Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemmat ja viisaammat! Voiko nuoruuden virheet antaa anteeksi ja päästää irti häpeästä?
20.08.2020 |
Jospa nyt voisin alkaa luottamaan itseeni, etten sabotoi elämääni omilla valinnoilla tulevaisuudessa.
Vääriä valintoja tulee varmasti tehtyä koko ikänsä mutta olisi jo tärkeää muistaa pitää kiinni rajoistaan ja ymmärtää oman käytöksensä tai impulssien pitkäaikaiset seuraukset.
Hävettää, että olen ottanut riskejä joiden seuraukset kuka vain järkeä omaava näkee jo heti ensimetreillä.
Lohdutan itseäni, että olen kuitenkin taustoistani huolimatta pärjännyt suht, hyvin elämässä vaikkakin keskivertoa enemmän rämpinyt ja kompastellut.
Se ei siis ole kehumisen aihe ja mietinkin miten voin antaa itselleni anteeksi.
Tahdon nyt selittää joitakin asoita jotka todella etovat kun katson taaksepäin.
Alkoholisoidun jo varhaisteininä. Tutustuin toisenlaisiin ihmisiin ja sain sieltä hyväksyntää, jota tarvitsin.
Tunsin kai olevani jotain. Varastelin myös myymälöistä mutta tätä jatkui onneksi vain hetken aikaa. Tein sitä yksin.
Rakastuin myös vanhempiin miehiin, he käyttivät minua huoletta hyväksi. En tajunnut lainkaan, tuntuu kuin päässäni ei olisi ollut järkeä sitten hitusen vertaa. Oli huumeidenkäyttäjiä, vanhempia miehiä, alkoholisteja.
Näiden kanssa sitten vietin aikalailla koko teini aikani. Miettikää huomattavasti vanhemmat miehen teinin kanssa, hyi helvetti. Olisipa joku puuttunut kunnolla asiaan, edes omat vanhempani.
Annoin toisten pompotella miten sattuu, oli sekusaalista ja taloudellista hyväksikäyttöä. Peliin tuli myös väkivaltaa ja itsetuhoisuutta. Luottotiedotkin menivät melkein heti täysikäisenä.
Vaikean masennuksen jälkeen sain itseni kyllä ylös ja pois vahingollisesta seurasta. Jätin ne konkreettisesti taakseni ja aloin paiskimaan töitä ja pääsin kyllä sisään hienoihin kuvioihin. Olin työnantajan suosiossa ja sain paljon vastuuta osakseni mutta edelleenkään en osannut pitää rajojani enkä ymmärtänyt hyväksikäyttöä.
Työmaalla oli myös yksi vastuuhenkilö joka sai minut jotenkin imarrelluksi ja menin hänen juttuihin mukaan.
Minua huomattavasti vanhempi mies käytti sekusaalisesti hyväksi työpaikalla ja häpeän myötä en voinut kertoa. Tapailu syveni ja olin jo kiintynyt sinisilämisesti tuohon oksettavaan mieheen, joka oli naimisissa. Kadun tätä hyvin paljon ja jos koskaan voisin palata ajassa taaksepäin niin jo heti alkuun pyytäisin, ettei koskisi ja kertoisin työnantajalle tilanteesta.
Siitäkin selvisin mutta en pystynyt enää kauaakaan olemaan työpaikassa ja olin muutenkin hyvin uupunut noihin aikoihin.
Paljon on tapahtunut ja alkoholi värittänyt elämää. Tässäkin vain joitakin asoita tiivistettynä.
Olen muuttanut pois ja takaisin, kierrellyt kaupunkeja, prosessoinut ja kasvanut. Yrittänyt asetttaa rajoja jatkuvasti enemmän.
Viimeinen niitti on se kun menin jälleen rakastumaan ihmiseen joka ei missään muodossa ole hyväksi. Taas ne rajat katosi jotka olin jo asettanut mielessäni ja saanut vihdoin elinvoimaa ja varmuutta elämään.
Taas tuli alkoholi, jopa huumeet vähän( joita en ollut ennen käyttänyt) ja väkivaltaa. En voi ymmärtää.
Tahdon pois kaikesta vanhingollisesta, en ole ansainnut kuluttaa elämääni vääriä polkuja pitkin.
Olen ollut liian kiltti, rajaton ja sinisilmäinen.
Lapsuuteni ei ollut helppo ja siellä oli klassisesti sitä alkoholismia, mielenterveysongelmia yms.
Jospa nyt voisin tehdä jo tilinpäätöksen kaikelle ainakin niin, että väistän jo miinat ja kuuntelen intuitiotani.
Oletteko te päässeet sujuiksi itsenne ja menneisyyden kanssa jotka olette kokeneet ehkä pimeämmänkin puolen?
Kommentit (11)
Jos nyt näkisit teinin tai nuoren vastaavassa tilanteessa, pitäisitkö häntä iljettävänä luuserina vai nuorena henkilönä, joka tarvitsee tukea ja apua?
Minä näen jälkimmäisenä ja toivon, että te kaksikin pystyisitte näkemään itsenne niin. Auttakaa itseänne edes nyt, kun olette aikuisia ja teillä on kaikki valta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt näkisit teinin tai nuoren vastaavassa tilanteessa, pitäisitkö häntä iljettävänä luuserina vai nuorena henkilönä, joka tarvitsee tukea ja apua?
Minä näen jälkimmäisenä ja toivon, että te kaksikin pystyisitte näkemään itsenne niin. Auttakaa itseänne edes nyt, kun olette aikuisia ja teillä on kaikki valta.
Hyvä kysymys.
Kyllä näkisin kyllä nuoren joka tarvitsisi apua. Se ehkä jopa suututtaakin, etten sitä ymmärtänyt hakea tai oikeastaan kukaan ei voinut puuttua ainakaan päänsisäisiin ongelmiini. Joskus ol virkavaltaa kotonakin koska siellä oli aika huonot oltavat ja lopulta pääsin alaikäisenä muuttamaan pois juurikin viranomaisten ansioista mutta jäin kuitenkin yksin hyvin monella tavalla. Ehkä olen vihainen vanhemmilleni, etteivät todella voineet muuta kun ummistaa silmänsä tai antaa hyväksynnän rajattomuudelleni omilla valinnoillaan ja tekemisillään. Varsinkin äiti on hyvin vaikea persoona eikä hänellä ollut voimia puuttua asioihini.
Näin aikuisena olen päättänyt hakea apua ja terapia olisi tavoitteena. En edes tahdo selvitä yksin enää vaan tarvitsen tukea ja kuulluksi tulemista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vastaus otsikon kysymykseen on, etten ainakaan minä osaa antaa niitä itselleni anteeksi saati unohtaa. Päinvastoin nyt "vanhempana ja viisaampana" keski-ikäisenä ne vasta nouseekin pintaan aiheuttaen sekä häpeää että katumusta siitä kuinka erilaista elämä olisikaan ollut ilman tuollaista tolloilua.
Itsellä siis ne valitettavasti muistuttaa itsestään ihan joka päivä koska niiden vaikutus näkyy elämässä sekä nyt että myös jatkossa. Ei siis edes voi antaa olla ja unohtaa :-(
Mm, onhan nämä vaikeita asioita. Tahdon silti pitää toivoa yllä, että selviän ja voin myös rakentaa uudestaan elämäni ja antaa anteeksi menneisyyteni. Luulen, että tässä olisi myös potentiaalia jopa vahvaan ja kestävään tulevaisuuteen kun on jo räpiköinyt tarpeeksi. Helppoa ei näiden kohtaaminen ole mutta voiko muutakaan jos tahtoo jo päästä irti sellaisesta minästä, joka on vain muodostunut väärien arvojen ja vääristyneen identiteetin kautta.
Voimia ja tsemppiä sinulle. :)
Jatkuva menneiden märehtiminen voi johtua tylsistymisestä nykyarkeen tai sitten on vaikea trauma tai ihan vaan sen sortin mielenlaadusta, mutta lähipiirikin voi ylläpitää negatiivisuutta, jos ovat ottaneet jonkun epäonnisen roskakorikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain syystä nämä kiltit, sinisilmäiset ja rajattomat persoonat ovat olleet niitä, jotka on kasvatuksessa jo leivottu taipumaan uskomattomiin asioihin ja suorituksiin. Sait aina kuulla olleesi huono, vajaavainen, tyhmä ja tuhma, kun et suostunut alkoholisoituneiden vanhempiesi vaatimuksiin tai vanhempasi sättivät sinua, koska et muka ollut riittävä?
Sellainen tausta tulee myös mieleen tuosta.
Sinuna ottaisin vain iisisti. Mennyt on mennyttä. Tekisin tilinteon, mutta alkaisin vain suoraviivaisesti rakentamaan uutta elämää missä keskittyisin täysillä itseeni ja hyvinvointiini. En pyytäisi anteeksi, enkä jäisi odottamaan synninpäästöä keneltäkään koska et ole velkaa kenellekään.
Kuule voi ja pitääkin. mene katsomaan kansanedustajien syntilistaa ja aseta oikeisiin mittasuhteisiin omat syntisi. Kukaan kun ei ole synnitön mutta joitain syyttämällä saadaan jotkut kuvittlemaan olevansa syntisempiä, koska ovat aremmalla tunnolla kuin tunnottomat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnioitan niitä ihmisiä, jotka pystyvät jättämään taakseen kurjan elämänsä, saavat elämänsä raiteilleen ja aloittavat toisenlaisen vaiheen viisaampina. Aina voi tehdä korjausliikkeen ja se kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä nämä kiltit, sinisilmäiset ja rajattomat persoonat ovat olleet niitä, jotka on kasvatuksessa jo leivottu taipumaan uskomattomiin asioihin ja suorituksiin. Sait aina kuulla olleesi huono, vajaavainen, tyhmä ja tuhma, kun et suostunut alkoholisoituneiden vanhempiesi vaatimuksiin tai vanhempasi sättivät sinua, koska et muka ollut riittävä?
Sellainen tausta tulee myös mieleen tuosta.
Sinuna ottaisin vain iisisti. Mennyt on mennyttä. Tekisin tilinteon, mutta alkaisin vain suoraviivaisesti rakentamaan uutta elämää missä keskittyisin täysillä itseeni ja hyvinvointiini. En pyytäisi anteeksi, enkä jäisi odottamaan synninpäästöä keneltäkään koska et ole velkaa kenellekään.
Aika hyvin paikkaansa pitävä.
Minusta kyllä jo lapsena huomasi, että tulin turhan kiltiksi mutta myös aika näkymättömäksi.
Olin aika erilainen ja valitettavasti se tietysti näkyi koulussakin mutta oikeastaan siltä ajoilta en niin välitä vaikka kiusaamista olikin. Ennemminkin pyytelin anteeksi koko olemassa olostani. Olin siis kova pyytelemään anteeksi lähes kaikista "virheistä" jo lapsena esimerkiksi kotona ja koulussa tai sitten vieraiden luona. Kai kasvoin aika syyllisyydentuntoiseksi ja huomaan piirteen vieläkin itsessäni.
Johtuu varmaankin siitä, ettei äitini tuntunut hyväksyvän minua, haukkui ja oli humalassa väkivaltainen monin tavoin. Toisinaan rakasti niin mahdottomasti ja kertoi kuinka paljon on tehnyt töitä lastensa eteen toisin kun isämme (joka ei ole totuus).
Selvinpäin oli etäinen ja materialla tai ruoalla sitten hyvitteli tekojaan.
On ollut aina aika psykoottinen juovuksissa eikä tullut monien kanssa toimeen.
Paljon on siis varmasti syy-seuraussuhteita omalle käytökselle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Vastaus otsikon kysymykseen on, etten ainakaan minä osaa antaa niitä itselleni anteeksi saati unohtaa. Päinvastoin nyt "vanhempana ja viisaampana" keski-ikäisenä ne vasta nouseekin pintaan aiheuttaen sekä häpeää että katumusta siitä kuinka erilaista elämä olisikaan ollut ilman tuollaista tolloilua.
Itsellä siis ne valitettavasti muistuttaa itsestään ihan joka päivä koska niiden vaikutus näkyy elämässä sekä nyt että myös jatkossa. Ei siis edes voi antaa olla ja unohtaa :-(