Päiväkerholaisen vanhempi? Raamatun kertomuksia toivot kerhossa käsiteltävän?
Entä mitä muita puolia kristinuskosta toivot otettavaksi esille? Symboleja, kirkkokäyntejä, satujen symboliikkaa (esim. luvut kolme, 7, 12 jne), nimiä, paikkoja?
Kommentit (43)
Lapseni ei ole kerhossa, mutta jos olisi toivoisin kohtaa jossa Jeesus sanoo: " Antakaa lasten tulla tyköni". Hyvä Paimen kohta on myöskin hieno.
Lastenohjaaja ei kysele vanhempien mielipiteitä vaan lastenohjaajien esimies, kuka hän seurakunnassanne onkin, kantaa vastuun siitä, mitä kerrotaan ja miten. Varmasti hän osaa ohjeistaa sinuakin, jotta kaikissa kerhoissa edetään samalla tavalla ja lapset saavat samanlaiset näkymän Jumalan sanaan. Toki hän voi ottaa yhteyttä vanhempiin, mutta yksittäinen lastenohjaaja ei ryhdy kerhoineen sooloilemaan.
MIkäli olet epävarma omasta osaamisestasi, käänny esimiehesi puoleen ja pyydä, että rukoilette yhdessä sinulle taitoa ja kykyä toimia seurakunnassa lasten parhaaksi. Apunasi voivat olla esimerkiksi Heinonen & Luodeslampi & Salmensaaren toimittama Lapsityön käsikirja sekä hieman vanhempi teos, Liisa Luukkosen toimittama Nollasta neljääntoista, käsikirja seurakuntien lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön. Niitä käytetään useimmissa seurakunnissa, koska ne on käytännön toiminnassa havaittu varsin sopiviksi.
Päiväkerholaiset ovat alle 6-vuotiaita, joten heidän kanssaan ei lähdetä miettimään satujen tai lukujen symboliikkaa. Tehtäväsi on kasvattaa Jumalan lapsia, ei esittää omia päätelmiäsi.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 18:31"]

[/quote]
Itse asiassa lastenohjaajat ovat velvoitetut tekemään yhteistyötä yhdessä vanhempien kanssa (Vake). Mikä tahansa tapa, jolla vanhemmat saa suunnitteluun ja yhteistyöhän on hyvä keino. Ap:n tapa kysellä asiaa täälläkin on eräs tapa, jolla on mahdollisuus päästä kirkon jäsenien ajatusmaailmaan. Ymmärtääkseni aloituksessa ei missään vaiheessa ole mainittu, että ap olisi tehnyt sen kerho-ohjelman näiden ajatusten perusteella. Sinänsä olisi varmasti hyvä tieteellisestikin kartoittaa sitä, että minkälaisissa kristillisissä teemoissa esim. päiväkerholaisten vanhemmat toivovat saavansa tukea seurakunnan varhaiskasvatuksesta lastensa kristilliseen kasvatukseen. Tätä tutkimusta lastenohjaajat voisivat käyttää oman työnsä tukena ja apuna sille, että ottavat selvää, mitkä asiat esim. tuntuvat omien kerholaisten vanhemmista hankalilta. Kristillisen kasvatuksen ammattilainen eli lastenohjaaja, voisi sitten auttaa käymään noitakin asioita lävitse.
Lastenohjaaja on kerhoryhmänsä paras asiantuntija, joten esimies ei voi määrätä, että mitä ja varsinkin miten, tulee kerhossa käydä lävitse. Toivottavasti ei missään myöskään ole niin ammattitaidotonta esimiestä, että näin tekisi.
Ainakin meidän seurakuntaamme on valittu niin päteviä lastenohjaajia, että osaavat koulutuksensa takia myös ihan itse ideoida, suunnitella ja kehittää toimintaa ja siten myös Raamatun kertomusten kertomista ja niiden valintaa. Kerhoryhmät ovat erilaisia ja esim. 2-vuotiaiden kerran viikossa tapahtumassa ryhmässä lastenohjaaja käsittelee kristinuskon asioita täysin eri tavoin kuin 5-vuotiaiden kerhossa.
Mainitsemasi käsikirjat ovat ihan mainitsemisen arvoisia, mutta ne eivät mitenkään poista sitä, että lastenohjaajan tulisi kyetä tekemään kausisuunnitelma itsenäisestikin. Toivottavasti niitä ei missään käytetä täydellisenä ohjenuorana siitä, että miten kerho-ohjelma koostetaan.
Esimieheltä voi toki aina kysellä neuvoja. Monessa paikassa se esimies voi kuitenkin olla paljon tietämättömämpi kristillisen kasvatuksen teemoista, metodeista ja välineistä kuin lastenohjaaja. Näin on esim. monessa pienemmässä seurakunnassa, jossa lastenohjaajan/lastenohjaajien ainoa esimies on kirkkoherra.
Harvemmassa paikassa lastenohjaajat on määrätty käymään juuri tietyt kertomukset ja teemat läpi. Yhdessä voidaan toki tiiminä suunnitella, mutta lastenohjaajilla on toki aina vapaus poiketa suunnitelmasta juurikin vanhempien, ympäröivän maailma ja lapsiryhmän vuoksi.
Tuo satujen symboliikka on minulle uusi tapa. Jos kuitenkin alaiseni osaisi sellaisiakin lapsille kertoa ( Ja miksipä ei osaisi, jos on ollut lukion kirjallisuuden tunneilla), niin mielestäni ei ole ollenkaan huono tapa kaiken muun lisäksi. Kaikki asiat ja osaaminen, mikä piristää ja laajentaa sitä lapsille annettavaa kristillistä kasvatutusta on vain hyvä asia. Toivottavasti lastenohjaajat saavat käyttää työssään kaikkia mahdollisia lahjojaan, liittyivät nämä sitten kielitaitoon, luovaan ilmaisuun, nukketeatteriin, musiikkiin, tanssiin, sanataiteeseen, Raamatun tuntemukseen jne.
T: lapsityönohjaaja ja usean lastenohjaajan esimies
P.S. Omille lapsilleni toivon kerrottavan mm. Jeesus siunaa lapsia -kertomuksen, joulun tapahtumat, Jeesuksen kasteen, pääsiäiskertomukset, helluntain. Samoin jonkin Jeesuksen ihmeteoista, Jeesuksen opetuksista ja Jeesuksen vertauksista. Näitä on toki niin paljon, että lastenohjaaja voi valita mieleisensä niistä.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 20:34"]

Ihan tiedoksi: tuollainen gradu on jo tehty. Outoa, että et sitä tunne.

Ihan ohis vaan, mutta miten on kerhot voitu pitää ennen noita kirjoja?
Itse ainakin haluaisin lapseni kerhotädiksi paljon mieluummin ap:n kaltaisen ohjaajan, joka ilmiselvästi osaa itse ajatella, omaa tietämystä monelta eri alalta ja on kiinnostunut myös muiden ihmisten ajatuksista.
Tuollainen kerhotäti, joka käyttää vain kahta kirjaa ja vaatii samaa myös itseään taitavammilta, ei varmaankaan ole se paras mahdollinen kerhotäti.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 20:39"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 20:34"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 18:31"]
Lastenohjaaja ei kysele vanhempien mielipiteitä vaan lastenohjaajien esimies, kuka hän seurakunnassanne onkin, kantaa vastuun siitä, mitä kerrotaan ja miten. Varmasti hän osaa ohjeistaa sinuakin, jotta kaikissa kerhoissa edetään samalla tavalla ja lapset saavat samanlaiset näkymän Jumalan sanaan. Toki hän voi ottaa yhteyttä vanhempiin, mutta yksittäinen lastenohjaaja ei ryhdy kerhoineen sooloilemaan.
MIkäli olet epävarma omasta osaamisestasi, käänny esimiehesi puoleen ja pyydä, että rukoilette yhdessä sinulle taitoa ja kykyä toimia seurakunnassa lasten parhaaksi. Apunasi voivat olla esimerkiksi Heinonen & Luodeslampi & Salmensaaren toimittama Lapsityön käsikirja sekä hieman vanhempi teos, Liisa Luukkosen toimittama Nollasta neljääntoista, käsikirja seurakuntien lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön. Niitä käytetään useimmissa seurakunnissa, koska ne on käytännön toiminnassa havaittu varsin sopiviksi.
Päiväkerholaiset ovat alle 6-vuotiaita, joten heidän kanssaan ei lähdetä miettimään satujen tai lukujen symboliikkaa. Tehtäväsi on kasvattaa Jumalan lapsia, ei esittää omia päätelmiäsi.
[/quote]
Itse asiassa lastenohjaajat ovat velvoitetut tekemään yhteistyötä yhdessä vanhempien kanssa (Vake). Mikä tahansa tapa, jolla vanhemmat saa suunnitteluun ja yhteistyöhän on hyvä keino. Ap:n tapa kysellä asiaa täälläkin on eräs tapa, jolla on mahdollisuus päästä kirkon jäsenien ajatusmaailmaan. Ymmärtääkseni aloituksessa ei missään vaiheessa ole mainittu, että ap olisi tehnyt sen kerho-ohjelman näiden ajatusten perusteella. Sinänsä olisi varmasti hyvä tieteellisestikin kartoittaa sitä, että minkälaisissa kristillisissä teemoissa esim. päiväkerholaisten vanhemmat toivovat saavansa tukea seurakunnan varhaiskasvatuksesta lastensa kristilliseen kasvatukseen. Tätä tutkimusta lastenohjaajat voisivat käyttää oman työnsä tukena ja apuna sille, että ottavat selvää, mitkä asiat esim. tuntuvat omien kerholaisten vanhemmista hankalilta. Kristillisen kasvatuksen ammattilainen eli lastenohjaaja, voisi sitten auttaa käymään noitakin asioita lävitse.
Lastenohjaaja on kerhoryhmänsä paras asiantuntija, joten esimies ei voi määrätä, että mitä ja varsinkin miten, tulee kerhossa käydä lävitse. Toivottavasti ei missään myöskään ole niin ammattitaidotonta esimiestä, että näin tekisi.
Ainakin meidän seurakuntaamme on valittu niin päteviä lastenohjaajia, että osaavat koulutuksensa takia myös ihan itse ideoida, suunnitella ja kehittää toimintaa ja siten myös Raamatun kertomusten kertomista ja niiden valintaa. Kerhoryhmät ovat erilaisia ja esim. 2-vuotiaiden kerran viikossa tapahtumassa ryhmässä lastenohjaaja käsittelee kristinuskon asioita täysin eri tavoin kuin 5-vuotiaiden kerhossa.
Mainitsemasi käsikirjat ovat ihan mainitsemisen arvoisia, mutta ne eivät mitenkään poista sitä, että lastenohjaajan tulisi kyetä tekemään kausisuunnitelma itsenäisestikin. Toivottavasti niitä ei missään käytetä täydellisenä ohjenuorana siitä, että miten kerho-ohjelma koostetaan.
Esimieheltä voi toki aina kysellä neuvoja. Monessa paikassa se esimies voi kuitenkin olla paljon tietämättömämpi kristillisen kasvatuksen teemoista, metodeista ja välineistä kuin lastenohjaaja. Näin on esim. monessa pienemmässä seurakunnassa, jossa lastenohjaajan/lastenohjaajien ainoa esimies on kirkkoherra.
Harvemmassa paikassa lastenohjaajat on määrätty käymään juuri tietyt kertomukset ja teemat läpi. Yhdessä voidaan toki tiiminä suunnitella, mutta lastenohjaajilla on toki aina vapaus poiketa suunnitelmasta juurikin vanhempien, ympäröivän maailma ja lapsiryhmän vuoksi.
Tuo satujen symboliikka on minulle uusi tapa. Jos kuitenkin alaiseni osaisi sellaisiakin lapsille kertoa ( Ja miksipä ei osaisi, jos on ollut lukion kirjallisuuden tunneilla), niin mielestäni ei ole ollenkaan huono tapa kaiken muun lisäksi. Kaikki asiat ja osaaminen, mikä piristää ja laajentaa sitä lapsille annettavaa kristillistä kasvatutusta on vain hyvä asia. Toivottavasti lastenohjaajat saavat käyttää työssään kaikkia mahdollisia lahjojaan, liittyivät nämä sitten kielitaitoon, luovaan ilmaisuun, nukketeatteriin, musiikkiin, tanssiin, sanataiteeseen, Raamatun tuntemukseen jne.
T: lapsityönohjaaja ja usean lastenohjaajan esimies
P.S. Omille lapsilleni toivon kerrottavan mm. Jeesus siunaa lapsia -kertomuksen, joulun tapahtumat, Jeesuksen kasteen, pääsiäiskertomukset, helluntain. Samoin jonkin Jeesuksen ihmeteoista, Jeesuksen opetuksista ja Jeesuksen vertauksista. Näitä on toki niin paljon, että lastenohjaaja voi valita mieleisensä niistä.
[/quote]
Ihan tiedoksi: tuollainen gradu on jo tehty. Outoa, että et sitä tunne.
[/quote]
Graduhan on opinnäytetyö, ei siis varsinaisesti tieteellinen tutkimus :)
Toivoisin hartaushetkiin kristillistä etiikkaa: lähimmäisen rakkaus, kiitos, anteeksi jne.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 18:31"]
Lastenohjaaja ei kysele vanhempien mielipiteitä vaan lastenohjaajien esimies, kuka hän seurakunnassanne onkin, kantaa vastuun siitä, mitä kerrotaan ja miten. Varmasti hän osaa ohjeistaa sinuakin, jotta kaikissa kerhoissa edetään samalla tavalla ja lapset saavat samanlaiset näkymän Jumalan sanaan. Toki hän voi ottaa yhteyttä vanhempiin, mutta yksittäinen lastenohjaaja ei ryhdy kerhoineen sooloilemaan.
MIkäli olet epävarma omasta osaamisestasi, käänny esimiehesi puoleen ja pyydä, että rukoilette yhdessä sinulle taitoa ja kykyä toimia seurakunnassa lasten parhaaksi. Apunasi voivat olla esimerkiksi Heinonen & Luodeslampi & Salmensaaren toimittama Lapsityön käsikirja sekä hieman vanhempi teos, Liisa Luukkosen toimittama Nollasta neljääntoista, käsikirja seurakuntien lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön. Niitä käytetään useimmissa seurakunnissa, koska ne on käytännön toiminnassa havaittu varsin sopiviksi.
Päiväkerholaiset ovat alle 6-vuotiaita, joten heidän kanssaan ei lähdetä miettimään satujen tai lukujen symboliikkaa. Tehtäväsi on kasvattaa Jumalan lapsia, ei esittää omia päätelmiäsi.
[/quote]
Porvoosta, hyvää päivää!
Ai, noita kirjoja siis tarkoitit! Onhan nuo toki kirjahyllyssä, kuten moni muukin opus. Kai jokainen lastenohjaaja sentään käyttää lähdemateriaalina muitakin kirjoja unohtamatta omaa järkeään ja ryhmänsä tuntemusta kerhoja suunnitellessa? Muutenhan voisi lastenohjaajat irtisanoa ja kehittää robotin, joka kertoo aivan samalla tavalla samat asiat joka paikassa.
Et kai tosissasi ole sitä mieltä, että pelkästään noiden opusten pohjalta muodostat hartautesi ja teemasi? Aika köykäiseksi taitaisi jäädä esim. Raamatun tietämys.
Ei kai missään seurakunnassa oikeasti anneta noin yksipuolista näkemystä kristillisestä kasvatuksesta?
ap
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 20:58"]

Missä seurakunnassa voi olla lapsityössä kaltaisesi lukutaidoton ihminen? Lue ihan ajatuksella saamasi vastaus ja mieti sitten, ymmärsitkö. Jos tekstissä lukee, että "esimerkiksi nämä" niin se ei ole synonyymi sanoille "pelkästään nämä".
Lasten kerhossa ei ole tarkoitus antaa mitään kovin tarkkoja tietoja Raamatusta, tai käydä läpi esimerkiksi sananlaskuja, vaikka ne osan teksteistä muodostavat joten epäilen vahvasti sitä, voisitko olla lastenohjaaja. Tuntuu siltä, ettei sinulla ole alkeellisintakaan osaamista ammattiisi.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 21:05"]

Onko joku käymässä läpi pelkästään sananlaskuja? Toki sananlaskuissakin on paljon sellaista, mitä voi lastenkin kanssa käydä läpi monella eri tavalla.
Kuten opettajan, niin lastenohjaajankin on tiedettävä asioista paljon enemmän kuin mitä lapsille voi kertoa. Totuus kuitenkin on, että joka ryhmässä on joku lapsi, joka rakastaa tietoa. Silloin tämän lapsen kysymyksille ja tiedonhalulle täytyy olla sijaa. Vastauksia( joista tietenkin seuraa lisäkysymyksiä ja ihmettelyä), ei voi olla, jos ohjaaja ei itse tiedä. Kyllä lapsille saa antaa tarkkojakin tietoja, jos lapset niitä haluavat.
Oletin, että olet henkilö, joka eilen puhui jostain kerhotyön käsikirjasta ja tähän käsikirjaan tukeutumisesta. Jos et ole, niin pyydän anteeksi.
Varmasti minulla on montakin asiaa, jossa sitä ammattitaitoa voi parantaa. Rohkenen kuitenkin olla kuitenkin eri mieltä siinä, että minulla ei olisi alkeellisimpiakaan ammatin vaatimia taitoja, vain sen perusteella, että olen kiinnostunut myös päiväkerholaisten vanhempien toiveista. Koska ainoastaan tämän asian (ja sen, että minulla on lastenohjaajan tutkinnon lisäksi muutakin koulutusta) minusta tiedät.
ap
Toinen lastenohaaja kysyy:
Miksi sananlaskuja ei saisi käsitellä kerhossa?
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 21:27"]

Jäi tärkein ajatus pois: Itse olen käyttänyt sananlaskuja esim. kun on puhuttu ystävyydestä. Miksi näitä ei saisi käyttää??????
Se toinen lastenohjaaja
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 21:27"]
Toinen lastenohaaja kysyy:
Miksi sananlaskuja ei saisi käsitellä kerhossa?
[/quote]
Jäi tärkein ajatus pois: Itse olen käyttänyt sananlaskuja esim. kun on puhuttu ystävyydestä. Miksi näitä ei saisi käyttää??????
Se toinen lastenohjaaja
[/quote]
Tottakai niitä voi käyttää. Siellähän on monta jaetta, jotka sopivat kristillisen etiikan käsittelyyn. Toki on monta, jotka ovat kieleltään tai kulttuuritaustaltaanlapsille sopimattomia.
Omien lapsien kerhotädillä oli aikoinaan viikon ajatus. Tämä viikon ajatus oli yleensä sananlaskuista.
Teologina minua kiinnostaa, että mitä pahaa niissä Sananlaskuissa on tai miksi ei Raamatusta saa kerhossa antaa tarkkoja tietoja? Missä tällaiset asiat kielletään?
Itselläni on huonoja kokemuksia uskonnollisesta päiväkerhosta 70- ja 80-luvuilta. Siellä luettiin ääneen raamattua eikä osattu selittää asioita lapsen tasoisesti. Minulle jäi noilta ajoilta paljon hyvin kummallisia käsityksiä uskonnosta, jeesuksesta ja jumalasta, kun ymmärsin symboliset kertomuksen sananmukaisesti ja sitten ne eri kertomukset vielä sekoittuivat keskenään. Pitkään luulin mm. että jumala valuttaa veret pois kaikista näkemistään lampaista. Se oli aika pelottavaa pienelle lapselle. Eli ei ainakaan noin.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 23:37"]
Itselläni on huonoja kokemuksia uskonnollisesta päiväkerhosta 70- ja 80-luvuilta. Siellä luettiin ääneen raamattua eikä osattu selittää asioita lapsen tasoisesti. Minulle jäi noilta ajoilta paljon hyvin kummallisia käsityksiä uskonnosta, jeesuksesta ja jumalasta, kun ymmärsin symboliset kertomuksen sananmukaisesti ja sitten ne eri kertomukset vielä sekoittuivat keskenään. Pitkään luulin mm. että jumala valuttaa veret pois kaikista näkemistään lampaista. Se oli aika pelottavaa pienelle lapselle. Eli ei ainakaan noin.
[/quote]
Ikäviä kokemuksia sinulla on ollut. Se on tietysti ihan luonnollista, että lapsella kertomukset sekoittuvat, mutta tuollaista käsitystä mikä sinulla on ollut, ei saisi tulla :(
Nykyään on kaikenlaisia välineitä ja kirjoja, joita voi turvallisesti antaa vieraan sijaisenkin käyttää, vaikka tämä ei osaisi itse muokata tekstejä ja kertomuksia lasten käsityskyvylle sopiviksi.
Hyvä Paimen ja Jeesus siunaa lapsia ovat kyllä suosikkejani.
Heh, kinataan siitä mitkä kohdat satukirjasta on lapsille ja mitkä aikuisille. Tosissaan vielä.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2013 klo 00:36"]
Heh, kinataan siitä mitkä kohdat satukirjasta on lapsille ja mitkä aikuisille. Tosissaan vielä.
[/quote]
No, ei kaikki sadutkaan sovi kaikille. Tuskin kukaan lukisikaikki Grimmin satujen alkuperäisversioita (eli aikoinaan aikuisten viihdettä) alle kouluikäisille. Miksi siis kaikki Raamatunkaan kertomukset sopisivat lapsille?
Jouluevankeliumi, Joona kalan vatsassa, Hyvä Paimen, Tuhlaajapoika, Laupias samarialainen
Pääsiäisestäkin jotain lapsille sopivalla tavalla.