P*ska elämä
Huoh. En saanut koulupaikkaa. Työkkärin nihkeä täti ilmoitti ettei heillä ole tarjota minulle juurikaan mitään, kun lähihoitajan koulutuspaikkaa mutta se ei minulle psyykkisistä syistä sovi. Lapset on päiväkodissa ja minä itken kotona. Olen kouluttamaton luuseri
Olen kesän aikana lihonut viisi kiloa.
Juurikasvu lisääntyy ja hiukset hampsottaa. En jaksa tehdä itselleni mitään. Rahat ei riitä kohta mihinkään.
Kommentit (20)
Juurikasvu on muotia!
Olisiko mahdollista ottaa lapset pk:sta kotiin ja alkaa perhepäivähoitajaksi?
Ei muuta kuin häntä pystyyn ja uutta yritystä. Jos tuossa oli sinun ongelmasi, niin sulla on kuule asiat hyvin. Esimerkiksi rakas ystäväni, nuori pienten lasten äiti on kuolemassa syöpään. Siinä vertailukohtaa, mikä ainakin itsellä omien pikku ongelmien keskellä on kummasti muistuttanut siitä, että ei tämä elämä nyt niin paskaa olekaan.
Mille alalle yritit/yrität? Sanoit, ettei lähihoitajan ammatti psyykkisistä syistä sovi, joten ilmeisesti mielenterveysongelmia? Olet ilmeisesti kuitenkin työmarkkinatuella, etkä esimerkiksi kuntoutustuella? Kuntoutustuellakin voi opiskella.
piristä nyt itseäsi jollakin ensin että pääset pohjalta. Osta hyvää syömistä ja joku kiva hiusväri. Sitten kun parempi fiilis niin mietit seuraavaa siirtoa. Mullakin tosi paska viikko ollut. Vielä ei valoa näy. Ehkä se tästä vielä..
En suosittele "hyvän syömisen" ostamista. Ennemminkin lenkkeilyä.
Itse olen vaikeassa elämäntilanteessa, mutta laihduttanut 10 kg. Se piristää kummasti. Eihän sillä loppujenlopuksi ole mitään merkitystä, paljonko painaa. Kummasti vain tuntuu kivalta pieneltä ilonaiheelta kaiken paskan keskellä, että jaksaa fyysisesti paremmin ja kiinnittää taas eri tavalla miestenkin huomion. Joo, lihavakin voi olla kaunis, mutta itse olen näköjään paremman näköinen normaalipainoisena.
En halua kertoa aloja tässä, en jaksa haukkuja niistä. Olen työttömyystuella vai mikä se nyt on, en ole oikeutettu mihinkään muuhun.
Hiusväri on kaapissa, mutta en vaan jaksa.
Mitä tulee laihduttamiseen niin ainakin tämän päivän osalta se on turha yritys, olen syönyt paketillisen pekonia, neljä suklaasuukkoa, Lakrisaleja, leipää ja vaikka mitä. Hah. Illalla ajattelin tilata pizzaa koko perheelle. En kerta kaikkiaan usko mihinkään laihtumiseen, en osaa olla syömättä. Se on ainoa asia, mistä tulee lohtua. Viime talvena yritin laihduttaa, tein kaiken oikein ja kaksi kuukautta kärsin nälkää ja hikoilin kävelylenkeillä ja tulos oli: -1kg! Mahtavaa. Nyt painan taas sen 76kg. Ei voi mitään.
Ja kyllä on mielenterveysongelmia taustalla, ei kukaan enää hyväksy millekään mielestäni mielekkäälle alallle opiskelemaan. Että se siitäkin sitten.
Hae siivoustöitä. Laihdut varmasti eikä se niin kauheaa ole muutenkaan. Olen pitkälle kouluttautunut, mutta siivonnut olen minäkin kun muuta työtä ei ole ollut tarjolla. Kunto nousi kohisten ja mieliala sen myötä.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 15:26"]
Hae siivoustöitä. Laihdut varmasti eikä se niin kauheaa ole muutenkaan. Olen pitkälle kouluttautunut, mutta siivonnut olen minäkin kun muuta työtä ei ole ollut tarjolla. Kunto nousi kohisten ja mieliala sen myötä.
[/quote]
Olin ajatellut hakea sekä siivous- että jotain myyntityötä esim. Makuunissa viikonloppuisin. En käsitä, miksi työkkärin/te-keskuksen/minkä lie täti sanoi että siivojaksi pitää olla kokemusta (ei ole) ja viikonlopputöihin palkataan yleensä opiskelijoita. Että ei kannata, kuulemma?
Yritän kyllä. Tänään on paska päivä, enkä jaksa mitään.
ap
Esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla on Keskuspuiston ammattiopisto, jossa kaksi tuttavaani opiskellut. Tarkoitettu tukea tarvitseville oppijoille, esim. vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille. Useita aloja tuolla, ja ainakin nuorille tarkoitetuille koulutusohjelmille tälläkin hetkellä voi hakea peruutuspaikkoja. Mutta ihan aikuisopiskelijoillekin linjoja löytyy. Eri juttu sitten, jos tuolta ei löydy lainkaan mieleistä linjaa. Tuttavat ainakin viihtyivät todella hyvin.
En asu pääkaupunkiseudulla. Täällä sadan kilometrin päässä kaikki kuntoutus on tarkoitettu joko nuorille (alle 28v) tai tyyliin alkkis-sekakäyttäjäkuntoutujille. Perusterveelle, mutta paniikkihäiriöiselle masentuneelle ei ole mitään toimintaa. Paitsi pitsinnypläystä ja käsitöitä. Ne ei oikeasti nappaa, mieluummin luen kotona vaikka historiaa. Se on kivaa.
ap
Jos sinulla ap on lapsia, kannattaa nyt vaan hankkia työpaikka. Ihan mikä vaan, vaikka tosiaan varastosiivousta tms. Turha jäädä kotiin poraamaan, mars mars vaikkapa FAST:lle, Adeccoon, mitä näitä nyt on. Hymyä nassuun vaan ja kerrot kuinka haluat tehdä ihan mitä vaan hommaa, asiakaspalvelu on huippua ja yösiivous vaikka ihqua olisikin. Otat sen vastaan mitä saat, ja kun teet yhden homman hyvin voit ehkä myöhemmässä vaiheessa vähän valkatakin että mitä otat vastaan.
Ei se niin mene että sinulle tarjotaan hopealautasella kaikki mistä haaveilet. Varsinkin kun sinulla on huolehdittavia, joille näytät elämänhallinnasta esimerkkiä.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 15:33"]
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 15:26"]
Hae siivoustöitä. Laihdut varmasti eikä se niin kauheaa ole muutenkaan. Olen pitkälle kouluttautunut, mutta siivonnut olen minäkin kun muuta työtä ei ole ollut tarjolla. Kunto nousi kohisten ja mieliala sen myötä.
[/quote]
Olin ajatellut hakea sekä siivous- että jotain myyntityötä esim. Makuunissa viikonloppuisin. En käsitä, miksi työkkärin/te-keskuksen/minkä lie täti sanoi että siivojaksi pitää olla kokemusta (ei ole) ja viikonlopputöihin palkataan yleensä opiskelijoita. Että ei kannata, kuulemma?
Yritän kyllä. Tänään on paska päivä, enkä jaksa mitään.
ap
[/quote]
Noinko ne siellä työkkärissä tukee ihmisten työnhakua? Ei ihme, että työttömiä on niin paljon. Hae ihmeessä siivoushommia, et sä siinä mitään menetäkään!
Tsemppiä!
Mäkin suosittelisin tuota, että hae vaan niitä siivouspaikkoja tai vastaavia, joskus se natsaa, vaikka mitä väitetään...
koskaan en työkkäristä ole töitä saanut.
Ymmärrän sinua, naisille tarjotaan aina sitä lähihoitaja koulutusta vaikka ei ollenkaan soveltuisi alalle.
Kohta joudut alentumaan ottamaan miehen itsellesi.
Avoimen yliopiston verkkokursseilla historianopintoja.
Varmista että lääkitys kohdillaan, kuulostat vähän masentuneelta.
Kouluttaudu siivoojaksi.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2013 klo 17:32"]
Kohta joudut alentumaan ottamaan miehen itsellesi.
[/quote]
Minulla on jo hyvä mies, kiitos vaan.
Jännä, miten jotkut saa tästäkin tekstistä mielikuvan että odotan hopeatarjottimellisen ammatteja itselleni. En odota, sanoin yrittäväni.
Jaha, päivän itsesääliketju. Tähän on turha ehdottaa mitään, koska ap ei pysty, ei jaksa, ei kykene, ei osaa.