Lue keskustelun säännöt.
Hohhoijjaa, "kaveri" päätti ottaa yhteyttä
13.08.2013 |
puolentoista vuoden hiljaisuuden jälkeen. Ennen hiljaiseloa en kelvannut kuin sylkykupiksi johon oksensi ex-kitinää ja valitusta omasta olostaan, ikinä ei hänellä ollut mitään hyviä uutisia mulle kerrottavaksi. Fb tosin oli täynnä "ihana elämä!!" ja "paras viikonloppu ikinä!!!!" -viestejä. Korneimpina kertoina laittoi ensin jonkun yli-ihanan päivityksen miten ihanaa elämä onkaan ja kuva itsestään iloisena poseeraamassa uuden miehen kainalossa, ja saman tien soitti mulle ja valitti exänsä käyttäytymisestä.
Kysyin häneltä kerran tuollaisen yhteensattuman jälkeen että eikö hänen elämässään ole mitään kivaa tapahtunut, niin vastaus oli että ei.
Koskaan hän ei huomannut kysyä että mitä minulle kuuluu, aina puhelut olivat vain häntä ja hänen ongelmiaan ja exän inhottavaa käytöstä täynnä. Jos koitin sanoa hänelle, että mulle on kivoja uutisia, hän puhui päälle ja jatkoi omilla jutuillaan.
En enää yksinkertaisesti jaksanut vastailla hänen puheluihinsa, aloin olemaan jo niin väsynyt siihen jatkuvaan ruikuttamiseen. En usko että hän kaipasi juttuseuraa, hän kävi ainakin silloin 2 kertaa viikossa terapiassa ja ihan aiheesta.
Ja mä en ole mitenkään onneton nössykkä joka ei saisi sanottua, joka vain myötäilisi toisen mielipiteitä. Kyllä mä hänelle sanoin että en oikein jaksa kuunnella pelkkää valittamista kun fb:ssa kertoo ihan toista, mutta ei sillä ollut mitään tehoa.
Joten päätin helpottaa omaa oloani ja lopettaa yhteydenpidon. Ja se on kuulkaa tehnyt hyvää. Ihan kuin olisi kättä särkenyt vuoden ja sitten se paranee yhdellä buranalla.
Ja mitäpä muuta tämä uusin viesti sisältää kuin maailman surkeutta? No eipä juuri mitään. En tiedä mitä vastaisin olematta ilkeä, en kaipaa tuota ihmistä elämääni enää.
Ei mulla muuta, halusin vain purkaa fiilikseni tänne.
Kommentit (2)
Älkää vastatko tuollaisille mitään. Tai korkeintaan: toivon sinulle onnellisempia aikoja jatkossa, hyvää syksyn jatkoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos aikajana ei olisi tuo, sanoisin, että meillä on sama ystävä. minulla oli yksi ystävä, joka on juuri tuollainen. hän imee ympärillään olevilta kaiken energian jatkuvalla valituksella ja vitutuksella, eikä anna koskaan minkäänlaista suunvuoroa toisille. minä lopetin yhteydenpidon vähän yli puoli vuotta sitten, kun hän oli päivän ajan sekä lähettänyt yksäreitä fb:ssä ja soitellut ja kun suljin tietokoneen, enkä vastannut enää puhelimeen, jatkoi tekstiviesteillä valittaen sitä kuinka eksä ei suostu tapaamaan pienempiä lapsia, antamaan isompia lapsia hänen luokseen, soittelee jatkuvasti, tekstailee koko ajan jaadajaadajaada. kun tätä oli jatkunut 12 tuntia sinä yhtenä päivänä, hän lopulta sanoi, että "olen kyllä tosi väsynyt ja haluaisin jo mennä nukkumaan, mutta kerro nyt kuuluuko sulle mitään uutta." vastasin, että "ei kai tässä, ihan ok. hyvää yötä." se oli viimeinen kerta, kun hänen viesteihinsä olen vastannut.
ei jotenkin huvittanut kertoa, että isäni kuoli sinä samaisena päivänä juuri siinä vaiheessa, kun en enää jaksanut niitä feissariviestejä enkä puheluita.