Erityislasten harrastus, mitä tekee äidit?

Tunti on loppujen lopuksi lyhyt aika, riippuen toki siitä missä lapsen harrastuspaikka sijaitsee. Ei ehkä ole kiva kiirehtiä jonnekin kaupoille tms ja koko ajan katsoa kelloa koska lapsi pitää hakea. Eikä hyviä lenkkipolkuja ehkä ole lähellä. Tai sitten lapsi on sellainen, joka haluaa, että vanhempi on siinä lähellä, esim oma erityislapseni vaatii, että olen koko ajan siinä jumppasalissa katsomassa. Siispä surffailen ipadilla sen tunnin tai luen kirjaa. Kukin tavallaan.

Mitä se sulle kuuluu, mitä muut tekevät? Nauti sinä vaan omasta erinomaisuudestasi. 

Vertaistuki on arvokkaampaa kuin yksin hölmöily yh-äideille, jotka saa olla muutenkin aika paljon yksin. Kerrankin on hyvää aikuista seuraa!

Musta on ainakin ollut tosi kiva harrastuksen ajan istua, neuloa ja jutlla muiden äitien kanssa. Pidätkö itseäsi jotenkin parempana kun ymmärrät käyttää ajan touhuamiseen?

siis jos nämä ihmiset kokevat tarvitsevansa juttuseuraa, he eivät mielestäsi käytä tuota aikaa hyväkseen, jos jäävät siihen juttelemaan? millä logiikalla?

Kaikki ei myöskään voi lähteä kauas, sillä heidän apuaan lasten kanssa saatetaan tarvita koska vain. 

No se hämmentää, että valitetaan ettei ole aikaa johonkin ja sit kun olis joka viikko se tunti, niin sit ei käytetä sitä. Ne juorukerhot ei ole mun juttu. Tarpeeksi tulee juteltua lapsia pukiessa ja riisuessa.

Ap.

Herranen aika, jos yh on muuten koko ajan kiini lapsessaan, ja koko ajan on jotain tekemistä, niin tuntuu varmaan aika hyvälle kun tietää että joka viikko on se tunti aikaa olla ihan vaan aikuisten seurassa. Ja varsinkin, jos porukassa on muitakin erityislasten yh-vanhempia, saa vaihtaa ajatuksia samanlaisesta elämäntilanteesta. Tai sitten saa puhua iha muita, lapsiin liittymättömiä asioita.

Juupa juu taas. Meillä on myös erityislapsi, joka kävi liikuntakerhossa aikanaan joka viikko. Ja minä olin yksi niistä, joka jäi paikalle istumaan. Saatoin jutella muiden kanssa, lueskella tai vaikka vaan olla. En jaksanut lähteä mihinkään kun aikaa ei ollut tarpeeksi, en mennä uimaan, kuntosalille tai mihinkään, niinpä useimmiten käytin ajan jutteluun. Siellä sain muilta vanhemmilta useitakin hyviä vinkkejä ja toivottavasti joku sai niitä myös minulta. En jaksanut työpäivän jälkeen enää höseltää mihinkään. Aina ei tarvitse suorittaa.

Kaikkein parastahan on just se vertaistuki; se aika toisten vanhempien kanssa.Se saattaa olla se henkireikä,tiskeistä viis. Itse en edes ehtisi takaisin kotiin, sillä liikuntakerho toimii niin kaukana,etten ehtisi kuin kääntyä kotona.Lisäksi nykyisillä bensan hinnoilla ei turhia ajella.Kyseisen liikuntasalin lähellä ei ole kuin yksi pienen pieni ruokakauppa,joten viihdykkeet vähissä.

Vertaistuki on korvaamatonta. Kaikki eivät ole niin epäsosiaalisia kuin sinä.