Valtava vetovoima ja yhteenkuuluvuuden tunne - suhde ei onnistu silti

Opetelkaa ensin tahoillanne rakastamaan itseänne, vasta sen jälkeen voi toista täysin ehdoitta rakastaa (poislukien vanhemman rakkaus lapseen).

kaksi vahva yksilöä muodostaa vahvan parin. 

Tunteiden ja itsensä käsittelyn ja hyväksynnän kautta solmut aukeavat. 

rakkaus on vapautta. Mikäli toista ihmistä haluaa kontrolloida, hallita tai omistaa - ei se ole rakkautta, vaan riippuvuutta.

teette klassisen virheen, kumpikaan ei hyväksy toista sellaisena kuin on. Jos asutte erillään, älkää tentatko mitä toinen tekee kun ette näe eli antakaa elää omaa elämää. Kun tapaatte, keskittykää siihen toiseen ihmiseen sillä hetkellä ja nyt, kunnelkaa, kunnioittakaa, rakastakaa. Ja kun olette erossa, olette erossa. Me toimimme näin jo seitsemättä vuotta ja suhde on täydellinen.

Teillä on täydellinen seksisuhde. Tiedän tuon tunteen kun kemiat sillä sektorilla osuu yhteen. Miksi teillä ei voisi olla vain seksisuhde, olette jo aikuisia ihmisiä. Elätte kumpikin tahollanne ja halutessanne nautiskelette toisistanne.

Ei todellakaan valtava vetovoima ja yhteenkuuluvuuden tunne takaa sitä, että te sopisitte perinteiseen parisuhteeseen yhteen. Ei siinä ole mitään erikoista ja  ihmeteltävää. Se on valtavan yleistä.

Itsellänikin on tuosta kokemusta. Ihastuin kerran erääseen mieheen, ja mentiin nopeasti yhteen, suorastaan mystisten kokemusten saattelemana. Tunsin että olen tuntenut miehen "aina", vaikken usko mihinkään jälleensyntymisiin tms, ja hän tunsi samoin minua kohtaan. Seksi oli tajunnanräjäyttävää, enemmän kuin fyysistä, jonkinlaista mystistä yhteen sulautumista paitsi toisen, myös koko maailmankaikkeuden kanssa. Tiesin löytäneeni sielunkumppanini.

Mutta mutta... Kun kovin kiima ja huuma meni ohi, arjen ristiriidat, sovittamattomat ristiriidat luonteidemme ja tarpeidemme suhteen tulivat ilmeiseksi. Tempoilimme 4 vuotta hurjassa on-off suhteessa, jossa vaihtelivat tuliset riidat ja vielä tulisemmat intohimoiset yhteenpaluut. Sielunkumppanista ei olisi millään halunnut luopua, mutta toisaalta yhdessäolokin oli raskasta, jopa syvästi rikkovaa. Lopulta erosimme lopullisesti. Mutta koemme edelleen toisemme sielunkumppaneiksi - me vaan olemme sitä parhaina ystävinä, emme parisuhde- tai seksikumppaneina. 

Joku ehdotti tuota että voisi olla pelkkä seksisuhde. Se voi onnistua ja sitä voinee kokeilla. Meillä se ei olisi millään onnistunut, koska se toisen himo oli niin kaikennielevä, että siihen liittyi myös halu olla koko ajan yhdessä, sulautua toiseen myös henkisesti, että mustasukkaisuus tms olisi estänyt kevyt-parisuhteen. Vuoden erilleen muuton jälkeen itse asiassa yritimme pelkkää seksisuhdetta, mutta aina päädyimme käytännössä asumaan yhteen ja sitten taas niihin riitoihin. Nykyisin homma on katsottu niin pohjia myöten, että vaikka toinen edelleen haluttaa, tietää ettei KOSKAAN enää halua silti siihen hulllunmyllyyn, eikä siksi halua seksiäkään toisen kanssa. Silti juttelemme päivittäin puhelimessa ja kirjoittelemme toisille pitkiä sähköposteja.

Hyviä vastauksia, kiitos.

Miksi tämän maailman pitääkin olla näin monimutkainen? Tuntuu siltä, että juuri tuo vetovoima on se lahja ja samalla suhteen tuho, se vie kaiken järjen päästä. Molemmat olemme mustasukkaisia ja omistuksenhaluisia toisistamme.

Molemmilla myös kokemus tasaisesta puolisosta ja yksi ongelma on, että kaksi ei-niin-tasaista on löytänyt toisensa.

Pelkkä seksisuhde ei onnistu tai kevytsuhde, ne versiot on kokeiltu ja tunne iskee täysiä päälle. Nyt mies haluaisi taas yrittää, mutta minä en ole asiasta varma. Olo on kuin huumeriippuvaisella, jolle on uusi annos tarjolla, houkutus on valtava. 

t. ap

Meidät saatetaan yhteen tiettyjen ihmisten kanssa ihan tarkoituksella. Teidän tulee oppia toisiltanne ja auttaa toisianne pääsemään eroon noista huonoista piirteistä. Teidän pitää päättää, että olette nyt tiimi, pari. Ei kaksi yksilöä jotka yrittävät olla yhdessä. Omassa suhteessani auttoi kun luimme molemmat Tunne Lukkosi -nimisen kirjan, se auttoi käsittelemään ja ymmärtämään paremmin esimerkiksi mustasukkaisuutta ja menettämisen pelkoa -sitä mistä ko. tunteet juontavat juurensa ja mitä niille voi tehdä.

Jos tällainen spirituaalinen hörhöily on yhtään kiinnostavaa, niin kannattaa lukaista tämä: http://www.in5d.com/twin-flames-origin-purpose-and-relationships.html
Olimme seurustelleet mieheni kanssa jo hyvän tovin, kun löysimme tuon sivun ja suut ammollaan luimme, kun tuntui että tuo kertoo täysin meistä. Meilläkin on juuri kuvailemasi lainen valtava vetovoima ja yhteenkuuluvuuden tunne, ja ilman toista tuntuu kuin olisi vain puolikas. Täydennämme toisiamme ja olemme auttaneet toisiamme kasvamaan ihmisinä ihan hirmupaljon, mutta ilman vaikeuksia se ei todellakaan ole sujunut.

Tsemppiä ap, minä uskon teihin. Mutta tärkeintä on kuitenkin aina, että sinä ja miehesi itse uskotte teihin -myös vaikeina hetkinä. Älä epäile, luota :)

kiitos 'spirituaalisesta' vastauksesta, tuollaiset jutut kiinnostaa mua myös. mulla on kokemus uhan toisesta ihmisestä, jonka kohdalla koin selittämätöntä tuttuutta ja onnellisuutta, siitä kehittyi erikoinen ystävyys. mutta helppo juttu ei ollut sekään, ilmeisesti nämä jutut ei ole helpoiksi tarkoitettu. 

tämän 'vetovoimamiehen' kohdalla muistan tietoisesti ajatelleeni, että häntä en vielä tunnekaan, mutta tajusin, että jotain tässä on. ja jotta tämä nyt menisi täysin huhaa-osastoon (sori niille, jotka ei tykkää) tunnen, että haluan "kuulua" tälle miehelle, kuin olisin sen omaisuutta. 

ihan täysissä järjissä näitä juttuja kirjoittelen, uskokaa tai älkää :)

t. ap

Ymmärrän hyvin tuon, että haluat "kuulua" miehellesi. Minä en koskaan halunnut lapsia enkä naimisiin, eikä halunnut miehenikään. Hän suunnitteli vasektomiaan menoa kun tapasimme ja itse koin lapset vain ärsyttävänä riesana. Naimisiinmenoa ja sen merkitystä en ollut tajunnut koskaan, paitsi ehkä lakiteknisistä ja käytännöllisyyssyistä. Kuitenkin kun olimme mieheni kanssa tunteneet kaksi viikkoa, minä vain tiesin, että tämän miehen kanssa minä haluan naimisiin ja lapsia. Ja miehellä oli samanlainen tunne, että tästä naisesta tulee lasteni äiti.

Jotenkin vaan se varmuus, mikä meillä on siitä, että kuulumme yhteen ja haluamme olla vain toistemme kanssa, auttaa jaksamaan vaikeidenkin juttujen läpi. Se tunne pitää vaan muistaa ja joskus kaivaa väkisin esiin, ennen kaikkea niinä vaikeina hetkinä kun se meinaa unohtua :) Helpoksi tätä elämää ei varmasti ole tarkoitettu ja henkinen kasvu yksin tai yhdessä on aina vaikeaa ja raskasta -siksi olette siinä toistenne tukena ja apuna. Muista myös, että parhaat asiat tapahtuvat vasta, kun poistut omalta mukvuusalueelta -aarrearkku löytyy sen kivisimmän tien päästä. Ainut pysyvä asia tässä universumissa on muutos, anna asioiden mennä kuten ne menevät, älä taistele muutosta (ennen kaikkea muutosta omassa itsessäsi) vastaan. <3

kiitos, kun kirjoitit noita asioita.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 10:15"]

Meidät saatetaan yhteen tiettyjen ihmisten kanssa ihan tarkoituksella. Teidän tulee oppia toisiltanne ja auttaa toisianne pääsemään eroon noista huonoista piirteistä. Teidän pitää päättää, että olette nyt tiimi, pari.

[/quote]

Hmm. Itsekin uskon että jokaisella kohtaamisella ja suhteella on tarkoitus, mutta en todellakaan usko, että kaikista suhteista on tarkoitus tulla parisuhteita tai avo/avioliittoja. Ei, vaikka olisi vetovoimaakin. Niinhän meillekin kävi, että meistä tuli parhaat ystävät lopulta, ei pariskuntaa, vaikka valtavasti intohimosta suhde alkoikin.

Minusta seurusteluaika on sitä varten, että katsotaan sovitaanko riittävän hyvin yhteen, eikä sitä varten, että väkisin yritetään hakata neliöpalikka ympyräreikään, panna yhteen kaksi ihmistä jotka ei ilman valtavaa työtä yhteen sovi. Minusta on hyvin vaarallinen ajatus, jos jo seurusteluvaiheessa liikaa sitoutuu ja päättää, ja unohtaa sen näkökulman että tässä pitäisi nyt järjellä harkita kannattaako tähän sitoutua vai ei.

Itse löysin sitten vuosien päästä tuosta suhteesta onnellisen parisuhteen, aivan erilaisen miehen kanssa. Olen onnellinen, etten lähtenyt väkisin yrittämään siitä myrskyisästä suhteesta saada jotain aikaan, kun elämä erilaisen ihmisen kanssa voi olla niin helppoa, kuin olisi vain itsensä kanssa... Mutta ei minulla kyllä kieltämättä järki siihen riittänyt suhteen aikana että olisin ymmärtänyt asian, se vaan meni niin myrskyisäksi että molemmalta meinasi hajota pää joten oli pakko uskoa ettei onnistu... Minä nykyään ajattelen että hyvinkin kohtaamisemme oli "tarkoitus", mutta meistä oli tarkoitus tulla ystävät ja toistemme ymmärtäjät, ei avioparia.

t. 4

Nro 4 lisää vielä, että meillä matka tuohon ystävyyteen ei ollut ihan yksinkertainen. Alkuun tuntui eron jälkeen, että toista ei voisi IKINÄ enää edes nähdä, koska se sattuu liikaa. Vuosi oltiinkin niin ettei mitenkään oltu tekemisissä. Sitten kuitenkin mies alkoi soitella, ja vähitellen tajuttiin, ettei harvinaisesta sielunkumppanista kannata luopua vain siksi, että ei sovita arjessa yhteen. Minusta se juuri kertoo vahvimmin siitä, että suhde on jotenkin erityinen, että huolimatta siitä että ensimmäistä kertaa pystyn eron jälkeen todella olemaan ystävä, vieläpä tyypin kanssa jonka kanssa en ikinä uskonut kuin on/off vaihtoehtoihin: tulinen intohimo tai sitten suru menetyksestä tai viha.

Kiitos kutoselle tuosta linkistä, oli mielenkiintoinen lukea.

Mihinkään suhteeseen ei kuulu omistushalu ja mustasukkaisuus. Minulla on mahtavan intohimoinen suhde sielunkumppanini kanssa mutta siitä puuttuu kokonaan nuo kaksi negatiivista tunnetta. Joten en tajua miksi pitää pilata suhde noilla.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 10:53"]

Hmm. Itsekin uskon että jokaisella kohtaamisella ja suhteella on tarkoitus, mutta en todellakaan usko, että kaikista suhteista on tarkoitus tulla parisuhteita tai avo/avioliittoja. Ei, vaikka olisi vetovoimaakin. Niinhän meillekin kävi, että meistä tuli parhaat ystävät lopulta, ei pariskuntaa, vaikka valtavasti intohimosta suhde alkoikin.

[/quote]

Juu ei tietenkään jokaisesta ihmissuhteesta voi muodostua parisuhdetta. Tämä tapaus kuitenkin kuulostaa aika selkeästi parisuhdetapaukselta ja kuten ap:kin kirjoitti, hänestä vaan tuntuu siltä, että "haluaa kuulua"/"kuuluu" tälle miehelle. Silloin se vaan pitää muistaa ja toimia tiiminä sen asian puolesta :)