Onko helpompi olla tyttöjen vai poikien äiti?

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:24"]

Kas kummaa kun mun pojat ei ole leikkineet koskaan tulitikuilla ja ikää 9 ja 12v. Stipendit vei kuopuksen luokalla pojat ja vielä kahtena vuonna peräkkäin. Kaveritkin on kivoja ja kunnollisia. Vetäkää se päänne jonnekkin. Veemäisyys paistaa pitkälle.

[/quote]

Toiset osaa kasvattaa lapsensa, toiset ei.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:23"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:16"]

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 23:49"]

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 23:44"]

Vanhemman asenteesta se on kiinni...Ärsyttää kun aina poikia mollataan, ihan vaan sen takia koska äidit eivät ymmärrä niitä.

[/quote]

En todella tajua miksi pitäisi ymmärtää lasta (oli sitten tyttö tai poika) joka ei osaa noudattaa sääntöjä, ei halua niitä noudattaa, on itsekeskeinen, riehuu, käyttäytyy muutenkin huonosti, tekee pahaa heti kun silmä välttää, öykkäröi...useimmiten tämä kuitenkin on se poikalasten ongelma. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin se että jonkun mielestä tällaista pitäisi muka ymmärtää!

[/quote]

Ei pidäkään ymmärtää. Vanhempien vika se on kun ei osata kasvattaa.

[/quote]

Sinä voisit sitten viisaana valottaa, mitä tytön ja pojan kasvatuksessa täytyy tehdä eri tavalla? Meillä on kyllä jo psykologitkin auttamassa, mutta sinä tiedät varmaan paremmin?

[/quote]

Vika lienee siinä, että ette olekaan tehneet eri tavalla.

[/quote]

Niin tosiaan. Emme ole hyväksyneet esim. väkivaltaa, ilkivaltaa ja kiroilua pojillakaan. Ja hitsi vieköön, että olemme pussanneet ja halineet poikiakin. Olemme tehneet jotain todellakin väärin.

Se on muuten varmaan yleinen virhe että tytöt ja pojat yritetään kasvattaa samalla tavalla. Meillä ainakin lapsuudenkodissa tehtiin se virhe. Esikoinen oli tyttö (minä) ja toinen poika, ja voi että käy sääliksi pikkuveljeäni kun häntä aina verrattiin minuun... Muistan yhä äidin torumiset: "Miksi et voi olla samanlainen kuin siskosi?!"  Eikä veljeni edes ollut pahimmasta päästä, mutta ei kyllä läheskään ja tunnollinen kuin mitä minä olin. 

Itsetunto veljelläni on aina ollut tosi huono...Mielenterveysongelmaakin ollut. Varmaan on monen asian summa, aivan varmasti kasvatuksellakin ollut (negatiivista) vaikutusta.

Sitä mä vaan, että rakastakaa ja osoittakaa hyväksyntäänne niille pojille, vaikka olisivat kuinka rasittavia! Haastavaa se varmasti on, eikä mitään rikoksia tai ilkivaltaa pidä tietenkään hyväksyä, mutta uskokaa myös siihen että niistä voi kaikesta huolimatta kasvaa vielä kunnon miehiä :)

Itsellä kokemusta ensin lapsuudstani: minä vaikein, sitten veli, sitten nuorempi sisko ja nuorin veljeni oli kiltteyden perikuva. kolme lasta vähintään 17-vuotiaaksi asti(vanhin nyt 25v): esikoinen todella hankalaa, tyttö hankala ja keskimmäinen poika taas kuin enkeli.228

Itse luulisin että tytöt ovat helpompia nuorempina ja pojat vähän vanhempina, jos mitään suurempaa syrjäytymistä ei tapahdu.

Tytöt ovat materialistisempia ja kalliimpia ja kiukkuisempia ja niistä lähtee kovempi ääni. Tytöt ovat siis teininä sellaisia kuin se tyttö siinä yhdessä mainoksessa tai tiedotteessa, jossa tytär haukkuu äidin.

Minulla on 18-vuotias tytär, joka ei ole koskaan, koskaan haukkunut minua. Hän on kiltti, älykäs ja helppohoitoinen. On ollut 2-vuotiaana, 12-vuotiaana ja on edelleen. Pojasta en voi sanoa, että hän olisi erikoisen kiltti tai helppohoitoinen. Hyviä ja rakkaita ovat silti kumpikin.

Tää on ihan luonnekysymys. Itse tunnen perheen, jossa pelkästään poikia ja ovat helppoja. Tunnen perheen, jossa pelkästään tyttöjä ja niiden kanssa työ ja tuska, kun eivät saa tahtoaan läpi kaikessa, mitä haluavat. Vanhin tytöistä karkaillut kotoaan (ei siis mitenkään huono koti!) mielenosoituksena, kun ei saa kouluiltana olla ulkona klo 21 saakka.

Tunnen myös perheitä, joissa pojat osaa olla hankalia tapauksia. Haastetaan riitaa ja ollaan hyvinkin agressiivisia.

Olen ajatellut, että tuo on ehkä tietyllä tavalla hormonaalinen juttu. Kaikillahan on kehossaan sekä mieshormonia (testosteronia), että naishormonia (estrogeenia). Tytöt, joilla hieman enemmän testosteronia ovat agressiivisempia ja riidanhaluisia. Pojat joilla taas estrogeenitaso on hieman korkeampi osaakin olla rauhallinen ja tottelevainen. 

Poikiahan yleensä ohjataan liikuntaharrastusten pariin jo pienestä pitäen, jotta se liika energia kuluu siihen, eikä nyrkkitappeluun. Tyttöjä saatetaan sitten ohjata ehkä enemmän musiikkiharrastuksiin tai käsityöharrastuksiin, joissa saa rauhassa tehdä mieleistänsä asiaa.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:33"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:23"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 00:16"]

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 23:49"]

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 23:44"]

Vanhemman asenteesta se on kiinni...Ärsyttää kun aina poikia mollataan, ihan vaan sen takia koska äidit eivät ymmärrä niitä.

[/quote]

En todella tajua miksi pitäisi ymmärtää lasta (oli sitten tyttö tai poika) joka ei osaa noudattaa sääntöjä, ei halua niitä noudattaa, on itsekeskeinen, riehuu, käyttäytyy muutenkin huonosti, tekee pahaa heti kun silmä välttää, öykkäröi...useimmiten tämä kuitenkin on se poikalasten ongelma. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin se että jonkun mielestä tällaista pitäisi muka ymmärtää!

[/quote]

Ei pidäkään ymmärtää. Vanhempien vika se on kun ei osata kasvattaa.

[/quote]

Sinä voisit sitten viisaana valottaa, mitä tytön ja pojan kasvatuksessa täytyy tehdä eri tavalla? Meillä on kyllä jo psykologitkin auttamassa, mutta sinä tiedät varmaan paremmin?

[/quote]

Vika lienee siinä, että ette olekaan tehneet eri tavalla.

[/quote]

Niin tosiaan. Emme ole hyväksyneet esim. väkivaltaa, ilkivaltaa ja kiroilua pojillakaan. Ja hitsi vieköön, että olemme pussanneet ja halineet poikiakin. Olemme tehneet jotain todellakin väärin.

[/quote] Jotain on mennyt vikaan joo.

Kai se riippuu luonteenlaadusta, niin lasten kuin äidinkin.

Itsellä on kolme poikaa ja sanoisin, että niiden kanssa on noin sata kertaa helpompaa kuin kaverilla YHDEN tyttönsä kanssa. Mutta ko. tyttö onkin ilkeä ja kateellinen valehtelija, esittää kyllä kilttiä ja empaattista mutta yhtään ei voi luottaa mihinkään mitä sanoo tai tekee. Kavereiden kanssa on kuin teini, vaikka ikää on juuri ja juuri 8v. 

Omat pojat ovat kyllä joskus vauhdikkaita ja äkkipikaisia mutta eivät juonittele, valehtele suunnitelmallisesti ja kiusaa toisia aikuisilta "salaa". Jos menee hermo niin potkaisevat kaveria ja sitten pitää pyytää anteeksi ja asia on sillä selvä. Kun kaverin tytöllä menee hermo kaveriin niin hän lahjoo kolmannen osapuolen kirjoittamaan kaverille kirjeen "olettyhmä huora ja ämä".

Itse en jaksaisi vanhempana puida ja jauhaa ikuisuuksia tuollaisia juttuja, etenkin kun tyttö ei tunnusta mitään (ja vanhemmat uskovat kaiken mitä sanoo). Itse sitten joudun joskus vähän karjaisemaan mutta sen jälkeen onkin loppupäivän rauha maassa.

Mikä on helppouden merkki?

Pojat ovat yleisesti ottaen fyysisempiä niin hyvässä kuin pahassa. Lisäksi pojat ovat usein verbaalisesti heikompia, poikien empatiakykykin kehittyy myöhempään kuin tyttöjen.

Olen itse tämän asian suhteen jäävi sillä perheessämme on vain poikia, mutta kyllähän poikien äitinä oleminen vaatii energiaa. Jos haluaa tilanteen pysyvän kasassa niin se vaatii vanhemmilta paljon ajallista panostusta fyysisten haasteiden suhteen. Koko ajan pitää olla liikkeessä, futista, säbää, skuuttausta, pyöräilyä jne. Rauhalliset koti-illat siten että lapset leikkivät keskenään ovat melko harvinaisia.

Ystävien tyttölapsia seuratessa olen huomannut, että tytöt viihtyvät rauhallisemmissa leikeissä eivätkä vaadi vaadi vanhemmilta samanlaista aktiivisuutta. En tiedä voiko tätä yleistää.

Poikien kanssa on keskimäärin helpompaa kuin tyttöjen.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 01:12"]

Mikä on helppouden merkki?

Pojat ovat yleisesti ottaen fyysisempiä niin hyvässä kuin pahassa. Lisäksi pojat ovat usein verbaalisesti heikompia, poikien empatiakykykin kehittyy myöhempään kuin tyttöjen.

Olen itse tämän asian suhteen jäävi sillä perheessämme on vain poikia, mutta kyllähän poikien äitinä oleminen vaatii energiaa. Jos haluaa tilanteen pysyvän kasassa niin se vaatii vanhemmilta paljon ajallista panostusta fyysisten haasteiden suhteen. Koko ajan pitää olla liikkeessä, futista, säbää, skuuttausta, pyöräilyä jne. Rauhalliset koti-illat siten että lapset leikkivät keskenään ovat melko harvinaisia.

Ystävien tyttölapsia seuratessa olen huomannut, että tytöt viihtyvät rauhallisemmissa leikeissä eivätkä vaadi vaadi vanhemmilta samanlaista aktiivisuutta. En tiedä voiko tätä yleistää.

[/quote] Noin se varmaan onkin. Ja uskoisin, että pojat kuitenkin tarvitsevat vahvaa auktoriteettia sanomaan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Loputon "keskustelu" ei mene pojille perille samalla tavalla kuin tytöille. Jämäkkyys ja selvät säännöt miten ollaan ohjaavat parhaiten kehitystä. Pojat ja tytöt ovat erilaisia, eivät parempia tai huonompia.

Meillä kaksi poikaa ja tyttö! Pojat joskus kyllä riehuvat, mutta eivät asetu prinsessa-asemaan ja mökötä tunteja putkeen ja inise, kun joku ei mene niinkuin haluaa. Voi luoja niitä päiviä, kun pitäis saada jotain mitä haluaa ja yrittää saada sitä joltain muulta kuin minulta, siinä on kieroilun makua, vaikka tyttö vasta 5. Poikien kanssa ei ole tällaista, he sanovat suoraan mitä haluavat ja, jos eivät saa, niin eivät ala käyttämään 4 eri tekniikkaa ja kieroilua saadakseen haluamansa. Isäänsä yrittää myös viedä kuin pässiä narussa... huoah.

Vierailija kirjoitti:

No mulla on kaksi tytärtä ja yksi poika ainakin tähän mennessä sanon että paljon helpompaa olla äiti noille tytöille jotka ovat kilttejä ja velvollisuudentuntoisia kun taas poika on omapäinen, tekee ihan mitä lystää kun kuvittelee ettei jää siitä kiinni eikä tunnu olevan läheskään samanlaista oikeudentajua kuin tytöillä...tyttö 11v, poika 9v ja tyttö 8v.

Tai sitten vain keksit koko tarinasi jotta pääsit purkamaan sitä patoutunutta mies vihaasi.

Jos kirjoitit totta niin keneltäköhän lapsesi sen oikeudentajun oppivat? No sinulta tietenkin.

Minulla kaksi poikaa ja tyttö. Meillä pojat on vilkkaita, äänekkäitä ja energisiä. Poikien päivät kuluvat lähinnä metelöidessä, painiessa, taistellessa ja kilpaillessa. Meillä olisi paljon rauhallisempaa ilman poikia ja varmaan olisi itsellä enemmän energiaa, kun koti olisi paljon seesteisempi. Viha ja suuttumus purkautuu pojilla fyysisenä raivokohtauksena, joka on kymmenessä minuutissa ohi. 

Mutta tytär sitten on hankala toisella tapaa. On persoonaltaan pitkävihainen, rakastaa draamaa, lankeaa helposti kieroiluun ja kavereiden kanssa saa olla selvittelemässä välejä tuon tuosta.  On "kiltimpi", rauhallisempi ja huomattavasti hiljaisempi. Jos hänellä on kavereita, saattaa pari tuntia piirrellä huoneessaan. Jos pojilla on kavereita, se kyllä kuuluu ja näkyy koko ajan. 

Meidän tapauksessa ehdottomasti helpointa olisi, jos kaikki kolme lasta olisivat samaa sukupuolta tai sitten jos olisi kaksi lasta, niin tyttö ja poika. 

Minulla on kaksi eri sukupuolta olevaa lasta jotka monella tapaa erilaisia, mutta laittaisin enemmän luonteen kuin sukupuolen piikkiin. Enkä kyllä ihan oikeasti osaa eritellä kumman äitinä olisi helpompaa.

Toinen on varautunut, tunnollinen, tarkkamuistinen, hyvä havainnoimaan, herkkätunteinen ja perheen kesken räiskyvä mutta vieraille viilipytty. Tästä lapsesta ei ole koskaan tullut kodin ulkopuolelta negatiivista palautetta, mutta hänen kanssaan on työstetty paljon sitä että mielipiteen saa sanoa ja harmin näyttää, eikä padota kaikkea ja ottaa itseensä tai purkaa sitä kaikkea minuun. Tähän lapseen voi luottaa liikenteessä ja reissussa ja hän muistaa annetut ohjeet. Hän on taitava ja taidollisesti itsenäinen, mutta tunnetaidoissa tarvitsee paljon läsnäoloa ja tukea.

Toinen on kaikin tavoin nopeatempoisempi. Enemmän perään katsottava, tekee ennen kuin miettii, unohtaa, "hyvän idean" saadessaan ohjeet, sosiaalisesti niinkin rohkea että kaipaa enemmän ohjausta ja vähän varoitteluakin. Näyttää tunteensa ja sanoittaa tarpeensa selkeämmin, ottaa vastaan lohdutusta ja kannustusta, luottaa myös muihin aikuisiin, rauhoittui nopeammin, kaikin puolin mutkattomampi. Mutta höselö.

Olen kahden tytön äiti ja yhden tytön ja yhden pojan äitipuoli. Tytöt ovat olleet helpompia, poika murheenkryyni kotona ja koulussa.

Kyllä se lapsen luonne vaikuttaa enemmän kuin sukupuoli. Puhumattakaan jos lapsella sattuu olemaan jotain kehityshäiriötä. 2tyttöä ja 1poika ja toinen tytöistä on se perheen vaikein.

Vierailija kirjoitti:

Itse luulisin että tytöt ovat helpompia nuorempina ja pojat vähän vanhempina, jos mitään suurempaa syrjäytymistä ei tapahdu.

Tytöt ovat materialistisempia ja kalliimpia ja kiukkuisempia ja niistä lähtee kovempi ääni. Tytöt ovat siis teininä sellaisia kuin se tyttö siinä yhdessä mainoksessa tai tiedotteessa, jossa tytär haukkuu äidin.

Kaikki tutkimukset on kyllä toista mieltä: poikalapsiin menee enemmän rahaa kuin tyttöihin. Ja pojat ne vasta materialistisia ovat, pitää olla puhelimet, pelit ja viihdelaitteet vimpan päälle, vaatteissa kelpaa vain kalliit urheilumerkit.

Meillä poika on ollut herkkä ja varovainen pienestä pitäen. On mukautunut helposti sääntöihin, mitä nyt murkkuiässä on vähän alkanut kapinoimaan, mutta ei mitään suurta draamaa.

Tyttö on taas ihan erilainen. Jo pienenä oli rämäpäinen ja housunpolvet oli aina puhki ja jalat mustelmilla kun viiletti menemään. Kovapäinen on myös ja jaksaa pitää draamaa yllä, jotta saisi tahtonsa läpi. Hyväsydäminen on kyllä ja empaattinen, mutta voipi olla että murrosiän tullen ollaan helisemässä.

Molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Vaikka helpommalla ollaan päästy pojan kanssa lapsuusaika, niin mietityttää että miten herkkä ja hiljainen pärjää henkisesti murrosiän kuohut. Painaako liikaa asioita nahkoihinsa ja ehkä yrittää itse pärjätä liiankin kanssa? Entäs rämäpäinen tyttö, joutuuko murrosiässä vaikeuksiin ulospäinsuuntautuneisuutensa ja eloisuutensa vuoksi?

Puolensa ja puolensa molemmissa, yhtä rakkaita kumpikin.