The Bold Type
Kuka tietää semmosen sarjan ku the bold type löytyy yle areenast. Just voimaannuttava sarja kandee tsekkaa!
Kommentit (8)
Realistista kuitenkin, että tässä sarjassa ja jossakin toisessakin New Yorkiin sijoittuvassa sarjassa sarjan keskeinen hahmo on joutunut tekemisiin kotinsa tuholaisongelmien kanssa olematta itse syyllinen tuholaisten leviämiseen. Oikeastihan tuholaiset suuri ongelma tuossa kaupungissa, myös sen hienoissa rakennuksissa.
Katsoin tätä, mutta alkoi tosi paljon ärsyttää se kuinka helposti kaikki onnistuu sarjan hahmoille. Uralla eteneminen, kriiseistä kuiville pääseminen, työpaikkojen löytäminen, kengännauhabudjetilla kuvausten hoitaminen maaliin niin, että käy vähän kirpparilta hankkimassa rekvisiittaa (haluaisinpa tietää, mikä kyseisen kuvaussetin oikea hinta oli tuon tv-sarjan budjetissa!). Parisuhdekiemuroista selviydytään tuosta vain, vaikka kysymys on äärimmäisen vakavista tilanteista. Mutta no, voimaannuttavaa hömppää tämän on varmasti tarkoituskin olla. Jos pystyy olemaan häiriintymättä epärealistisesta otteesta niin on varmaan ihan kiva sarja.
Toi Janen ja Pinstripen juonikuvio on iha páská. Pinist tuli kunnon cúck ja Janelle sopis paremmi Alex!
Vierailija kirjoitti:
Katsoin tätä, mutta alkoi tosi paljon ärsyttää se kuinka helposti kaikki onnistuu sarjan hahmoille. Uralla eteneminen, kriiseistä kuiville pääseminen, työpaikkojen löytäminen, kengännauhabudjetilla kuvausten hoitaminen maaliin niin, että käy vähän kirpparilta hankkimassa rekvisiittaa (haluaisinpa tietää, mikä kyseisen kuvaussetin oikea hinta oli tuon tv-sarjan budjetissa!). Parisuhdekiemuroista selviydytään tuosta vain, vaikka kysymys on äärimmäisen vakavista tilanteista. Mutta no, voimaannuttavaa hömppää tämän on varmasti tarkoituskin olla. Jos pystyy olemaan häiriintymättä epärealistisesta otteesta niin on varmaan ihan kiva sarja.
Itseäni mietitytti tuossa rekvisiitan ostamisessa kirpputorilta se, että kuka oikeasti uskaltaa ostaa New Yorkissa kirpputorilta tuollaista tavaraa, mitä ostivat kun tyyliin sohvan ostivat. Kaupungissa kun on valtavat tuholaisongelmat sekä ties mitä pöpöjä ja eritteitäkin ja vielä ulkona nuo tavarat olivat myynnissä. Ostivat siis sellaista tavaraa kirpputorilta, jota ei edes Suomessakaan uskalla kirpputorilta samoista syistä ostaa.
Millon areenaa tulee bold typen 4 seasonin 11-16 jaksot !
The bold typen uudet jaxot vihdoin ja viimein tullu areenaan tää ilta/yö vietetään mahtavan tv viihteen parissa!
Mistähän näkisi kauet 1-3 kun en ehtinyt areenasta katsoa?! Help!
Aluksi vaikuttaa hyvinkin pinnallisella, mutta sarjan edetessä käsitellään myös vakavia ja tärkeitä aiheita. Mutta silti kyllä sitä pinnallisuutta on mukana liikaa. Erityisesti ärsyttää jatkuvasti vaihtuvat ja oikeasti hirveät sekä epäkäytännölliset vaatteet. Sarjan vaatebudjetti on varmasti todella suuri tai sitten mukana on tuotesijoittelun, sillä kyllähän sarjassa jatkuvasti mainitaan luksusmerkkejä. Kumpa edes yksi sarjan keskeisistä henkilöistä tekisi "oikeaa työtä". Muutenkin toivoisin enemmän sarjoja, jossa milleniaalit tekevät näitä "oikeita töitä",mutta eihän sitä pidetä mitenkään hienona tai kiinnostavana, vaan tällaiset raskaita ja huonosti palkattuja töitä tekeviä pidetään huonompia.