahtamista pitkin vuosia kun hän yritti töiden lisäksi kasvattaa kahta lasta.
Äitini ei ole vieläkään eläkkeellä, mutta kunto on aivan romahtanut moneltakin osaa.
Päätin jo lapsena, että tuota elämää en halua vaikka olen maailman kiitollisin äidilleni kuinka hän jaksoi kaikesta huolimatta meidät kasvattaa ❤️
Mua jollain tasolla ehkä kiinnostaisi saada lapsi, mutta vain jos mulla olisi mies, joka haluaa vahvasti saada lapsia, ottaisi yhtä suuren vastuun ja ei satavarmana jättäisi. Ja vain, jos mulla olisi aikaa ja resursseja antaa lapselle paljon omaa aikaani, eikä niin että se viskataan 9kk ikäisenä tarhaan ja samalla tehdään pitkää päivää töissä.
Ja koska nämä asiat eivät ole mitenkään ikinä varmoja, olen hyväksynyt että olen vela. Minun pitäisi haluta lasta niin paljon, että ei haittaisi olla yh, ja vaikka lapsi olisi vaikeasti vammainen tms. Kun nämä häiritsee, en halua lasta tarpeeksi, ja siksi en sellaista tule hankkimaan.
28v nainen
Konkretisoitui kun istuin bussissa ja eteen tuli kolmen lapsen äiti haisevine kiljukauloineen (1-5v). Aloin samantien miettimään että ehtisikö vielä vaihtaa paikkaa kun en halunnut istua lasten lähellä. Käytävän toiselle puolelle istunut pappa alkoi lepertelemään samoille lapsille ja jututtamaan niitä. Tulin siihen lopputulokseen että en todellakaan pidä lapsista ja siten jätän lapsenteon niille jotka siitä diggaavat.
Vertauksen vuoksi, jos bussissa olisi ollut matkustajana kissa tai koira, niin ikinä ei olisi tullut mieleenkään vaihtaa paikkaa niiden takia. Olisin itse varmaan ollut se lepertelijä, eli ihan päinvastainen suhtautuminen.
Minulla oli 6-vuotiaaksi asti vauvakuume, oli baby born nukke ja muuta "normaalia". Sitten sain kauan odotetun pikkusisaruksen, ja se ei vastannut odotuksiani. Luulen, että kohtasin niitä tuntemuksia, jotka monella nyt kuumeilevalla ovat vielä edessä... Se riitti minulle, myöhemmin on toki tullut muita juttuja tukemaan ajatusta.
En lapsena ollessanikaan tullut erityisen hyvin muiden lasten kanssa toimeen, sama vastenmielisyys lapsia kohtaan on säilynyt vanhentuessani joten mitään hinkua saada omiakaan lapsia ei ole koskaan ollut.
Olen jostain ihmeen syystä nähnyt synnytysvideon yläasteella koulussa ja traumatisoiduin jonkun verran. Edelleen en ymmärrä, miksi kukaan suostuu siihen 2000-luvulla. Mikähän motiivi lapsettomalla opella oli. Ainakin luokkakavereista luonnottoman suuri osa jäi lapsettomiksi. Olen siis yli 40 v.
En parikymppisenä ajatellut asiaa, ei ollut mikään asia sellaisella mallilla, että se olisi ollut ajankohtaista. Kun täytin 30 v. oli vakituinen kumppani, työ ja asuntoasiat kunnossa. Ei oltu puhuttu lapsista, mutta silloin sanoin miehelle, että en halua koskaan lapsia. Mies itse oli ajatellut, että niitä tulee, mutta ei tästä mitään kriisiä tullut. Olisi hän voinut lähteäkin.
Ennen kuin joku takertuu tuohon synnyttämisasiaan, on perspektiiviä myös siihen, millaista olisi olla päiväkoti-ikäisen, koululaisen, teinin tai aikuisen lapsen vanhempi ja isovanhempi. Mikään näistä skenaarioista ei houkuttele. Kaikissa vaiheissa on ylimääräistä vaivaa, hankaluuksia ja huolta, joita ilman elän mieluummin. Vaikka lapsen kasvatus onnistuisi täydellisesti, joku ulkoinen asia voi kuitenkin pilata kaiken. Ja todella isolla todennäköisyydellä näitö globaaleja uhkiakin riittää.