Lue keskustelun säännöt.
Hei, te, jotka ette tule toimeen sisaruksenne tai useamman kanssa...
Ap
15.08.2020 |
...koetteko, että vanhempanne ovat vaikuttaneet tilanteen muodostumiseen? Pohdin, voivatko sisarukset vain olla niin erilaisia luonteeltaan, kemiat kohtaamattomia, ettei hyviä välejä ole mahdollista olla, vai onko vanhempien kasvatuksella tai kasvattamattomuudella aina osuutta asiaan? Suosimistapaukset ovat toki aika selviä, mutta eivät toisaalta kai aina johda sisarusten riitoihin? Voitte myös kertoa, jos teillä on vahva kokemus vanhempien ohjauksen myötä syntyneistä sisarussiteistä.
Oman veljeni kanssa olen aikuisena etäinen, vaikkakin väleissä. Lapsena riitelimme paljon, muistan olleeni kateellinen ystävälleni, joka teki samanikäisen pikkuveljen kanssa asioita. Nyt omat poikani ovat kuin paita ja peppu, ja seuraava sisaruspari on puoliksi maailmassa (tyttö, vauvaa yritetään). Jännitän jotenkin, tuleehan heistäkin vähintäänkin toisilleen pienenä hyvät kaverit, vaikka eivät aivan isoveljiensä symbioottiseen suhteeseen yltäisikään.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Puoliksi maailmassa?
Heh, joo, yritin olla ytimekäs, jäi vähän kryptiseksi. Siis seuraavasta sisarusparista yksi lapsi on syntynyt, tyttö. Hänelle yritetään nyt sisarusta. Joten tulevasta sisaruskaksikosta toinen on maailmassa. :D
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoliksi maailmassa?
Heh, joo, yritin olla ytimekäs, jäi vähän kryptiseksi. Siis seuraavasta sisarusparista yksi lapsi on syntynyt, tyttö. Hänelle yritetään nyt sisarusta. Joten tulevasta sisaruskaksikosta toinen on maailmassa. :D
-Ap
Eikö tyttärelläsi ole jo kaksi sisarusta? Mites heidän välit?
No meillä ainakin sisareni kanssa on todella etäiset välit. Sisareni on todella introvertti ja ei juuri koskaan ota yhteyttä. Hän on myös luonteeltaan todella jyräävä ts. kaikki mentävä juuri hänen ehdoillaan. Välimme ovat kohteliaat mutta etäiset. Olen kateellinen kaikille, jotka tekevät sisarensa kanssa kaikkea. Älkääkä sanonko, että miksi itse et ota yhteyttä. Yritetty on, mutta kovin on hankalaa jos toinen ei vastaa puhelimeen tai jos vastaa niin on niin tympääntyneen oloinen että itselle tulee vain paha mieli. Myöskään ei halua koskaan lähteä kanssani mihinkään tapahtumaan tai mihinkään (siis jo vuosia ennen koronaa).
En koe, että vanhempani olisivat tähän vaikuttaneet kasvatuksella. Sisareni on luonteeltaan enemmän kuin isäni, minä taas enemmän kuin äitini.
Luulisin, että suurin osa sisaruksista ei olisi tekemisissä toistensa kanssa, jos eivät olisi sisaruksia. En ole tekemisissä, koska ei ole mitään yhteistä. Ei ne lapsuuden leikit kovin pitkälle kanna ja geenit voivat osua aivan erilaisiksi, vaikka sisaruksia ollaankin. Introverttinä koen ekstrovertit aika raskaina yms.
Monet vanhemmat vastuuttavat esikoisen joksikin varavanhemmaksi pitämään huolta pienemmistään. Ikäeroa voi olla vain 2 vuotta pienempiin ja silti ollaan muka vastuullinen ja iso. Jostain syystä tämä tyyli säilyy aikuisuuteen asti ja äidit soittavat esikoisilleen nuorempien ongelmista. Erittäin rasittavaa ja etäännyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoliksi maailmassa?
Heh, joo, yritin olla ytimekäs, jäi vähän kryptiseksi. Siis seuraavasta sisarusparista yksi lapsi on syntynyt, tyttö. Hänelle yritetään nyt sisarusta. Joten tulevasta sisaruskaksikosta toinen on maailmassa. :D
-Ap
Eikö tyttärelläsi ole jo kaksi sisarusta? Mites heidän välit?
Niin siis tyttären ja isoveljien? Kyllähän heidän välinsä nyt jo tuntuvat olevan lämpimät ja rakastavat, mutta nuorempaan ikäeroa on 5 vuotta ja vanhempaan 7, joten tuskin sellaista leikkikaverisuhdetta muodostuu vastaavasti kuin näillä veljillä on keskenään. Seuraavaan ikäeroa tulee noin kaksi vuotta, jos mukavasti tärppää, joten ajattelen ja toivon, että heistä kasvaisi läheiset.
Kiitos vastauksista, kertokaa vain lisää. Pahoitteluni, että aihe tuo mieleen ikäviä muistoja.
-Ap
Kyllä minun vanhempieni huonot kyvyt kasvattajina osittain mahdollisti huonot välit sisareni, mutta toisaalta siskoni ei ole mukava ihminen ja mitään syytä olla hänen kanssa väleissä ei ole. Olemme täysin erilaiset, eri elämän arvot, elämäntavat, mielipiteet ja luonteet. Ja hän on myös kiusannut minua aina. Hän ei ole ihminen, jonka haluaisin elämääni ja se, että hän on minun siskoni ei merkitse mitään. Ei ilkeän ihmisen kanssa tarvi olla väleissä oli kuinka sukua tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidät kasvatettiin uskovaisiksi. Minä lakkasin uskomasta 15-vuotiaana ja kirkosta erosin 19-vuotiaana. Siskoni on himouskovainen ja minulla tekee ihan pahaa, kun hän sanoo kaiken olevan syntistä, hän on lähettämässä milloin ketäkin he l vettiin, hän rukoilee kaikkien puolesta (ei kiitos, minua rukoileminen ei ole koskaan mitenkään auttanut) ja viimeisimpänä hän ei tullut ainoan isovanhempamme hautajaisiin, koska pappi oli nainen (tämä ei sovi siskon uskontoon). Vanhempamme eivät tähän ole kummemmin vaikuttaneet, koska heidän mielestään olisi hyvä olla tapakristitty, muttei himouskovainen tai ateisti.
Vierailija kirjoitti:
Luulisin, että suurin osa sisaruksista ei olisi tekemisissä toistensa kanssa, jos eivät olisi sisaruksia. En ole tekemisissä, koska ei ole mitään yhteistä. Ei ne lapsuuden leikit kovin pitkälle kanna ja geenit voivat osua aivan erilaisiksi, vaikka sisaruksia ollaankin. Introverttinä koen ekstrovertit aika raskaina yms.
Jep. Meitä on kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Kahden kanssa tulen loistavasti toimeen ja olisin heidän kanssaan tekemisissä vaikkei sisaruksia oltaisi, mutta kaksi muuta ovat niin raskasta seuraa, että mielelläni en heidän kanssaan aikaa viettäisi. Kyllä he tavatessa ihan mukavia ovat, mutta toinen on elämäntavoiltaan ja arvoiltaan niin eri aaltopituudella, että ei meillä ole mitään puhuttavaa. Kohteliaita voimme olla, mutta hänellä on sellainen temperamentti, että jos vähääkään joku ei mene hänen mielensä mukaan, niin hän aiheuttaa kaikille ikävän olon. Toinen taas on hyvin passiivis-aggressiivinen. Ymmärrän kyllä, koska ei hänelläkään ole ollut helppo elämä, mutta hän aina syyllistää minua, jos olen kipeä kun pitäisi tavata. Tai jos minulla on jotain muuta jo suunniteltuna, kun hän kutsuu kylään. Näemme muutaman kerran vuodessa koska hän on yksinäinen ja hän on sisarukseni, mutta ei meilläkään kovin paljoa puhuttavaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaan veljeeni pidän hyvin vähän yhteyttä. Silloin tällöin lasten kuulumisia. Ollaan hyvin erilaisia ja hän asuu pitkällä, tapaamiset on sen varassa kuinka usein jaksan sinne ajaa.
Miehelläni on veljeensä ok välit, ei läheiset, mutta tapaavat satunnaisesti. Siskonsa kanssa ei juurikaan jaksa olla tekemisissä, kertomansa mukaan koska sisko on päsmäröivä henkilö joka kiukuttelee ja haukkuu kaikille jos joku ei mene mielensä mukaan. Minäkin olen saanut osan hänen raivostaan, mutta pyrin pitämään asialliset välit. Toisaalta taas asioiden mennessä siskon toiveen mukaan hän halailee ja silittelee veljeään hyvin läheisesti ja mieheni ei arvosta ihmisten koskettelua, hänestä sellainen kuuluu vain parisuhteeseen. Itse olen herkemmin halaileva, mutta ymmärrän toki miehenikin kannan. Mieheni on siis myöskin hyvin erilainen luonteeltaan kuin sisaruksensa.
Vierailija kirjoitti:
Luulisin, että suurin osa sisaruksista ei olisi tekemisissä toistensa kanssa, jos eivät olisi sisaruksia. En ole tekemisissä, koska ei ole mitään yhteistä. Ei ne lapsuuden leikit kovin pitkälle kanna ja geenit voivat osua aivan erilaisiksi, vaikka sisaruksia ollaankin. Introverttinä koen ekstrovertit aika raskaina yms.
Sama koskee muitakin sukulaisia. Toisaalta tietysti hyvä, että tapaa ihmisiä oman "kuplan" ulkopuoleltakin, mutta ei ole isompaa tarvetta olla jatkuvasti tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai elän itsekin jonkinlaisessa "kuplassa", koska olen jotenkin kuvitellut aikuisilla sisaruksilla normaalisti olevan läheiset välit ja minun etäisyyteni veljeeni olevan poikkeus. Haluaisin tehdä kaikkeni, että omat lapseni ovat aikuisenakin toisilleen tärkeitä.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
No meillä ainakin sisareni kanssa on todella etäiset välit. Sisareni on todella introvertti ja ei juuri koskaan ota yhteyttä. Hän on myös luonteeltaan todella jyräävä ts. kaikki mentävä juuri hänen ehdoillaan. Välimme ovat kohteliaat mutta etäiset. Olen kateellinen kaikille, jotka tekevät sisarensa kanssa kaikkea. Älkääkä sanonko, että miksi itse et ota yhteyttä. Yritetty on, mutta kovin on hankalaa jos toinen ei vastaa puhelimeen tai jos vastaa niin on niin tympääntyneen oloinen että itselle tulee vain paha mieli. Myöskään ei halua koskaan lähteä kanssani mihinkään tapahtumaan tai mihinkään (siis jo vuosia ennen koronaa).
En koe, että vanhempani olisivat tähän vaikuttaneet kasvatuksella. Sisareni on luonteeltaan enemmän kuin isäni, minä taas enemmän kuin äitini.
Meillä sama tilanne, mutta olen se introvertti. Koen siskoni todella jyräävänä, itsekkäänä ja epäempaattisena henkilönä. En myöskään pidä hänen tavastaan kritisoida elämääni ja harrastuksiani. Siskollani on kovat arvot ja mustavalkoinen maailmankuva. Hänen mielestään olen outo, tyhmä ja ärsyttävä. Suorissa sanoissa hän ei säästele. Jos ei tehdä asioita kuten hän määrää ei tehdä ollenkaan ja hän suuttuu. Häneen ei voi myöskään luottaa. Jos sovin tapaamisen vaikka sunnuntaille enkä muista lyödä lukkoon tarkkaa kellonaikaa hän mennytkin sopimaan tapaamiset Tiinan ja Jaanan kanssa, koska eihän me oltu sovittu mitään aikaa niin ethän sä siis oikeasti halunnut nähdä. Lisäksi jos joskus sitten nähdään paikalle saapuu yllättäen 2 siskon kaveria, joita en tunne. Se on minulle niin raskasta ja yleensä tulee jälkikäteen niin paha mieli, että en enää yritä ottaa yhteyttä. Jos hän haluaa nähdä teen nykyään aina varasuunnitelman ja varaudun henkisesti ohareihin. Rakastan siskoani ja toivoisin, että olisimme läheisempiä, mutta en halua tieten tahtoen satuttaa itseäni ja pidän häneen etäiset ja ystävälliset välit, koska en halua myöskään riidellä. En usko, että vanhemmillamme on kauheasti tekemistä asian kanssa. Olemme vain niin erilaisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi edes tulla toimeen sisarustensa kanssa jos on ihan erilainen ihminen? Eikai kenenkään kanssa ole pakko olla?
Oma sisarus on minua yli 10 vuotta vanhempi ja on kuvitellut olevansa minulle joku pikkuvanhempi. Minun olisi aina pitänyt toimia hänen mielensä mukaan. Hän laittaa muut tekemään kaiken hänen puolestaan ja jos ei tee niin kuin hän haluaa, siitä tulee hitonmoinen tappelu. Kaikkien muiden tavat tehdä mitään on vääriä. Kaikkien tulee alistua hänen aikatauluihinsa ja päätöksiinsä.
Pirun raskas tyyppi. Minua hän jostain syystä palvoo mutta olen perheen ainoa joka ei ole missään yhteydessä häneen. Jos hänen kanssaan yrittää keskustella aiheesta niin hän esittää kuin ei ymmärtäisi mistä puhutaan ja haukkuu hulluksi. Kaikki hänen ympärillään olevat ovat hänen mukaansa hulluja. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Vanhempamme ovat omalla toiminnallaan vahvistaneet hänen käyttäytymistään. Esimerkiksi kun sisarus suuttui minulle aivan käsittämättömästä syystä kun olin ala-asteella (ei liittynyt häneen millään tavalla vaan en vain halunnut toimia omassa elämässä kuten hän olisi halunnut) niin vanhempani pakottivat MINUT pyytämään anteeksi kun tämä sekopää veti pultit. Vanhempien olisi pitänyt sanoa sisarukselle että minulla on oikeus tehdä kuten haluan, vanhemmat ovat ok asian kanssa eikä hänellä sisaruksena pitäisi olla mitään nokan koputtamista siihen. Mutta ei, alistuivat sille huutamiselle ja pelleilylle.
Toinen vanhemmistani näkee hänen lävitseen, toinen vaihtelevasti. Hän kun osaa olla niin lipevä, osaa vetää toisen naruista miten haluaa.
Tulee paha olo kun kirjoittaa tätä tekstiä. Toivottavasti lukee tämän täältä.
Vierailija kirjoitti:
Oma sisarus on minua yli 10 vuotta vanhempi ja on kuvitellut olevansa minulle joku pikkuvanhempi. Minun olisi aina pitänyt toimia hänen mielensä mukaan. Hän laittaa muut tekemään kaiken hänen puolestaan ja jos ei tee niin kuin hän haluaa, siitä tulee hitonmoinen tappelu. Kaikkien muiden tavat tehdä mitään on vääriä. Kaikkien tulee alistua hänen aikatauluihinsa ja päätöksiinsä.
Pirun raskas tyyppi. Minua hän jostain syystä palvoo mutta olen perheen ainoa joka ei ole missään yhteydessä häneen. Jos hänen kanssaan yrittää keskustella aiheesta niin hän esittää kuin ei ymmärtäisi mistä puhutaan ja haukkuu hulluksi. Kaikki hänen ympärillään olevat ovat hänen mukaansa hulluja. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Vanhempamme ovat omalla toiminnallaan vahvistaneet hänen käyttäytymistään. Esimerkiksi kun sisarus suuttui minulle aivan käsittämättömästä syystä kun olin ala-asteella (ei liittynyt häneen millään tavalla vaan en vain halunnut toimia omassa elämässä kuten hän olisi halunnut) niin vanhempani pakottivat MINUT pyytämään anteeksi kun tämä sekopää veti pultit. Vanhempien olisi pitänyt sanoa sisarukselle että minulla on oikeus tehdä kuten haluan, vanhemmat ovat ok asian kanssa eikä hänellä sisaruksena pitäisi olla mitään nokan koputtamista siihen. Mutta ei, alistuivat sille huutamiselle ja pelleilylle.
Toinen vanhemmistani näkee hänen lävitseen, toinen vaihtelevasti. Hän kun osaa olla niin lipevä, osaa vetää toisen naruista miten haluaa.
Tulee paha olo kun kirjoittaa tätä tekstiä. Toivottavasti lukee tämän täältä.
Onko tuollainen käytös palvomista? Ehkä voisit sanoa, saman hänelle mitä nyt täällä? Ja jos ei mene perille, niin eihän ole pakko tavata juuri koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Kai elän itsekin jonkinlaisessa "kuplassa", koska olen jotenkin kuvitellut aikuisilla sisaruksilla normaalisti olevan läheiset välit ja minun etäisyyteni veljeeni olevan poikkeus. Haluaisin tehdä kaikkeni, että omat lapseni ovat aikuisenakin toisilleen tärkeitä.
-Ap
Asia ei ole sulle vielä ajankohtainen, mutta mieti siltä kannalta, että aikuiset osaavat itse päättää kenen kanssa viihtyvät. Joten jos ei halua olla missään yhteyksissä sisarukseen tietyistä syistä, niin raskainta on siinä se, että vanhemmat koettavat tulla siihen väliin sovittelemaan ja hääräämään. Mulle riittää, että voidaan käyttäytyä neutraalin kohteliaasti ja osallistua samoihin tilaisuuksiin, mutta muunlaista suhdetta en kaipaa enkä halua.
Vanhempani eivät ole koskaan suosineet ketään, kasvattaneet aina minut ja veljeni tasa-arvoisesti ja rakastaneet meitä molempia. Silti emme ole usein tekemisissä keskenämme, vaikka pidämme paljon toisistamme. Olemme molemmat introvertteja, emme ole somessa, elämme kiireistä lapsiperhe-elämää ja välimatkaa on 400 kilometriä. Viestittelemme noin kerran kahdessa viikossa, emme soittele koskaan ja näemme neljä kertaa vuodessa. Silti meillä on mielestämme hyvä yhteys, juttu jatkuu aina seuraavalla tapaamisella siitä mihin se edellisellä jäi ja luotamme toisiimme 100 %. Elämän tiukoissa tilanteissa olemme myös aina valmiit auttamaan toisiamme ja olemme niin tehneetkin - lainanneet rahaa, auttaneet muutossa, tulleet katsomaan sairaalaan jne.
Ulkopuolisten mielestä meidän suhteemme varmaan näyttäytyy kylmänä ja etäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani eivät ole koskaan suosineet ketään, kasvattaneet aina minut ja veljeni tasa-arvoisesti ja rakastaneet meitä molempia. Silti emme ole usein tekemisissä keskenämme, vaikka pidämme paljon toisistamme. Olemme molemmat introvertteja, emme ole somessa, elämme kiireistä lapsiperhe-elämää ja välimatkaa on 400 kilometriä. Viestittelemme noin kerran kahdessa viikossa, emme soittele koskaan ja näemme neljä kertaa vuodessa. Silti meillä on mielestämme hyvä yhteys, juttu jatkuu aina seuraavalla tapaamisella siitä mihin se edellisellä jäi ja luotamme toisiimme 100 %. Elämän tiukoissa tilanteissa olemme myös aina valmiit auttamaan toisiamme ja olemme niin tehneetkin - lainanneet rahaa, auttaneet muutossa, tulleet katsomaan sairaalaan jne.
Ulkopuolisten mielestä meidän suhteemme varmaan näyttäytyy kylmänä ja etäisenä.
Aika ideaaliselta kuulostaa, onnittelut sinulle.
Puoliksi maailmassa?