Onko helpompi olla tyttöjen vai poikien äiti?

Mulla ei ole omia lapsia, mutta mulla on yksi sisko ja yksi veli (ja minä olen siis nainen). Äitini on sanonut, että minä olin aivan ylivoimaisesti vaikein lapsi (ja tämän kyllä olisin itsekin tiennyt), sisareni oli erittäin helppo lapsi ja veljeni helpohko.

Siskoni ja veljeni ovat aika rauhallisia, kotona viihtyviä ja suunnitelmallisia luonteeltaan kun taas minä olen levoton, menevä ja spontaani. Luonteesta se on siis minustakin enemmän kiinni kuin sukupuolesta.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin tytöt olleet todella helppoja tapauksia poikaan verrattuna ja ihan samaa ovat sanoneet useimmat tuttavat. Kaikista epätoivoisimpia ovat olleet kaksi kaveriani joilla on vain poikia...ja mitä nyt olen heidän arkeaan päässyt seuraamaan niin olen kyllä onnellinen ettei mulla ole vain poikia.

 

Tytöt yleensä ovat huomattavasti rauhallisempia, tottelevaisempia ja heillä on parempi empatiakyky ja taju siitä mitä voi tehdä ja mitä ei...pojat ovat omanapaisempia!

Pakko kyllä älähtää tähän. Jos omanapaisesta puhutaan niin kyllä tytöt vievät heittämällä voiton. Ihan tässälapsettomana naapurina kun katselen naapuruston mukuloita niin nuo likat on ihan kamalia. Kiusaavat toisiaan ja poikia jättämällä leikeistä, haukkumalla ja lällättelemällä. Pojat vaan leikkii ja juoksee. Veikkaan siis että poikien äideillä on helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän tähän mahtaiis sanoa tyttäreni  opettaja (mies) joka juuri kertoi vanhempainillassa että luokassa ollut jo parin vuoden ajan suurta kurinpidollista ongelmaa nimenomaan poikien kanssa. Samaa sanoo tyttöni joka kertoo että joka ikinen päivä menee paljon aikaa siihen kun selvitellään poikien välistä kahinointia ja suoranaisia nyrkkitappeluitakin, aina luokassa pojat riehuvat, koheltavat jne...en tiedä sitten onko tyttöni luokalle osunut tavallista enemmän huligaaneja mutta kaikki ne vaan ovat poikia.

 

Kumpiakohan on sitten helpompi ainakin opettaa?

No ehkä se menee niin että ala-asteella pojat ovat haastavampia koska vilkkaita ja yläasteella tytöt. Juuri eräs reksi kertoo että 90% ongelmista liittyy koulussa nykyään tyttöjen kaverisuhteisiin ja kiusaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Se, että myönnän, että poikien kanssa on meilä vaikeampaa, ei tarkoita, etten ymmärrä ja rakasta poikiamme. Tosiasia on, että poikalapset ja miehet syyllistyvät rikoksiin, väkivaltaan yms. enemmän kuin tytöt ja naiset. Poikien ja miesten erilainen aivo- ja hormonitoiminta tekee heistä alttiimpia epäsosiaaliseen käytökseen. Näin ollen on todennäköisempää, että he aiheuttavat hankaluuksia.

Apua mitä paskaamä just luin!!! Säälin poikiasi.

Odottakaahan kun tytöt tulevat murrosikään...

Kylläpä oli p*aska ketju.

Poikien äitinä helpompaa, ehdottomasti.

Tytär esimerkiksi kieltäessä kirkuu suoraa huutoa, sanaan poika vastaa niska kyrmyssä että okei. Kiukuttelee ruoan, vaatteiden, pesujen.. Kaiken kanssa.

Mun kaverilla on kolme poikaa ja yksi tyttö. Ja on sanonut että olisi voinut jättää tytön tekemättä. Aina ihan aina on tytöllä joku vikana tai vaihe. Huuti jo synnytysosastolla neljä päivää putkeen. Hoitajatkin sanoivat että eivät ole kuulleet niin vaaativaa vauvaa aiemmin. Esim eilline aamu alkoi näin; heräsivät kukin vuorollaan, pojat kävivät vessassa ja heillä nälkä, tulivat pöytään ja kaikki kelpasi. Tyttö tällä aikaa rääkynyt jo a) pussilakana oli huono b) kompastui omiin leleuihinsa joita ei ollut suostunut keräämään illalla c) poika nro 2 oli liian kauan vessassa ja hän, prinsessa joutui menemään väärään vessaan d) kylmää vettä hanassa e) pyyhe haisi pahalle f) pojat istui väärin pöydässä ja yksi heistä puhui liian kovaa g) ei mitäääääään syötävää h)kun poistettiin pöydästä huuti tunnin kun kuolee nälkään ja hän tappaa kaikki. Siinä sitä kasvaa tulevaisuuden piri prinsessa.

Mun ei varmaan pitäisi sanoa mitään, kun kokemusta on vain yhdestä lajista. Poikia meillä kohta kolme, ja ainakin nuo kaksi isompaa ovat monessa suhteessa kuin yö ja päivä.

Vanhempani, joilla oli molempia, tapasivat sanoa että pojista on enemmän huolta pienenä ja tytöistä vähän isompana. Jos näin on, meillä varmaan päästään aika vähällä. No huuto on kyllä ihan kauhea koko ajan: nuo nauravat, laulavat, höpöttävät, riitelevät, pomppivat ihan tauotta. Mutta olen tottunut ääniin ja ajattelen, että tietty energisyys elämässä vie pitkälle. Koirapentueestakin se aktiivisin on usein halutuin, vaikka sen peruskoulutuksessa hirmuinen homma onkin.

Pojat. Ne keksii kolttosensa varsin pienenä ja ovat lähtökohtaisesti melko viattomia moisia. Tytt ovt kiltteinä kunnes niistä tulee teinejä ja sitten tuovat kotiin jonkun hetä 30v vanhemman työttömän alkkiksen kahden miljoonan ulosoottoveloilla ja vannovat ikuista rakkautta. Ja täysi sota päällä ku koettaa saada ne ymmärtämään miten järkyttävän huono idea on kyseessä.

Pojat sentään ymmärsi lapsena antaa periksi kun keksivät vaikkapa piirtää talon seinälle tussilla, potkia ikkunoita paskaksi jne

Lapsen sukupuoli ei ole keskeisin tekijä siinä, kuinka helppo tai vaikea lapsi on. Itse olen kyllä kokenut aika vaikeana pojan kaverisuhdekuviot. Tyttöjen kuvioita on ollut helpompi ymmärtää, kun olen joskus itsekin ollut pieni tyttö omine kaveriongelmineni. TOisaalta se, etten aluksi ymmärtänyt poikani kaverisuhteita, voi johtua siitä, että tytöillä (3 tyttöä pienillä ikäeroilla) on aina ollut kaveria myös toisistaan, samoin kuin itselläni omista sisaruksistani. Pojalla taas ei ole kotona ikäisiään kavereita, joten hän liikkuu paljon enemmän ulkona kavereittensa kanssa. Se oli minulle aluksi vieras, ja siksi vaikea asia. Nyt hyväksyn jo senkin, että poika tuo kavereitaan meille kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa kunnollisia poikia, kannattaa olla kunnollinen mies. Siinä homman juju. Isä on poikien tärkein roolimalli, ja jos isänä on keskimääräinen suomalainen lapsenkasvatukseen osallistumaton tallukka tai vastaavasti joku juntti jota ei vain kiinnosta, niin pojista tulee takuuvarmasti kamalia. Jos taas isä on fiksu ja osallistuva isä, niin pojat ottavat isästä mallia eikä ongelmia tule. Samalla tavalla isän heikko rooli ja kiinnostus kasvattajana aiheuttaa sitten tyttölasten elämässä ongelmia teini-iässä kun pitää juosta joka jannun perässä että saisi edes jonkinlaista huomiota miehiltä.

Yleensä ottaen suomalaisten lasten kasvatuksessa isä on se heikoin lenkki. Turhan usein täällä naiset haukkuvat toisiaan ja kasvatustapojaan.

Pakko sanoa että tutkimuksen mukaan suomalaisten poikien ja isien suhde on poikkeuksellisen läheinen. Ehkä asiat siis tulevat muuttumaan tulevan sukupolven aikana. 

Vielä: Antaakohan suomalainen pirttihirmuäiti aina isän ottaa roolia kotona ja näyttää mallia pojalleen. Vertaa asetelmaa esim moniin patriarkaalisimpiin länsimaisiin kulttuureihin, jotka tuottavat itsevarmoja ja kohteliaita poikia ja nuorukaisia kuin liukuhihnalta.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla on kolme poikaa ja yksi tyttö. Ja on sanonut että olisi voinut jättää tytön tekemättä. Aina ihan aina on tytöllä joku vikana tai vaihe. Huuti jo synnytysosastolla neljä päivää putkeen. Hoitajatkin sanoivat että eivät ole kuulleet niin vaaativaa vauvaa aiemmin. Esim eilline aamu alkoi näin; heräsivät kukin vuorollaan, pojat kävivät vessassa ja heillä nälkä, tulivat pöytään ja kaikki kelpasi. Tyttö tällä aikaa rääkynyt jo a) pussilakana oli huono b) kompastui omiin leleuihinsa joita ei ollut suostunut keräämään illalla c) poika nro 2 oli liian kauan vessassa ja hän, prinsessa joutui menemään väärään vessaan d) kylmää vettä hanassa e) pyyhe haisi pahalle f) pojat istui väärin pöydässä ja yksi heistä puhui liian kovaa g) ei mitäääääään syötävää h)kun poistettiin pöydästä huuti tunnin kun kuolee nälkään ja hän tappaa kaikki. Siinä sitä kasvaa tulevaisuuden piri prinsessa.

Kuulostaa niiiiin tutulta!

T. Toisen tulevan piripään äiti

Mulla on yksi poika ja yksi tyttö. Molemmat jo nuoria aikuisia (+20) vuotiaita. Ärsyttää ensinnäkin kauheasti kun varoitellaan aina että "odotas kun tulevat uhmaikään "tai että "odotas kun tulevat murrosikään" ...pasjsnmarjat, sekä uhmaikä että murrosikä mitään vaikeita olleet kummallakaan. Ei mitään turhia riekkumisia tai pahantekoa...ei karksiluja yhtään mihinkää. Poikani,reilun vuoden tyttöä vanhempi, on aina ollut iloinen ja aktiivinen touhuaja, kiltti ja hyvin sosiaalinen,sellainen kaikķien kaveri :-) . Aina pitänyt siskon puolia ja ollut aiheutramatta äitillekään suurempaa huolta.Nytkin mukavassa työssä ja huippu-urheilija siinä sivussa. Tytär on aina ollut paljon hiljaisempi ja hieman arempi mutta hyvin kiltti ja tottelevainenkin. Ahkera ja osallistuva empaattinen ja hyvä keskystelija. Ei suurta huolta ole koskaan saanut aikaan. Opisjelee yhä sillä se on hänelle hyvin tärkeää :-) Olen hyvin ylpeä molemmista ja rakastan heitä elämäänikin enemmän.